PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ma 18 Elo 2008, 17:46

[[Peliin mukaan kaikki, jotka ovat ilmoittautuneet tässä töpössä.]]

Tästä tulisi vuoden päivien kohokohta, itse merirosvokokous! Kaksi seuralaista omaava naikkonen heitti suorastaan lennokkaita askelia edetessään pitkin mukulakivetettyä tietä, mutta vauhti ja askelten joustavuus alkoi hiipumaan aina sitä mukaa, mitä lähemmäs hän pääsi hämärämyhkäistä kapakkaa. Ilo koreili pisamallisilla kasvoillaan, kun neito seisahtui vähän matkan päähän ja laski kätensä lanteille. Kyllä, tuonne he menisivät viettämään hauskaa! Siis hän itse, Elias ja Valerdio - omat rakkaat henkivartijansa tämän illanvieton osalta, sillä eihän sitä koskaan tiennyt, millaisia palkkionmetsästäjiä kunnon konnien temmellyskentälle olisi voinut soluttautua. Piraatitar läpsäytti kätensä yhteen ja pyörähti kömpelön piruetin ympäri, pitkästä aikaa pääsi näkemään kolleegoitakin oman rämälärvisen miehistön lisäksi, ja ken tietää vaikka hän onnistuisi saamaan uutta vertakin alukselleen. Joku komea nuorukainen voisi olla passeli.. siis näin alustavasti ajatellen.
"Meille tulee hauskaa, eikö niin ?"
Vanette käännähti rastat hulmahtaen perässään käyskennelleiden miesten puoleen, joista kumpikaan tuskin olisi vapaaehtoisesti lähtenyt kapteeninsa mukaan, ellei pieni eräälainen pelko kutkuttelisi kinttuja. Osasihan nimittäin tämäkin kiero olento kiristää, vaikka eihän hän sitä omille kultapojilleen tehnyt mielellään.

Aivan niin, nuorekko suorastaan säteili pahemmin energiaa ja iloisuutta, kuin aurinko. Tämä voisi olla jostain juuri saaliin menettäneestä merirosvosta niinkin ärsyttävä piirre, että se soisi lyödä soman pään keikkumasta olilta, joten oli hyvä vain, jos joku katsoi neidin perään. Varsinkin, jos äkillinen humalatila yllättäisi. Vastausta hetken odotettuaan, vääntyi kapteenitar läppäovien puoleen työntääkseen ne selälleen. Räminästä ja kolunnasta ei voinut ainakaan sakottaa, koska kapakassa näytti olevan valmiiksi viskettä ja vilinää. Paksuksi käynyt ilma, väenpaljous ja mökä oli tajunnan vievä yhdistelmä, mutta Vanette tuntui sulautuvan oitis kaiken kirjavaan massaan. Hänhän tunsi olonsa peräti kotoisaksi näiden merikarjujen seurassa.

Tietenkään harvinaislaatuisen antimen - naisen - tuloa ei jätetty huomioimatta. Pari vihellystä ja ehdotusta kiiri ilmassa, mutta Vanette ei viitsinyt noteerata niihin, kuin lanteitaan keinauttamalla ja viheltämällä takaisin. Se oli hänen tapansa sanoa "palataan asiaan". Tarkka kohde kyynerpäätekniikkaa korostaen oli juomalan tiski, jossa sijaitsi sellainen tungos, ettei vastaavaa oltu nähty. Tarpeeksi lähelle päästyään nainen teki tilauksen, jonka seurauksena kimaltava lantti lennähti ilman halki kapakanpitäjän kouran sisään. Se saakoot pitää huolta kahdesta seuraavasta kierroksesta, jonka Vanette kustantaisi porukalleen.
"Valerdio, etkö voisi hankkia pöytää meille ? Juomani voi läikkyä."
Kuinka koko mallasmehu ehtisi läikkymään, kun kapteenitar veti sen oitis pohjanmaan kautta kurkustaan alas ? Noh, ehkä perimmäinen aate oli päästä vain lepuuttamaan jalkoja - olihan merirosvotar kirmannut satunnaisia pätkiä lapsenmielisen innon vallassa.
"Ja Elias, älä kurki niitä miehiä siinä, vaan auta minua kantamaan loput juomat."
Puhetyyli alkoi kuullostamaan heti äidilliseltä motkotukselta, kun vaaleaverikkö tuli kyseeseen. Olihan tuo poju hänen uusin tulokkaansa ja tavallaan hellyyttävän piiperomainen ollessaan eksyneen oloinen tällaisessa paikassa.

[[Järjestys on edelleen sama, kuin ilmoittautumisessa, eli vuoroani seuratkoon BM.]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ti 19 Elo 2008, 17:58

Eliaksen ilme oli yksinomaan huolestunut, kun kolmikko käveli vähintäänkin epämääräisen näköistä kapakkaa kohden. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miksi juuri hänet oli otettu mukaan henkivartijaksi – aivan kuin hänellä olisi ollut kokemusta raavaiden merirosvojen kanssa tappelemisesta Mutta Vanetelle ei noin vain sanottu ei. Mies irvisti kapteenin iloiselle kommentille reissun hauskuudesta, Elias itse uskoi sen tulevan olemaan kaikkea muuta kuin hauska. Hän vilkaisi synkkänä Valerdioon, tuohon itserakkaaseen kokkiin. Hän ei tiennyt, pitikö hänen vahtia enemmän kokoukseen tulevia muita merirosvoja vai omaa selustaansa, sillä kokki lavastaisi varmasti ilomielin pienen "onnettomuuden".

Kapakan ovien heilahtaessa pahaenteisesti kiinni Elias aavisti pahaa. Kapakan pimeys ja savuisuus olivat kuin huonoja enteitä, ja hän olisi varmasti kääntynyt ympäri ja marssinut takaisin ulos jos olisi ollut yksin (jos hän olisi ollut yksin, hän olisi kääntynyt ympäri jo aikoja sitten). Onneksi mies oli vetänyt huivin suunsa eteen matkan aikana, mutta siitä huolimatta savu raapi kurkkua epämiellyttävästi. Myös huivin tarjoama suoja ja piilopaikka olivat enemmän kuin tervetulleita.

Hän säpsähti hieman Vaneten huomautusta. Hän ei ollut edes huomannut tuijottavansa kännisiä ja ruokkoamattomia merirosvoja kuin ei olisi koskaan sellaisia nähnyt, ja hän palasi tuijottamaan tiukasti eteenpäin. Miehen huulet olivat tiukkana viivana, mutta huivin takia ainoastaan hänen kasvojensa näkyvissä oleva osa paljasti miehen tunteet. Hänen kulmansa olivat vakavan synkässä rypyssä. Elias pelkäsi kuollakseen, mutta hän myös tiesi, ettei sen tunteen näyttäminen tässä seurassa ollut kovin terveellistä.
Hän äännähti jotain myöntävästi kapteenille ja tarttui tarjottimeen, jonka päällä keikkui täysinäisiä tuoppeja. Tasapainotellen parhaansa mukaan hän seurasi tiiviisti kokkia ja kapteenia.

((Seuraavaksi siis Dea))
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   La 23 Elo 2008, 10:25

Päivä ei näyttänyt osoittavan Valerdiollekkaan sitä kaikista kirkkainta puoltaan. Kädet olivat uponneet syvälle housujen taskuihin ja rennosti eteenpäin löntystäen piraatti eteni, kapteenia seuraten. Hänelläkään ei alkusi ollut minkäänlaista mielenkiintoa lähteä pällistelemään kapakkaan kapun kolleegoita, turpasaunat kiinnostivat enemmän. Mikäli kapakassa alkaisi kunnon toiminta ja kännikalat pääsisivät kohottamaan nyrkkinsä kattoa kohti, arpinaama olisi jo siellä mätkimässä joukkoa ulos ikkunoista, tuoli aseenaan. Mutta heti kuultuaan, että laivan uusi tulokas lähtisi johtajattaren seuraksi, oli pomotteleva herra koonnut itsensä ja auliisti luvannut marssia kolmantena tässä ryhmässä. Eihän hän hennonnut jättää Vanettea yksin sen sintin kanssa ja muutenkin...muut merenkävijät saattaisivat havitella neitosta itselleen. Ehei, kukaan ei koskisi kapteeniin ja hänen suunnitelmiensa kohdalla olisi entistä huonompi juttu, jos merirosvo joukko ystävystyisi muiden mertenkauhujen kanssa! Murhaava katse siirtyi tuijottamaan Eliaksen niskaa, kun nainen hehkutti päivän hauskuudesta - joku saisi maistaa tämän karjun puukkoa sisuksissaan!

Kapakka, voisiko näin kotoista paikkaa enää löytääkkään? Mies oli vetäissyt naamaansa jo aamun ensimmäiset annokset absinttia. Tämähän oli välttämättömyys ja sen vaikutus tuntui jo hävinneen! Mielessä välkehti särkyvä kuva aurinkoisesta saaresta, jonka rannoilla ryhmä orankeja vilkutti miehelle riemukkaasti. Palautus todellisuuteen - kapteenitar käski korstoa hommaamaan hänelle pöydän. Ja mitä kuningatar käski, sen myös miekkonen koitti toteuttaa. Ainakin paremmin kuin tuo mihinkään kykenemätön, Elias...ainainen kipu takapuolessa, oli sitten kesä taikka talvi!
Tarpeeksi suuri pöytä löytyi kapakan nurkasta ja sopivasti siinä jo istuikin isohko joukko merimiehiä, nauttimassa tuopeistaan. Paljoa nämä eivät ehtineet ihastella Valerdion kasvoja, kun piraatti lennätti nämä höyhensaarille. Jokaisen uhrin kasvoissa loisti punainen jälki, osoittaen selvästi kohdan, jonne mies oli kätensä iskun suunnannut. Muutama kauhistunut katse valui pitkin hujopin selkää, kun tyynesti pöydän hankkija heitti tyrmättyjä miehiä olalleen, kiikuttaen nämä nopeasti ulos kapakasta. Ei kulunut montaa hetkeä, kun käsiään hieroen miekkonen palasi Vanetem luo, viittoen tätä saapumaan pöytää kohti.
"Vein pöydän entiset istujat selviämään kadun puolelle...!". Ääni kertoi tilanteen karusti, virnistelevän kokin lähtiessä marssimaan itse pöydän luo, toivoen vaaleatukkaisen lemmikin kompuroivan juomien kanssa.

[[Ja seuraavaksi vuorossa on Arya]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ma 25 Elo 2008, 19:48

Tätä iltaa tuo hulluksikin joskus nimitelty mies oli ehtinyt odottaakin. Merirosvojen okous! Oioi. Täydellinen aika tiedustella, valehdella ja kieroilla muiden merirosvojen kesken. Siellä kukaan ei ollut toisen ystävä. Kehenkään ei saanut luottaa, ja selkäänpuukottaminen oli aivan normaalia. Tuolla blodille, pitkätukkaiselle kapteenille se oli yhtä juhlaa. Julmana oleminen, kieroilu ja tietojen hankkiminen aarteista - hänen täyttä erikoisalaansa. ja tuo olikin syy, miksi hän raahasi itsensä mangustinsa kera paikalle.

Tuo pieni kapakka oli jo aika runsaasti kansoittunut. Juoppoja, merirosvoja... Kieroja hulluja.... Viinaa.... Kaikkea mitä merirosvojen kokoukselta voisi odottaa. Ja paljon, paljon kiroamista ja huutamista. Kaikilla tuntui kuitenkin olevan hauskaa. Omalla tavallaan toki. Jokainen haki sieltä eri asiaa, toiset samaa - mutta joutuivat lopulta tappelemkaan informaatiosta. Noissa kokouksissa ainoa ongelma oli, ettei kukaan halunnut tulla selkäänpuukotetuksi tai antaa tietoa. Josta taas saattoi syttyä tappelua. Mutta kuka nyt muuta odottaisikaan merirosvojen kokoukselta? Jos jotain muuta luuli, täytyi olla joko siviili tai tyhmä rosvo. Ellei löytänyt hyviä diilejä.

Kompassi ainakin nautti erittäin paljon olostaan. Pura söi omaa keksiään miehen pöydällä, kun tuo itse joi viinaa minkä ehti. Hän ei ehtinyt ajatella sitä, että humaltuminen saattaisi johtaa erittäin huonoihin sopimuksiin... Ja sitä kautta turmioon. Ja tappeluihin toki, vaikka eivät ne nyt kovin Kompassia haittaisi. Pari kahakkaa toivat vain kummasti valoa tylsiin iltoihin. Ja siellä voisi tulla vielä isokin kahakka kun porukkaakin löytyi ihan kunnioitettavasti.
Mutta olihan KOmpassilla muitakin syitä käydä siellä. Itse Kultaturve, joka viime kerralla oli päässyt karkuun - saattaisi ilmestyä sinne. Ja siitä än voisikin nauttia oikein kunnolla.

"Kohta alkaa tapahtua...."
Kompassi sanoi maireileva ilme kasvoillaan ja työnsi keksin Puran pienestä suusta sisään. Hän nauroi hetken itselleen, joi taas vähän. Mies käänsi kuitenkin katseensa takaisin saliin, etsien katseellaan yhtä miestä.

//Sori, lyhyt kun pakko mennä. Sibby seuraavaksi~//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   To 28 Elo 2008, 15:48

Takku-Tukka asteli iloisin mielin kohti hyvin hämäräperäisen näköistä kapakkaa. Siellä saattaisi mennä vaikka kuinka myöhään, mutta eihän hänellä ollut mihinkään kiire. Ja koska tuolla kapakassa oli merirosvokokous, sieltä ei varmasti edes huvittaisi lähteä pois. Takkukin, jolla merirosvous oli verissä, oli matkalla tuohon kokoukseen, jossa saattaisi päätyä vaihtamaan laivaa tai sitten ei. Takku ei tiennyt, halusiko toiselle laivalle vai ei, mutta arveli sen selviytyvän illan mittaan. Jos hän pääsisi jollekin laivalle tekemään muuta, kuin soutamaan, hän suostuisi ilomielin.

Mies astui sisään kapakan ovesta ja sai heti hieman naurun pyrskähdyksiä osakseen. Hän ei ottanut sitä ollenkaan vakavasti, olihan hän jo tottunut siihen, että hänen poikamaiselle olemukselleen naurettiin. Nyt jos kaikki vielä tietäisivät, kuinka hän oikeastaan inhosi tappamista, hänet varmasti naurettaisiin ulos koko rakennuksesta. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ja hoksasi hyvän paikan eräässä nurkassa. Sieltä näki hyvin koko saliin ja sai olla melko rauhassakin. Takku istuutui ja katsahti nyt, keitä oli paikalla. Suurin osa oli parrakkaita ja kokeneen näköisiä, arpisia miehiä, mutta olihan siellä kuitenkin muitakin nuoria miehiä, kuin hän. Mutta tuskin kukaan heistäkään pyrki parhaansa mukaan välttelemään tappamista, kuten hän itse teki.

Takku huokaisi ja tuijotteli nurkastaan ympärilleen. Paikalla tuntui olevan mukava määrä merirosvoja, tosin ei näyttänyt olevan edes hänen laivansa kapteenia, joka kai oli laivassaan juopottelemassa, eikä viitsinyt tulla edes tähän vuoden tärkeimpään tapahtumaan. Ei se kyllä kapteenille ollut olutta ja rahaa tärkeämpää, mutta Takulle oli. Täällä hän saattaisi kohdata vanhoja tuttuja, jotka olivat työskennelleet hänen isänsä laivalla. Hän ei kyllä uskonut tunnistavansa ulkonäöltä ketään, eikä edes tiennyt, oliko kukaan säilynyt elossakaan. Mutta tänään hän ehkä saattaisi törmätä johonkin, jonka kanssa muistella Hopeasilmää, isäänsä, joka oli ollut eläessään kapteeni ja hyvin mainio sellainen.

//Seuraavaksi sitten Aida.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Su 31 Elo 2008, 19:30

Kultaturpa, oli erityisen tuttu näky Njordin satamassa. Sodan aikana hänen laivansa oli pysynyt melkeinpä järkkymättä kiinni yhdessä sataman vankoista laitureista, joten oli oikein tavanomaista, että kapteeni Kultaturpa väritti kultaisella parrantupsullaan sataman sodan ankeuttamaa tunnelmaa. Miehen suusta lähti hiljainen hoilaus, kun hän hoilasi joitakin merirosvojen parissa tunnettuja kappaleita, siinä samassa, kun otti kiireettömiä askeleita kohti erästä hämyistä kapakkaa, jonka kanta-asiakaskaartiin herra ei valitettavasti kuulunut.
Tällä kertaa Kultaturvan aikeet eivät kuitenkaan pyrkineet pelkkään hurvitteluun, josta oli tullut Kultaturvalle oikea pahe, joka iltainen tapa, josta ei meinannut päästä eroon. Ikään, kuin mies olisi halunnutkaan. Mutta tällä kertaa Kultaturpa oli liikkeellä niinkin hienosta toimesta, kuin merirosvokokoukseen osallistumassa.

Kultaturvan varmat, hyvin kiireettömät askeleet pysähtyivät kuin seinään, juuri ennen kapakan ulko-ovea. Mies oli jo aikoja sitten lopettanut itsevarman, epävireisen hoilotuksensa, ja suki nyt muutaman kerran tummia hiussuortuviaan, näyttääkseen sisään mennessään mahdollisimman henkeäsalpaavalta. Niin, Kultaturpa osasi olla erittäin turhamainen, ja tämä piirre olikin luultavasti ainut yhdistävä tekijä hänen ja hänen sisarpuolensa välillä. Tai niin herra itse ainakin väitti.
Hillitty, myhäilevä hymy koristi herran kasvoja, kun hän lopulta astui sisään kapakkaan, luoden nopean, arvioivan silmäyksen häntä ympäröivään väkimassaan, joista suurin osa näytti humalan turruttamilta, karvanaamoilta. Ällöttäviä ukonrähjöjä, joista Kultaturvan teki mieli pysyä loitolla. Tämän vuotuinen merirosvokokous, ei näyttänyt laadultaan ollenkaan lupaavalta. Kultaturvan tarkkoihin silmiin ei erottunut yhtäkään sulosielua, ei kaunista Candraa, tai muitakaan hänelle tuttuja merirosvottaria. Mikä murhenäytelmä! Entä missä olivat muut sataman arvostetut merirosvokapteenit, joiden kanssa haastaa riitaa?

Lopultakin eräs tuttu naama, löytyi kaiken sen väenpaljouden keskeltä. Itse kapteeni Kompassi, ja mikä parasta heillä oli vielä välit keskenään selvittämättä. Pilkallinen virne lainehti Kultaturvan kasvoilla, kun hän tuuppi itselleen tien Kompassin ja tämän mangustin pöydän luokse, jääden nojailemaan pöytään, mahdollisimman uhittelevan näköisenä. Istumaan ei herra mennyt, sillä hän oli muutamia päiviä sitten hetken päähänpistosta päättänyt ottaa tatuoinnin häntäluuhunsa, joka taas oli mitä karvaimmalla tavalla epäonnistunut, mutta häntäluu oli sitäkin kipeämpi, eikä oikein välittänyt istumisesta. Mutta sitähän ei Kompassin tarvinnut tietää.

"Kas, tapaamme jälleen kuomaseni. Homopassi, ellen aivan väärin muista?" Kultaturpa aloitti keskustelun hilpeällä äänensävyllä, käyttäen vieläpä Kompassista omaa maanmainiota lempinimitystään. Että hän sitten pitikään Kompassin kiusoittelusta. Toinen, kun tulistui niin helposti.

//No, jotain sain nyt raapustettua, Sever seuraavana vuorossa (://

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Su 31 Elo 2008, 19:55

Ja näin kuului tassujen naputus mukulakivipintaan. Kynnet iskeytyivät tahtomattaankin maahan tällä ylväästi kävelevällä kissaeläimellä, jolla oli tupsukorvat ja turkki jokseenkin kirjava. Ilves, se oli melkoisen outo näky Payonin satama-alueella, mutta kukaan ei jaksanut kiinnittää ollenkaan huomiota tähän asiaan. Tosin jotakin outoa oli tämän kissaeläimen kävelyssä, aivan kuin se olisi jokseenkin hoiperrellut, kuten humalainen kuka ties? Kuinka ihmeessä kissa voisi olla humalassa? Kuitenkin tämä ei ollut aivan tavallinen kissaeläin, vaan animaagi, ja kohtahan se selvisikin kun kissa muuttui varjoissa kahdella jalalla käveleväksi ihmiseksi, jolla kylläkin yhä oli tupsukorvat, mutta sanottiinkin että animaageille saattaisi jäädä piirteitä eläinhahmostaan jso he viettäisivät tarpeeksi kauan aikaa siinä muodossa. Ja tällä oli tupsukorvat, ja olihan rassukka saanutkin niistä kuulla, mutta ylväs mies kun oli, niin tämähän piti kaikenlaisesta huomiosta ja oli melkein jokaisessa tappelussa mukana, johon vain jotenkin voisi päästä osalliseksi ja sai kyllä neitojenkin päät kääntymään omaan suuntaansa. Se ei tuottanut tälle hiipparille yhtään ongelmia. Ja hiipparihan tunnettiin nimellä Kaj- Raoul, mutta tarkemmin taas Riki. Rikihän oli tunnetusti vaanien valtias ja tässä vaiheessa voisikin kysäistä että mitä ihmettä vaanien valtias teki illalla satama Njordin pahimmanoloisessa korttelissa? Ja vieläpä hitusen humalassa.

"Seikkailut eivät odota", niinpä niin, tässähän se selvisikin. Riki oli menossa hakemaan uusia seikkailuja, mieshän ei halunnut koskaan pysyä paikallaan. Hän kyllä tiesi että saisi kuulla siskonsa saarnaa seuraavalla kerralla melkoisesti mutta vähät siitä. Mies oli kuullut merirosvokokouksesta eikä täten aikonut jättää sitä väliin, ei missään nimessä. Olihan hänen hartain toiveensa pikkulapsesta asti olla merirosvo ja seilata avomerellä tuuli hiuksissaan. Sitä oli tuo tupsukorvainen pienenä halunnut ja koska oli kiivas nuorukainen, niin hän päätti nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja raahautua paikalle silloin kun oli kokous merirosvojen parissa. Tosin vaikka hän väittikin olevansa kovinkin kova, niin eipä tämä voinut selvinpäin sinne mennä, vaan oli ottanut yhdeltä vanhalta tutulta muutamat hörpyt ennen matkansa jatkamista.

Ja niin sitä astuttiin sisään kapakkaan, joka oli tupaten täynnä. Katse kiersi kokonaan paikan läpi ja melkein joutui mies liiskatuksi kun kapakasta poistui ronskinpuoleinen mies. Paikka oli tupakanhuuruinen ja viinankatkuinen, mutta silti, siellä olisi merirosvoja! Riki puri huultaan ja virnisti itsekseen. Hän otti seinästä tukea ja antoi katseensa yhä kiertää paikassa. Ja vihdoin hänen silmiinsä osui paikan isoin pöytä jossa istui kaksi miestä ja nainen. Hymy lainehti miehen kasvoilla ja sitten tämä pörrötti ennestään hapsottavia hiuksiaan ja otti askeleen askeleen perään ollen pian tämän pöydän luona.
"Hei teille!" Riki loilotti, tosin ei kovinkaan kovaan ääneen, jottei herättäisi kovin suurta huomiota. Hän nyt oli kiinnittänyt huomionsa tähän naiseen. Olikohan tämä merirosvo?
"Lienette merirosvo, arvon neiti?", Riki aloitti keskustelun ja nojautui pöydän päälle kyynärpäillään, eikä huomannut kahta muuta ollenkaan. Ja jos hän olisikin ollut täysin selvinpäin, ei olisi tupsukorvainen näin tehnyt, ei ollenkaan. Jotain rajaa sentään!
"Olette kovin yllättävä näky näiden.." pieni katsahdus tässä välissä muuhun porukkaan kapakassa, ja sitten lause jatkui, "...vinanhöyryisten parransänkien joukossa."
Riki katseli ympärilleen mutta siitä katse siirtyi jälleen tähän neitokaiseen, jota mies oli jututtamassa.
"Saanenko udella neidin nimeä?" tupsukorvainen humalapäissään lirkutteli, eikä ollenkaan tajunnut, mihin lirkuttelunsa saattaisikaan pahimmassa tapauksessa johtaa.
"Eikun eikun tehän ootte se tunnettu kapteeni, Vanette! Onko näin?"
Ja nyt Riki innostui, hänhän oli tunnistanut tämän naisen, ja oli nyt aivan haltioissaan, kun oli tähän törmännyt. Merirosvokapteeni! Mikä voisikaan olla sen parempaa.
"Olen kuullut teistä paljon..." Riki selitti ja hienoinen hymy koristi noita ylväspiirteisiä kasvoja.

//Next Jelia//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ti 02 Syys 2008, 17:02

Jossain Payonin sataman synkkyyksissä, viinankatkuisen ja savuisen kapakan takana seisoi hieman pyöreähkö, muttei suinkaan lihava neitokainen. Bella odotteli hermostuneena että joku tulisi avaamaan takaoven, joka vei henkilökunnan tiloihin ja viinavarastoihin. Pian ovi kuitenkin raottui ja nyrpeän näköinen ja harvinaisen luihu tarjoilijatar silmäili ruskeahiuksista neitoa, jonka päässä sojotti kaksi karvaista oravankorvaa ja jonka poskilta saattoi erottaa muutamia viiksiä.
Bella koetti hymyillä sädehtivästi. "Iltaa... Olen Bella, tulossa töihin, joita rouva Rebecca tarjosi minulle", hän sai sanottua hermostustaan niellen.

Luihu naikkonen tuhahti sanomatta mitään ja riuhtaisi yllättävän vahvoilla käsillään Bellan sisään. Edelleenkään mitään puhumatta nainen kaivoi epäilyttävän likaisesta korista Bellalle tarjoilijattaren esiliinan, joka ilmeisesti olisi käynyt myös sievän maalarin työtakista.
"Kiitos", Bella sanoi lyhyesti, sillä luihu ei näyttänyt todellakaan olevan puheliasta sorttia. Nainen avasi suunsa ja alkoi hölöttää piipittävällä äänellä, joka oli nyrpeä ja tyytymätön valittajan ääni.
"Tiedät kai miten pöytiin tarjoillaan, älä anna miesten kähmiä itseäsi, tee sitä tee tätä äläkä koskaan sitä plääplää..." Bella ei koskaan ollut tavannut yhtä ärsyttävää ja samalla tylsää puheääntä.
Naisen lopetettua selkäpiitä karmivan monologinsa Bella nyökkäsi mahdollisimman varman oloisena ja kiirehti salin puolelle.

Bella ei pitänyt näkemästään, mutta jostainhan se piti saada lisää rahaa. Kahvilalla ei ollut mennyt hyvin sitten vaanien ja aasojen sodan alun. Bella huokasi ja lähti tuuppimaan itseään läpi väen tungoksen. Animaagi oli tietämättään saanut yhden vaarallisimmista rooleista koko kapakassa: Hänen oli määrä olla merirosvojen kokouksen yksityinen palvelijatar ja tarjoilija, joka toi roistonryökäleille lisää viinaa, tarjosi tupakkaa ja tekisi kaikkea muutakin - mitä he nyt vain keksisivät pyytää.

Animaagi tuhahti paheksuvasti kun eräs hujoppi merikarhu osoitti Bellaa ystävälleen. Kukapa ei nyt pyöreästä orava-animaagista saisi päivän nauruja.
Bella saapui vihdoin seurueen luo, jonka pääpisteenä oli rastatukkainen merirosvotar. Bella hymyili aavistuksen ja meni sitten seisomaan sopivan matkan päähän kasvoillaan palvelijamainen tunteeton ilme.
Jpnka kuitenkin pilasivat turkoosinväriset juoruja kaipaavat silmät.

//Seuraavana vuorossa on... Casmíra//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   To 04 Syys 2008, 19:49

Merirosvokokous, hupia tiedossa. Tai sitten ei. Meg nielaisi kuuluvasti astellen kohti kapakkaa. Sieltä kuului epäilyttävää mölinää, epäilemättäkin humalaisten puhetta. Meg potkaisi kadulla olevaa lehteä vihaisena.
Että hän olikin mennyt uhoamaan laivansa merimiehille uskaltavansa lähteä tuonne. Nyt hän katui sitä. Paikka täynnä humalaisia miehiä, kaikki merirosvoja. Ei kovinkaan houkuttelevan kuulosta. Mutta olihan hän kuullut, että muutama nais kapteenikin olisi tulossa paikalle pyörähtelemään. Ehkä nämä eivät olisi niin humalassa. Meg väänsi kasvoillensa tylsistyneen hymyn, saapuessaan kapakan ovelle.

Ovi aukesi narahtaen ja Megin silmissä avautui kaamea näky. Tytön olisi tehnyt jo mieli pyörtyä pelkästä hajusta. Olisiko hänen todellakin pakko mennä tuonne? Kyllä, olisi. Neitokainen astui kapakkaan katsellen ympärilleen. Ikäänkuin kukaan ei olisi edes huomannut häntä. Joku merimies huusi hänelle loukkaavia kommentteja, no mitäpä muutakaan Meg olisi odottanut kuulevansa? Hän käveli eteenpäin, kunnes saapui pöydän ääreen mikä tukki hänen tiensä pahasti. "Anteeksi, voisitteko siirtyä?"
Hän kysyi kovaan ääneen merimieheltä mikä tukki tien. "Ai, minäkö siirtyä? Kyllä, en taida." Tämä vastasi ja löi megiä. Meg kaatui maahan kiroillen. 'Miksi minulle käy näin?' Hän ajatteli vihaisena. Tyttö nousi ja irvisti muutamalle miehelle, jotka nauroivat hänelle. "Pitkää vain huoli omista asioistanne!" Hän vielä tiuskaisi vihaisena perään. Meg asteli kohti pimeintä nurkkaa varovaisena. Siellä hän haluaisi pysyä koko ajan, kaukana kaikista muista.

Meg ei pystynyt käsittämään miksi ihmiset tulivat tänne. Miehet viekottelivat naisia minkä kerkesivät, ja naiset esittivät kovia.
Tai no hän ainakin esitti. Tässä porukassa olisi paras pärjätä. Muuten ei olisi asiaa enään ammatti piireihin. Lopulta tyttö saapui nurkkaan. se oli likainen, ja saastainen. Hän huokaisi. 'Tavanomaista tuuriani, ainoa paikka mitä ei ole tuhanteen vuoteen siivottu.' Hän ajatteli tylsistyneenä. Neitikainen istuitui nurkkaan painoi pään käsiinsä ja suuntasi silmänsä kohti kapakan ovea. Sieltä lappasi porukkaa koko ajan. Meg naurahti. Pian täällä olisi niin paljon porukkaa ettei ulos edes pääsisi. Hänen kätensä alkoi täristä, kun hän huomasi jonkun tutun. Takku-Tukka. Aivan lähellä. Yhdessä nurkassa. Meg nielaisi ja vetäytyi taaemmas mustaan soppeensa. Hän ei halua, että häntä tunnistetaan. Varsinkaan täällä, ja tämän näköisenä.

//Seuraavaksi Kittyh//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Pe 05 Syys 2008, 13:40

Oli tulossa erikoinen ilta. Mierrovojen oma kokous. Mukaan oli tietysti tulossa muitakin merimiehiä, tai oletettavasti ja toivottavasti ainakin. Jospa hän, Námornìk vilkaisi sisään ja katsoisi, millainen on meininki? Hän ei halunnut ryhtyä mihinkään väärään, Jumalat eivät koskaan antaisi sitä hänelle anteeksi. Kuitenkin hän oli unohttu kapteeni Akapukselle, että lähtisi käymään hänen puolestaan käymään tekemässä "tilannetarkistuksen". Perämiehensä se oli hänen velvollisuutensa, toivottavasti matkasta tulisi mahdollisimman hyvä. Nuori merijellona astui sisään kapakkaan. Hänen nenäänsä tunkeutui paksu, kamala haju. Hänen olisi tehnyt mieli sulkea nenänsä sormillaan, mutta päätti ettei nolostuttaisi itseään aivan totaalisesti.

Vaisuna hän käveli melko vakava ilme kasvoillaan kohti vapaata nurkka pöytää, taisipa muuten olla viimeinen vapaa pöytä. Hän nojautui pöytää vasten ja kaappasi maahan pudonneen kahvitahrojen peittämän sanomalehden. Hän nojasi kyynärpäällään pöytään ja avasi lehden lukeakseen viime päivien kulumisista. Lehdessä kerrottiin muutamasta murhasta ja muutamasta mielenosoituksesta, kuten joka päivä. Murahtaen Námornìk laski lehden kädestään ja työnsi sen pöydän laitaan. Samassa hän huomasi tutun ihmisen avaavan oven. Onneksi täällä olisi edes joku tuttu, ja vieläpä samalta laivalta. Meg asteli sisään suoraan erittäin humalaisen miehen edestä, joka tietysti meni lyömään tuota kaunotarta.

Siinä kohdassa Námornìk ei edes ajatellut paikkaansa pöydässä vaan nousi ylös ja lähti Megiä vastaan. Naisen katse oli kohdistettuna erääseen nuoreen mieheen nurkkapöydässä. Eikai.. eikai Megillä ollut enemmänkin ihailijoita? Námornìk ei välittänyt, vaan tarttui tytön käteen ja yritti kiskaista tämän hieman sivummalle öykkärin vierestä. Hänen olisi tehnyt mieli toivottaa Meg tervetulleeksi ja pyytää tätä seuralaisekseen täksi illaksi, mutta tämä paikka ei oikein sopinut sellaiselle käytännölle.
"No, mitäs sinä tänne eksyit?" Námornìk tiedusteli hiljaisella äänellä. Hän tahtoi väkisinkin tietää, kuka tuo nuorukainen, jota Meg oli äsken tähystellyt, oikein oli.
"Ja voitko kertoa, kuka tuo on?" hän kysyi edelleenkin hiljaisella äänellä. Hän ei todellakaan kaivannut lisää kilpakosijoita. Hän ja Meghän olivat kohdanneet varmasti huomattavasti aikaisemmin kuin tuo typerys oli löytänyt Megin. Námornìk vetäisi Megiä hievan sivummalle, sillä ei tahtonut seisoa keskellä kapakkaa kaikkien katseiden alla.

[Kirjoitin mahdollisimman lyhyesti ^^
Mutta seuraavaksi lähtee uusi kierros, alias Sätkyn vuoro.]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Pe 05 Syys 2008, 16:43

[[No niin, nyt kun järjestys on vakinaistettu, niin offlineen ei tarvitse enää kirjoittaa seuraavaa vuorolaista.]]

Oolalaa, johan palvelu toimi. Merirosvotar antoi kasvoilleen karata mitä maireimman hymyn, kun Valerdio tyhjensi omakätisesti erään pöydän, josta varmasti näkisi kaikki mehukkaimmat tapahtumat tässä piiskuisessa kapakanpahassa. Miehen palatessa takaisin Vaneten luokse, niin koitti nainen kietoa kätensä tuon niskan taakse ja tuikata kiitokseksi suukon sängen karheuttamalle poskelle.
"Hienosti toimittu."
Vielä kehu pisteeksi I:n päälle, ainakin omaan miehistöönsä pystyi luottamaan, jos ei kehenkään muuhun. Ei tainut olla hassumpi idea valita juuri tämä kyseinen kaksikko hänen mukaansa illan rientoihin. Takamus lässähti valmiiksi lämmitettyyn penkkiin, minkä jälkeen vihreä katse pääsi uteliaasti ahmimaan paikalle saapuneita komistuksia. Ah, kovinkaan kauas ei sijoittunut varsin mielenkiintoinen, silmälapun omaava nuorukainen (Kompassi), jonka seuraan liittäytyi hetken kuluttua kultaisen parrantyngän sisältävä herra (Kultaturpa). Kolmas siloposkinen poju (Takku-Tukka) taas painui nurkkaan kyhjöttämään. Yksinäiset sielut näemmä harrastivat eristäytymistä - pahus! Sehän tarkoitti, että Vaneten olisi itse rahtauduttava jossain sopivassa välissä perinteiselle lirkutuskierrokselleen.

Vai tarvitsiko sittenkään ? Joku näytti pyyhältävän hänen pöytänsä luokse ja intoutuipa tuo tulokas vielä lepertelemään omiaan heti kärkeen. Jos kapteenitar ei olisi näin leikkimielinen persoona, niin tämä olisi varmaan pistänyt gorillansa hyypiön kimppuun, mutta koska nuorukaisessa tuoksahti selvä kahiseva..
"Hah, älä imartele minua~"
Nainen naurahti ja heitti kättään luonnottoman sirosti. Totta puhuen se, joka eniten lemahti toisessa oli vanha viina. Poikarukka peräti pienessä hiprakassa. Juuri tällaisia tyyppejä Vanette narutti 1-0 asetelmalla, sillä nuorekko tiesi itse kun toisenkin säilyttävän mukavia summia kotona patjan välissä. Siksi merirosvottaren yhden yön -visiitit olivatkin pääsiassa kohdistettuja vieraille pedille.
"Viihdyn oikein mainiosti tässä seurassa, mutta kuinka on sinun laitasi ?"
Liippasi likeeltä, ettei neiti sortunut hypystelemään jo toisen hihanvartta - näytti olevan hienot kuteetkin tällä jätkällä.

"Lisää juotavaa ? Kelpaa ja kiitoksia, tyttöseni."
Pöydän ääressä nopeasti vilahtanut tarjoilija (Bella) sai herttaisen hymyn osakseen - olihan tuo kiikuttanut aivan vapaaehtoisesti piraatille lisää mallaslitkua. Ne omat tilaukset olivatkin vielä puolimatkassa Eliaksella. Mutta siis takaisin tähän tuntemattomaan heppuun:
"Oih, tunnet minut. Mistä ihmeestä ?"
Vanette yritti esittää yllättynyttä, vaikka hän puhkuikin sellaista ylpeyttä, jonka kanssa voisi baikka röyhistellä rintaa. Olihan se miellyttävää, että kapteenitar tunnettiin, vaikka Neshume Agana olikin vasta äskettäin ankkuroitunut vakituisesti Payoniin. Hah, ne kaksi pääjehukolleegaa pitäisi silti vielä paikantaa jostain, vaikka he taisivatkin olla lähempänä, kuin Vanette saattoi olettaa.

[[Pahoittelen pituutta, koitan karsia sitä seuraavan viestin tullessa, että teidän on helpompi nyhväistä jotain irti.]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ti 09 Syys 2008, 20:05

Tarjottimen kanssa tasapainoileva Elias tunsi olonsa jo nyt epätoivoiseksi. Hänen etäisyytensä Neschume Aganan kapteenittareen ja kokkiin oli kasvanut jo aivan liian suuriin mittoihin. Toiset olivat jo päässeet pöydän luokse, mutta vaaleahiuksinen nuorukainen oli vasta suurinpiirtein puolessavälissä matkaa. Kapakassa oli ahdasta, joten välillä hän joutui etenemään sivuttain, ujuttautuen ronskien merirosvojen ohitse. Kukaan ei väistänyt häntä, kukapa nyt luisevaa mitättömyyttä olisi väistellyt. Onneksi kenenkään mieleen ei tullut verottaa miehen kantamaa lastia, sillä hän oli päättänyt suorittaa tehtävänsä niin hyvin kuin mahdollista, hän kiikuttaisi kaikki kolpakot perille asti. Hän eteni, tosin vain askel kerrallaan.

Hän ei ehtinyt katsella ympärilleen, koska mies piti katseensa tiukasti määränpäässään (silloin, kun kukaan ei ollut edessä tukkimassa näköyhteyttä) ja tarjottimessa. Hän ei huomannut, että eräs harvinaisen harteikas parrakas karju käveli häntä kohti. Oikeastaan toinen yritti kävellä suoraan hänen lävitseen, aiheuttaen sen, että Elias horjahti kovasta töytäisystä olkapäähän. Hän ei kaatunut, mutta peruuttamaton vahinko oli jo tapahtunut. Muutaman sydämenlyönnin ajan tuntui siltä, kuin maailmassa olisi ollut vain hän itse ja kallistuva tarjotin, aikakin oli hidastunut. Mies ei voinut tehdä muuta kuin tuijottaa lamaantuneena, kuinka joka ikinen kolpakko oli ilmassa tarjottimen kadottua niiden alta ja kuinka kullanvärinen neste ryöpsähtää pitkän, vaaleahiuksisen miehen päälle (Kompassi).
Sitten hidastettu hetki meni ohitse, mutta Elias jäi jähmettyneeseen asentoon, tuijottaen oluesta märkää miestä ja ympäriinsä levinneitä kolpakkoja. Hän ei suostunut tajuamaan, mitä oli tehnyt. Varmuuden vuoksi hän rutisti itseään mielessään oikein kunnolla, jos tämä olisi siihen viimeinen mahdollisuus.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ti 16 Syys 2008, 17:52

Ilme vakavoitui arpikasvon naamalla heti, kun Vanette oli istahtanut pöytään. Nyt hän otti osakseen henkivartijan roolin, katsellen hiljaa ympärilleen. Monen moista väkeä lappasi yhä sisään, sekä ulos. Tässä väkimäärässä oli vaikea pysyä laskuissa mukana, mutta Valerdio vähät välitti siitä, samoja humalaisia naamoja näkyi joka puolella. Tosin astuihan tähän räkälään huomattavan nätti ja näpsäkän näköinen typykkä, (Meg). Kiinostuksen kiilto vilahti silmissä, mutta sen ajatuksen pysäytti erittäin nopeasti mies, joka täräytti mojovasti neitosta. Kaunokainen katosi väkijoukon sekaan, kaiketi kaatui, mutta mies itse ei voinut rynnätä nurkkapöydästä tipusen avuksi...määrätyt tehtävät menivät auttamisen edelle. Piraatin omasta kurkusta karkasi matala hymähdys, siinä sai tyttönen ainakin opetuksen, ettei tässä paikassa osattu kunnioittaa naista. Vaikka eihän hänkään hameväkeläisiä käsitellyt kuin kukkaa kämmenellä, sillä naisen tuli osata puolustaa itseään ja olla vahva - sellaisista naisista juuri Valerdio piti. Tosin olihan aina tämän merikarhun veressä vallinnut tietynlainen piirre miellyttää naisia. Haittapuolena oli se, ettei hänen ympärillään oleviin naisiin saanut koskea. Kun tämä lirkutteleva idiootti astui kuvioihin, näytti herra heti, mitä mieltä tästä kirotusta kännikalasta oli. Toinen suoraan syöksyi jututtamaan kapteenitarta ja katse synkistyi silmänräpäyksessä sänkiposkisen karjun kohdalla. Pahinta oli, että hänen pomonsa näytti vielä vastaavan lirkutteluun. Tämä oli jo suoranainen loukkaus, mutta heti myös kapteenin uskottu kykeni näkemään, että miekkosella oli rahaa. Virheisiin tämä ei siltikään saanut sortua, sillä mikäli tämän hienohelma herra tekisi yhdenkin väärän liikkeen, niin tummatukka olisi valmis antamaan tälle ilmaisen kauneusleikkauksen oman nyrkkinsä kautta.

Hyvä on, mikäli häntä ei huomiotaisi, niin kääntäisi arvoisa sänkileuka katseensa muualle. Juuri sopivasti pyöreähkö nainen tallusti paikalle, kaataen seurueele juotavaa. Kapteenitar kiitti neitoa ja Valerdio kiitti myös tätä herttaista neitiä omalla tavallaan. Kasvoihin ilmestyi hellä hymy ja lopuksi hän iski silmää tarjoilijattarelle.
"Tunnen olevani hyvissä käsissä, kun tuollainen söpöläinen huolehtii meistä täällä!". Sanat oltiin osoitettu neitokaiselle, sillä tämä hellän hoidon avulla mies ei varmasti tänne ainakaan kuolisi janoon. Hänen apuaan kaivattiin ainakin nyt, kun pidemmältä kuului merkitsevä rysähdys, sekä vapaana virtaavan olueen ääni. Pää kääntyi vaistomaisesti tuijottamaan häpeävänä Vanettea päin. Se kirottu vaaletukka teki sen taas.
"Hyvin toimittu Elias!", Valerdio sanoi lähinnä itselleen, tuntien vihaavansa tuota kauppalaivan rottaa yhä enemmän ja enemmän.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   To 25 Syys 2008, 18:43

Mä vannon että lähetin tänne viestin että hyppikää yli. En pääse vastaamaan kuin hyvällä tuurilla sunnuntaina. Joten hyppikää vaan jos näin on käynyt että edellinen viesti katosi johonkin kuuseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Pe 26 Syys 2008, 15:30

Takku oli luvannut itselleen, ettei ottaisi siemaustakaan olutta koko kokouksen aikana, hänellä ei nimittäin ollut mitään aikomusta juottaa itseään humalaan, sillä niin siinä yleensä pääsi aina käymään. Kaikilla muilla kuitenkin tuntui olevan tuoppi edessään tai kädessään, joten hän ei halunnut joutua siitä syystä naurunalaiseksi. Hänen suloinen poikamaisuutensa oli varmaankin jo aivan tarpeeksi noloa parrakkaisten ja arpisten miesten seassa. Olihan paikalla muutama nainenkin, mutta he nyt olivatkin asia erikseen. Takkuhan oli kuitenkin mies, eikä halunnut vaikuttaa miltään neidiltä kokeneempien merimiehien joukossa.
Ei siis kulunut pitkää aikaa, ennen kuin Takku-Tukkakin oli hankkinut eteensä tuopillisen maukasta olutta, jota hän nyt siemaili tyytyväisenä.
Yksi tuoppi saa kyllä riittää! hän ajatteli nostaessaan tuopin taas juodakseen. Samassa hän kuitenkin laski tuoppinsa alas, sillä hän näki tuijottavansa tuttuja kasvoja. Hänen kasvoilleen kohosi onnellinen hymy. Siellähän oli Meg!
Hän oli vähällä huudahtaa tyttöä tulemaan kanssaan samaan pöytään, mutta tämän luokse ampaisikin jostain nuori mies, ehkä saman ikäinen, kuin Takku oli. Nuori mies katsoi Takun suuntaan ja hän tunsi olonsa jotenkin omituiseksi. Pian mies lähti kuljettamaan Megiä muualle, ilmeisimmin pois Takun katseen ulottuvilta, sillä pian hän erotti parin vain hämärästi, varjoisasta nurkasta.
Meg ei ollut lainkaan tervehtinyt häntä! Tyttöhän oli mennyt muitta mutkitta tuon toisen miehen kanssa, joka kaiken lisäksi oli käyttäytynyt aivan kuin Meg olisi hänen naisensa! Oliko Meg rakastunut tuohon mieheen?
"Sitä hän siis tarkoitti!" Takku tuhahti vihaisesti ja kolautti tuoppinsa kovaa pöytään. Siksi hän lähti pois! Valehtelikin vielä, muka rakastaa minua! Takku ei muistanut milloin olisi viimeksi tuntenut olonsa niin nöyryytetyksi. Hän ei voisi antaa tätä anteeksi, ei Megille, joka oli julmasti murskannut hänen toiveensa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Su 05 Loka 2008, 19:33

//Hyppään nyt Aidan ylitse kun häntä ei ole reilu viikkoon näkynyt//

Ja Riki ei edes kuullut kaikkea hälinää ympärillään, sillä humalainen herra oli iskenyt silmänsä Vanetteen, ja kyllä hän nyt tosiaan tunsi kuuluisan merirosvokapteenittaren. Mutta ei koskaan tietysti tohtinut uskoa sitä, että pääsisi toista näkemäänkin jossain. Eläköön merirosvokokoukset, joihin Rikikin oli sitten lopulta uskaltautunut, tosin, ei selvin päin - tietenkään. Mokoma oli juonut itsensä hiprakkaan ja nyt pää salli tehdä kaikkea, mitä hän ei välttämättä normaalisti tekisikään, tai, jos Rikistä olisi kyse niin tämä saattaisi tehdä vaikka mitä selvin päinkin, mutta helpompi olisi tehdä toki humalassa. Ilveskorvainen mies nojasi käsillään pöytään ja katseli Vanettea, tosin kun eräs tarjoilijatar kiiruhti päydän ohi, kaataen samalla Vanetelle ja tämän seuralaiselle olutta, niin ottipa Rikikin siitä, väläyttäen sievän hymynsä tarjoilijalle ja kääntyi sitten taas, yllätys, kapteenittaren puoleen, jonka kanssa oli ollut jutustelemassa äsken. Hän hörppi juomaansa, ja pianpa se oli taas loppu. Kitattu kurkkuun tuosta noin vain ja kasvatti samalla humalaansa. Jos Katrin hänet nyt näkisikään, Riki ei edes halunnut tietää minkälaisen saarnan puolisisar hänelle soisi.

"No siis...Kuka nyt ei teitä tuntisi! Minä ainakin ihailen tei..tä" väliin tuo joutui hieman miettimään sanoja huuruisesta päästään, ja hymyili leveästi kapteenille, kissankorvien ollessa koko ajan eteenpäin kääntyneinä. Puhe myös katkeili aina välillä. Kellertävät silmät näkivät edessään vain Vaneten, silmien pupillit olivat hämärässä laajentuneet, kuten kissalla yleensäkin. Hienoinen köhähdys kantautui Rikin kurkusta ja tämä huokaisi, hymyn pysytellessä yhä humalaisen miehen kasvoilla.
"..Te olette kaikista paras merirosvo tässä mokomassa kaupungissa, jos minulta kysytään!" Ja mitäköhän toinen vielä mahtoikaan keksiä.
"Ei teillä sattuisi olemaan vapaata paikka Neschume Aganalla? Se laiva on niin upea ja kun sitä vielä johtaa tuollainen kaunotar" Rikin ääni oli kehräävä, ja koko mies oli muutenkin oluenhuuruinen. Katse ei ollut konsanaan kadonnut Vanetesta paitsi nyt, kun kuului kunnon mäsähdys ja se sai kissakorvaisen pään kääntymään äänen suuntaan.
"Mitä siellä nyt tapahtui?" Riki kysyi, tehden itsestään tyhmän. Kuka tahansa nyt saattoi nähdä tämän yltäpäällä oluessa olevan miehen, edessään varmaan se, joka nämä oli kaatanut päälleen.
"Kaikkea täälläkin näkee..." Riki mutisi nyt, lähinnä itsekseen, ja huokaisi syvään. Paikka oli viinankatkuinen, ja täynnä ties minkälaisia henkilöitä, mutta eihän se toki Rikiä edelleenkään haitannut. Nyt tuo oli suunnannut katseensa äskeistä tapahtumapaikkaa kohden.
"Meni hyvää olutta hukkaan, voi voi", humalainen totesi ja pyöritteli päätään. Voivoi, todellakin! Hän ei edes ollut huomannut kunnolla Vaneten seurassa istuvaa miestä, ja nytkin vain vilkaisi toista ohimennen. Taisi olla Vaneten henkivartija, sitä saattaisi kunnianarvoinen kapteeni tarvita, näin Riki ajatteli.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   Ma 13 Loka 2008, 17:21

/Jeliaa ei ole näkynyt./

Meg nielaisi kuuluvasti ja yritti keksiä tekosyytä. "Námo, katsos. En edes tunne häntä." Meg sanoi hymyillen. Hän siirsi katseensa uudestaan Takkuun ja Takusta Námoon. "Mutta nyt, jos sallit." Hän sanoi irtautuen tuon miehen otteesta. "Aijon tehdä jotakin muuta. " Meg hymähti ja lähti askelemaan Námon luota pois. Onneksi hän oli selvinnyt. Námo oli kylläkin jäänyt katselemaan häntä hieman äimän käkenä, mutta aivan sama.
Meg asteli tylsistyneenä baarijakkaralle. Se natisi hieman hänen allaan, selvästikkin vanha. Meg katsahti ympärilleen. Jonkin matkan päässä hänestä oleili itse kapteeni Vanette! Tuosta naisesta oli mainetta kirinyt jopa hänen korviinsakkin asti! Meg käänähti tiskiä kohti rykien kurkkuaan. "Anteeksi, haluaisin lasin jotakin siideriä.", Meg sanoi hymyillen. Tarjoilia hymähti ilkeästi ja kääntyi ottamaan juoman.

Meg siemaili hitaasti juomaansa katsellen ympärille. Vanette istui yhä siellä seurassaan jokin mies. Meg huokaisi. Jotkut ovat sen verran kauniimpia. Meg laski kuppinsa tiskille yrittäen tähystellä Takkua tai Námoa. Juuri sillä hetkellä hän ei kuitenkaan kumpaakaan nähnyt, joten hän vain nosti tuoppinsa tyytyväisenä huulille. Tuo neiti tulee todella nopeasti humalaan joten varokaa vaan. Megillä itsellään on hyvin huonoja kokemuksia humalasta. Tyttö huokaisi uudestaan kääntyen taas tarjoiliaa kohti. "Toinen samanlainen, mutta tuplasti vahvenpana!" Hän huudahti hyjmyillen.


//Anteeksi lyhyt!/
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kultaa jäljentelevä meripihka | Merirosvokokous
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: MORION :: SATAMA NJORD :: SATAMA-
Siirry: