PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Because we're free, my love

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Because we're free, my love   Ma 25 Elo 2008, 16:18

//Otsikko on outo, tiedän. Anteeksi siitä. Tänne siis Kittyh and her Nymppis <33//

Raven nousi siivilleen, räpytellen hetken tuskaisesti, ennenkuin sai painon tasapainoon ja syöksyi pimeyteen. Tuo lento oli hieman epätasaista painon vuoksi, mutta lintu onnistui pysymään ilmassa. Useasti hän joutui menemään lähemmäs maata ja nousta taas ylös. Ei hän niin kovin usein ollut painon kera lentänyt. Mutta tulisi kuitenkin selviämään siitä. Kunhan vain Nym ei tulisi merisairaaksi, taivaalla.
Korppi päästi raakkuvan, hiljaisen naurun kurkustaan Nymin kommentille. Tokihan linnullakin oli korvat, ei vain yhtä näkyvät kuin ihmisillä. Paitsi ettei hän toki kuullut aivan yhtä hyvin silloin kun normaaleilla ihmieskorvilla. Mutta ei se häntä paljoa haitannut. Nauru kuitenkin loppui lyhyeen, kun musta lintu meinasi lähteä taas lentämään kohti maata raskain siivenlyöntiensä kera.

Korppi oli hiljaa loppumatkan. Laskeutuen lopulta varovaisesti, nopeasti maahan. Samalla hän nopesti, ajattelematta oikeastaan muutakaan, muuntui takaisin ihmiseksi. Vain, koska halusi taas kädet - jotta voisi kosketella uutta rakastaan. Hän ei halunnut olla sekuntin vertaa irti hänestä, vaan olla yhä lähempänä ja lähempänä. Kosketella tuon kauniita poskia sormillaan.... Kerrankin oli joku, joka ei mennyt pois nähtyään suat naisen päässä. Se oli ihanaa. Oikeaa, niin hänen olisi pitänyt elää jo vuosia. Uusi valoinen tie oli auennut hänen edessään tuoden toivon ja rauhan mustaan sieluun.

Kun Nym kumartui jälleen suutelemaan häntä, Raven hymyili jälleen. Rakkaus oli niin ihanaa. Miksei hänen perheessään ollut voinut olla sellaista? Myös naista rakastaminen tuntui olevan täysin normaalia. Mikseivät muut naiset ymmärtäneet sitä? Tai ehkä se oli ihan mukavaa olla harvinaisuus. Hänelle se tuntui nyt niin luonnolliselta. Ihanalta, vapauttavalta. Raven kohottautui hieman itsekin jälleen suutelemaan Nymiä, hymyillen yhä irrottauduttuaan.
"Ei sillä niin väliä."
Animaagi sanoi hitusen hilpeästi, tarttui viherihmisen käteen ja vei tämän istumaan lähteen reunalle. Siinä kastui hieman, mutta mitä sillä niin väliä. Olivathan he jo valmiiksi aivan märkiä. Muutama lisäpisara vain sinne tänne. Mitä sillä nyt niin väliä.

"En voi uskoa tätä todeksi... En uskonut että nousisin vielä ylös sieltä mihin olin vajonnut..."
Raven huokaisi ja siveli hellästi kämmenselällään Nymin poskea. Haluten mennä lähemmäs, mutta pelkäsi että etenisi liian lujaa. Jos Nym ei haluaisi kiirehtiä. Ei oikeastaan tuo animaagikaan halunnut, mutta kiihotus oli liian vetäväinen. Kuitenkin tuo sai jotenkuten pidettyä itsensä kasassa eikä hyökkäillyt jatkuvasti päälle.
"Mietin tässä vaan, että mitä ex-poikaystäväsi sanoo..."
Raven mutisi, melkein itselleen. Eikä oikeastaan edes halunnut puhua siitä, mutta tuo oli vain ohimennen tullut hänen päähänsä. Tuskin tämä.... Evolver kovin pitäisi tästä käänteestä - tyttöystävä rakastunut naiseen. No, mitä väliä. He olivat nyt yhdessä, muut painukoon hiiteen. Voisihan Raven vaikka vetää miestä lättyyn jos muu ei auttaisi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   Ke 27 Elo 2008, 07:57

[Täällähän mine . DD
Kirjotit muuten hauskasti ^^]

Nym nousi Mimirillä ripeästi Ravenin korppihahmon selästä, sillä tahtoi tuon muuntautuvan mahdollisimman nopeasti takaisin ihmiseksi. Pian varjokuvasta, jonka kelmeä kuu loi, saattoi erottaa selvästikin, miten melko suuri korppi kasvoi aikuiseksi naiseksi silmän räpäytyksessä. Oli uskomatonta, miten jotkut saattoivat tehdä noin. Se oli kerrassaan ihme.
Ravenin kasvoilta saattoi erottaa helposti sen huokuvan onnellisuuden. Nym sädehti takaisin ja kumartui suutelemaan rakkaintaan. Tunne oli jälleen niin ihana, tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt hänen jalkojensa juureen. Kaikki tämä oli tapahtunut yhdessä illassa, mutta siitä voisi nauttia vielä lopun elämää.. Toivotavasti Raven pitäisi ajatuksesta yhtä paljon kuin hän. Loppu elämä, kaksin, ilman tuskaa ja kärsimystä. Tai siltähän se ainakin tuntui juuri nyt.

"Ei sillä niin väliä", Raven hymyili ja johdatti siron viherpään lähteen reunalle istumaan. Nympahéa tuijotteli hetken tuon kaunottaren upeita silmiä ja tunsi, miten rakkaus oikein huokui hänestä. Ravenkin taisi olla rakastunut, tämän kasvoilla ollut hymy ei ollut hyytynyt missään vaiheessa.
"En voi uskoa tätä todeksi... En uskonut että nousisin vielä ylös sieltä mihin olin vajonnut..." Raven sanoi ja kosketti kädellään Nymin poskea. Nym tarttui toisen käteen ja laski hänen ja Ravenin kädet Mimirin kylmälle kivelle. Kuitenkin se muuttui heti lämpimäksi, rakkaus näköjään sulattaa kaiken, jopa kovimmankin sydämen.

"En minäkään", Nym sanoi edelleenkin hymyillen. Kuitenkin jossakin kolahti, että etenivätkö he vähän liian lujaa? Oliko Raven valmistunut kaikkeen tähän, miettinyt mitä tarkoitti todellisuudessa. Heille naurettaisiin kaduilla ja kaikkialla olisi vain syrjintää ja pilkkaa.
Mutta mitä sitten? Heillä oli toisensa, se riittäisi - ainakin Nymille.
Mutta hetkessä Ravenin ilme vakavoitui. Hän mainitsi melko hilajisella mutinalla Nymin entisen poikaystävänsä. Mutta itsepä tuo satyyri oli hänet jättänyt, mokomakin. Hylännyt rappusille. Häntä ei enää odotettaisiin takaisin. Hän voisi vaikka samanties jäädä typerälle laivamatkalleen, eikä hänen tarvitsisi koskaan palata. Ja satyyrihän oli hänet jättänyt, mokomakin petturi. Häntä ei todellakaan tarvittaisi enää näille maille.

Ja Raven oli vahva, hänen kanssaan oli ehkä hiukan turvallisempaa oleilla kuin tuon ison ja lihavan villisian näköisen otuksen kanssa. Raven oli niin paljon kauniimpi ja uhrautuvaisempi. Viherihminen puristi Ravenin kättä hieman.
"Ei sillä niin väliä, hän on menneen kesän tähtiä", Nym kuiskasi animaagin korvaa ja levitti kasvoilleen jälleen tuon onnellisen ilmeen. Hän antoi hellän pienen suudelman toisen poskelle. Hän oli aina tahtonut tehdä niin, istua rakkansa kanssa kuutamossa Mimirillä ja katsoa tätä suoraan silmiin.. Suudella ja hyväillä.. Nyt hänen toiveensa toteutui.

Viherihminen nosti katseensa taivaille ja tuijotti tähtiä. Samassa siellä näkyi jotakin, mitä hän ei ollut nähnyt koskaan ennen. Vihreät lieskat leimuivat taivasta vasten. Kahden upean juovan välistä lennähti lentävä tähti, oliko se tähdenlento? Niitä ei kuulemma usein nähnyt näillä main. Oliko tämä kaikki sittenkin vain unta? Revontulia ja tähdenlentoja?
"Näitkö?" Nym kysyi nopeasti ja nosti vapaan kätensä osoittamaan taivaalle. "Toivo jotakin", viherihminen sulki silmänsä ja toivoi. Hän toivoi, että tämä rakkaus olisi kuin piikkipensas. Niin kaunis, mutta jos joku heitä yritti poimia erikseen, he pitäisivät terävillä piikeillään ja ilmoittaisivat, etteivät koskaan enää eroaisi toisistaan.

"Mitä toivoit?" Nym kysyi avattuaan silmänsä, "ei sinun ole välttämätönsä kertoa, mutta jos tahdot.. - Tai no, luulen tietäväni sinun toivomuksen jo". Hän ei kuitenkaan ollut varma toisen toiveesta, toinen saattoi rukoilla vaikkapa, että tähän maailmaan tulisi rauha tai jotakin muuta. Nym vetäytyi hieman kauemmas, hän ei halunnut ahdistaa Ravenia nurkkaan.
Vielä hän kohotti katseensa taivaisiin ja katseli vihreinä leiskuvia taivaita. Niin kaunista, niin kaunista...
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   La 30 Elo 2008, 13:21

Raven oli pitkään hiljaa. Oikeastaan enää kovin kuulematta tai tuntematta Nymiä. Hän vain katseli taivasta tyhjin silmin. Hänen päässään ei oikeastaan enää pyörinyt mikään. Jos nykyajan sanoja käytettiin - hän jumitti. Nainen kyllä tiedosti sen, että Nym oli päättänyt jättää vanhan poikaystävänsä taakseen, ja että tämä kosketteli häntä - mutta ei oikeastaan muuta kummempaa. Hiljalleen animaagin sisäiseen olemukseen alkoi hetki hetkeltä kasaantua toivoa. Onnea. Valoa. Kaikkea minkä hän luuli jo vuosia sitten kadottaneen. Ja se tuntui niin uskomattoman hyvältä, sellaiselta jonka jokainen ansaitsisi todella tuntea. Mutta vain harvat pääsivät siihen sisään ja ymmärsivät.

Taivaalle tuijottaessaan pian Raven hahmotti tähdenlennon yössä. Raven nyökkäsi yhä haltioissaan kun Nym kysähti, näkikö hän sen. Pyrstöllinen, huimaa vauhtia liikkuva tähti halkaisi taivaan valollaan aivan heidän yläpuolellaan. Kaunis asia kauniille illalle. Korppi sulki silmänsä tiukasti kiinni ja toivoi ensimmäistä asiaa, mikä tuli mieleen. Tuo toivoi, että jokainen siinä maassa löytäisi vihdoin sisäisen valonsa ja pääsisivät rauhaan. Että tämä tuska loppuisi vielä jonain päivänä.

"Toivoin että vielä jonain päivänä tämä maailma löytää tien ulos tästä tuskasta ja verestä."
Raven vastasi Nymille hymy kareillen kasvoillaan. Mutta hänen äänensä pursusi totuutta. Halua toteuttaa tämä toive. Sitten animaagi kohotti hieman kulmiaan toiselle hymyillen yhä ja avasi jälleen suunsa.
"Entä sinä itse?"
Raven kysyi aidosti uteliaana. Toivottavasti hänen oma kysymyksensä ei ollut kuulostanut niin kovin kummalliselta toisen korviin. Ei hän nyt yhtään enempää enää halunnut itseään nolata. Olihan hän tehnyt sitäkin jo aivan tarpeen useasti sinä yönä. Mutta ei se näemmä ollut vielä kovin viherihmistä haitannut. Toivottavasti ei alkaisi pian haittaamaan, sillä muuten tuo silmänkääntäjä olisi onglemissa.

"Tämä kaupunki on ryvennyt veressä ja epätoivossa jo aivan riittävän kauan. Kukaan ei vain tunnu nousevan sitä vastaan, vaan kansa itse antaa tämän maan syöksyä tuhon loputtomaan kuolemanspiraaliin. Kun sota tulee, kuolevat ovat onnekkaita päästessään pois alta."
Raven sanoi Nymin vastattua ja huokaisi. Hän ei itsekään tiennyt miksi nyt alkoi tästä puhua, mutta puhuipa ainakin totta. Jokaistahan sota kosketti. Ei sille nyt ainakaan tuossa vaiheessa enää voinut mitään tehdä. Vaihtoehtoina oli joko kuolema tai selviytyminen. Kummatkin houkuttelevia tosin omalta kannaltaan.

Pian Raven kuitenkin kumartui jälleen kohti Nymiä, kohotti kättään ja siveli oikean käden etusormellaan Nymin poskea. Hymy yhä kasvoillaan, tosin ehkä hieman surumielinen. Mutta kuitenkin. Hän aikoi suojella tätä naista viimeiseen hengenvetoonsa saakka, olla siellä niin kauan kuin toinen häntä haluaisi. Eikä hän antaisi toisen kuolla.
"Oma valintani tässä sodassa on selviytyä. Aion seistä viimeiseen saakka, ellei sitten kohtaloni ole kuolla. Ja aion suojella sinua kunnes kohtaloni iskee takaisin."
Raven sanoi hiljaseen ääneen, kumartui yhjä syvemmälle painaen huulensa hellästi toisen huulille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   La 30 Elo 2008, 18:53

Nym kuunteli Ravenin vastauksen, aivan kuten hän oli arvellutkin. Mutta hän ei tahtonut tuon veren ja vihan riistävän heiltä tätä yhteistä hetkeä, jolloi ei ollut tuijottavia silmiä tai nauravia suita. Kuten Nym oli arvellutkin, Raven kysyi häneltä seuraavaksi hänen toivomustaan.
"Minä toivoin, että rakkautemme olisi kuin piikkipensas. Niin kaunis, mutta jos siihen yrittäisi kajota, saisi samalla mitalla takaisin." Nymin poskelle vierähti onnesta kyynel. "Ja rauha olisi kyllä aina hyvä asia, mutta uskon että kahden ihmisen toivomukset eivät äkillisesti lopeta tätä veristä taistoa." Nym pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan, jotka kyllä nyt valuivat surusta. Niin monet olivat kuolleet. Jos tänä yönnä useammatkin ihmiset katselisivat tuota upeaa liekehdintää, heidän toiveensa saattaisi toteutua.

"Tämä kaupunki on ryvennyt veressä ja epätoivossa jo aivan riittävän kauan. Kukaan ei vain tunnu nousevan sitä vastaan, vaan kansa itse antaa tämän maan syöksyä tuhon loputtomaan kuolemanspiraaliin. Kun sota tulee, kuolevat ovat onnekkaita päästessään pois alta." Raven sanoi vakavalla äänellä.
Nym nyökkäsi vaiteliaana. "Kuten äsken sanoin, kahden ihmisen toive tuskin lopettaa tätä tuskaa. Mutta kyllä tästä tuskasta ja surusta vielä joku päivä päästään yli, paratiisiin, jossa jokaiselle meille on oma paikka jumalien vieressä." Nym ei ollut kovin uskonnollinen, mutta hän uskoi, että jokaiselle todellakin oli tuonpuoleisessa paikka jumalien hoivaavien käsien lomassa.

Seurasi melko pitkä hiljaisuus. Kummatkin oletettavasti miettivät omiaan.
Tai ainekin Raven mietti varmasti. Nym vain istui nauttien hiljaisuudesta. Pian aurinko nousisi mailtaan ja herättäisi kaikki ihmiset Payonista. Hiljaisuus katoaisi seuraavaksi 12 tunniksi. Mutta nämä viimeiset 12 tuntia olivat olleet hänen elämänsä onnellisimmat. Koko elämässään.. ehdottomasti. Ja sitten Raven sanoi vielä jotakin sellaista, mikä todellakin antoi päivään huipennuksen. Hän lupasi pitää hänestäkin huolta viimeiseen saakka.
"Minäkin pidän sinusta huolta, vaikka elämäni se minulta riistäisi pois. Toivottavasti rakkautemme ei sammu, kun Kuolema saapuu noutamaan. Jos se saapuu sinua hakemaan, minä lähden mukaasi myös".

Nym suuteli Ravenia hellästi. Hän ojensi kätensä toisen kaulan ympäri ja siirtyi tuota animaagia hitusen lähemmäs. Suudelma tuntui kestävän ikuisuuksia, mutta silti tuntui että he erkanivat toisistaan aivan liian nopeasti. Nyt Nymille oli selvinnyt lopullisesti toisen tunteet hänestä. Sillä tuo ei voinut olla feikkiä. Ja jos oli, niin rouva Pataässä esitti osansa erikoisen taitavasti. Nympahéa tarttui Ravenin käteen ja rutisti sitä pehmeästi omalla kädellään.
Hän käänsi katseensa takaisin taivaisiin, vihreät liekit olivat sammuneet ja aurinko alkoi hohtaa kirkkaana horisontissa. Kummallista kerrassaan, miten revontulet olivat valloittaneet taivaat näin aikaisin aamulla. Tai olihan se mahdollista, että he eivät olleet huomanneet niitä. Rakkaus oli tehnyt heidät sokeiksi ja vasta äsken he olivat huomanneet ne alkaessaan puhua vakavampia..

Nym antoi uudestaan pienen poskisuudelman rakkaalleen ja laski päänsä tämän olalle. Hänen silmänsä meinasivat painua kiinni, mutta hän sai vaivalla pidettyä ne auki. Hän ei halunnut nukahtaa nyt. Lehtien lomista paistoi aurinko, hän toihtoi olla ja odottaa että se nousisi taivaalle.
"Jos voisit olla yksi maailman suurista ihmeistä, kuten aurinko ja kuu, mikä tahtoisit olla?" Nym kysyi ja kohotti katsettaan hieman toisen suuntaan.
"Minä voisin varmaankin olla kuu. Loisin valoa niille, joille sitä ei ole ja antaisin valoa yöllä pimeimmillä tiellä kulkeville." Nym huomasi puhuessaan, että tämän illan aikana hänestä oli paljastunut aivan uusi puoli. Hänestä, ilkeästä ja kylmästä sisarensa vastakohdasta Nymphaéa-viherpäästä oli löytynyt hellä ja rakastettava puoli. Kiitos Ravenille siitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   Su 31 Elo 2008, 14:19

"Toiveesi oli paljon kauniimpi kuin omani. Ja sekin on yksi asioista mitä haluaisin. Mutta se ei voi toteutua parhain päin ilman että maailma pääsee takaisin jaloilleen."
Raven sanoi hiljaa Nymille tämän kerrottuaan oman toiveensa. Ja aivan heti tämän jälkpeen tuo vuodatti omat tunteensa sodan alkamisesta ja sen etenemisestä. Halusihan hän toki vain elää rauhassa Nymin kanssa piittaamatta muista, mutta hän ei pystyisi siihen. Vaikka hän oli myönnettävästi killaton, se sota kosketti jokaista - vaikka ei haluaisikaan sotkeutua siihen mitenkään. Sille ei voinut enää mitään, kun se kerran oltiin jo päästetty valloilleen.

Nymin snoille hän yritti hymyillä. Todella yritti, mutta onnistui surkeasti. Vain pieni, nykivä hymy pääsi huulien kosketuksiin. Ei muuta. Olihan viherihminen oikeassa, mutta oliko heillä aikaa?
"Tiedän. Mutta onko meillä varaa antaa veren vuotaa ja lasten itkeä tuskasta yksin pimeässä, odottaen vain jumaliamme apuun? Jumalat ovat meidät tässä sodassa hylänneet. Ainoa tie ulos tästä on kuolema tai astua esiin pysäyttämään se. Olemme odottaneet jo aivan riittävän kauan, rakkaani."
Raven sanoi hiljaa ja vaipui hiljaisuuteen.

Hiljaisuus tuntui kestävän lyhyen ikuisuuden. Ei se todellisuudessa kauaa kestänyt, mutta ainakin Ravenille se tuntui erittäin pitkältä ajalta. Lopulta animaagi jälleen avasi suunsa, ja niin avasi pian Nymphaéakin. Heidän ajatuksensa olivat vaipuneet synkkyyteen. Eikä tuo nyt ainakaan halunnut enää tätä pitkään yllä pitää. Pian Nym taas häntä suuteli, hellästi. Hiljaisuudessa tuo korppi vastasi suudelmaan, irrotessaan hän taas avasi suunsa puhuakseen. Vastatakseen.
"Kunnes kuolema meitä tulkoon hakemaan, kävelkäämme käsi kädessä kohti kohtalon tienhaaroja."
Raven sanoi ja nauroi hieman. Tuntui niin hyvältä olla siinä Nymin lähellä, lähekkäin... Korppi itsekin kiersi toisen kätensä tämän kaulan ympäri ja siirsi katseensa kohti taivaita. Kerrankin noissa mustissa, syvissä silmissä oli jotain pilkettä. Ilon ja onnen sekaista pilkettä, jota niissä ei koskaan aiemmin ollut näkynyt. Mutta kerta se oli ensimmäinenkin.

Raven nojasi oman päänsä Nymin päätä vasten, joka nojasi hänen olkaansa. Hän kuunteli Nymin tarinan. Se oli kaunista, mutta korpilla olisi jotain muuta kerrottavaa kysymykseen. Hän vain yritti pukea sen sanoihin, aluksi huonolla tuloksella.
"Haluaisin olla pyrstötähti. Tuoda toiveita ja onnea sen näkeville ihmisille. Kaunistaa taivaan valollani, luoden kauneuden maailmoihin jotka ovat sen kadottaneet tai unohtaneet. Tuoda valoa hylätyiden ja köyhien elämään, elättää toivoa."
Raven sanoi ja tiukensi hieman otettaan Nymin ympärillä. Nainen kumarsi hieman päätään antaakseen kevyen suukon viherihmisen otsalle, hymyillen yhä. Hän saattoi nähdä silti, että Nym oli väsynyt. Hän oli itse aika lailla yöeläjä, mutta toinen näytti aika väsyneeltä.

"Oletko väsynyt? Voit kyllä nukkua, ei se minua haittaa. Olen tottunut valvomaan öitä."
Raven kysyi ehkä hieman huolta äänessään. Mutta ei se häntä haittaisi. Tokihan toinen saisi nukkua jos halusi, ei hän hlunnut pitää toista väkisin hereillä. Se olisi julmaa. Ja kyllä ehkä häntäkin vähän alkoi painaa väsymys korvan takana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   Su 31 Elo 2008, 17:10

"Haluaisin olla pyrstötähti. Tuoda toiveita ja onnea sen näkeville ihmisille. Kaunistaa taivaan valollani, luoden kauneuden maailmoihin jotka ovat sen kadottaneet tai unohtaneet. Tuoda valoa hylätyiden ja köyhien elämään, elättää toivoa." Raven sanoi valitsen sanansa mahdollisimman kauniisti, tähän tilaisuuteen ei sopinutkaan rumat ja kovat sanat. Raven tiukensi otettaan, mistä Nym piti. Hän kohótti katseensa ja saikin suukon vastalahjaksi katseestaan.
Nympahéa haukotteli ääneen, mistä Raven saikin väännettyä helposti seuraavan kysymyksen liittyen hänen väsymykseensä.
"No, minä valvon rinnallasi tämän yön loppuun saakka, vasta kun auringon säteet sokaisevat silmäni, minä lähden nukkumaan", Nym sanoi tavoitellen edelleenkin romattisia sanoja.
"Kiitos silti." Hän piilotti haukotuksensa käsiensä suojaan, hänen oli pakko valvoa vielä hetki..

Nym nousi lähteeltä ylös ja lähti kävelemään ympäriinsä. Hänen katseensa osui pieneen lintuun oksalla. Hän nappasi sen käteensä ja alkoi hyräillä sille rauhassa. Äkkiä lintu vaihtoikin muotoaan Raveniksi. Tämän suuteli Nymia kellauttaen tämän vaakatasoon ilmassa. Hän rehellisesti sanoaen laijui. He juoksivat yhdessä rantaviivaa pitkin ja kävivät välillä uimassa kuutamouinnilla. Kummankin märät hiukset hakkasivat selkään, josta kuului hauska ääni, aivan kuin siipien läpyttelyä. Ennen kuin Nym ehti noteerata, mistä ääni tuli, hän huomasi Ravenin muuttuneen jälleen tuoksi kauniiksi, pikimustaksi ja erittäin viisaaksi korpiksi. Nym räpäytti silmiään, mutta kun hän avasi ne, hän näki vierellään leijuvan tähdenlennon.

Viherihminen ei tiennyt, kuinka kauan hän oli oikein nukkunut. Uni oli tuntunut kestävän ikuisuuden, eikä hän ollut halunnut päästää siitä irti. Kuitenkin hän havahtui unestaan, kun hänen pehmoinen tyynynsä liikahti.
Hieman äkäisenä Nym avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Hänen päänsä oli ollut Ravenin olkapäätä vasten, oliko hän todellakin nukahtanut!? Hieman nolona hän kohottautui istumaan ja katsoi taivaalle, kovinkaan kauaa hän ei ollut ehtinyt nukkua, sillä aurinko ei ollut noussut kovinkaan korkealle siitä, milloin hän oli viimeeksi siihen katsonut.
Hän tunsi punan leviävän kurviinsa.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus.." Nym sanoi kovin vaivautuneena, mutta tarttui silti Ravenin käteen. Todellakin, tuo kaikki ei ollut ollutkaan unta. Ja se olikin kestänyt vain muutaman minuutin. Toivottavasti hän ei ollut kuorsannut kuin mikäkin eläin, mikä onneksi ei kuulunut hänen tapoihinsa.

Viherpää huokaisi ja hieraisi hieman silmiään. Tuntui ihmeelliseltä, että aamulla väsytti näin kamalasti. Tämän jälkeen hänenkin päiväjärjestyksensä on varmaan sekaisin. Hänestäkin saattaisi tulla yöeläjä, mutta sehän olisi vain hyvä, sillä jos Raven viihtyi enemmän öisin valveilla.. Rakkauden vuoksi tuli uhrauksia. Sisko saisi hoitaa kauppaa päivisin ja hän öisin, auki 24 tuntia. Ajatus sai Nymin huulille hymyn.
"Jäinkö mistään paitsi?" hän kysyi toivoen, ettei ollut nolannut itseään täysin. Rakkaus oli vielä kovin nuori, joten nyt ei saanut pilata tunnelmaa typerillä sanoilla. Viherihminen kohotti katseensa tuon naisen mustiin silmiin ja onnekseen huomasi, että hänen kasvojensa puna oli hie,man laskenut..

Animaagin vastattua Nym nousi seisomaan. Hänen täytyi saada vähän liikettä pysyäkseen hereillä vielä muutama minuutti.
Puna kohosi jälleen hänen korviinsa.
"Tahtoisitko tanssia?" hän kysyi hiljaisella äänellä. Tuuli varmaankin vei hänen sanansa mukanaan, hän ei ollut uskaltanut kysyä riittävän kovaa.
"Raven, sallisitko minulle tämän tanssin", hän sanoi hieman kohteliaammin ja ojensi kätensä toista kohden. Hän ei ollut koskaan ollut mikään hyvä tanssija, mutta tämä olisi ensimmäinen kerta kaksintanssia naisen kanssa. Nym kaappasi omaan käteensä Ravenin käden ja hymyili. Toivottavasti tämä suostuisi..
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   Pe 12 Syys 2008, 16:30

//Jummaa koulun takii, anteeks ;___;//

Raven nauroi hiljaisella äänellä Nymille tämän kertoessa että yrittäisi pysyä hereillä. Animaagi oli kyllä lähes täysin varma, että tuo ei kauaa pystyssä enää pysyisi. Mutta ei hän jaksanut enää riidellä vaan alkoi hiljaa odottaa josko toinen pian nukahtaisi hiljaisuuteen. Ei hän halunnut pitää toista väkisin hereillä, ellei hän sitten todiaan saisi ollenkaan unta. Mutta nainen joka nukkuu yöt, nukkukoon myös.

Hyvin lyhyen ajan päästä Raven sattoi huomata toisen olevan unessa. Onneksi Nym ei sentään kuorsannut, nukkui vain. Naisen kuitenkin liikehtiessä unissaan animaagi saattoi kertoa tämän näkevän unta... Minkäköhän laista? No, sitä hän tuskin saisi koskaan tietää. Mutta mitä sillä niin väliä. Viherihminen oli itseasiassa omalla tavallaan aika suloinen nukkuessaan. Tämän takia animaagi ei nukahtanut itse tylsyydessään katsellessaan toisen unia. Jos hän vain osaisi nukkua öisin, hän kyllä nukkuisi. Mutta hän nukkui aina kovin vähän, eikä se ollut haitannut häntä koskaan aikaisemminkaan.

Nym ei ollut ehtinyt nukkua kummentäkään minuuttia kun tämän silmät jo aukenivat. Ravenin suupielet vääntyivät hymyyn hänen katsellessaan toisen hämmästyneisyyttä. Tämä ei ollut edes huomannut nukahtaneensa. No, ei sillä niin väliä. Silmänkääntäjä nauroi taas kun toinen pyytli kovin anteeksi nukkumistaan. Ei se ollut häntä pahemmin vaivannut.
"Ei se mitään. Nuku vain niin kauan kuin tahdot."
Raven sanoi ja puristi hellästi Nymin kättä, kun tämä itse oli hänen omaansa tarttunut.

"Et oikeastaan. Mitä tässä muka olisi tapahtunut?"
Raven sanoi ja nauroi taas, huvittuneena Nymin noloudesta. Eihän toinen ollut tehnyt oikeastaan mitään väärin. Yöllä nukkuminen oli täysin normaalia ihmisten kaltaisille olennoille ja eläimille. Animaagi katseli kulmat hieman kohoten toisen noustessa seisomaan. Mitä tuon päässä nyt oli? Joko tuo lähteä tahtoisi? Vastahan he olivat tulleet...

Raven ei saattanut pidätellä nauruaan Nymin kysyessä häntä tanssimaan. Eihän täällä ollut musiikkiakaan... Ja suoraan sanottuna, hän oli tanssijoista surkeimmasta päästä. Mutta jos toinen halusi... Ja ei se kai nyt niin kauhea voisi olla. Eikä siellä olisi ketään katsomassakaan, joka oli hyvä asia sentään. Ja jos hän tanssisi huonosti, hän tuskin joutuisi tanssimaan toista kertaa.
"No mikä ettei... Varoitan vaan huonoista tanssitytön lahjoistani..."
Raven kikatti hiljaa ja astui varovasti lähemmäs toista. Kumpi heistä tanssisi miehen osaa? Ja kumpi naisen? Hehän olivat molemmat naisia, joten mitä tehdä? No, ei kai sillä niin väliä.
"Minä voin tanssia miehen osaa, olenhan meistä se joka muistuttaa enemmän miestä."
Raven sanoi ja hymyili hieman hullunkurisesti Nymille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Because we're free, my love   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Because we're free, my love
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: SURINYA BENEREL :: KAUPUNGIN-PUISTO :: MIMIRIN VIISAUDEN-LÄHDE-
Siirry: