PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Veteen katoava totuus

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ma 22 Syys 2008, 18:17

//Äh, joo, unohda mitä laitoin sulle yksärillä, tää alko toimiin heti sen jälkeen kun lähetin sen sulle :--D//

Kwyen-Saga vain hymyili aurinkoisesti Albireolle, mielessään salaa helpottuneena siitä, ettei mies ollut juurikaan pahastunut teostaan. Ehkä pieni harkintakyvyn puute teki joskus ihan hyvää... Pieni hymy yhä huulillaan ajatukset pörräsivät eestaas tytön päässä, kunnes yhtäkkiä tämä tajusi heidän olevan ihan liian lähellä kotiansa. Nytkö jo? Kwyen-Sagan hyväntuulisuus katosi yhtä äkkiä kuin oli ilmestynytkin. Tyttö vilkaisi hitusen apeasti Albireoon, kunnes muisti, mitä kotiinpaluu merkitsi; uskottavaa selitystä äidillensä.
"Albireo, mitä minä sanon? En ole keksinyt mitään järkevää! Ja katso nyt...", haltia yhtäkkiä huudahti seuralaisellensa pientä pakokauhun häivää äänessään, tehden sitten vapaalla kädellään laajan kaaren kuin esitelläkseen vaateparttaan, joka oli kieltämättä erittäin kärsinyt. Kwyen-Saga muutenkin näytti vielä lievästi siltä kuin olisi käväissyt uimassa - niin kuin periaatteessa olikin. "En voi mennä kotiin näin", tyttö päätti lauseensa melko epätoivoinen ilme kasvoillaan. Vanhempansa olivat muutenkin tiukkoja, kuinka paljon heidän rajoituksensa lisääntyisikään, jos he näkisivät edes vilauksen Kwyen-Sagasta siinä kunnossa.
"No, ei kai auta muukaan", neito lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen ja päästi alistuneen huokauksen. Ehkä hän jotenkin onnistuisi rämpimään pois kaikkien huolestuneiden tenttauksien alta, eihän hän Albireotakaan voinut velvoittaa keksimään minkään sortin selitystä.

"Tai... jos minä vain jättäisin kokonaan menemättä kotiin?" Kwyen-Saga keksi ja piristyi silminnähden miettiessään sitä vaihtoehtoa. Jos hän hankkisi työn ja alkaisi elattaa itseään, muuttaen jonnekin kaupungin laitamille - olihan hän kuitenkin haltioiden iässä jotain lähemmäs kolmeakymmentä, mikä velvollisuus hänen vanhemmillansa muka oli yhtä huoltaa häntä? Hyvä on, olihan hän naimaton ja se olisi todella säädytöntä, mutta... idea alkoi toden teolla viehättää Kwyen-Sagaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ma 22 Syys 2008, 21:01

//Mulla oli aamulla sama juttu.. En voinut edes lukea mitään viestejä, ja iltapäivällä koko foorumi ei auennut.. Ja kun lopulta pääsin sisään, kaikki eilisen aikana kirjoitetut viestit olivat kadonneet : P Hämärää. //

Albireo katsahti nopeasti vierellään panikoivaa haltiaa. Tämä tosiaan oli hieman epäsiistin näköinen, josta tuskin hänen vanhempansa pitäisivät. Ja entäs hän itse? Hiukset nyt sentään olivat jotenkuten mallillaan, kuten aina, mutta hänellä oli vain viitta harteillaan, joka suljettunakin paljastaisi hänen rintakehänsä onneksi jo hieman sulkeutuneet haavaumat. Lisäksi he olivat molemmat vieläkin märkiä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Kwyen-Saga avasi jälleen suunsa, ja vaikka Albireo ei pitänytkään kuulemastaan, hän tuli hieman paremmalle tuulelle tytön itsensä piristymisestä. Päätään pyöritellen hän pysäytti tämän ja katsoi tätä hymyillen suoraan silmiin.
"Kwyen-Saga.. Usko minua, älä lähde liian aikaisin kotoa, jos sinulla vain suinkin sellainen on." Hänen mieltään painoi muistellessaan omaa elämäänsä, sen kauneutta ja rauhaa ennen heikkomielisiä ihmisiä, jotka olivat tuhonneet hänen kotinsa. Ei, hän ei antaisi Kwyen-Sagan vain päättömästi hylätä sitä onneaan, jota ei tiennyt omistavansa, sikäli jos se hänestä riippuisi.
"Ja jos ajattelet äitisi reaktiota, anna minun hoitaa puhuminen." Albireo jatkoi nyt hieman reippaammin, tajuten hämärästi kumartuneensa hieman lähemmäksi Kwyen-Sagaa. Nopeasti hän suoristi selkänsä kuin ilmoittaakseen heidän jatkavan matkaa, muttei kuitenkaan saanut ensimmäistä askelta otettua, kun hän tajusi missä he seisoivat.

Kuu oli painunut jo taivaanrantaan, mutta aukio näytti melkein yhtä kauniilta kuin aikaisemmin samaisena yönä. Albireo ei kuitenkaan enää kyennyt nauttimaan siitä, tummanpuhuva verivana kertoi yhä hänen virheestään. Ruumis oli onneksi viety pois. Albireo laski päänsä inhoten, haistaen vain vahvan kuoleman paikalla. Näpräten nopeasti viittansa hopeasoljet kiinni hän päätti jatkaa matkaa. Tänne hän ei enää tulisi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ma 22 Syys 2008, 22:14

// No on : ( //

Kwyen-Saga huokaisi jälleen, sillä oli melkein arvannut Albireon kieltävän häntä. Olisi kuitenkin ollut niin ihanaa, jos ei olisi tarvinnut huolehtia mistään kotiintuloajoista, tai siitä, kuinka joku odotti kotiin, eikä muutenkaan olisi ollut käskemässä.
"Jos Albireo-herra kerran niin sanoo...", tyttö mutisi, katsahtaen melko leikkisästi toista. Kwyen-Saga kuitenkin vakavoitui hiukan toisen lupautuessa puhumaan äidillensä.
"Oletko ihan varma...? Häntä ei välttämättä ole maailman helpointa taivutella uskomaan yhtään mihinkään mihin hän ei halua...", haltia varoitti miestä ja pyöritteli hitusen päätään ajatellessaan tuota aatelisrouvaa.
Huomatessaan Albireon erikoisen reagoimisen, älysi Kwyen-Sagakin katsella vähän tarkemmin ympäristöään. Tyttö irvisti huomaamattomasti maahan jääneelle verelle ja käänsi katseensa nopeasti pois. Paikasta ei tosiaan irronnut mitään mukavia muistoja, ja siksi Kwyen-Saga oli vain tyytyväinen Albireon lähtiessä nopeasti jatkamaan matkaa.

Pienen hiljaisuuden aikana tyttö kelaili kaikkea, mitä oli tapahtunut siitä lähtien, kun Albireo oli ilmestynyt luoksensa Teatteritalolla. Siitäkin tuntui olevan jo pieni ikuisuus. Siltikään se ei ollut tarpeeksi, Kwyen-Saga olisi voinut viettää vielä toisen ikuisuuden, vähän isomman tällä kertaa, Albireon seurassa. Kenties kolmannenkin. Oli jotenkin tyhjää ajatella palaavansa kotiin, samaan paikkaan, jossa tyttö oli vuodesta toiseen ja jatkaa normaalia elämäänsä. Tai normaalia ja normaalia, taistelutaitojen kohentaminen saattoi olla aika kaukana normaalista, mutta kuitenkin.
"Mitä ajattelit tehdä ensimmäiseksi päästyäsi... kotiin?" Kwyen-Saga yhtäkkiä kysäisi melko jutusteluluontoisesti Albireolta, käännähtäen samalla mieheen päin. Missäköhän tämä edes asui? Oli kummallista ajatella, että vampyyrit voisivat noin vain asustaa normaalien ihmisten keskellä, mutta tuskin Albireokaan sentään yönsä ulkona nukkui.

//...aivot kieltäyty yhteistyöstä. : ( //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ma 22 Syys 2008, 22:39

Päästyään aukiolta Albireo hidasti tietoisesti hieman heidän vauhtiaan. He olisivat tuotapikaa perillä, mikäli hän oli ymmärtänyt Kwyen-Sagan ohjeet oikein, eikä ajatus mitenkään piristänyt häntä. Toki hän oli iloinen, että tyttö pääsisi jälleen kotiinsa ja parannettavaksi, puhtaisiin vaatteisiin ja lämpimien vällyjen väliin, hänen itsensä päästessä jatkamaan omaa elämäänsä. Sehän oli loppujen lopuksi molemmille parasta, vaikka tuskin kummallekaan se mieluisin ratkaisu.

Kwyen-Sagan kysymys yllätti totaalisesti Albireon. Hänen ajatuksensa olivat keskittyneet viimetuntien ajan niin totaalisesti eläväiseen haltianeitoon, että hän oli unohtanut välittömät suunnitelmansa. Hän huomasi Kwyen-Sagan katseen, mutta ei jostain syystä halunnut katsoa takaisin. Ehkä hän ei halunnut tämän tietävän tunteitaan omasta elämästään.
"Luultavasti samaa, mitä joka aamu. Kaadan itselleni lasillisen viiniä ja odotan iltaa." Vasta päästettyään ajatuksensa sanoiksi hän huomasi, miten kummallisilta ne vaikuttivat. Albireo oli yllättänyt itsensä usein istumasta montakin tuntia vain paikallaan, tuijottaen tyhjyyteen, ajattelematta mitään erikoista. Mutta mitä muutakaan hän tekisi? Aurinko poltti hänen ihoaan tuskallisesti, kerran nuoruudessaan hän oli erehtynyt vilkaisemaankin sitä kummallisuutta, viettäen seuraavan viikon side silmillä. Ja silloinkin hänen äitinsä oli käyttänyt parannusmanauksia.

"Entä.. Mitä itse teet? Nukuttuasi lähdet ulos nauttimaan auringosta ystävättäriesi tai sulhasesi kanssa?" Vasta nyt Albireo käänsi katseensa haltiaan. Hän tiesi kysymyksensä turhan suorasukaiseksi, mutta toivoi epätietoisen katseensa antavan ilmi jotain muuta. Ei hänellä lopultakaan ollut mitään tietoa siitä, mitä auringon alla elävät olennot tekivät ajallaan.

//Huomenna alkaa koeviikko, ja täällä vain vuodattamassa viimeisiä aivosolujaan bittitiedostoiksi : DD Pahoittelut lukemisesta aiheutuvista vahingoista aivolohkoissa.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ti 23 Syys 2008, 10:41

//No sama täällä, meni eilen kivasti valvomiseks ja nytkin vastaan koulussa kun ehin jo tehä kokeeni... 8D//

Kaataa lasillisen viiniä ja odottaa iltaa? Kwyen-Sagasta se kyllä kuulosti melko... tyhjältä. Vaan mikäs hän oli mitään toisen elämäntavoista sanomaan, kuka tiesi olivatko hänen omansa sitten sen paremmat. Sitten tytön mieleen juolahti, että ainakin joskus tämä oli kuullut sellaisesta, etteivät vampyyrit sietäneet aurinkoa. Albireo kuulosti kyllä siltä, että juttu piti paikkansa, mutta Kwyen-Sagasta tieto tuntui silti melko hämmentävältä.
Haltianeito hämmentyi vain lisää Albireon kysymyksestä - mitä sekin nyt oli tarkoittavinaan, sulhasen? Pieni hymy hiipi Kwyen-Sagan huulille kun tämä yritti kuvitella itseään miehen sanomassa tilanteessa. Ei toiminut.
"Tuota... Jos en jää elinikäiseen kotiarestiin, niin...", tämä aloitti ja piti hetken mietintätauon. Ehkä Albireo ei muutenkaan enää pitänyt Kwyen-Sagaa normaalina aatelisneitinä, joten menkööt. "...harjoittelen taistelutaitoja. Sulhanen? Ei ikinä. Ystävättäret? En omista", Kwyen-Saga tokaisi melko huvittuneeseen sävyyn ja hymähti perään. Ystävättärien ja sulhasen kanssa oli se, mitä tytön äiti olisi pitänyt todellisena unelmana, mutta... Ei Kwyen-Sagaa kiinnostanut. Ehkä tässä oli jotain erakon vikaa, mutta jos tyttö ystävää kaipasi, niin tämä meni juttelemaan palvelusväelleen. Nämä olivat paljon aidompia kuin yksikään Kwyen-Sagan tapaama aatelisneito.
"Sitä paitsi palan auringossa aika nopeasti", Kwyen-Saga vielä lisäsi, vaikka tykkäsikin olla auringossa noin muuten.

Hopeahaltiaa ei olisi kiinnostanut ottaa askeltakaan lähemmäs kotiansa, mieluummin hän olisi jäänyt juttelemaan siihen Albireon kanssa.
"Tuletko ihan sisälle asti?" Kwyen-Saga kysyi melko toiveikkaaseen sävyyn, samalla myös hitusen empien, koska ei ollut edelleenkään varma, mitä vanhempansa olisivat miehestä mieltä.

//töks, mutta kun ei ehdi enempää. : ( vois tosiaan panostaa jopa näihin vastauspaikkoihinkin ... //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ti 23 Syys 2008, 15:41

// Ei ollenkaan töks : D, itse olen varmaan viimeiset 50 viestiä kirjoittanut kannettava sylissä jossain nurkassa, selkä mahdollisimman mutkalla ja silmät kierossa.. Vastauspaikkaan panostaminen? Juu..//

Taistelutaitoja? Jostain syystä tieto ei yllättänyt Albireoa juurikaan. Toki hän oli huomannut Kwyen-Sagan ruumiinrakenteen tietynasteisen harjaantuneisuuden, mitä ei koruompelulla saavutettaisi, mutta että ihan taistelutaitoja.. Hän katsahti hymyillen tyttöä. Hän oli jo miltei unohtanut raskaan miekkansa miellyttävän voimantunnun, sen miltei hallitsemattoman liikehdinnän. Kenties niin oli hyvä, sillä sota oli käynnissä, ja vaikkei se Albireoa juuri liikuttanutkaan, hän saisi luultavasti miekkailla yllin kyllin tulevaisuudessa. Kwyen-Sagan ystävyyssuhteille.. Siihen vastaukseen hän oli yllättynyt. Hän oli kuvitellut kaikkien aatelisneitojen omaavan suuren ystävätärpiirin. Eipä Albireo olisi kyllä kovin hyvin osannut ajatuksissaan Kwyen-Sagaa sellaiseen seuraan sijoittaakaan, mutta silti..

Albireo tunsi pientä nykimistä käsivarressaan, päätellen siitä, ettei Kwyen-Saga ilmeisesti tahtonut jatkaa matkaansa. Hän ei voinut moittiakaan tyttöä siitä, tämän ajatuksissa liikkui ilmeisesti edelleen ajatus pitkästä kotiarestista ja nuhdesaarnasta. Ei ajatus houkutellut Albireotakaan, mutta hän jatkoi silti matkaansa hidastamatta enää tahtia. Hän oli liikkunut paljon pelkkien vaistojensa varassa, ja niin tälläkin kertaa, ties mitä he vielä keksisivät jos hidastelisivat enää yhtään.

Kwyen-Sagan kysymys pisti Albireon jälleen hiljaiseksi. Hän katsahti taivaanrantaan, joka vaaleni entisestään, mutta jonne oli kuin ihmeen kaupalla kerääntynyt jälleen pilviä. Tietysti hän haluaisi viettää tytön kanssa viimeisetkin hämärän hetket, mutta se olisi kaiken järjen vastaista. Niin hän pysyi vaitonaisena, ja pysähtyi vasta jonkin ajan päästä, kääntyen kokonaan Kwyen-Sagaa kohti, laskien katseensa tähän.
"Muista kuitenkin, että olen täysin vieras mies, sinä olet kanssani tuossa kunnossa ja äitisi on varmasti huolesta sairas. Lisäksi on erittäin aikainen aamu." Albireo ei tahtonut kieltää tulemistaan, muttei halunnut sen puoleen antaa mitään turhaa toivoa.

Kalvenneena ja sulkien tunteensa jälleen sisälleen hän käänsi katseensa pois tytöstä. Nyt hänen pitäisi vain pitää päänsä kylmänä ja valmistautua siihen, mitä ikinä vastaan tulisikaan. Vastentahtoisena hän kohotti katseensa läheiseen taloon.
"Tuoko se on?"
Albireo kuuli sanansa vasta kauan sen jälkeen kun hän oli sanonut ne, kuullen ne kuin viimeisenä tuomiona heidän lyhyelle ystävyydelleen.

//Töks, ja nyt fysiikkaa --> //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ti 23 Syys 2008, 18:06

// :'D niin no kannettavat on käteviä ... voi esmes dataa sängyllä <3 Ja itse asiassa munkin pitäis lukee fysiikaa, mutta hmm. //

Kwyen-Saga vain nyökkäili Albireolle, sillä ei oikeastaan edes tiennyt, olisiko tämän sisälle tuleminen hyvä vai huono idea. Vakavana tyttö tuijotteli hetken aikaa toisen vaaleankultaisia silmiä, haluten painaa ne tarkasti mieleensä. Albireon sitten ehdottaessa taloa ei-niin-innostuneesti, Kwyen-Sagakin kääntyi kuin hidastettuna katsomaan läheistä kartanoa.
Pelkällä yhdellä vilkaisulla tyttö saattoi huomata, että ainoastaan keittiössä paloi valoi - oliko kukaan edes kotona, lukuunottamatta pientä palvelusväkijoukkoa?
Nähdessään kotinsa edessään kuin jonain kappaleena, joka tunkisi pian Albireon ja hänen itsensä väliin ja erottaisi heidät, Kwyen-Sagan mielestä katosi kokonaan se lämmin ja kutsuva tunnelma talosta. Vaikka tyttöä väsyttikin enemmän kuin ikinä, olisi tämä silti kaikista viimeiseksi halunnut palata kotiin. Tuijotettuaan kartanoa hyvän tovin Kwyen-Saga muisti, että häneltä oltiin kysyttykin jotain.
"On", hän totesi yhtä hiljaa kuin lyhyestikin, eikä aikonut ottaa askeltakaan lähemmäs taloa.

Kwyen-Saga joutui hengittämään pari kertaa ulos ja sisään, ettei olisi lähtenyt vain juoksemaan pois paikalta. Häntä melkein pelotti kohdata äitinsä, kun ei osannut yhtään arvata, olisiko tämä enemmän vihainen kuin surullinen vai kenties vain hädissään. Tyttö olisi mahdollisesti seisonut aloillaan tovin jos toisenkin, ellei hulppean näköisen talon ulko-ovi olisi yhtäkkiä auennut ja ulos astunut - kukas muukaan kuin Kwyen-Sagan äiti. Tämä ei ainakaan tytön silmissä näyttänyt kauhean hyvinvoivalta, etäisyyttä oli kuitenkin sen verran, ettei tyttö aamuhämärässä nähnyt äitinsä kasvoja. Nëra-Gyselle oli kuitenkin ilmeisesti vain tullut haukkaamaan happea, kun katsoi aivan päinvastaiseen suuntaan, missä Kwyen-Saga ja Albireo seisoivat.
Enää Kwyen-Sagalle ei jäänyt vaihtoehtoja, kotiin hänen oli mentävä. Tyttö loi Albireoon melko tulkitsemattoman katseen, ennen kuin lähti vetämään tätä perässään kohti kartanon sisäänkäyntiä. Päästyään parin metrin päähän äidistään, Kwyen-Saga pysähtyi paikoilleen. "...äiti?"
Nëra-Gyselle hätkähti niin rajusti, että Kwyen-Saga ehti hetken aikaa pelätä, josko tämä sai jonkin kohtauksen, kunnes aatelisrouva sitten kääntyi ympäri ja katsoi silmät pyöreinä ensin Kwyen-Sagaa, sitten Albireota.
"Kwyen-Saga, sinäkö...", tytön äiti ehti vain sopertaa, kunnes purskahti melko hysteeriseen itkuun ja hyökkäsi halaamaan päätä pidempää tytärtänsä.
Kwyen-Saga ei kuitenkaan ehtinyt edes kiertää käsivarsiaan äitinsä ympärille, kun tämä jo nykäisi itsensä irti ja katsoi nyt paljon ankarammin ainoaa lastansa. "MISSÄ sinä oikeastaan olet ollut? Ja kuka sinä-" tässä välissä hän katsahti vielä tuimemmin Albireoon "-oikein olet?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ti 23 Syys 2008, 19:38

Albireon teki mieli jättää Kwyen-Saga siihen paikkaan, juosten itse vain pois, unohtaen kaikki illan tapahtumat ikiajoiksi. Miksi kaiken tämän piti olla näin vaikeaa? Miksi kaikki tämä edes oli tapahtunut? Yhtäkaikki, hän tiesi ettei voisi tehdä sitä ja yritti luoda hillittyä ja aikuismaisempaa olemusta itselleen kuin oli koko illan aikana osoittanut. Ehkä kaikki tämä olikin vain unta? Mutta katsoessaan Kwyen-Sagaa hän tajusi, ettei ikinä voisi keksiä mielessään noin kauniita silmiä. Raskaasti huokaisten hän vilkaisi taloa, josta pian astui esiin ilmeisen järkyttyneen oloinen nainen.

Kwyen-Sagan lähtiessä liikkeelle Albireo seurasi tätä, mutta pysähtyi kuitenkin hyvän matkan päähän. Kwyen-Saga saattaisi tarvita vielä häntä, mutta hänellä ei ollut asiaa perheen suruihin tai iloihin. Hän katseli onttona tyttären ja äidin tapaamista, joka pian vaihtui kuulusteluksi. Albireo hieman hätkähti Nëra-Gysellen ankaraa katsetta, mutta tajusi pian sen olevan aivan aiheellinen. Niin hän astui muutaman askeleen eteenpäin, kumartaen syvään.
"Albireo-Leagninar Lesilion-Haiderinpoika, palveluksessanne ja perheenne palveluksessa, rouva."

Nostaessaan päätään ja huomatessaan naisen edelleen tuijottavan häntä tuikeasti hän tajusi olevansa nyt selityksen velkaa. Asiallisesti hän katsoi selkä suorana tätä, esittäen selityksensä illan tapahtumista.
"Satuin huomaamaan Freyn illanistujaisissa tummanpuhuvan ja ilmeisen humaltuneen henkilön raahaavan tytärtänne ulos. Tyttärellänne näytti olevan hieman huono olo, joten päätin seurata heitä tarkistaakseni, ettei mitään vain tapahtuisi. Ja tyttärenne onneksi seurasinkin, sillä humaltunut vaani veti ilmeisen vastentahtoista tytärtänne poispäin, kohti epämääräisiä asuinseutuja. Pian tyttärenne kuitenkin ilmoitti tahtovansa lähteä, jolloin joku kaupunkimme saastasta hyökkäsi heidän kimppuunsa. Onneksi olin paikalla, ja sain tyttärenne pelastettua, mutta tämä oli niin huonossa kunnossa, etten hennonnut siirtää häntä."

Albireo vilkaisi ilmeettömästi Kwyen-Sagaa, toivoen tämän muistavan edes jotain hänen sepitetystä tarinastaan. Pikaisesti hän kuitenkin siirsi katseensa takaisin tämän äitiin, kumartaen jälleen kevyesti.
"Syy tähän viivästykseen on siis aivan minun, hyvä rouva. En pystynyt jättämään häntä suojatta hakeakseni apua, enkä kyennyt siirtämään häntä takaisin Freylle. Vasta nyt katsoin hänen pystyvän liikkumaan ilman terveydentilansa heikkenemistä." Albireo katsoi tyynesti ja nöyrästi hopeahaltiarouvaa, toivoen tämän uskovan sanojaan. Hän oli yrittänyt keksiä mielessään selostuksen, joka ei veisi Kwyen-Sagaa automaattisesti kotiarestiin, ja mikä kuulostaisi tarpeeksi ylpeilevältä ollakseen totuus aatelin suusta.

//..Jäätyi.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ke 24 Syys 2008, 19:18

Kwyen-Sagaa alkoi melkein kaduttaa, että oli pistänyt Albireon selittämään koko jutun, vaikka eihän se miehen velvollisuus olisi ollut. Tyttö katsoi ensin melko hämmentyneenä Albireon muodonmuutosta, kunnes väsyneet aivonsa muistivat sen kuuluvan jutun juoneen. Kwyen-Saga painoi päätään alemmas muka melko katuvana ja yritti painaa mieleensä mitä Albireo selitti. Haltianeidon täytyi myöntää, ettei toisen valhe ollut yhtään hullumpi. Jos hän ei olisi itse tiennyt tarkemmin, olisi tämä jopa voinut uskoakin siihen.
”Niin juuri! Tai siis, ei se ollut hänen vikansa, mutta herra Albireo-Leagninar pelasti minut”, Kwyen-Saga totesi melko kiitolliseen sävyyn Albireon lopetettua ja ennen kuin äitinsä ehti heittää mitään kommenttia väliin. Sitä paitsi se osuus oli ainakin, totta: mies oli pelastanut hänet useammin kuin kerran.

Nëra-Gyselle katseli vieläkin hitusen arvostelevasti tätä Lesilion-Haiderinpoikaa, tietämättä oikein mitä sanoa. Lopulta tämän tuima ilme kuitenkin suli leveään, helpottuneeseen hymyyn. ”Siinä tapauksessa, suokaa anteeksi äskeinen käytökseni, tämä kaikki tuli niin äkkiä…”, hopeahaltiarouva huokaisi ja katsahti silmät sädehtien tyttärensä pelastajaa. ”Ette kuitenkaan usko, kuinka kiitollisia minä ja mieheni olemme. Katsos, Kwyen-Saga on ainoa lapsemme.”
Äiti veti tyttärensä viereensä ja kietoi esittelevään tapaan pyöreän käsivartensa tyttärensä vyötärön ympäri. Kwyen-Saga kavahti saman tien kauemmas, älähtäen jotain sattumisesta ja kyljistä. Vasta siinä vaiheessa vanhempi hopeahaltioista älysi katsahtaa tyttärensä revennyttä iltapukua ja itse tekaistuja siteitä hentojen kylkien ympärillä. ”Mitä, mitä…”, nainen änkytti kauhistuneena saamatta sanaa suustaan.
”Äh, äiti, selitimmehän jo – sillä vaanilla oli joku tikari tai jotain, ja kylkeni olivat ensimmäiset mihin hän ehti osua”, Kwyen-Saga rauhoitteli. ”Sitä paitsi ne ovat aika hyvässä kunnossa jo.”

”Selvä sitten. Tuota… On kuitenkin aika myöhä, eiköhän mennä jo sisälle? Ja Albireo-Leagninarkin varmaan jo haluaa kotiinsa”, Nëra-Gyselle sitten totesi rauhoituttuaan, ja katsoi Albireota muka ymmärtävästi hymyillen. Kwyen-Sagan ilme valahti asteen, vaikka muisti kuitenkin hymyillä äidillensä. Vaan nytkö hänen jo pitäisi erota Albireosta?
”Tuota… Voit mennä edeltä kertomaan isälle, tulen kohta”, Kwyen-Saga sanoi hetken hiljaisuuden äidillensä. Ihme kyllä tämä vain nyökkäsi ja totteli, sanoen pikaiset näkemiset Albireolle, kipittäen sitten takaisin sisätiloihin.
Kwyen-Saga vain tuijotti ensin maahan, tietämättä mitä sanoa. Ei hän halunnut sanoa mitään, varsinkaan mitään ”nähdään” tai ”hyvästin” kaltaista. Jos hän ei sanoisi mitään, ehkä Albireon ei tarvitsisi lähteä ollenkaan? Vaan tietysti tämän tarvitsisi. Silti… Mitä jos he eivät enää näkisikään? Ei sitä koskaan voinut tietää, ehkä Albireo olisikin vain iloinen päästessään lopulta taakastaan eroon.
Lopulta Kwyen-Saga nosti tummien silmiensä katseen Albireoon, yrittäen tällä kertaa painaa tarkalleen mieleensä miltä mies näytti. Hetken kuluttua tyttö alkoi olla sitä mieltä, ettei voinut pakoilla puhumista koko loppuaamuyötä. ”Oli… kiva tavata”, haltianeito päästi suustaan miettimättä hetkeäkään sanojaan, katuen niitä sitten saman tien: nyt hän kuulosti siltä, ettei itse aikonut enää nähdä Albireota koskaan?
”Tai siis… En minä tiedä, mitä tässä muka pitäisi sanoa?” tyttö puuskahti lopulta unohtaen koko typerän vaivautuneisuutensa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ke 24 Syys 2008, 20:40

Nëra-Gysellen ystävällinen hymy huojensi hieman Albireoa, ja hänkin uskaltautui kevyehköön hymyyn.
"Täysin ymmärrettävää, rouva, olisin toiminut itse aivan samoin." Hänen sanansa kuulostivat kovin tyhjiltä, ja vaikka Albireo yrittikin pitää ajatuksensa edelleen tuossa huolestuneessa rouvassa, hänestä tuntui kuin yrittäisi vaistomaisesti paeta jotakin. Hän katsoi kuin unessa Kwyen-Sagan selittelyä tilastaan äidilleen, tajuten vain hämärästi nyökkäillä kevyesti tarinan mukana. Talon ikkunasta väräjävä valo tuntui poltteelta hänen silmissään ja vaaleneva ympäristö tuntui kuristavalta. Miksi hän ei kääntynyt ja juossut varjoihin, sinne hän kuului. Ei tänne, missä oli liikaa tunteita tunteettomalle, liikaa ymmärrettäviä asioita erakolle.

"Näkemiin, rouva, tyttärenne seurannee aivan pian jäljessänne." Albireo kuuli sanat huuliltaan, tiesi kumartavansa kevyet hyvästit. Eikä hän ehtinyt laskea katsettaan, kun huomasi jo heidän olevan jälleen kahden. Albireo ei uskaltanut katsoa Kwyen-Sagaan, vaan katsoi silti. Hän tiesi kaiken kohteliaisuuden ja vieraan olemuksen katoavan ympäriltään. Hän tunnisti samanlaisen turvallisuuden tuossa syvässä, tummansinisessä katseessa kuin varjot hänelle tarjosivat, tuolla vain oli paljon enemmän elämää. Albireo astui askeleella rikki sen kohteliaan välimatkan, jota hän oli Kwyen-Sagan äidin ollessa läsnä pitänyt, seisten silti omasta mielestään edelleen liian kaukana tuosta kauniista olennosta.

Siinä hän vain seisoi, kuunnellen Kwyen-Sagan epämääräisiä hyvästejä. Yhtäkkiä hän oli jälleen hypännyt siitä unenomaisuudestaan todellisuuteen, kuin saavilliseen jääkylmää vettä. Hän näki kaiken liian selvästi, hämärän viimeiset haituvat, heidän viimeiset yhteiset hetkensä ennen aamunkoittoa. Vasta Kwyen-Sagan puuskahdus sai Albireon tietämättään jälleen hengittämään. Hän hymähti, uskaltamatta tehdä muutakaan. Jos hän vain lähtisi, sanomatta mitään? Juoksisi pois, niin hopeahaltianeito pääsisi jälleen onnellisena perheensä luo, lämpimään lepäämään.

"Älä minulta kysy, en ole koskaan saanut hyvästellä." Albireon ääni oli hiljainen ja liian surumielinen hänelle itselleenkin. Hän oli sittenkin avannut suunsa ja päättänyt mennä vaikeimman kautta. Mutta pelkkä katsahdus Kwyen-Sagaan olisi riittänyt kertomaan, että tämä oli sen arvoinen. Hieman haparoiden Albireo kohotti kättään, kuin peläten tytön katoavan välittömästi pienestäkin kosketuksesta, sipaisten kevyesti tämän virheetöntä poskea.
"Lupaa, ettet katoa mihinkään. Tahdon nähdä sinut vielä." Hän saattoi jo tuntea poltteen silmissään, mikä ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Ei hän pystyisi itkemään, yhtä huonosti hän pystyisi kääntymään juuri nyt ja kävelemään pois, palaamatta koskaan takaisin. Jatkuvasti nouseva aurinko ajoi häntä vääjäämättä pois, mutta hän ei välittänyt siitä. Muuttukoon vaikka pelkäksi aaveeksi, mutta hän tahtoi katsoa vielä kerran tuota ihmeellistä neitoa.

//Voieivoieivoiei.. Vaikeaa kirjoittaa, kohta loppuu, aaks. O___O Odd.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ke 24 Syys 2008, 21:05

Ei Kwyen-Sagakaan ollut aiemmin hyvästellyt, ainakaan sillä tavalla kuin nyt. Tyttö hymyili pienesti Albireon sipaisusta, olisi toinen toki enemmänkin saanut koskettaa. Miehen sanat levittivät Kwyen-Sagan ruumiiseen ihanan lämpimän tunteen, kaikesta aamuyön viileydestä huolimatta.
”En minä katoa, kunhan kanssa näemme vielä”, tyttö nyt vastasi vähän vakavammin, katsellen kullanhehkuisia silmiä surullisesti. Hänen olisi tehnyt mieli keksiä lisää puhuttavaa, ihan mistä tahansa, ettei Albireo vain kääntyisi ja lähtisi. Kwyen-Saga harkitsi hetken, tällä kertaa ihan tosissaan miettien, ja päätti sitten, että ei kai se voisi olla sopimattomampaa kuin aiempi suukkonsa; hän sai yhdellä vaivaisella askeleella välimatkansa umpeen ja varovasti kiersi kätensä Albireon ympärille, rutistaen miestä hellästi. Ehkä se ei ollut maailman järkevin teko, varsinkaan oman talonsa etuovella, mutta Kwyen-Sagalle tuli vain niin järjettömän tyhjä olo ajatellessaan kohta menevänsä sisälle, ilman Albireota.

”Anteeksi kovasti, mutta… kukaan ei ole koskaan kertonut minulle, mitä hyvästellessä pitäisi tehdä”, hopeahaltia mutisi ja naurahti vähän alakuloisesti, irrottautuen sitten ilmeisen vastahakoisesti miehestä. Olisi kuitenkin kai ollut kovin säädytöntä halata pidempään miestä, jonka hän oli tavannut vasta edellisenä iltana. Kwyen-Saga vilkaisi taivaanrannassa pilkottavaa aurinkoa, pohtien, olisiko ihan terveellistä Albireon kannalta pitkittää juttua enempää.
”Ehkä… ehkä minun sitten pitäisi… mennä…”, tyttö yhtäkkiä sanoi sanat, jotka olisi halunnut vetää takaisin saman tien. Tietenkään hän ei halunnut, että Albireolle olisi käynyt kalpaten, mutta miksi sitten hänen tuli vaikeampi olla joka kerta, kun ajatteli ottavansa askeleen kohti ovea?

// Eieieiei voi vielä ;____; joko nyt ! </3 //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ke 24 Syys 2008, 21:36

Yllättyikö Albireo oikeasti, vai oliko hän vain tiedostamattaan odottanut sitä, jokatapauksessa tämä meni hieman hämilleen Kwyen-Sagan odottamattomasta halauksesta. Nopeasti tunne meni kuitenkin ohi, ja Albireo vastasi kevyeeseen halaukseen. Kuinka hyvältä tuntuikaan vain pitää toista lähellään, tämä tuntui niin lämpimältä ja eloisalta itseensä verrattuna. Liian pian tunne oli ohi, ja vaikka hän ymmärsi syyn, ei häntä olisi haitannut tuon taivaallista vaikka olisi seissyt siinä ikuisesti kaiken maailman ihmeteltävänä. Hän ei tiennyt, löysikö Kwyen-Sagan katseesta surua vai heijastuivatko hänen omat tunteensa siitä, lopputuloksena häämmötti karu totuus eroamisesta.

Varovasti hän astui askeleen taaksepäin, värähtäen siitä kylmästä, joka valtasi hänet sisältäpäin. Albireo hymyili Kwyen-Sagalle, saaden kaiken romahtamaan sisällään. Ei hänen pitäisi hymyillä, hänen pitäisi itkeä tuskasta, kuten muut olennot.
"Meidän molempien pitäisi." Albireo tuskin sai sanojaan kovin karkeaksi käydystä kurkustaan. Nyt hän menisi, jättäisi Kwyen-Sagan rauhaan. Hän astui vielä askeleen taaksepäin, tietäen auringon jo nousevan, tietäen myös, ettei mikään muu aiheuttaisi yhtä suurta tuskaa kuin pois lähteminen. Mieluummin hän kuolisi tuskiinsa, kenties hän voisikin?

Albireo oli pitänyt katseensa kiinni Kwyen-Sagassa, mutta katsoi silti vielä kerran tätä, tahtoen muistaa tytön ikuisesti. Vailla muuta maailmaa ja ilman ajatuksia Kwyen-Sagan mielipiteistä hän naurahti epätoivoisesti itselleen, harppoi kaksi askelta eteenpäin, sulkien siron pään käsiensä väliin, painaen huulensa toisille. Hän unohti hengittää, hänen olematon verenkiertonsa pysähtyi. Tunne oli parempi kuin paraskaan veri, tätäkö ikinä hän ei ollut ollut valmiimpi uhraamaan kaikkea tuntemuksen vuoksi. Albireo pakottautui kuitenkin irti nopeasti, pitäen silti tämän kevyessä otteessaan, hukuttautuen vielä kerran tuohon syvään katseeseen.
"Kiitos kaikesta, ja anteeksi."

Albireon kuiskaus jäi ilmaan vielä sen jälkeen, kun hän kääntyi kannoillaan, astuen kevyin askelin poispäin talosta. Hän kieltäytyi tuntemasta mitään, pakottautui ajattelemaan vain oleellisimman. Hän rakasti tuota haltianeitoa.

//Sori.. En voinut vastustaa : D. Pahoinpitele herra nyt sitten kunnolla. Jjoo ja töks. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Ke 24 Syys 2008, 22:34

//Okei. Pitäis: a) suihkuilla, b) lukee fysiikkaahrrrr, c) NUKKUA ! mutta… varmaan mä nyt tollaseen voin jättää vastaamatta! Ja siihen, miksen huomenna osaa kokeessa mitään, on ihan tarpeeks hyvä syy: NO KUN NE PUSSAS. : ( <3 (ja sit mul oli koko päivä aikaa lukee, mut siitä ei puhuta mitään, voisin vaikka taas mennä asiaan)//

Kwyen-Saga yritti henkisesti valmistaa itseään siihen, että seuraava mitä Albireo todennäköisesti tekisi, olisi pelkkä poispäin kääntyminen ja lopullinen lähteminen. Kuitenkin tyttö oli vähällä painaa silmänsä kiinni, ettei olisi joutunut katselemaan Albireon selän loittonemista. Kwyen-Sagaa itketti ja pahasti, mutta urheasti tämä piti kyyneleensä loitolla, ettei olisi tehnyt lähtemistä Albireolle entistä vaikeammaksi.
Haltianeito unohti kyyneleensä kun sai muuta ajateltavaa, nimittäin Albireon huulet vasten omiaan. Jos se olisi ollut mahdollista, tyttö olisi voinut vaikka vannoa, että sillä hetkellä aivonsa kilahtivat pois päältä. Kwyen-Saga oli liian hämmentynyt vastatakseen suudelmaan, mutta nautti lämpimästä tunteesta silti minkä ehti. Tytön mielessä ei kertaakaan käynyt, että siinä hän nyt oli suutelemassa vampyyria, erittäin säädyttömästi vielä; ei, ainoa, mikä erottui kunnolla sieltä täältä risteilevien ajatusten seasta, oli, ettei tyttö todellakaan voinut enää erota Albireosta.

Kwyen-Sagan olisi tehnyt mieli huutaa Albireon sanoille, ettei ollut mitään anteeksipyydettävää, hän ei halunnut tämän menevän, hän lähtisi mukaan, ihan mitä tahansa! Kuitenkaan haltia ei saanut sanaakaan suustaan, jääden vain tuijottamaan typerästi miehen selkää. Selkää, joka loittoni ihan liian nopeasti. Albireon sanat kaikuivat tytön korvissa, tämän heräten horroksestaan. Kwyen-Saga otti pari kompuroivaa askelta poispäin kotitalostaan, kiihdyttäen sitten juoksuksi kohti miestä. Äkillinen juokseminen sai haltian kyljet tuleen, mutta tämä ei välittänyt, tuskin huomasikaan.
Miehen ripeästä tahdista huolimatta Kwyen-Saga sai tämän nopeasti kiinni, seisahtaen tämän eteen ja pysäyttäen siten toisen kulun. Toki tyttö tunsi nousevan auringon ensimmäiset hapuilevat säteet selässään, tietäen, että toisen pitäisi mennä, mutta hän ei voinut jättää tilannetta siihen. Haltian vetäessä katkonaisesti henkeä, tämä ei alkuun keksinyt yhtään mitään järkevää sanottavaa.

”Älä… älä mene”, Kwyen-Saga sai hetken kuluttua suustaan, tietäen olevansa äärimmäisen itsekäs sanottuaan niin. Katsahtaessaan ylöspäin kullankellertäviin silmiin, joihin hän olisi voinut hukuttautua vaikka koko loppuelämäkseen, äskettäin unohtuneet kyyneleet palasivat yhtenä vyörynä tytön silmiin.
”Anteeksi… Täytyyhän sinun mennä, mene”, Kwyen-Saga pyörsi puheensa nopeasti itkunsa lomasta, ja karvaansuolaisia kyyneleitä pyyhkien tyttö astui syrjään Albireon reitiltä. Hän ei kestäisi miehen lähtöä, mutta joskus yksinkertaisesti piti ajatella muitakin kuin itseään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 14:49

//Ja minä onneton kun kävin lukemassa tämän ennen koetta.. Noh, ainakin oli jotain ajateltavaa sillekin ajalle. Tässä tulee miltei itsellekin tippa linssiin : )//

Albireo tahtoi kääntyä takaisin, mutta tiesi sen olevan mahdotonta. Hän oli jo pahasti myöhässä, vaikka tiesi ettei tuhatkaan aurinkoa aiheuttaisi ikinä samanlaista tuskaa kuin hän nyt koki. Tämä oli pahempaa kuin suunnattominkaan viha mitä hän oli ikinä kokenut, raskaampi hänen mielensä ei voisi ikinä olla. Mutta hän ei tiennyt Kwyen-Sagasta, tahtoisiko tämä enää ikinä nähdä häntä hänen tekonsa jälkeen? Osittain Albireo toivoi, ettei tyttö haluaisi. Miten hän voisi ikinä enää erota hänestä uudelleen? Olisiko parempi vain unohtaa kaikki? Hänen ajatuksensa katkesivat huomatessaan jälleen pysähtyneen, kului hetki ennen kuin hän edes tajusi Kwyen-Sagan seisovan siinä.

Hän ei uskaltanut tehdä enää elettäkään, hän ei kyennyt langettamaan tälle moittivaa katsetta, ei minkäänlaisia sanoja. Kwyen-Sagan pyyntö oli Albireolle tuskaisempi kuin tämä varmasti ymmärsikään, miten mielellään hän olisikaan jäänyt tai vienyt tytön kotiinsa, vain saadakseen katsella tätä vielä hetken. Mutta hän tiesi, ettei pelkkä hetki riittäisi, sillä sen jälkeen tulisi uusi hetki, ja jälleen uusi.. Loppujen lopuksi hän vaatisi ikuisuuksia.

Pian Kwyen-Saga kuitenkin astui sivuun, kyynelten valuessa kasvoilleen. Päästäisikö tämä hänet menemään? Ei, ei päästäisi. Eikä Albireo voisi jättää häntä. Auringon ensisäteen vihloivat jo hieman hänen silmiään, mutta hän ei pystynyt ottamaan askeltakaan. Kwyen-Sagan hiukset loistivat aamuauringossa, kyyneltensä näyttäessä vain kevyeltä aamukasteelta. Huolimatta armottomasta auringosta Albireo kääntyi Kwyen-Sagaa kohti, pyyhkien tämän kyyneleet pois varovasti, jättäen kätensä tämän vavahteleville olkapäille. Jostain hän sai voimaa nostaa hymyn huulilleen, heittäen kaiken kiireytensä pois. Aurinko oli polttanut häntä ennenkin, ja hän oli täysin valmis maksamaan kohtaamaan sen uudelleen, vaihtokauppana tästä hetkestä.

"Sinä olet aivan mahdoton, Kwyen-Saga." Albireo oli nauraa helpotuksesta, joka valtasi hänet, Kwyen-Saga ei ilmeisestikään tahtonut hänen lähtevän.
"Ei minun ole pakko mennä yhtään mihinkään." Aurinko tuntui yhä vain vahvempana hänen ihollaan, mutta hän työnsi sen määrätietoisesti pois ajatuksistaan, sulkien haltiatytön vielä kerran syliinsä, välittämättä tuon taivaallista hopeahaltioiden kodin juuri avautuneesta ovesta.

//Whihih, tulipas tönkkö ja mauton : DD. En vain osaa päästää irti..//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 15:30

// ...njäh, jatketaan tätä saman tien ikuisuuksiin 8DD äää, eihän tätä vaan voi lopettaa D: //

Kwyen-Saga naurahti kaiken surunsa ja hämmennyksensä seassa, ollen enemmän kuin onnellinen, ettei Albireo totellut häntä.
"Enkä minä haluaisikaan sinun menevän", tyttö mutisi ja kietoi käsivartensa Albireon kaulan ympärille. Tummansiniset silmät katselivat rävähtämättä kultaisiin vastaaviin, unohtaen vuodattaa enempiä kyyneleitä. Kwyen-Saga oli tavannut miehen hädin tuskin kaksitoista tuntia sitten, ja jo nyt hän tunsi niin vahvasti. Hän ei uskoisi sellaisen olevan mahdollista, ellei itse olisi siinä tilanteessa. Tyttö sipaisi nopeasti Albireon platinanvaaleita hiuksia, ihan vain varmistaakseen, että se todellakin oli totta.

Kwyen-Sagakin kuuli yhtäkkiä auenneen oven, mutta ei reagoinut siihen mitenkään. "Taisin jäädä kiinni." Typerän onnellinen hymy vain leveni, mitä sitten jos hän jäi kiinni? Tärkeintä oli, ettei Albireo lähtenyt ja hän saisi olla ainakin vielä hetken tämän kanssa.
Haltianeidon täydellistä onnea tuli pian häiritsemään ensin vaimea, mutta hiljalleen voimistuva köhiminen. Kwyen-Saga repäisi katseensa vastentahtoisesti irti silmistä, jotka hehkuivat sulaa kultaa, ja käänsi päätään sivulle kohdatakseen melko ankaran näköisen isänsä. Hei vain sinullekin, pidetäänkö saman tien sukukokous? tyttö ajatteli melko turhautuneesti, mutta irrottautui kuitenkin hitusen Albireosta. Hiljalleen nousevan auringon säteet leikittelivät keski-ikäiseltä näyttävän haltiamiehen hopeisilla kutreilla, saaden tämän näyttämään jokseenkin yliluonnolliselta.

"Mitäs tämä nyt on? Ja oletko sinä tyttäreni pelastaja?" Rolf-Gudred murahti hiljaisuuden täytteeksi, suoden melko pahan mulkaisun kohti Albireota.
"Isä, saanko esitellä: Albireo-Leagninar Lesilion-Haiderinpoika", Kwyen-Saga pisti väliin, viitaten kädellään kohti rakastamaansa miestä. "Ja tosiaan, hän pelasti minut. Enkä ajatellut tulla vielä vähään aikaan sisälle."
Tyttö katsahti sinisilmillään isäänsä sen verran pisteliäästi, ettei tällä takuulla saisi olla mitään vastaanväittämistä asiaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 16:56

Ontto, kammottava tunne Albireon rinnassa oli muuttunut silkaksi onneksi yhdessä hujauksessa. Hän naurahti kevyesti Kwyen-Sagan koskettaessa hänen hiuksiaan, miten paljon hän pitikään tämän jokaisesta kosketuksesta. Aateli hänen sisällään nosti kuitenkin päätään Kwyen-Sagan isän saapuessa paikalle, saaden hänet nousemaan jälleen pintaan tummansinisen katseen syvyyksistä. Hän oli juuri esittelemässä itsensä, kun Kwyen-Saga ehti ensin, tyytyen sitten vain kohteliaaseen tervehdykseen. Albireo ei kuitenkaan ottanut askeltakaan kauemmaksi haltianeidosta, joskin laski toisen kätensä tämän olkapäältä.

"Hyvää huomenta, herra." Sanonta kuulosti omituiselta hänen suussaan, saaden hänet pohtimaan milloin oli viimeksi todella toivottanut sitä jollekulle. Hän vilkaisi Kwyen-Sagaa, joka aikoi ilmeisesti päästää taas valloittavan luonteensa valloilleen, ainakin mitä oli tämän katseeseen uskominen. Albireo olisi voinut katsella tätä vielä tuntikausia, mutta tiesi, ettei pystyisi seisoksimaan siinä loputtomiin. Aurinko alkoi tuntua jo polttavalta, tunti vielä ja hänen täytyisi pettää lupauksensa uudesta tapaamisesta, vähintään siirtää se hautuumaalle.

Albireo katsahti vielä kerran Kwyen-Sagaa, siirtäen katseensa hieman vakavampana jälleen tämän isään.
"Pahoitteluni tyttärenne viipymisestä, herra, hän tulee aivan pian takaisin sisälle." Ajatus lähdöstä oli edelleen vaikea, mutta alkoi tuntua mahdollisemmalta nyt, kun hän tiesi ettei jättäisi Kwyen-Sagaa yksin pihalle seisomaan. Albireo siirsi katseensa jälleen tähän, toivoen, etteivät silmänsä antaisi vanhemmalle hopeahaltialle liikaa ilmi hänen tunteistaan tytärtään kohtaan. Tämä tuskin pitäisi siitä.

//Ei, ei todellakaan voi, miten se olisi edes mahdollista?//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 20:10

// Ei mitenkään Cool //

Haltiaisä katseli hetken aikaa Kwyen-Sagasta Albireoon, olematta varma, uskaltaisiko jättää näitä kahden. Lopulta tämä huokaisi jotain sen suuntaista, että oli hänelläkin jo iso tyttö ja ilmeisesti päätti luottaa Albireoon. "Tulet sitten kanssa", isä vielä muistutti tytärtään ennen kuin paineli takaisin sisälle.
Kwyen-Saga kohotti hitusen kulmiaan isänsä selälle, eihän tuo ollut koskaan aiemmin antanut noin helposti periksi. No, parempi vain hänelle.
Oven sulkeuduttua haltiatyttö kääntyi samantien takaisin Albireoon päin. Hetken harkittuaan Kwyen-Saga veti tämän perässään kapealle kujalle kotitalonsa ja naapuritalon väliin. Tyttö toivoi, että varjoisa paikka olisi helpottanut edes jotenkuten verrattuna koko ajan kirkastuvaan maailmaan ympärillä.

"Albireo - minkä ikäinen oikeastaan olet?" Kwyen-Saga yhtäkkiä kysäisi melko mietteliään näköisenä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä kuinka kauan vampyyrit elivät, mutta oletti näillä olevan samantyyppinen ikäsysteemi kuin haltioillakin. Vaikka tyttö ei juuri muuta koko miehestä tiennyt kuin tämän nimen ja oikean olemuksen, ei se estänyt tätä painautumasta lähemmäs Albireota. Tietenkään he eivät voisi olla siinä niin koko loppupäivää, mutta ajatus ei enää saanut Kwyen-Sagaa niin järjettömän surulliseksi kuin aiemmin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 20:41

Albireo katsoi hieman ihmeissään haltiamiehen nopeaa suostumista, hän kun oli jo miltei valmistautunut pitkään saarnaan ja uteluun. Hän oli kuitenkin hyvillään, hän tahtoi hyvästellä Kwyen-Sagan ilman enempiä yleisöjä. Ehkä mies oli ollut vain liian väsynyt ottaakseen sen suurempia kantoja tyttärensä epäilyttävään käyttäytymiseen vieraan miehen seurassa. Enempää Albireo ei antanut asian häiritä mieltään, sillä aurinko poltti jo tuskaisasti hänen niskaansa eikä herran asiat hänelle kuuluneet, kunhan pysyisi poissa vielä hetken aikaa. Niin hän seurasi erittäin kiitollisena Kwyen-Sagaa talojen väliin, varjoihin.

"Kiitoksia, en muistanutkaan kuinka kammottavaa se on.." Albireo sanoi viitaten kirkastuvaan päivään kujan päässä. Hieroen kevyesti silmiään hän nojaui viereisen talon seinään kiinni, nauttien sen viileästä pinnasta selkäänsä vasten. Kwyen-Sagan suorahko kysymys kuitenkin pakotti hänet turhasta yrityksestään saada kevyttä kirvelyä silmistään. Albireo katsoi hieman kummissaan haltianeitoa tämän painautuessa häntä vasten. Nopeasti hän tajusi, ettei ollut ajatellut heidän ikäeroaan sitten teatterilta lähdön, kauhistuen kevyesti ajatuksesta. Hän oli häpeilemättä hyväksynyt ajatuksissaan tunteensa tyttöä kohtaan, ajattelematta sen kummemmin tämän ikää, loppujen lopuksi, hän oli ajatellut tätä koko ajan.. tyttönä.
"Tuota.. muistaakseni täyttäisin keväällä satakaksi vuotta, mutta täällä on erilaiset vuodenajat kuin kotona.. oli. En kuitenkaan ole aivan varma, minulle aika ei ole koskaan merkinnyt mitään."

Albireo tarkisti vielä nopeasti päässään, oliko laskenut oikein, tajuten vasta, että oli elänyt jo yli vuosisadan. Eipä se kyllä hänelle mitään merkinnyt, hänen isänsä oli elänyt miltei viidensadan ikäiseksi, ja olisi varmasti elänyt vielä pitkään. Hän käänsi katseensa jälleen Kwyen-Sagaan, kietoen samalla toisen kätensä tämän ympärille.
"Voisin kysyä samaa sinultakin, jos en olisi oppinut, ettei naisilta saa kysyä numeroita", Albireo naurahti tälle. Sen säännön hän oli oppinut jo aivan pienenä, heti kun oli oppinut kyselemään asioita. Edelleen hieman hämmentyneenä hän piti katseensa haltiassa.
"Miksi edes kysyit? Luulin, että aika merkitsee haltioille yhtä vähän kuin.. meillekin."

Hieman vaivautuneena Albireo käänsi katseensa poispäin. Nyt, kun hänen ei tarvinnut ajatella sitä valtavaa tuskaa mikä aiheutuisi itkevän hopeahaltian jättämisestä yksin muut asiat alkoivat pyörähdellä hänen mieleensä. Miten hän pääsisi kotiin? Taivas näytti turhankin selkeältä hänen makuunsa, sen lisäksi että kuumuus ja polte hidastivat hänen vauhtiaan hän ei voisi juosta täyttä vauhtia kaiken kansan nähtävillä. Epämääräisesti hänen vapaa kätensä vaelsi tikarin nupin päälle. Niin, olisihan hänellä tietysti sekin, mutta Kwyen-Sagan seurassa hän ei sitä nauttisi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 21:23

Kwyen-Saga huvittui hitusen Albireon vastauksesta - mitäs pienestä seitsemänkymmenen vuoden ikäerosta. Mies taisi olla nähnyt maailmaa vähän enemmän kuin hän itse, mutta ei se tyttöä häirinnyt. Haltia hymyili Albireon kohteliaisuudelle, toinen osasi kyllä olla suloinen.
"Ei saakaan. Mutta seitsemänkymmentä vuotta siihen väliin silti jää", Kwyen-Saga tokaisi hilpeästi, mutta vakavoitui sitten hitusen miehen seuraavasta kysymyksestä.
"En minä sitä, ei se mitään merkitsekään, olin vain utelias."
Ei tyttö pitänyt niin kovin tarkkaa lukua omasta iästäänkään, hän tiesi vain että oli jotain kolmenkymmenen hujakoilla, mutta tällä ei ollut aavistustakaan mitä oikeasti täyttäisi sinä vuonna.
"Näytät muuten aika hyvin säilyneeltä satavuotiaaksi", Kwyen-Saga lisäsi hymähtäen ja sipaisi varovasti pari vaaleaa suortuvaa pois miehen poskipäiltä. Toki hän tiesi, ettei juttu mennyt niin kuin ihmisillä - rupsahdettiin sitä mukaa kun vanhennuttiin - mutta Kwyen-Saga oli edelleen melko väsynyt, eikä oikein jaksanut pohtia heittojansa.

"Mitä mietit?" haltia kysäisi katseltuaan hetken aikaa miehen mietteliästä ilmettä. Kwyen-Saga ei ollut varma kuinka kauan Albireon oli hyvä olla auringon paistaessa, mutta oletti tämän itse sanovan kun olisi aivan pakko lähteä.

// Töktöktöktöktök .__. //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   To 25 Syys 2008, 22:44

Albireo ajatteli melko yllättyneenä Kwyen-Sagan vastausta. Seitsemänkymmentä vuotta nuorempi.. Albireo hymähti kevyesti, yrittäen näyttää huvittuneelta. Tosiasiassa hän pohti, mitä itse oli tehnyt kolmikymmenvuotiaana. Hänen kätensä olivat olleet jo veren tahrimat, lasten ja aikuisten kauhunhuudot olivat enää kaikuja korvissaan. Perhettä hänellä ei ollut enää silloin. Oliko hän todella ollut noin.. nuori?

Kwyen-Sagan kevyt kosketus hänen poskellaan havahdutti Albireon synkistä mietteistään. Miten joku saattoi saada niin pienillä teoilla niin paljon hyvää ja iloa aikaan? Hän naurahti vastaukseksi, sipaisten kevyesti hiuksiaan.
"Nojaa, hiukset vain vaalenevat, ennen niissä oli hieman kultaa mukana. Mutta mitä odotit tällä verenkierrolla?" Albireo naurahti jälleen, nojaten päätään viileään seinään. Hän oli paremmalla tuulella kuin koskaan, hiuksista puhuminen oli itseasiassa naurettavaa, varsinkin kun hän oli mies, mutta silti jotenkin vapauttavaa.

"En tiedä yhtään haltioiden ikääntymisestä, mutta voisin sanoa, ettet itsekään ole yhtään hullumman näköinen.. voisin jopa sanoa, että kaunein koskaan tapaamani." Albireo ei katsonut enää Kwyen-Sagaan, vaikka tarkoittikin jokaista sanaansa. Hän antoi ajatustensa lipua auringonsäteiden mukana, jotka tunkivat yhä pidemmälle talojen väliin. Hänen teki niin mieli viedä Kwyen-Saga kultaisten säteiden ulottuville, katsella niiden leikkiä tämän hiuksilla kunnes sokeutuisi. Ja haltia vaikutti todella olevan sen tarpeessa.

"En mitään erikoista.. ja kaikkea." Albireo viimein huokaisi tälle, pitäen katseensa valon ja varjon rajassa. Kotiinpääsy oli tullut jo mahdottomaksi, hän ei ikinä selviäisi vaikka saattoikin kulkea puolet matkastaan metsien kautta. Hän vilkaisi nopeasti talojen välistä kujaa, se muuttuisi muutamassa tunnissa sietämättömäksi uuniksi, jonne hän jäisi loukkuun. Albireo huomasi hipelöivänsä edelleen tikarin päätä, puristaen nopeasti sormensa nyrkkiin, vieden kätensä selkänsä taa. Eikö hän voinut tämän pidempään olla.. normaali?

Päätään kevyesti pudistaen hän irrotti varovasti otteensa Kwyen-Sagasta, kävellen tämän kanssa muutaman metrin pidemmälle kujalla. Hän naurahti itselleen.
"Tämä on.. säälittävää. Olen kuin kala viimeisessä saavissa kuivalla maalla, kaukana merestä." Albireo pakotti huomion kuitenkin pois itsestään, silittäen hajamielisesti Kwyen-Sagan tummanruskeita hiuksia, luoden katseensa tämän silmiin. Se pieni loisto oli kadonnut, ja hän antoi itsensä säikähtää hieman, kunnes muisti tämän unentarpeen. Kevyesti huokaisten hän päästi ilmoille ajatuksen, minkä hän tiesi Kwyen-Sagan tietävän itsekin, mutta jota tämä tuskin halusi ottaa esille.
"Sinä näytät kuolemanväsyneeltä, sinun pitäisi jo mennä." Albireo ei kuitenkaan tehnyt elettäkään häätääkseen tätä pois, lähtö olisi tämän omaksi parhaakseen, mutta haltia sai päättää tekemisistään loppujen lopuksi itse, Albireon pienellä ohjastuksella tietenkin.

//Ei tainnut tulla kovin kehuttavaa jälkeä.. Kiitokset kuuluu jälleen kerran herra Kellonajalle, Dexterille ja kuolettavan tylsälle uskonnonkirjalle~//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Pe 26 Syys 2008, 13:39

Kwyen-Saga vain hymyili miehelle, saamatta taaskaan silmiänsä irti tästä. Albireon suu liikkui, mutta kesti hetken ennen kuin tyttö ymmärsi tämän sanat. Kwyen-Sagan silmissä käväisi lempeä pilkahdus tämän kohottaessa katseensa nyt sulkeutuneesta suusta silmiin, jotka katselivat jonnekin kaukaisuuteen. ”En nyt sanoisi… Mutta kiitos.” Tyttö ei vastannut kuin mihin tahansa kohteliaisuuteen, sanojensa välistä pilkahteli aito välittäminen.
”Siinä on jo aika paljon ajateltavaa”, Kwyen-Saga sitten hymähti Albireon vastaukselle ja tökkäisi etusormellaan pienesti toisen otsaa. Heidän kävellessään pienen matkan eteenpäin tyttö mietti jälleen asteen vakavampana toisen sanoja. Kwyen-Saga ei osannut edes kuvitella, millaista elämä olisi, jos pitäisi aina pakoilla päivänvaloa. ”Niin… Anteeksi, etten osaa ajatella sinun parastasi ja pidän sinut täällä”, Kwyen-Saga totesi hiljaa Albireon sanoille, katsahtaen tähän oikeasti pahoillaan olevasti. Aurinkoa ei näyttänyt yhtään kiinnostavan heidän kahden viivyttely, se itse nousi nopeasti, ihan liian nopeasti.

”Niin pitäisi, mutta… Miten sinä muka pääset kotiisi?” Huolestuneesti haltianeito vilkaisi kujan päähän, jossa aamuaurinko leikitteli varjojen kanssa. Hän ei tiennyt, kuinka Albireo pärjäsi auringossa, vai pärjäsikö ollenkaan. Kaikesta väsymyksestään huolimatta Kwyen-Saga oli mieluummin siinä Albireon kanssa kuin omassa sängyssään nukkumassa yön tunnesekamelskaa pois.
Kuitenkaan ajatus kotiin menemisestä ei tuottanut niin suurta tuskaa kuin vain hetki sitten. Nyt oli melkoisen ilmiselvää, että hän ja Albireo tulisivat tapaamaan vielä uudestaankin, ainakaan muuta Kwyen-Saga ei suostunut uskomaan.

”Tiedätkö… On melko hassua, että tapasin sinut vasta viimeiltana ja kuitenkin tunnen itseni niin… Kwyen-Sagaksi kanssasi…” , haltia yhtäkkiä totesi mietteliäästi, kääntyen takaisin Albireon puoleen. Varmasti oli vielä tuhansia asioita, joita tyttö ei tiennyt miehestä, mutta häntä se ei häirinnyt; ehkä hän ajan myötä oppisi tietämään nekin asiat. Kwyen-Saga hätkähti hitusen ajatuksistaan – ajan myötä? Pieni epäilys hiipi haltian mieleen, minkä takia hän edes oli niin varma että he näkisivät vielä monen monta kertaa?

// ...ahh kliseeee (ja heheee neljäs sivu)//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Pe 26 Syys 2008, 15:30

Abireo katseli Kwyen-Sagaa hieman harmissaan siitä, että tämä mietti hänen kotiinpääsyään sen sijaan, että olisi ajatellut itseään.
"Ajattelet jo, kun olet vielä täällä", hän vastasi tälle hymyillen. "Eikä sinun tavitse miettiä minun kotiinpääsyäni, kyllä minä jotain keksin." Albireo toivoi Kwyen-Sagan uskovan sanojaan, vaikka hän itse hieman epäili niitä. Siitä oli pitkä aika kun hän oli viimeksi ollut näin myöhään aamulla ulkona. Auringonvaloa hän ei ollut nähnyt kuukausiin, milloin hän oli viimeksi seissyt siinä hän ei enää muistanut. Hän käänsi katseensa Kwyen-Sagan mukana kujan päähän, mutta veti sen nopeasti takaisin. Valo kirkastui hetki hetkeltä, ja hän tahtoisi nähdä kauniin haltianeidon vielä hetken aikaa.

Ihmeissään Albireo katsoi Kwyen-Sagaa tämän antaessa ilmi ajatuksensa. Hän sipaisi kummissaan hiukset takaisin tämän korvan taa, koskettaen keyesti suippoa korvaa. Niin kaunis olento kaikin puolin.
"Hassua se onkin. Voisinpa sanoa samaa omalta osaltani mutta.. Itseasiassa en tunne itseäni juuri nyt lainkaan." Albireo tarkoitti jokaista sanaansa, eikä ollut asiasta ollenkaan pahoillaan. Jos hän ei olisi ikinä onnettomasti mennyt pyytämään Kwyen-Sagalta lupaa saattaa tämän saliin, hän olisi luultavasti tällä hetkellä nautiskelemassa jonkun epäonnisen vaanin verta kartanossaan. Jostain syystä ajatus sai hänet sävähtämään hieman.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Albireo katsoi paremmaksi istuutua, vetäen Kwyen-Sagan syliinsä. Haltian sinisestä asusta ei ollut jäljellä enää paljoakaan, mutta ei tämän silti tarvitsisi maassa istua. Albireo painoi kevyesti kasvonsa tämän hiuksiin, tahtoen muistaa tuoksun ikuisesti. Pieni hiljaisuus kuitenkin vaivasi häntä.
"Mitä pohdit?" Hän veti päänsä takaisin, jotta voisi katsoa Kwyen-Sagaa silmiin. Hän saattoi nähdä pientä epäilystä tämän silmissä, ja pelästyi hieman näkemäänsä. Oliko tämä sittenkin tullut katumapäälle? Tämä tosiaan tarvitsi aurinkoa, mitä Albireo oli lukenut, haltiat nauttivat auringosta. Kenties hänen oma synkkä elämänsä sai Kwyen-Sagan surulliselle tuulelle? Ajatus vaikutti Albireon mielialaan ja sai liian pikaisia johtopäätöksiä aikaan. Hän ei sallisi haltian surullista mielialaa, ehkä hänen pitäisi sittenkin pohtia vielä heidän ystävyyttään.

// Joo, tapahtui taas paljon.. köhj.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Pe 26 Syys 2008, 16:19

”Mitäpä minä sitä enää kotonakaan ajattelisin”, Kwyen-Saga naurahti ja pudisteli päätään toisen vakuuttelulle. Tietenkin hän miettisi Albireon kotiinpääsyä, haltia ei olisi saanut miestä pois ajatuksistaan millään. Kwyen-Saga vain kallisti hitusen päätään Albireon seuraaville sanoille, miettien niiden merkitystä, mutta ohitti sen sitten vain pienellä hymyllä.
Hymynalku syveni Albireon vetäessä tytön istumaan syliinsä, häntä olikin jo alkanut väsyttää seisominen. Kwyen-Saga heräsi ajatuksistaan Albireon kysellessä näistä. Alkuun tyttö ei ollut ihan varma mitä vastaisi, alkaen pyöritellä yhtä Albireon vaaleista suortuvista hoikan sormensa välissä.
”Että… En tiedä, kuulostan vain typerältä jos sanon sen ääneen.” Kwyen-Saga naurahti vähän vaivautuneesti, vaikkei tuntenutkaan muuten oloaan mitenkään vaivautuneeksi Albireon seurassa. Epäilykset vain ikävästi nakersivat tytön ajatuksia, jättämättä tätä rauhaan.

”Minä vain mietin…että… miten tämä jatkuu?” Kwyen-Saga rikkoi hetken kuluttua kujan ylle levinneen hiljaisuuden, lopettaen hermostuneen hiuksenpyörittelyn. Haltia laski kätensä syliinsä, jääden vuorostaan tuijottamaan niitä. Miksi tuokin oli pitänyt sanoa ääneen? Hän totisesti osasi pilata ilmapiirin, eikö hän olisi vain voinut nauttia siitä hetkestä mikä hänellä nyt oli?
”Tai siis, unohda tuo. Mietin aina liikaa”, tyttö kiiruhti lisäämään, kääntyen takaisin Albireota katsomaan. Tietysti hän halusi nähdä Albireon, ja Albireokin ilmeisesti hänet, mutta mitä jos Kwyen-Sagan vanhemmat pistäisivät kapuloita rattaisiin? Jos Albireo tapaisikin jonkun paremman? Haltia ravisti nopeasti päätään, ennen kuin lisää häiritseviä ajatuksia tulisi väliin. ”Albireo. Tiedäkin sitten, että teen vuoksesi mitä tahansa”, haltianeito yhtäkkiä totesi paljon vakavampana kuin äskettäin, samalla vakuuttaen omia ajatuksiaan siitä, ettei antaisi minkään häiritä. ”Oli se sitten viisasta tai ei”, hän vielä lisäsi, pienen hymyn tullessa keventämään ilmapiiriä.

Kwyen-Saga ei kuitenkaan ollut ollut ikinä yhtä vakavissaan kuin nyt; jos hänen pitäisi jatkossa tavata Albireota aina öisin, hän tekisi sen. Hän voisi nukkua päivät, jotta jaksaisi olla virkeämpi, toisin kuin nyt. Tyttö saattaisi jälkeenpäin miettiä, mitä kaikkea oikeastaan oli selittänyt miehelle, väsymyksen painaessa kaiken järkevän pois tieltään. Äskeistä toteamustaan tyttö ei kuitenkaan ollut heittänyt missään puoliunessa, tämä oli tarkoittanut ihan jokaista sanaansa.

//samat sanat :') //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Pe 26 Syys 2008, 16:54

Albireo tuskin uskalsi hengittää ennen kuin Kwyen-Saga oli vastannut, päästäen ilman sitten kerralla ulos. Hänen tosiaan pitäisi varoa liian pikaisia johtopäätöksiä. Nopeasti hänen synkät aatteensa katosivat, eikä tämä osannut kuin katsoa haltiaa ihmeissään. Miten kummassa hän oli onnistunutkin saamaan noin ihmeellisen olennon puolelleen? Ja tuo olento oli kaiken lisäksi kaunein koskaan tapaamansa ja tahtoi nähdä hänet. Albireo oli juuri naurahtamassa vastauksensa tälle, kun haltian ilme vaihtui vakavammaksi, vieden kaikki hänen ajatuksensa muualle. Hän katsoi Kwyen-Sagaa, niin miten, hän ei tiennyt. Ainakin hän tiesi lakanneensa taas hengittämästä.

Albireo laski päänsä ja pyöritteli sitä hiljakseltaan, hymyillen kasvoillensa valahtaneiden hiusten suojissa.
"Kwyen-Saga, sinun ei todellakaan pitäisi." Hän sai sanottua, nostettuaan taas päänsä, kohdaten tämän tummansinisen katseen jälleen. Albireo ei kestäisi ajatusta Kwyen-Sagan riutumisesta hänen itsensä vuoksi.
"Sinä kuulut aurinkoon, enkä salli sinun hankaloittaa elämääsi minun vuokseni enää yhtään enempää. Sinun kuuluisi olla vapaa, ei kahlittuna vuorokaudenaikoihin." Albireon jokainen sana sattui häntä jonnekin sydämen paikkeille, vaikkakin tämä kieltäytyi tiedostamasta sitä. Miten hän voisi sanoa Kwyen-Sagalle, että hänen vuokseen ei todellakaan kannattaisi uhrautua? Tämä oli niin nuori, elämänsä alussa vasta, ja vaikkei Albireo ajatellut itseään vanhaksi, hänen kuuluikin olla varjoissa.

"Sillä.. minä en todellakaan ole tässä. Siis.. et ole nähnyt minua.. oikeasti." Hymy hänen huulillaan vaihtui pieneksi ja hieman surulliseksi, sillä hän tiesi, että Kwyen-Saga katoaisi hänen viereltään välittömästi tämän kuultua vain enemmän hänestä. Suru raastoi Albireon ennestään arpista rintaa, mutta tällä kertaa hän piti päänsä ja katsoi kirkkain silmin kaunista haltiaa. Tämän tulisi tietää totuus, mutta miten hän voisi kertoa sen, varsinkin kun hän rakasti tätä niin mahdottomasti?

"Tiedä kuitenkin, että minä rakastan sinua, nyt ja ikuisesti."

//Ei tälle ilmeisesti tule loppua : DD. Ei haittaa ainakaan minua..//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   Pe 26 Syys 2008, 20:14

//Ei kyllä muakaan sen puoleen. (: //

”Tiesin että sanoisit noin.” Kwyen-Saga mutristi hitusen huuliaan Albireolle samalla kun vaihteeksi tökkäsi miestä otsaan. Tyttö kuitenkin vakavoitui jäädessään pohtimaan toisen sanoja – kahlittuna vuorokaudenaikoihin? Ei hän sitä halunnutkaan, mutta olisiko se nyt niin kahlitsemista saada nähdä rakastamaansa henkilöä?
”Minä kuulun sinne minne haluan, eikä se ole aurinko jos sinä et ole siellä kanssani”, haltia totesi hiljaisesti, tietäen tasan tarkkaan, että juuri se mitä hän halusi, oli olla Albireon kanssa.
Tyttö vaikeni jälleen Albireon surullisen hymyn edessä, tietämättä oikein mitä sanoa. Kwyen-Sagasta tuntui melko pahalta, ettei hän tuntenut Albireon sanoin tämän todellista itseään. Jos ei, niin kenet hän sitten tunsi, mikä tämä Albireo oli siinä edessänsä? Mieshän oli sanonut, ettei ollut kahta erillistä Albireota, se ”peto” oli osa miestä tai jotain sen tapaista. Haltia ei kuitenkaan ollut ihan varma, pystyisikö käsittämään asiaa.

”Mutta… En ymmärrä… Jos sinä et ole sinä, niin ketä minä sitten rakastan?” Kwyen-Saga kysyi ilmeisen hämmentyneenä, ahdistunut katse silmissään. Hän olisi niin halunnut ymmärtää, mutta mitä enemmän ajatteli Albireota, sitä vähemmän tajusi mistään mitään.
Ahdistunut ilme hälveni miehen rakkaudentunnustuksen tieltä, vaikka itse kysymys leijuikin yhä ilmassa. Tyttö kietoi kätensä miehen vartalon ympäri ja halasi tätä nyt hymyillen.
”Sinä voit olla kuka olet, mutta sinua minä kuitenkin rakastan.” Kuiskaus tuli kuin henkäyksenä Albireon korvaan, mutta jälleen Kwyen-Saga tarkoitti jokaista sanaa. Oli totta, ettei hän tiennyt rakkaudesta mitään; tämä ei ollut sellaista rakkautta kuin perheenjäseniä kohtaan, tämä oli sitä oikeaa rakkautta, jota hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Kuitenkin hopeahaltia oli enemmän kuin varma siitä, että voisi rakastaa myös Albireon ”todellista minää”, kun kerran rakasti sitä syleilyssänsä olevaa Albireota.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Veteen katoava totuus   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Veteen katoava totuus
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 4Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: SURINYA BENEREL :: KAUPUNGIN-PUISTO :: MIMIRIN VIISAUDEN-LÄHDE-
Siirry: