PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   La 19 Tammi 2008, 18:56

//Sever, enhän minä sinua voisi talikolla sohaista, sillä muutenhan en saisi koskaan vastausta tähän peliin : DD Hmm, ja olikohan nyt niin, että olin tänään ajatellut "Tulen tänne vain käväisemään, en vastaa peleihin", toisin kuitenkin kävi, kun luin teidän pelityksenne, innostuin taas liikaa : D //

Axiëndran sanojen jälkeen maajussi näytti tosiaan hetken harkitsevan talikkonsa laskemista. Axiëndra kun silmät suurina tätä tuijotti, eihän mies voisi väkivaltaiseksi ruveta? Vai voisiko sittenkin? Hetken emmittyään, taisi herra ´pomon´ mieleen jälleen palata Axiën aikaisemmat näsäviisastelut. Tanakka maajussi siis vain paranteli otettaan talikossaan, ja tuijotti tamman selässä olevaa kaksikkoa silmät kiiluen.
Kun tämä sitten työnsi talikkonsa kärjen vieläkin lähemmäs Axiën naamaa, aivan kiinni neidon nenään, Axiëtakin alkoi jo suututtaa. Hänen koko kehonsa värähti inhosta moista tanakkaa maajussia kohtaan. Silmäillen varovasti talikon kolmea terävää kärkipiikki, hän nyrpisti nenäänsä, miettien kiireisesti mitä tehdä taikka sanoa. Oli niin paljon piikitteleviä lauseita, joita hän olisi halunnut ilmoille päästää, muttei hän myöskään halunnut saada talikkoa nenäänsä.

Tanakka maajussi näytti olevan oikein mielissään ja vahingoniloissaan ahdingosta, jota hän oli saanut Axiëlle aikaan. Maajussin omahyväinen ilme sen kuin suututti Axiëta entisestään.
Tosin Axiën oli vaikea pysyä ahdistuneen nurkkaan ajetun "vangin" roolissaan, kun tanakkaa maajussi sai kehotettua ruipelon taustatukensa heilauttamaan epävarmasti omat talikkonsa kohti Àrayania.
Niin huvittavilta ruipelot maalaispojat näyttivät, ettei Axië voinut muuta kuin kääntää päätään, mikä oli erityisen vaikeaa, kun talikko oli aivan kiinni hänen nenässään, ja tirskua hihaansa.
Sitten hän vakavoitti jälleen ilmeensä, kun tunsi talikon piikkien porautuvan hieman vahvemmin hänen ihoaan vasten, maajussi ei tainnut enää leikkiä.
Hän käänsi katseensa takaisin tämän tanakan maajussin kiiluviin silmiin, jotta tämä voisi jäälleen asettaa talikkonsa hänen nenäänsä.

Äkkiä joku maajussiporukan keskeltä huudahti, että mies saisi korjata pellon, tarkoitta Àrayania. Axiën suu oli vääntymässä virneeseen, hänen ajatellessaan että tuskinpa toinen siihen suostuisi. Hänen ilmeensä kuitenkin vakavoitui jälleen, kun hän sai kuulla, että hänelle itselleen oli järjestetty oikein erikoistehtävä.
Ivallisesti hän kohotti kulmiaan, avaten jälleen, joskus turhankin sanelijaan suunsa.
"Voi, mikä kunnia!"

Ja niin, hänhän ei taatusti suostuisi mihinkään erikoistehtäviin, varsinkaan jos niihin liittyi pari tanakkaa kaljamahaista maajussia.
Ja tämä talikkoa pitelevä tanakka kaljamahainen maajussi ei tietenkään ilahtunut Axiën sanoista, jotka hän tietysti oli ivallisiksi havainnut. Hetken neito jo ehti luulla, että toinen todella tökkäisisi häntä talikollaan.

Àrayanillakin taisi olla jo pinna hieman kireällä, mies kun oli jostain salamannopeasti ehtinyt jousensa saada, ja osoitti sillä nyt maajussijoukkiota.
"Pitäkää te ne turpanne kiinni! Tai veri lentää! Ja todellakin tarkoitin sitä! Antakaa tuon 'pomonne' hoitaa asia!" hän kuuli Àrayanin karjaisevan. Maajussit, varsinkin ne ruipeloimmat perääntyivät taemmas.
Axiën kasvoille kohosi itsevarma hymy.
Kuitenkin kaikista tanakimmat ja pelottomimmat maajussit jäivät vielä siihen huitomaan talikoitaan. Ja tämä kyseinen pomo, piteli yhä talikkoaan kiinni Axiën kasvoissa. Tällä hetkellä neitoa huoletti ainoastaan se, että hän saisi naarmun kasvoihinsa.
"Varohan naarmuttamasta kasvojani, kaljamaha", Axië sanoi saaden hieman lisää puhtia, ja sai yllättävän kepeästi viskattua talikon sivuun maajussin kädestä.

Kyseisen maajussin silmät kaventuivat viiruiksi. Hän ei selvästikään ollut samaa mieltä siitä, että hänellä olisi kaljamaha.
Hän murahti jälleen jotakin siihen tyyliin, että tytön pitäisi varoa puheitaan.
Axië tyytyi vain kohottamaan kulmiaan, ja hyppäämään alas tamman selästä, suoraan tanakan maajussin eteen, työntääkseen etusormensa mahdollisimman epämukavan lähelle miehen nenää.
"Jaa-a, ja minkäköhän laisesta erikoistehtävästä mahtoi olla kyse?", hän kysyi kallistaen päätään, ja hetken mielijohteesta hän päättikin sitten nyrkiniskulla murtaa kyseisen miehen nenän. Jollakin tavallahan se nöyryyttävä talikolla pistely oli kostettava.

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   La 19 Tammi 2008, 19:40

Neila seurasi yhä tapahtumia syrjemmältä.
Hän oli suurehkon pensaan takana, josta vähä välii kurkisteli.
Maajussien pomo, tai pomolta se ainakin vaikutti, oli nyt kerennyt osoittelemaan naista talikolla. Vaikutti siltä, että riita oli syntymässä.

Kun joku käski miehen korjata pellon ja mainitse että naiselle onkin erikoistehtävä, näytti tamman selässä istuskeleva mies suuttuvan. Pian hän osoitti maajusseja jousellaan ja huusi näille jotakin vihaiselta. Nainen hyppäsi pois tamman selästä, heitettyään ensiksi maajussin talikon sivuun. "Jaa-a, ja minkäköhän laisesta erikoistehtävästä mahtoi olla kyse?", nainen kysyi päätään kallistaen, ja löi nyrkillään miestä nenään. Varmaan murtui.

Maajussi ulvahti kivusta, ja hieroi hetken ulvoen nenäänsä. Sitten hän kohotti katseensa vihaisesti häntä lyöneeseen naiseen.
"Erikoistehtäväsi saat selville pian !" hän murahti, tarttui naista ranteesta ja lähti kulkemaan pois. Matkalla hän nappasi talikon yhdeltä ruipelolta maajussilta, ja piti sitä varoittavasti suojanaan.

"Katsokaakin että mies korjaa peltomme", hjän huusi maajusseille, nykien naista yhä ranteesta käsin mukaansa, pitäen talikkoa varoittavasti ylhäällä.
"Minä vien "neidon" omien tehtäviensä pariin."

// : D//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   La 19 Tammi 2008, 20:57

Àrayanin paheksuva katse siirtyi miehestä toiseen. Että ne osasivat ärsyttää häntä, Erittäin paljon. Mies odotti, odotti hetken mitä nuo nyt tekisivät. Axië kyllä varmaan tiesi mitä teki, tuon päässä käväisi moinen ajatus.
Häntä kauhistutti silti yhä ajatus, mitä nuo mahtaisivat tehdä Axiëlle joskin neito itse sanoi vain miehille: "Voi mikä kunnia." Ivallinen lausahdus sai haltian jälleen tirskahtamaan, mutta jouseaan hän ei laskenut.

Tämä 'pomo' taisi tökkiä melkein talikolla neitosta miehen takana, sillä seuraavat Axiën sanat hieman vaikuttivat siltä. Kaljamaha. Miehen kasvoille nousi erittäin leveä virne. Mitä hän jos äsken ajatteli, että neitosella oli sanat hallussaan, sen jos minkä tuosta huomasi.
Seuraavaksi tuo huomasi, neidon jo hypänneen alas kermanvaalean tamman selästä ja vasta siinä vaiheessa tuon keskittyminen hieman herpaantui. Kullanväriset silmät seurasivat miestä, joka lähti neitoa raahaamaan.

"Helvetti vie! Jos löydän neidon vähänkin loukkaantuneena, katkaisen teidän kaikkien kaulat, ihan omin sormineni ja siitä tulen sitten nauttimaan!" Àrayan sihisi hampaittensa välistä, tarkoittaen sanansa oikeastaan vain tuolle kaikista kaljamahaisimmalle miehelle, mutta puhui silti monikossa, joten tavallaan taas tarkoitti ne kaikille.
Kyllähän haltia tiesi, että Axië oli hyvä puolustautumaan ja muutenkin ovela tyyppi, mitä mies häntä tunsi.
"Muista vain!" korppitukka huusi vielä ja jousi kohosi taas ilmaan.

Miehet alkoivat tulla lähemmäs häntä ja Tríadelia.
"Kuules nyt, siivoapa suusi. Et sinä yksin meille mitään mahda", joku miehistä naurahti räkäisesti, ja joku lähimmistä jopa kehtasi ottaa tammaa suitsistaan kiinni.
"Ai en vai?" haltia sanoi ivallisesti ja virne levisi hänen kasvoilleen. Se ei ollut samanlainen, kuin mitä silloin, kuin tuo hymyili Axiëlle, se oli ilkeä, siinä näkyi selvä viha.
Kermanvaalea tamma kuopi maata hermostuneena ja huusi neidon perään. Se oli jo jossakin välissä tykästynyt Axiëen, ja tiesi, että jokin oli nyt todellakin pielessä.

"Taidat olla joltain kivikaudelta jousinesi. Osaatkohan edes ampua tuolla?" miehet keskustelivat ja härnäsivät miestä ihan tahallaan. Aggressiivisuus alkoi näkyä haltiassa erittäin hyvin ja tuo puristi silmänsä kiinni, yrittäen hillitiä itseään, jotta ei nyt ampuisi jota kuta hengiltä.
"Te ette haluakaan tietää", mies sihahti hiljaa, ja maajussit vain alkoivat nauraa räkäisemmin. Mitä tuo haltiankorvainen nyt mahtoikaan pölistä.

Àrayanille riitti, hänelle tosiaan riitti. Kullanväriset silmät katsoivat peltoa, se tosiaan oli hieman tuusannuuskana, mutta kyllä miehet olivat sitä liiotelleetkin. Tuon saisi helposti talkoo voimin puhdistettua. Miehet alkoivat hiljalleen siirtyä tamman molemmille puolille, seuraavaksi luultavasti yrittäisivät saada Àrayanin alas hevosen selästä, puhdistamaan peltoa aasojen raadoista.
Nauru yltyi, se kaikui haltian korvissa ilkeänä. Mies ei voinut sietää kun hälle naurettiin, kun häntä pilkattiin. Yleensä hän ei välittänyt siitä, mutta tänään hänellä oli pinna muutenkin kireänä. Ja hän ei halunnut Axiëlle käyvän mitään.

"Tämä ei ole enää leikkiä", mies kuiskasi sanat tuulen vietäväksi ja seuraavaksi, salamannopeasti ampui nuolen pingotetusta jousestaan. Se lensi suoraan Axiëta taluttavan kaljamahan selkään. Kullanvärisissä silmissä näkyi inho, mutta hän ei kerennyt katsomaan mitä miehelle tapahtui, kun muut maajussit alkoivat riehaantua nekin. Nuoli nyt ainakin hidasti kaljamahan vauhtia, olisi ainakin Axiëlla helpompaa.
Nopeasti mies keräsi tamman ohjat toiseen käteensä ja vetäisi miekan toiseen käteensä, siihen parempaan. Ohjat taas olivat siinä huonommassa kädessä.
Juuri, kun haltia oli käskemässä Tríadelia liikkeelle, jokin tarttui hänen jalkaansa, ja tuo lensi rähmälleen maahan ja tunsi painon selässään. Happi ei oikein tahtonut kulkea ja ilmat olivat painuneet suoraan sanoen pellolle muutenkin.
"Helskutti", Àrayan sihisi. Hän ei nähnyt mitään muuta kuin korsia maassa, ja kuuli tamman hirnuvan ja sen kavioiden selkeät äänet.

Tríadel juoksi vauhkona, eikä antanut miesten ottaa häntä kiinni. Miehillä tuntui muutenkin olevan hieman hankalaa tuon kermanvaalean kanssa, joka etsi joko Àraynia tai sitten Axiëta. Se yritti löytää neidon, joka oli hänen selässään ollut aikaisemminkin. Se tiesi, että vain neito voisi luultavammin auttaa isäntäänsä.

//Ah, mineä ei sohita talikolla ^.^ Minäkin hieman tunteitani tähän purkasin :3 Mukavaa, että päätit kuitenkin vastata peliin : DD
Muuten Aida, onkos Axië menossa tanssiaisiin? Meinasin vaan, että jos menee, niin olisikos Àrayanista hälle kavaljeeria? n_n//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 20 Tammi 2008, 18:53

Axië kysyi ivallisella äänellä tanakalta maajussilta, että minkäköhän lainen erikoistehtävä häntä oikein odotti. Hän vielä kallisti päätäänkin, antaakseen kysymykselleen tarvittavan tehon. Pian hän ei kuitenkaan enää voinut hillitä itseään, vaan pamauttikin nyrkillä kyseisen maajussin nenän irti (UUPS) , siis nenä vain murtui ja alkoi ikävästi vuotaa verta.
Mies ulvoi kivusta, ja tilanteesta nauttien Axië korjasi ryhtiään, tuijottaen kuitenkin uhmakkaasti miestä, joka hieroi yhä nenäänsä ulisten.

Pian mies kuitenkin korjasi omankin ryhtinsä, ja tuijotti naama punehtuneena ja silmät leimuten Axiëta. Toinen näytti olevan pahasti pois tolaltaan, joten neito kohotti kysyvästi kulmiaan. "Mikä on? Minähän vain juuri näytin sinulle kaapin paikan", hän kysyi, tahtoen vain ärsyttää miestä, joka kuitenkin vain murahti hänen ivailuilleen, ja päätti sen sijaan vastata aikaisempaan kysymykseen, joka koski erikoistehtävää.
"Erikoistehtäväsi saat selville pian !" tämä murahti, tarttui naista ranteesta ja lähti kulkemaan pois päin, retuuttaen Axiëta perässään. Matkalla mies nappasi talikon yhdeltä ruipelolta maajussilta, ja piti sitä varoittavasti suojanaan.

Axiëndra säikähti sitä, kuinka voimakas tuo kaljamahainen mies olikaan. Retuutti häntä nyt ranteessa perässään, vaikka Axië yritti olla niin painava kuin suinkin.
"Päästä irti", hän mutisi ärtyneenä miehelle, joka ei kuitenkaan näyttänyt kuuntelevan, huuteli vain toisille maajusseille että katsoisivat Àrayanin korjaavan pellot.
Axië rypisti kulmiaan, hän ei pitänyt siitä ettei maajussi ollut totellut hänen käskyään päästää irti.
"Hemmetti käskin sinua päästämään IRTI!", tällä kertaa hän huusi lauseen sen verran kovaa, että maajussi katsoi häntä hieman hätkähtäneenä, mutta heilutteli sitten uhkaavasti talikkoaan, kuin sanoakseen: ´En niin kauan, kuin minulla on tämä´, miehen kasvoille kohosi voitonriemuinen hymy, ja Axiën suu oli varmaankin mutrulla kuin pikkulapsella. Hetken hän jo luuli, että tosiaankin joutuisi suorittamaan näitä erikoistehtäviään, kun kuuli Àrayanin kiistelevän toisten maajussien kanssa, jotka räkättivät räkäistä nauruaan. Olivatpa nuo typeriä, jopa Axië olisi tajunnut olla ärsyttämättä Àrayania liikaa.

Pian singahtikin nuoli suoraan häntä retuuttavan maajussin selkään, joka kaatui karjuen ikävästi Axiën jalkojen juureen. Neito hymähti itsekseen, ja tällä kertaa voitonriemuisen ilmeen oli vuoro kohota hänen kasvoilleen. Mies kieriskeli maassa tuskissaan, pahasti loukkaantuneena. Hetken Axië mietti, tekisikö toisesta loput miekalla, vaiko ei. Hän päätyi jälkimmäiseen, mukavampihan oli antaa tuon kurjan kitua. Niinpä hän kumartui kaljamahaisen miehen ylle, ja kuiskasi sanat tämän korvaan: "Minä voitin."

Vasta sitten Axiëndra saattoi kuulla kermanvaalean tamman hirnuvan, vai mitä ääniä ne hevoset nyt sitten päästelevätkään. Tamma juoksenteli karkuun maajusseja, eikä Àrayania näkynyt enää sen selässä. Axiëndra rypisti kummissaan kulmiaan, etsien miestä katseellaan. Toista oli vaikeaa löytää, kun miehen päällä kerran makasi ällöttävän raskastekoinen maajussi. Axiën kulmat kohosivat aluksi huvittuneisuuttaan, mutta sitten neito pudisti huolissaan päätään. Eihän kukaan kestäisi tuollaista haisevaa kaljamahaa päällään? Mahtoi Àrayan nyt kärsiä ja pahasti. Niinpä hän hamuili miekkansa nyt jostakin esiin, ja marssi kahden päällekkäin makaavan miehen luokse, onneksi toisten maajussien huomio oli kääntynyt tammaan.

Axië antoi miekan upota tuon kaljamahaisen miehen selkään, vaikka olisikin mieluiten upottanut sen tämän kaljamahaan, varoen kuitenkin osumasta miehen alla makaavaan Àrayaniin. Mies huudahti vain kerran kivusta, sitten Axië sai kovasti pinnistellen vieritettyä tuon painavan raskaan miehen pois Àrayanin päältä.
Hän hymähti tyytyväisenä, ja kyykistyi sitten miehen vierelle.
"Ehditkö litistyä pahasti? Toivottavasti tuon miehen kaljamaha oli edes pehmeä."

//TÖNKKÖÄ, ja nyt oikeasti tarkoitan sitä : DD YYh ihan itkettää, etten saanut parempaa aikaan : < kovasti oli kuitenkin yritystä!
Hmm, itseasiassa en ollut edes vielä päättänyt, että keitä hahmoistani tanssiaisiin päästäisin. Mutta jos kerran Àrayan lähtee Axiëlle pariksi, voisi tämä Axië sitten tullakin : ) //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 20 Tammi 2008, 19:20

// Ei minusta olliut tönkköä.. : D //


Neila kyyristeli pusikon takana ja tarkkaili tilanetta, kauempaa ja turvassa. Onneksi hänellä oli pieni poni, joten se mahtuikin sopivasti puskan taa piiloon.
Tytön silmät levähtivät suuriksi, kun yksi maajusseista sai nuolen selkäänsä.
Kiinnostuneena hän tarkkaili tapahtumia, yllättäen tuo tammalla ratsastanut mies makasikin maassa isomahainen maajussi päällään.

Erikoistehtävän luokse retuutettu nainen, oli nyt päässyt voitelle suurehkosta maajussista, ja kävi nyt hilaamassa isomahaisen maajussin pois miehen päältä. Neila hihitteli pusikossaan.
Hihittely kuitenkin jäi vähemmälle, kun toiset maajussit luovuttivat tamman kanssa, ja kohdistivat pistävät katseensa mieheen ja naiseen. Esiin astui jälleen yksi kaljamahainen maajussi, joka päätti ottaa johtajan rooliiin tällä kertaa.
He lähestyivöät kaksikkoa, ja ruipelot maajussit räkättivät ivallisesti.

"No, mies ylös sieltä peltomudasta, vai joudummeko repimään sinut? Sinulla on peltokorjattavanasi!"
Sitten mies käänsi möreät silmänsä naiseen.
"Ja sinä menet Horgin matkaan", hän mörisi osoittaen miestä, jonka kaljamaha oli niin suuri että pullistui ulos paidasta.

/Lyhyt Sad /
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 20 Tammi 2008, 19:51

Àrayan yritti hengittää sen painavan miehen alla. Onneksi tuon kaljamahaisen vatsa sentään oli pehmeä, ettei kylkiluut ihan painaneet haltian selkärankaa poikki. Happi kylläkin alkoi loppua pikkuhiljaa. Tuo kuuli vain muiden miesten huudot ja oman kermanvaalean tammansa hirnunnan.
Axiëlla oli varmaan hauskaa, kun tuo huomaisi miehen olevan kaljamahan alla. Virnistys nousi jotenkin epätoivoisesti Àrayanin kasvoille, ja samalla alkoi myöskin ajatus pimetä.
"Jos, ystävällisesti voisit, niin mene pois päältäni", haltia mutisi, sihisten hampaittensa välistä. Hän kuuli vain miehen räkäisen naurun korvassaan ja sanat:
"Herranjestas enhän minä nyt tyhmä sentään ole!?"

Korppitukka oli jo luopua toivosta, kunnes hän huomasi peltoon tulevista varjoista, että jokin oli tullut miehen vierelle. Sitten tuo saattoi tuntea, että paino hänen pääläään helitti. Siltikään tuo ei jaksanut kääntyä katsomaan, kuka oli körilään hänen päältään pois vetänyt, mutta melkein jo arvasi sen olevan Axië.
Kuulessaan neidon äänen ihan vieressään, korppitukka kääntyi tuohon päin ja virnisti hienoisesti:
"Ilmat pihalle kyllä meni. Noh, kaljamaha oli kyllä pehmeä."
Naurahdus karkasi Àrayanin suusta ja tuo lopulta pääsi jo istumaan ja puisteli pölyjä hieman itsestään.
Hän etsi katseellaan Tríadelia ja vihelsikin hiljaa. Tamma kuuli isäntänsä vihellyksen ja kääntyi heti äänen suuntaan, ollen pian taas kaksikon vierellä.

Muut maajussit olivat alkaneet taas kerääntyä kaksikon ympärille ja Àrayanin kultaisissa silmissä paloi taas jokin, luultavammin inho, noita saamarin kaljamahoja tai luuviuluja kohtaan.
"Vieläkö nuo höntit jaksaa?" haltia mutisi, kääntäen katseensa kokonaan Axiëen.
"Mitäs jos tehtäisiin niille jokin jekku? Onhan meillä hevonen tuossa käytössä", Àrayan naureskeli hieman ja osoitti samalla tammaa vieressään. Kermanvaalea tamma seisoi rauhallisesti isäntänsä ja neidon vieressä, odottaen, että nuo saattaisivat sitä tarvita.

Kultasilmäinen kahmaisi miekan käteensä. Onneksi se oli lähellä häntä. Hieman tuota vielä huimasi, no ei ihme, kun veri ei ollut hetkeen kulkenut, kun se kaljamaha oli maannut hänen päällään.
Sitten tuo kuulikin jonkun maajusseista sanovan, että hänen pitäisi nousta ylös sieltä peltomudasta.
"No kyllä sinäkin varmaan hetken haluaisit vetää henkeä, jos päälläsi olisi ollut varmaan porukan isoin kaljamaha!" haltia sanoi ivallisesti ja piikittelevä hymy nousi miehen kasvoille, kunnes tuo taas jatkoi:
"Ai niin mutta teissähän se ei tuntuisi missään, kun kaikki olette samanlaisia."
Sitten korppitukka huomasi, kenen matkaan he olivat Axiën laittamassa. Kaikista, melkeinpä varmasti kaljamahaisimman miehen kanssa. Pelkkä näky sai Àrayanin voimaan pahoin ja sitten vielä kaupan päälle se, että mitä tuo kaljamaha saattaisi neidolle tehdä.
"Yyh, tuon mukaan minä en Axiëta päästä!" kultasilmäinen sanoi yhä ivalliseen ja inhottavaan sävyyn, mutta tuo todella tarkoitti sitä.
"Kuules, nyt kyllä näytetään noille", Àrayan kumartui kuiskaamaan Axiën korvaan.

//EI OLLUT AIDA TÖNKKÖÄ!!!
Uwaa, hienoa kun nuo kaksi pääsevät menemään parina tanssiaisiin : DD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 20 Tammi 2008, 20:59

Axië kyykisteli Àrayanin vierellä niin että polvia särki. Ajatus tuosta suuresta kaljamahasta makailemassa miehen päällä kuitenkin huvitti neitoa suuresti.
"Ilmat pihalle kyllä meni. Noh, kaljamaha oli kyllä pehmeä." mies vastasi lopulta Axiën aikaisempaan kysymykseen, ja neito hymähtikin huvittuneena tälle vastaukselle.
"On sentään kaljamahoista jotain hyötyä", hän naurahti, tarkoittaen tietenkin niiden pehmeyttä.

Maajussit alkoivat jälleen kokoontua heidän ympärilleen, joten Axië löi kädellä otsaansa tuskastuneen näköisenä. Ei kai taas !
Selvästi Àrayankin oli samaa mieltä, tai niin ainakin saattoi hänen seuraavasta tokaisustaan päätellä: "Vieläkö nuo höntit jaksaa?"
Mies oli nyt kääntänyt katseensa kokonaan häneen, ja Axië hymähti pienesti.
"Voi kuule, luulenpa että joudumme kestämään heitä kauemmin, kuin haluaisimmekaan."

"Mitäs jos tehtäisiin niille jokin jekku? Onhan meillä hevonen tuossa käytössä", mies naureskeli ja osoitti vieressä olevaa tammaa.
Axiën kulmat kohosivat huvituksesta, ja samalla kysyvästi, kuin kysyäkseen minkähän sortin jekkua toinen tarkoitti. Ajatus jekusta kuitenkin miellytti häntä.

Axiën kulmat rypistyivät hienoisesti, kun maajussit käskivät Àrayania nousemaan peltomudista peltoa korjaamaan. Neito oli juuri avaamassa suuren suunsa, mutta Àrayanpa ehti ensin.
"No kyllä sinäkin varmaan hetken haluaisit vetää henkeä, jos päälläsi olisi ollut varmaan porukan isoin kaljamaha!"
Nyt oli Axiën vuoro panna merkille, että miehellä oli selvästikin myös sanat hallussaan. Hän naurahti kevyesti, ja hänen naurahduksensa kuulostikin paljon kauniimmalta, kuin vieressä nauravien maajussien räkäinen nauru.
"Ai niin mutta teissähän se ei tuntuisi missään, kun kaikki olette samanlaisia." Àrayan vielä lisäsi, mihin Axiën oli jälleen pakko pikkuisen naurahtaa. Hän kuitenkin ehätti jälleen kallistaa hivenen päätään tarkkaillessaan maajusseja, kuin kysyäkseen ´Mitäs tuohon sanotte?` Maajussit näyttivät kuitenkin jääneen varsin sanattomiksi haltiamiehen näsevien kommenttien edessä.

Tosin heillä näyttikin olevan muuta kerrottavaa. Nimittäin Axiën erikoistehtävän paljastus. Johtajan aseman ottanut kaljamaha, osoitti vieläkin kaljamahaisempaa miestä, käskien Axiën lähteä tämän mukaan. Miehen mahahan iha pursusi ulos paidasta. Axiëta oksetti sitten pahemman kerran.
"Tuollaista mahaa en ole sitten eläessäni nähnytkään", Axië virkkoi ivaa äänessään.
Hänen kauhukseen tuo vatsa oli kaiken lisäksi hikisten karvojen peitossa.
"Yyh, tuon mukaan minä en Axiëta päästä!" hän kuuli Àrayanin ivallisen kommentin vierestään, ja hymähti: "Tuollaisen matkaan en kyllä lähtisikään vapaasta tahdostani", hän naurahti, mutta tuijotti silti miestä kirein hampain. Olihan maajusseja paljon.

"Kuules, nyt kyllä näytetään noille", Àrayan kuiskasi Axiën korvaan, joka nyökkäsi nopeasti. "Todellakin, hirveästi ei enää haluttaisi noita karvaisia vatsoja tuijotella", hän naurahti, eikä itse vaivautunut sen kummemmin kuiskaamaan, kun oli jo ponkaissut pystyyn kyykkimisasennostaan ja pälyili nyt ivallisin silmin kaljamahaa, jonka mukaan hänen oli määrä lähteä.
"Taitaisi olla sinun vuorosi rypeä peltomudassa", hän sanoi kohottaen kulmiaan, ja ripeästi kampaten tuo suuren kömpelön miehen naama edellä peltoon. Suuri vatsa mätkähti maata vasten, niin että humisi. Taisi pehmittää kovasti alastuloa.

Sitten Axië käänsi katseensa muihin maajusseihin kohottaen kulmiaan.
"Kuka on seuraava?"

// NO TÖNKKÖ OLI TAAS KERRAN ! Iih joulutanssiit pitäs alottaa kohta ; ) //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 20 Tammi 2008, 23:10

//Söpöä, uusi tanssipari!//

Neila hykerteli nauruaan pidätellen yhä pusikossa, yrittäen pitää poniaan kurissa, joka ei enää olisi jaksanut piilotella, se olisi halunnut kirmailla niityillä.

Maajussit vaikuttivat äkäisiltä, yrittivät kai jotenkin pompotella miestä ja naista.
Heistä kaikista kaljamahaisin kampattiin kuitenkin naisen johdosta maahan.
Mies ärähti vihoissaan. Ruipelot maajussit tarkkailivat tilannetta epäröiden, tanakammat ja vahvemmat olivat vimmoissaan, ja melkeinpä takoivat maata.

"Minä sinulle seuraavat näytän!" huudahti maajussien "uusi johtaja", ja ryntäsi naisen luokse yrittäen vimmoissaan kampata hänet, hän huitoi jaloillaan kovaa ja armotta, Neila kuitenkaan voinut olla varma muksahtiko nainenkin kumoon maahan, kun joutui laskemaan katseensa maahan, ja tunkemaan lehtiä suuhunsa jottei olisi nauranut liian kovaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ma 21 Tammi 2008, 08:23

Àrayan yritti jotenkin keksiä, miten he voisivat näyttää noille tolloille, että heitä ei pompoteltu. Miehen mieli oli kuitenkin musta ja ajatuksia ei tullut yhtään, ei ainakaan mitään fiksua. No, jos vaikka Axië keksisi jotain. Ja niinkuin hän oli jo aikaisemmin sanonut, niinolihan heillä toki hevonen käytössä.
Vierestään tuo kuuli Axiën suloisen naurahduksen ja joutui lopulta itsekin pitämään hetken kättään suunsa edessä, jotta ei olisi purskahtanut nauramaan. Nuo kaikkien maajussien höntit ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoisia.

Haltia miehen kultaiset silmät, olivat myöskin taas jälleen kerran huomanneet sen kaljamahan, jonka luokse Axiën pitäisi mennä. Kuvotus oli erittäin suuri sillä hetkellä ja Àrayan laittoi hetkeksi silmänsä kiinni, jotta saisi tuon karmaisevan näyn pois mielestään. Kaljamaha, kera hikisten karvojen. Oksettava ajatus. Ja varsinkin jos Axiën pitäisi mennä tuollaisen mukaan.
Kuitenkin neidon seuraava kommentti sai miehen jällleen tirskahtamaan. Ei ollut kyllä hänkään nähnyt konsanaan sellaista vatsaa.
"No niin minä kyllä ajattelinkin. En minäkään kyllä tuollaisen mukaan lähtisi", mies sanoi hampaittensa välistä, kun Axië sanoi, että ei lähtisi tuon kaljamahan mukaan ihan vapaasta tahdostaan.

Maajussit alkoivat näyttää sonnikarjalta pikemminkin, kuin kasalta hirmuisen vihaisia kaljamahaisia maajusseja. Àrayania huvitti tuo näky, mutta Axiën pompatessa pystyyn ja sanoessa, että:
"Taitaisi olla sinun vuorosi rypeä peltomudassa"
Niin sitä myötä hyppästi haltiakin jo pystyyn ja keräsi miekkansa paremmin käteensä ja tarkisti että nuolikotelo olisi vielä paikallaan. Kaikki hyvin.
Siinä samaisella sekunnilla neito olikin jo kampannut miehen maahan, ja Àrayan laski jalkansa tuon miehen takaraivolle, jolloin tuon naama taisi valua entistä enemmän peltomutaan.

Axiën seuraavat sanat, saivat virnistyksen nousemaan haltiamiehen kasvoille ja nostamaan sitten jalkansa allaan olevan miehen takaraivolta.
"Oh, anteeksi...No, tiedätkö että muta on hyvää kasvoille. Se on hyvin hoitavaa"; Àrayan kyykistyi sanomaan miehen korvanjuureen, virnistys yhä kasvoillaan. Sitten tuo taas nousi ja katsahti kultaisilla silmillään ensin neitoon ja sitten tuohon maajussiporukkaan. Onneksi jotkut näyttivät niin pelokkailta, että haltiaa oikein huvitti.
Osa niistä ruipeloimmista lähti jopa juoksemaan kohti kylää, mikä taasen huvitti Àrayania vieläkin enemmän.
"Hitsi mitä nössöjä!" tuo karjaisi erittäin ivallisella äänellään noiden juoksijoiden perään, mutta ne vain jatkoivat juoksemistaan, kun taas nuo kaljamahaisimmat ja isoimmat näyttivät ihan häriltä, jotka näkivät paaaljon punaista.

//EIH SE OLLUT TÖNKKÖÄ!! MEITIL ON TÖNKKÖÄ!! Jei! Joulutanssiaiset <33//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ma 21 Tammi 2008, 19:50

Axië oli hyvin tyytyväinen siihen, että oli saanut moisen valtavankokoisen kaljamahan kampattua maahan rähmälleen. Nytpä vasta hän innostua alkoi, eikä intoa pidätellyt se, kun Àrayan päätti hypätä mukaan leikkiin laskemalla jalkansa tuon miehen takaraivolle.
Axië saattoi oikein kuvitella mielessään, kuinka tuon kaljamasun naama rypi tässä noin kutsutussa peltomudassa.

Äristen mies yritti kammeta itseään ylös, mutta olipa hänen vatsansa liian painava, ja olihan siinä takaraivolla vielä se Àrayanin jalkakin painona.
Intoa täynnä, Axië päätti kysäistä haastavasti niiltä maajusseilta, jotka karkuun eivät olleet lähteneet, että kuka heistä olisi seuraava. Eräs pulskanpuoleinen maajussi näytti oikein innokkaalta huutaessaan naama tomaatin värisenä: "Minä sinulle seuraavat näytän!"

Samassa olikin köriläs hypännyt eteenpäin, ja yritti nyt vimmatusti saada vuorostaan kampattua Axiën maahan. Onneksi neidossa oli puolittain haltianverta, joten eipähän hän kovin kömpelö voinut olla, vaan hyppäsi ketterästi sivuun toisen kamppausyrityksiltä, jotka saivat hänet oikeastaan vain närkästymään. Tällä hetkellä hän oli yllättävän kyllästynyt moisiin pulskiin maajusseihin, ja heidän typeriin yrityksiinsä päästä niskan päälle. Axiëndrasta tuntui, ettei hänen elämästään rauhan sijaa löytyisi milloinkaan. Juuri kun oltiin työllä ja tuskalla päästy eroon Aasojen soturijoukoista, tuli tilalle vihaiset talikoilla huitovat maajussit! Mitä vielä seuraavaksi?
Axië saattoi vain kauhuissaan kuvitella, kuinka paikalta pakoon pinkoneet ruipelorakenteiset arat maajussit, hälyttäisivät kaikki kiihkomieliset kyläläiset paikalle, jotka tulistuisivat entisestään nähdessään, joko kuolleet tai vähintäänkin puolikuolleet rehevät maajussinsa makaamassa omilla pelloillaan. Siitä ei hyvää seuraisi. Siitä neito oli varma.

Onneksi äskeiset tapahtuman kulut olivat vain osa neidin mielikuvituksen villiä virtaa.
Ja näíhin mielenkiintoisiin aatteisiin vajoaminen, maksoikin neidille melkein kylvyn peltomudassa, sillä tuo sama innokas maajussi yritti jälleen innoissaan kampata häntä maahan. Hieman tuohtuneena siitä, ettei hänelle annettu edes aikaa rauhalliseen ajatteluun, neito hypähti jälleen ketterästi sivuun, toisen kamppausyrityksiä, ja tuhahti ärtyneesti. Ärtymisestään ja närkästymisestään huolimatta, Axië ei antanut noiden tunteiden välittyä seuraavissa sanoissaan, olisihan paljon hupaisampaa piikitellä hiukan tuota pönäkkää maajussia ärtymyksen partaalle, kuin paljastaa oma ärtymyksensä toiselle.

"No, no, eipäs nyt liikaa innostuta. Odottaisit nyt edes rauhassa vuoroasi", Axië sanoi piikittelevällä äänellä, johon oli sekoittunut huvittuneisuutta.
Pulska maajussi näytti entistäkin vihaisemmalta.
Ja vielä vihaisemmalta hän näytti, kun Axië sai yllättävän nopeasti väännettyä talikon tämän kädestä, ja sitä apuna käyttäen huitaisi nyt vuorostaan maajussin jalkoja, joka tuli nyt vuorostaan kampatuksi maahan, peltomutaan.
Axië virnisti tyytyväisenä, katsahtaen Àrayaniin.
"No, haluaisitko hoidella hänenkin takaraivonsa?"

Virne kuitenkin hyytyi varsin nopeasti neidon kasvoilta, suun vääntyessä vain kireäksi viivaksi, Axiën huomatessa, muutamien maajustiinoiden (olkoon nyt naispuolisia maajusseja mitä lie) kiiruhtavan kiireesti pelloille, hätyytellen vanavedessään kanoja ja kalkkunoita, ilmeisesti haluten antaa niiden laiduntaa hieman pelloilla, jos kanat nyt koskaan laiduntaa saattoivat.
Axiën silmät kuitenkin levisivät hivenen pienestä järkytyksestä, kanoja ja kalkkunoita!
Mikä kirous oli ne tänne johdatellut? Axiëllahan oli järkyttävä lintukammo, mikä kohdistui jopa kanoihin ja äreisiin kalkkunoihin, jotka eivät edes osanneet lentää.

Maajustiinojenkin silmät taisivat levähtää hämmästyksestä, kun huomasivat muutamien miehistään makaavan maassa. Yksi ryntäsi tarkastelemaan sitä maajussia, joka oli aikaisemmin saanut nuolesta selkään. Kiroten tämä heristeli kauempana nyrkkejään, eikä Axië voinut ajatella, että nämä maajustiinathan olivat yhtä raskasrakenteisia kuin miehensäkin.

Pahinta kuitenkin oli, että kaakattavat kanat, ja kirkuvat kalkkunat vaappuivat yllättävän nopeasti heitä kohden, kiinnostuneina luultavasti uusista tulokkaista.
Siinä kanoja kauhistellessaan, ehtikin hänen jalkojensa juureen kampattu pahainen maajussi, nykäistä Axiën tämän toisesta jalasta kumoon vierelleen peltomutaan.
"Hemmetti." Axië parahti, ja parahti vielä kovempaa, sillä kohottaessaan katsettaan peltomudasta, saattoi hän nähdä omien silmiensä etäisyydellä erittäin ruman kalkkunan nokan. Maasta katsottuna eläin näytti jopa häntä isommalta.

"Viekää nuo nokkivat otukset pois luotani ja äkkiä!" hän huusi, piilottaen kasvonsa käsiinsä, jospa kalkkuna päättäisi nokkaista tai jotain vastaavaa. Maajussi hänen vierellään vain nauroi räkäistä nauruaan, eikä Axië ollut varma nauroiko tämä siksi, että oli onnistuneesti saanut neidon kampattua vierelleen, vai siksi että tämä kyseinen neito näytti hillittömästi pelkäävän pahaista kalkkunaa.


// ANTEEKSI. Hirvittävän lyhyt ja kaikkea. Kiire tuli, mutta halusin silti vastata : DD //

// Edit: Ärh, jouduin jäämään täksi päiväksi kotiin, kipeänä ; / Sain sentään aikaisempaa hirvittävän lyhyttä viestiäni pidennettyä, mutta vain turhilla jaarituksilla Axiën ajatuksia. : D//

//Edit: Ja nyt sitten lisäsin vielä nuo kalkkunatkin, älkää edes kysykö mistä mieleni sopukoista ne repäisin. : D //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3


Viimeinen muokkaaja, pvm Ti 22 Tammi 2008, 13:32, muokattu 4 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ma 21 Tammi 2008, 19:54

// Ilmoitan vain että Neila on yhä pusikossa, että voitte hypätä ylitseni, kun en nyt keksi mitään kirjoitettavaa! Anteeksi! //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ti 22 Tammi 2008, 18:59

Àrayan virnisti leveästi, kun tuokin kuvitteli miehen naaman siinä peltomudassa. Hän katsahti vielä kertaalleen maassa makaavaan mieheen, kunnes sitten lähti metsästämään muita miehiä, joita voisi rökittää.
Axiëllakin näytti olevan taistelu ihan hallussaan.
Nuo kömpelöt ja ruipeloimmat maajussit nyt juoksivat kohti kylää, ja paikalle jäi vain ne kaikista isoimmat ja kaljamahaisimmat. Miksei se nyt voisi olla toisinpäin.
Haltia alkoi hieman kyllästyä noihin jääräpäisyyksien perikuviin.
Tuo nakkasi miekkansa takaisin huotraansa ja nappasi nopeasti selällään lepäävän juosensa, ja ampui muutaman niistä ruipeloimmista, jotka olivat hieman kauempana tai siis oikeastaan aika paljonkin kauempana.

Mies ampui nuoliaan jokaiseen joka nyt lähimpänä ja uhkaavimpana sattui olemaan. Samalla tuo kultaisilla silmillään seurasi neitoa. Onneksi hän huomasi Axiën olevan erittäin ketterä ja nopea, hyvä taistelija. Tai olihan sen huomannut jo aikaisemminkin aasojen taistelussa.
Axiëta seuraillessaan tuo jo meinasi jälleen saada isomahaisen maajussin päällensä, mutta onneksi kerkesi juuri ja juuri väistämään.Siinä vaiheessahan se kaljamaha lensi nokilleen mutaan, taistelun tuottamaan sellaiseen.
"Äläpäs kuule yritä", tuo mutisi miehelle ja ampui mieheen pari nuolta.
Tuo kuuli neidon äänen muutaman metrin päässä itsestään, ja vihdoin taas tuon kasvoille levisi virne. Hän ei yksinkertaisesti pystynyt katsomaan toista hymyilemättä.

Korppitukka käveli Axiën luo ja hymähti.
"Mikäs siinä" ja painoi jalkansa sen maassa makaavan miehen takaraivolle, kumartuen kuiskaamaan tällekkin:
"Muta hoitaa kasvoja. Suosittelen."
Sitten tuo katsahti kultaisilla silmillään Axiëta ja hymyili. Silmissä saattoi nähdä huvittuneisuuden, siinä seassa ehkä hienoisen pelonkin, mitä vielä saattaisi tapahtua.

Korppitukka etsiskeli katseellaan tammaansa. Se oli kauempana, katseli taistelua kaljamahoja vastaan. Se oli kyllä koko ajan valmiina jos Àrayan mahdollisesti tarvitsis sitä.

Samassa tuon haltiamiehen pää kääntyi siihen suuntaan, mistä ne maajustiinat tulivat. Kera kalkkunoidensa ja kanojensa.
"Tämäkin vielä!!" tuo mies karjaisi ja ihan huvin vuoksi ampui yhden niistä puluista hengiltä.
Muutaman tuo sai ammuttua, ennen kuin muisti taas etsiä kultaisilla silmillään Axiëta. Toinen oli kaatuneena maassa ja luultavasti hänen vieressään oleva räkäisesti naurava mies oli saanut neidon kampattua. Neito ei myöskään mahtanut pitää linnuista.

"Nyt riitti! Nyt todellakin riitti!" korppitukka huusi ja nosti jousensa silmiensä korkeudelle ja ampui sukkelasti miestä selkään, joka siinä Axiën vieressä hekotti.Hän näki miehen kaatuvan maahan, suoraan Axiën viereen. Sitten tuo haltia juoksi neidon luokse ja kumartui tuon lähelle.
"Kaikki kunnossa? Ja sinä lähde vetämään siitä!" mies kysyi ensin Axiëlta ennen kuin hätyytti ärsyyntyneenä kalkkunan pois siitä vierestä.
Hiljaa tuo kultasilmäinen vihelsi ja samassa kermanvaalea höristi korviaan ja juoksi kevyesti laukaten kaksikon luo.
"Nyt on aika häippästä taka-vasemmalle", Àrayan mutisi ja katsahti ettei miehiä ollut kauhean lähellä, ainakaan mitään täydessä kunnossa olevia.
Korppitukka nousi ylös ja ojensi kätensä,auttaakseen Axiën ylös.
"Minulla on muuten eräs kysymys, joka nyt ei ole ihan mikään paras tähän hetkeen, mutta pakko: Lähtisitkö kanssani tanssiaisiin? Olet varmaan kuullut niistä", Àrayan kysyi yhtäkkiä ja virnisti ystävällisesti.

//Oiih~~ Aida parane pian ^^ Ja tekstisi oli jälleen kerran ihanaa luettavaa n_n Minellä taas tönkköä. Àrayan on vähän raivoissaan. Muuten kumpainen aloittaa sitten sen tanssiais-pelin? ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ke 23 Tammi 2008, 00:00

Axiëndra ei voinut sanoin kuvailla järkytystään, mikä iski kun hän varovaisesti tiiraili lintuhahmoa sormiensa lomasta. Yyh, kun se oli ruma. Ja hyvin syötetty, melkein samanlainen vatsahan sillä oli, kuin isännilläänkin.
Axië tunsi olonsa ahdistuneeksi lintukammonsa johdosta, mitään hän ei pelännyt enemmän, kuin lintuja. Hän ei pelännyt taistella itseään suurempaa ja lihaksikkaampaa miestä vastaan. Itse asiassa häntä ei edes pelottaisi hypätä Valhallan erämaassa sijaitsevan tulivuoren kraateriin, varmaan kuolemaan. Ei, edes kuolema ei häntä pelottanut, mikä ei tietenkään tarkoittanut sitä että hän haluaisi kuolla. Päinvastoin, hän haluaisi elää niin pitkään kuin suinkin. Hieno tosi asia vain oli se, että neito pelkäsi ja kammoksui lintuja enemmän kuin kuolemaa tai sotaurhoja vastaan taistelua.
Aika hupaisaa sinänsä, mutta neito itse ei asiaa pitänyt hupaisana.

Vaikkakin hänen vieressään lymyävä kaljamahainen mies näkikin asian huvittavan puolen, nauramalla räkäisesti.
"Tyttö -- hahhaahh - sehän pelkää -- hahhaa -- kalkkunaa", hykerteli möreästi miekkonen.
"Pahaista, vaivaista kalkkunaa -- hahhhaaa." Mies ei selvästikään osannut hillitä nauruaan. Oikeastaan hän vain sai yllytettyä monet muutkin läheisyydessään nauramaan.
"Hahhhaa, heehhee, hohohooo -- kalkkuna pelko! Hohhoo", kuului möreää, räkäistä naurua kaljamahaisten miesten suusta.
"Hihiii, hihiti hii, hii hii hii", kuului hieman sirompaa naurua tukevien maajustiinoiden suusta.
Oli varmaankin Axiëndran vuoro näyttää naamastaan tomaatilta.
Niin kuin aikaisemmin oli käynyt ilmi, ettei Àrayan pitänyt siitä, että hänelle naurettiin, ei pitänyt myöskään Axië, jonka suusta pääsi kimeä kiljaisu kalkkunan kurkottaessa kaulaansa uteliaasti häntä kohden. Ruma pää, rumine silmineen tuijotti häntä nyt silmästä silmään. Axië kiljaisi uudestaan, kun kalkkuna sitten päätti varovaisesti nokkaista häntä käsistä, jotka olivat kasvojen suojana.

Neito tunsi hienoista helpottuneisuutta kuullessaan Àrayanin huutavan: "Nyt riitti! Nyt todellakin riitti!"
Tosin kaiken sen helpottuneisuuden vei pois se, kun kalkkuna nokkaisi uudestaan, ja Axië joutui taas kiljaisemaan. Mikä pahanilman lintu!

Yllättäen kaljamahainen hekotteleva mies kaatuikin hänen viereensä. Neito oli tietysti helpottunut siitä, että nyt oli yksi hänelle naurava suu vähemmän, vaikkakin melkein jokainen muu hänen ympärillään nauroikin yhä hänen naurettavalle lintukammolleen.
Lisäksi Axiëta inhotti se, että hänen vieressään makasi nyt kaljamaha, ja edessään kaljamahainen kalkkuna.

"Kaikki kunnossa? Ja sinä lähde vetämään siitä!"
Axië kuuli äänen vierestään, ja kalkkunan häivyttyä, uskalsi siirtää katseensa puhujaan. Ja kun puhuja paljastui Àrayaniksi, uskalsi neito vielä laskea kätensä kasvojansa suojaamasta.
"Kunnossa? Muuten kyllä, vaikka tuosta linnusta traumoja sainkin", hän pukahti, saaden hivenen huvittuneisuutta äänensä, vaikkakin lintukammo raastoi yhä rinnassa. Olihan noita lintuja vielä pellolla tepastelemassa.

Mies kuitekin sai kutsuttua tammansa paikalle. Axië tosiaan toivoi, että linnut pelkäisivät hevosta.
"Nyt on aika häippästä taka-vasemmalle", hän kuuli Àrayanin vielä ilmoittavan, ja Axië nyökkäsi nopeasti.
"Taka-vasen, mainiota! Tähän lintuparatiisin en haluakaan jäädä hetkeäkään pidemmäksi, vain hanhet tästä puuttuisivat", hän näpäytti kommenttinsa, tarttui sitten Àrayanin käteen, ja nousi ylös, pudistellen vaatteitaan tästä "peltomudasta".

"Minulla on muuten eräs kysymys, joka nyt ei ole ihan mikään paras tähän hetkeen, mutta pakko: Lähtisitkö kanssani tanssiaisiin? Olet varmaan kuullut niistä", toinen kysyi virnistäen.
Kysymys sai Axiën kohottamaan katseensa vaatteistaan, joita oli juuri pudistellut.
Sitten hänen kasvoilleen kohosi ovela hymy, silmien tuikkiessa huvittuneesti.
"Ei, vaan kysymys kuuluu, lähdetkö sinä kanssani tanssiaisiin?"
Virne sen kuin kasvoi lauseen päätyttyä, olipa hän taas onnistunut vastaamaan sulavasti. No jaa, mitä muuta häneltä olisi voinut odottaakaan.

Hieman neito kuitenkin joutui pohtimaan, miten ihmeessä toinen nyt häntä oli parikseen pyytänyt. Siinä hän seisoi, vaatteet peltomudassa, hiukset varmasti oljenkorsia täynnä. Räjähtäneempää tyttöä sai sillä hetkellä hakea. Jopa maajustiinat näyttivät siveellisimmiltä seuralaisilta, kuin hän.
Sitten oli vielä hänen maineensa, joka voisi mustata Àrayaninkin maineen, jos tämä hänen seurassaan näyttäytyisi.
Tosin Axiëhän oli täysin tietämätön siitä, että pian paikallislehti Masqueraden etsintäkuulutus-palstalla komeilisi Àrayanin maine jo tarpeeksi mustattuna.
Miespolo oli siellä syytettynä liittoutumisesta hänen kanssaan, Aasojen johdon perusvihollisen.

Kuitenkin Axiën virne vaihtui pian, suloiseen hymynkareeseen, kun hän katseli toista ja tämän kultaisia silmiä. Ainakaan hänen hymyään, ei peltomuta ollut päässyt pilaamaan. Yksi asia josta Axië saattoi olla kiitollinen!

//Hahaa, hehee, hohoo, ja hihii valmista tuli! Ja tosiaan pyydän anteeksi, sitä että minulla tosiaan taisi mennä vähän yli tuo maajussien hohottelu ja maajustiinoiden hihittely kohtaus! ANTEEKSI ! ! Ja olipa tönkköä : D Kirjoittelin tämän aika myöhään, kun en unta saanut, niin varmaan siksi yliväsymystäni ajatukseni harhailivat kummalliseen hohotuskohtauksien kirjoitukseen.
Niin, ja kumpi siis kirjoittaa aloitusviestin tanssiaisiin? Voi, minulle ihan sama : D
Minun puolestani sinä voit sen kirjoittaa, tai jos haluat, niin minä voin! Päätä siis sinä! : D

Niin ja Sever, kirjoitit jälleen kerran loistavasti! : ) //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ke 23 Tammi 2008, 14:35

Neila hihitteli puskassa lehtiä suussaan. Oikeastaan lehdet eivät maistuneet ollenkaan hyvältä. Hän kurkkasi vaivihkaa yhdestä aukosta ja huomasi maajustiinat ja niiden kanat ja kalkkunat. maajustiinat hihittivät lintupelkoiselle naiselle. Yksi kalkkuna huomasi hänet ja lähti hirveä ilme kasvoillaan häntä kohti. Se juoksi niin lujaa kuin pystyi, eli todella hitaasti kaljamahansa kera. Pian se oli jo hänen luonaan. se alkoi nokkia hänen jalkojaan hirveään tahtiin.

Lopulta Neilan oli pakko laskeutua Nailun selästä. Hän taisteli kalkkunan kanssa hyvin tasaväkisesti. Kalkkuna nokki häntä ja hän vuorostaan puri tätä ja hieman töni. Lopulta kalkkuna läht yhden maajustiinan luo ja tarrasi tätä masusta. Maajustiinan maha aukesi ja sieltä vyöryi kasa päiten elimiä ja ruokaa.

Neilalla oli hyvin helpottunut olo. Hän kiipesi takaisin Nailun selkään ja tähyli sieltä. Hän näki hyvin lihavia naisia tulevan pellolle hyvin lihavien possujensa kera. Ne naiset olivat melkein pallon muotoisiakin. Hän näki yhdestä pusikosta ilmaantuvan hanhia jonosa. Ne näyttivät hyvin itsepäisiltä, hyväkuntoisilta ja ryhdikkäitä. Maajustiinat alkoivat nokkimaan ihmisiä samaan tapaan kuin kanat ja kalkkuunat, mutta purivat vain hampaillaan. Possu lähtivät taas puskemaan ihmisiä kohti ja ne loput pallonmuotoiset naiset lähtivät vierimään ihmisiä kohti palloina. Hyvällä tuurilla he saattaisivat litata jonkun kuoliaaksi.

Nailu lähti omatoimisesti hirveällä kiitolaukalla pois pusikosta. Sitä oli vaikea pidätellä, väillä se veti pukkeja tai teki äkki pysähdyksen. Harvoin se nousi takajaloilleen.
Neila kuitenkin pysyi sen kyydissä ja sai lopulta sen takaisin hallintaansa. Hän pysäytti sen ja huomasi kaikkien tuijottavan häntä silmät pyöreinä. Heiveröisesti hymyillen ja vilkuttaen tervehdyksesti hän huomasi ne hanhet. ne eivät nokkineet tai puskeneet. Ne kakkasivat toisten jaloille.

//Ööm, kummalista väkeä tuolla Vollan Kivikylässä ... : D //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   To 24 Tammi 2008, 19:19

Àrayan ei sietänyt ollenkaan kuunnella, kun Axiëlle naurettiin ja kun tämä näki tosiaan sen pirun kalkkunan neidon kimpussa. Mies oli muutenkin jo nyt aggressiivisella tuulella, kiitos noiden maajussien ja -justiinoiden, plus vielä ne pirun aasat, jotka olivat oikeastaan saaneet heidät tähän pulaan.
Noh, tuo haltia ei kuitenkaan viitsinyt ajatella mitään juuri sillä hetkellä, katseli vain vihaisia maanviljeliöitä kera vaimoineen.
Pelkäsikö Axië lintuja? No, Àrayan ei taas pitänyt niistä, ei sitten ollenkaan.
Hieman tuo naurahti, kun neito kertoi saaneensa linnuista traumoja.
"Älä välitä, niin saisin varmaan minäkin", mies naurahti ja hätisti loputkin lähelle tulleet linnut pois.

Axiën äänen kuullessaan tuo naurahti taas jotenkin aurinkoisemmin, kun katsahti neitoon.
"Miksi en lähtisi? Olet kaunis noin...vaikka oletkin hieman peltomudassa, mutta olen minäkin", korppitukka sanoi naureskellen hienoisesti ja haroi takkuista pehkoaan, josta korpinsulat eivät tuntuneet lähtevän, ei sitten millään, mutta sehän oli oikeastaan tarkoituskin.
"En ole varmaan ennen räjähtäneemmän näköinen ollut", mies mutisi hymy kasvoillaan ja kultaisissa silmissä paloi yhä se sama tuli.

Hän otti Tríadelin ohjaksista kiinni ja taputti sitä hieman. Hevonen oli hieman hiestä kostea, mutta ei ihme, sillä olihan kermanvaalea juoksennellut tänään ympäriinsä, ollut jopa tässä samaisessa taistelussakin.
"No, jos sallit, niin häivytään. Annetaan noitten rauhoittua. Lepo meinaan tekisi Tríadelille hyvää, ja varmaan myös sinulle, kuten minullekkin", Àrayan sanoi hymyillen ja katsahti taas jälleen kerran neitoon., ennen kuin hyppäsi tamman vaaleaan selkään, ja kokosi ohjat loukkaantuneeseen käteensä. Hän ei ollut kerennyt ajattelemaan koko kättä, eikä se oikeastaan ollutkaan niin kipeä, vaikka yhä kirvelikin ja oli jäykkä.

Hän ojensi jälleen kätensä, auttaakseen Axiën tamman selkään. Se vain tuli luonnostaan vaikka tuo ihan hyvin tiesi, että neito pääsisi kyytiin varsin hyvin itsekin.
Joku maajusseista oli huomannut hänet tamman selässä ja huudahtelikin nyt möreällä äänellään, kaljamahaansa pullistellen aivan kuin joku kukko:
"Ne pelkurit karkaavat! Eivät uskalla kohdata meikä..."
Miehen lause loppui siihen, kun Àrayan oli tähdännyt jälleen nuolen suoraan tuon rintakehään. Kultaiset silmät leimusivat, hän ei sietänyt kun häntä haukuttiin pelkuriksi, yleensähän se ei tuota oikeastaan haitannut, mutta tällä kertaa kyllä. Mies oli kestänyt omasta mielestään ihan tarpeeksi siltä päivältä.

Eihän tuo mieskään tiennyt lehdessä kerottavan, että hän oli etsintäkuulutettu, mutta se ei oikeastaan pahemmin tuota olisi liikuttanut. Varsinkaan se että tuo oli liittoutunut Axiën kanssa. Sitä paitsi neito oli hurjan nätti, vaikka näyttikin ehkä hieman räjähtäneeltä, mutta niinhän näytti Àrayan itsekin. Eikä tuo voinut olla hymyilemättä, kun katsoi neitoon.
Jossakin sivulla tuon haltian korvat saattoivat kuulla ponin. Musta poni laukkasi pusikosta esille ja miehen pää kääntyi automaattisesti sen suuntaan. Pikkutyttö siis oli yhä paikanpäällä.

//ANTEEKSIII!!! HURJAAN TÖNKKÖÄ!!! Niin siis teksti, hyi kauhistus.
Se justiinoiden kikatus kohtaus oli mainio : DDD Ja tosiaan Payonissa on outoa väkeä .DD Ihme ettei vielä rapu-ihmisiä xD
Ja Aida oli jälleen kerran kirjoittanut erittäin mahtavasti, j tietysti Mi-Mikin ^^
Saatte nyt lukea jotain niin järkyttävää : DD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Pe 25 Tammi 2008, 22:40

"Miksi en lähtisi? Olet kaunis noin...vaikka oletkin hieman peltomudassa, mutta olen minäkin", Àrayan sanoi naurahtaen, haroen mustia hiuksiaan.
Axië hymähti, laskien sitten katseensa hetkeksi vaivaantuneena kengän kärkiinsä. Vaivautuminen oli hänelle lähes uusi tunne, sillä yleensä hän puhkui itsevarmuutta, mikä antoi hänestä vahvan, jopa ihailtavan kuvan.
Neito kuitenkin tunsi itsensä ensi kertaa vaivaantuneeksi, jonkun sanomisista, sillä nyt kun hän tarkemmin asiaa ajatteli, ei kukaan ollut koskaan, kehunut hänen ulkonäköään suoraan hänelle. Olihan hän kuullut, mitä hänestä juoruttiin. Moni piti häntä kaunokaisena, jota oli lupa katsoa, muttei koskea. Jotkut jopa tunsivat häntä kohtaan hienoista pelkoa, Axië ei kuitenkaan ollut varma, johtuiko se hänen itsevarmasta, ja sanavalmiista luonteestaan, vai siitä, mikä hän nyt maineeltaan sattui olemaan.
Monet pitivät häntä myös vaikeasti lähestyttävänä, ja päättivät siksi jättää neitokaisen omaan rauhaansa. Eikä Axië liiemmalti ollut kehuja ehtinyt kaipaamaan, sillä hän ei itsekään ollut sitä sorttia, mikä niitä jakeli.


Axiëndra päätti kuitenkin jättää kengän kärkiensä tuijottelemiset sikseen, (hmm, pelin alussa Axiëllä ei kenkiä ollut jalassa, mutta kai hän ne nyt jossain välissä sitten ehti, takaisin jalkaan tunkaista) sillä niistähän hän ei juttuseuraa saisi, ja sen sijaan kohotti, hieman huvittuneen, jopa tyytyväisen katseensa toiseen.
"Tiedätkös, olet ensimmäinen joka on sanonut noin", Axië sanoi virnistäen, muistaen miehen käyttäneen aikaisemmin päivällä samankaltaisia sanoja, Axiën sanottua häntä ystävälliseksi.
Neito sipaisi muutamia hiussuortuviaan paremmin, ja hymähti sitten:
"Et sinäkään hullummalta näytä, vaikka peltomudassa oletkin", hän hymähti, silmät hienoisesti tuikkien. Silmien tuike vaihtui kuitenkin nopeasti epätoivoon, niiden havaitessa hanhi parven jonossa hieman kauempana. Axië läimäytti kädellä otsaansa.
"Enkös minä juuri sanonut, että hanhet tästä enää puuttuisivat. Minä ja suuri suuni, taitavatkin olla kaikkien tämän päivästen ongelmiemme alku ja juuri", hän sanoi hieman piikikkäästi vitsaillen, samalla hieman närkästyneenä ja väsyneenä siitä, että pellolla alkoi taas tapahtua kaikenlaista. Ei Axië enää jaksaisi taistella ketään vastaan. Ei sitten yhtään.

"En ole varmaan ennen räjähtäneemmän näköinen ollut" mies hymähti, ja Axië antoi tahallaan toiseen hieman arvioivan katseen, kunnes naurahti: "Tuskimpa minäkään."

Àrayan kipusi hevosensa selkään, ja Axië oli vain helpottunut siitä, että vihdoin he voisivat jättää tämän pellon taaksen. Yhtä katastrofia oli ollut kaikki, siitäkin huolimatta Axië piti päivän tapahtumia vain huvittavina lämpiminä muistoina, joita ei haluaisi ihan heti unohtaa. Loppujen lopuksi oli ollut hienoinen onni, että juuri tänään aasojen soturit olivat löytäneet hänet, ja jahdanneet pellolle asti henkihieverissä. Ilman heitähän, Axië olisi nyt ilman tanssiparia.

Pian oli Axiëkin tamman selässä, yllättäen hän ei tuntenutkaan oloaan niin pirteäksi kuin aiemmin. Kaikessa kovassa tuoksinnassa, hän oli unohtanut jopa jomottavan pää kipunsa.
Joku maajusseista ehti jälleen aukoa ärsyttävää suutaan, mutta saikin pian osansa Àrayanin nuolesta, ennen kuin Axië ehti vastata tälle mitään näppärää.
Toisaalta olihan joskus ihan hyvä sitä suutaankin ehtiä lepuuttaa.
Axiëndran kasvoilla väreili nyt vain helpottunut, onnellinen hymy. Luultavammin kaikki tämän päivän raskas työ olisi nyt takana päin, hän haukotteli hitaasti, kunnes päätti kysyä vielä jotain.

"Minnehän mahdamme suunnata?"

//TÖNKS TÖNKS TÖNKS ! Ja Sever älä valita tekstistäsi, joka oli vain ihanaa luettavaa ! ; )<3 Iih. //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   La 26 Tammi 2008, 15:08

Neila ratsasti hitaasti pellon poikki, vältellen vielä niitä vähäisiä jäljellä olevia lintuja ja maajustiinoita, ja sunmuita olentoja. Virnistäen hän heilautti kättään kermanvaalean tamman suuntaan, ja ratsasti sitten metsänsiimekseen.

//Pelasin nyt siis Neilan pois : D //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 27 Tammi 2008, 11:45

Àrayan huomasi Axiën pienen vaivaantumisen ja hymyili hienoisesti. Harvoin Àrayankaan mitään kehuja tai kauniita sanoja jakeli. Ei sen jälkeen kun joutui pettymään. Hän oli jo saanut sydämensä ennalleen, mutta ei kuitenkaan ollut pystynyt rakastumaan vielä kehenkään.
Axiëlle tarkoitettuja sanoja, hän todellakin tarkoitti. Hän oli tarkoittanut niitä koko sydämestään. Jotenkin se tuntui niin hyvältä, sanoa jotakin kaunista jollekkin.

Hieman korppitukka ihmetteli, ettei kukaan ollut ennen sanonut noin Axiëlle.
Hän meni oikeastaan ihan sanattomaksi, eikä keksinyt mitään hienoa. Silti kultiaisista silmistä näki, sen ystävällisyyden.
"Oih, kiitoksia" tuo sanoi, Axiën sanoessa ettei hänkään hullummalta näytä, vaikka peltomudassa onkin. Hieman tuo katsahti itseään, huomaten olevansa tosiaankin yltä päältä likainen, verinenkin osittain.
Neidon läimäyttäessä kädellä otsaansa, myös korppitukka huomasi nuo hanhet. Virnistys käväisi tuon kasvoilla ja mies naurahti:
"Mitäpä tuosta. Onhan ainakin ollut vauhdikas päivä."

Axiën kivutessa Tríalin selkään, tuo katsahti kultaisilla silmillään neitoon ja hymyili, sen jälkeen kun oli ampunut nuolensa ja laittanut sen takaisin selän päällensä roikkumaan. Miekkakin oli paikoillaan.
Hän oli hyvin kiitollinen Axiëlle tapahtumien täyteisestä päivästä ja jäisi siitä ainakin hyvät muistot. Ja kuten Axiëkin oli ajatellut, ajatteli myös tämä haltia, että ilman tätä päivää, hän oli yhä ilman tanssiparia, mutta silloin tuo ei kyllä tanssiaisiin olisi menossakaan.
"Me menemme jonnekkin, jossa ei ole aasoja, maajusseja kera justiinoidensa, ei norsuja, saati sitten kanoja, kalkkunoita tai hanhia", Àrayan naurhati ja kokosi ohjat, parempaan käteensä, lepuuttaen polvellaan kipeää kättään.

Maajustiinoista suurin osa oli vielä hengissä ja myös osa jusseistaan, sekä tietenkin osa eläimistä. Kermanvaalea tamma pinkaisi hävyttömän näköisen pellon läpi, kohti Vollan kivikylän toista laitaa.
He olivat pian menneet ohi kylän, saaden muutamia vihaisia katseita ruipeloilta maajusseilta, jotka olivat pellolta juosseet karkuun.
Mies ohjasi tammansa erään kukkulan laelle ja katsahti alas pelloille, jossa näkyi ihmisraatoja. Hieman iljettävä näky, mutta voittoisa silti. Eivät he vielä kaukana pellosta olleet, eivät todellakaan.
Jossakin tuon kultaiset silmät saattoivat erottaa pienen mustan ponin, selässään se samainen pieni tyttönen. Tyttö heilautti heille kättään, jolloin miehen kasvoille kohosi hymy, ja tuo heilautti kättään myös.
"Suunnataan nyt jonnekkin rauhalliseen paikkaan ja hankitaan edes vettä, jollei myös ruokaakin", Àrayan huokaisi hymyillen ja katsahti Axiëen.
"Ja kiitoksia sinulle tästä elämyksestä" mies naurahti ystävällisesti, ennen kuin pyysi Tríadelin käyntiin.

//Uwaah~~ Kiitos Mi-Mi hienosta pelistä ^^
Ja Aida, taas olit kirjoittanut ihanasti <33 : DD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 27 Tammi 2008, 19:22

"Me menemme jonnekkin, jossa ei ole aasoja, maajusseja kera justiinoidensa, ei norsuja, saati sitten kanoja, kalkkunoita tai hanhia", mies naurahti vastaukseksi hänen kysymykseensä siitä minne he olivat menossa.
Axiëkin naurahti, vaimeasti, toisen vastaus sai hänen ajatuksensa takaisin kaikkiin päivän kommelluksiin, mikä nostatti hänen huulilleen haaveelliseen hymyn.
“Tai kaljamahoja taikka ruipeloita. Ei edes talikoita”, hän lisäsi toisen luottelemaan listaan, virnistäen kepeästi, kääntäen sitten katseensa pois miehestä, tarkkailen maisemia, samalla kun tamma pinkoi pellon läpi. Siellä täällä makasi maajussien rumia kaljamahaisia ruumiita, kera hieman urheamman ja ryhdikkäämmän näköisiä sotureita, jotka olivat ennen kuuluneet Aasojen kunniakkaaseen sotajoukkoon. Maajustiinoista vain muutamat oli otettu hengiltä, ne elossa olevat joko pinkoivat kanojensa kera vihoissaan kohti kylää, tai takoivat nyrkkejään jossain lähistöllä heitä kohti. Hanhi parvi oli onneksi edennyt jo hieman kauemmas tarkkailemaan kummissaan suurinta näkemäänsä kaljamahaa. Yksi tökkäisi vatsaa nokallaan, ja sen pinta antoi yllättävän hyvin periksi.

Axiëndra kuitenkin käänsi katseensa näistä pois, pianhan he jo ohittivat Vollan Kivi-Kylän kera äkäisten ruipeloiden maajussien.
Àrayan ohjasi tammansa kohti erästä kukkulaa, hellä tuulen vire pisti heitä vastaan. Se tuntui raikkaalta neidon kasvoja vasten, virkistävä, vilpoisa tuuli.
Se sai Axiën hiussuortuvat leijailemaan ilmassa, neidosta tuntui kuin se olisi saanut ne tanssimaan kanssaan. Hän veti raikasta ilmaa keuhkoihinsa, siihen ei sekoittunut enää kaljamahojen ankea hiki, saatikka mikään mukaan tunkkainen pöly. Ilma oli puhdasta, ja Axië saattoi viimeinkin huokaista helpotuksesta. Viimeinkin urakka kaljamahojen ja soturien kanssa oli ohi. Enää ei tarvitsisi varoa talikkojen iskuja, vähään aikaan.

Hänen katseensa oli kohdistettu kauniisiin maisemiin, joita hänen silmänsä eivät kuitenkaan nähneet. Hän oli vaipunut hiljalleen ajatuksiinsa, joihin oli halunnut jo pitkään keskittyä, muttei ollut voinut kaljamaha tappelun keskellä kääntää huomiotaan tappelun sijasta ajatuksiinsa. Nyt hän kuitenkin saattoi.
Monet asiat askarruttivat häntä. Mitä olisikaan seurauksena tästä tuhosta, jota he olivat pelloille tuoneet. Sanat kiirivät nopeasti. Hän oli melkein varma, että enää hän ei tästä selviäsi, sillä että hänen Valtias veljensä pelastaisi hänet pulasta käyttäen vaikutusvaltaansa. Axiëndra olisi nyt tosiaan omillaan, lainsuojaton.
Vaikka olihan hän ollut omillaan oikeastaan viisivuotiaasta lähtien.
Hänen veljensä oli kyllä pahan paikan tullen avittanut häntä, mutta silti neito tunsi olleensa aina omillaan. Ja miten kummassa olivat hänen ajatuksensa kiirineet jälleen menneisyyteen? Menneisyyteen, jota hän saattoi kuvailla piikiksi hänen sydämessään. Ainoaan asiaan, mitä hän itsessään häpesi, ja mikä häntä kalvoi.
Eikö hän päässyt siitä eroon, silloinkaan kun ratsasti kukkulalla tamman selässä, jota ohjasi muuan tuntematon mies, josta hän oikeastaan tiesi vain nimen, Àrayan.

Tämä ajatus kummastutti häntä vieläkin enemmän. Tosiaan, eihän hän tiennyt miehestä muuta kuin nimen. Ja silti hänestä tuntui kuin hän olisi tuntenut toisen paremmin. Axië oli luonteeltaan myös yleensä hyvin epäileväinen, tänään hän ei silti ollut epäillyt hetkeäkään hypätä tämän tamman selkään, ja ratsastaa yhdessä taisteluun aasoja vastaan. Olipa ollut jälleen kummallinen päivä. Muuta ei voinut sanoa.

Etäinen hymy karehti neidon kasvoilla, kun hän tuijotti yhä ajatuksissaan kaukaisuuteen. Hänen katseessaan oli hienoista utuisuutta, mikä ei kuitenkaan antanut synkkää vaikutelmaa, hänen lemmikinsinisissä silmissään.
"Suunnataan nyt jonnekkin rauhalliseen paikkaan ja hankitaan edes vettä, jollei myös ruokaakin.” Axië kuuli yllättäen miehen äänen, ja hätkähti ajatuksistaan hereille niin, että oli lähes pudota hevosen selästä. Nopeasti hän tarrasi kiinni tamman kyljestä ja sai jollain ihmeen keinolla hilattua itsensä satulaan.
“Ups”, hän hymähti, virnistäen jälleen tuttua hymyään. Olipas ollut taas täpärällä, hänen ei pitäisi uppoutua liikaa haaveilemaan.
"Haaveilin taas liikaa omiani, joskus se vielä käy kohtalokseni", hän naurahti katkerasti, pitäen pienoista hymyä kuitenkin kokoajan yllä. "Mutta, kertoisitko jotakin itsestäsi. Tiedätkös, en tiedä sinusta muuta kuin nimesi, ihme kyllä."

"Ja kiitoksia sinulle tästä elämyksestä", mies vielä lisäsi naurahtaen ystävällisesti.
Axiëndran silmissä tuikki jälleen jotain, hän ei ollut edes itse varma mitä, kun hän vastasi. “Ole hyvä vain, Àrayan.”



//HEI ONNISTUIN!!! EI TULLU IHAN NII VILLIVIESTI TÄLLÄ KERTAA : DD D//

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Su 27 Tammi 2008, 21:12

Àrayan hymähti hieman, kun kuuli Axiën lisäävän luetteloonsa muutamia asioita.
"Eikä myöskään peltomutaa", mies hymyili ja antoi kätensä välua Tríadelin kaulalle. Hienoisesti tuo taputti kermanvaaleaa tammaansa ja kehui jollain erikoisella kielellä sitä. Haltiakieltähän se olikin.

Taas vaipui tuo korppitukkainen mies omiin ajatuksiinsa. Päivä oli ollut erittäin vauhdikas, mutta kuitenkin mieleinen. Aluksi hän ei olisi halunnut tavata välttämättä ketään, mutta oikeastaan nyt oli vain iloinen, kun oli saanut tutustua Axiëen ja viettää muutenkin oikein railakkaan ja muistorikkaan päivän.
Samainen hienoinen tuulenvire sai myös Àrayanin sekaiset korpinsulkaiset hiukset lehahtamaan virkistävästi, jolloin se myös tietenkin kävi kasvoissakin.
Miehen silmät kuulsivat laskevan auringon valoa, ja nyt ne vasta komeilta/kauniilta näyttivätkin.

Horisontissa näkyi hienoisesti jo punaista, aurinko alkoi olla laskemassa. Kuvitella että koko päivän he vain olivat tapelleet ensin aasoja vastaan sitten kaljamahoja.
Aika pienin vaurioin mies kuitenkin oli selvinnyt, käsi oli selvästikin turvonnut, ja kipeä se todellakin oli, mutta verta ei enää vuotanut. Tiedä vaikka alkaisi sitten pian tulehtua, kun ei ollut heti hoidettu kuntoon, mutta siitä ei Àrayan jaksanut välittää.

Hän vaipui hetkeksi kokonaan omiin muistoihinsa. Omaan lapsuuteensa joka nyt oli mitä oli. Hän muisti oman isänsä, joka piti häntä omassa pienessä vankilassaan, kartanossaan. Se oli ollut Àrayanille kuin häkki, josta ei ollut poispääsyä, muutoin kuin karkaamalla ja niinhän oli poika tehnytkin silloin joskus.
Vieläkin tuon isä etsi Àrayania, poikaansa, jonka pitäisi periä lopulta kaikki, mutta enää ei varmasti isänsä antaisi hälle sitä oikeutta. Nyt isä varmasti vain etsi sen takia, kostaakseen.

Tuo korppitukka melkein säikähti, kun Axië meinasi tipahtaa alas, mutta onneksi neito sai kammettua itsensä ylös.
"Hyvä ettet tippunut", mies sanoi hymyillen ja katsahti nopeasti taakseen.
Seuraava kysymys herätti miehen tajunnan. Toinen halusi tietää jotain hänestä, Àrayanista`Sama kysymys oli silti käynyt myös korppitukan mielessä, hän ei tuntenut Axiëstakaan kuin nimen.
"No, olen siis koko nimeltäni Àrayan-Láyon Wechler-Grien Graus-Arhganinpoika, ja olen kotoisin tuolta jostain kaukaa, mutta kuitenkin läheisyydessä Payonia. Ammatiltani olen soturi. Minun perheeni on aatelinen, mutta tämän kaupungin killat eivät ylety sinne asti, joten he eivät sinänsä kuulu aasoihin. Itse kuulun täällä vaaneihin.
Lapsena karkasin kotoa, joka ei oikeastaan ollut koti minulle, vaan häkki, jossa isäni minua piti. Olin ainoa joka pystyi perimään vallan, kun vanhempani kuolisivat. Mutta minua ei kiiinnostanut hovielämä, vaan tämä kaikki muu. Luonto, mukavat henkilöt...yms" Àrayan kertoi ja ehkä hieman haikea oli tuon katse, kun mies sitten vielä lausui lopuksi:
"Oikeastaan isäni etsii minua yhä. Hän haluaa minut elävänä tai kuolleena, koska hänen mielestään petin hänet..."

Korppitukka oli hetken aivan hiljaa, mutta sitten huokaisi ja hymyili hienoisesti, ja sanoi:
"En minäkään tiedä sinusta sen enempää, kuin nimen. Voisitko sinä kertoa minulle jotain itsestäsi?"

//UWAAH~~//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ma 28 Tammi 2008, 15:23

Axiëndra oli pyytänyt Àrayania kertomaan itsestään, jotakin, sillä hänhän ei tiennyt toisesta kuin nimen. Nimen, jota hän ei osannut yhdistää mihinkään. Payonissa, joka oli loppujen lopuksi varsin pieni kaupunki, huhut ja juorut liikkuivat nopeasti. Siltikään hän ei ollut koskaan kuullut kuiskattavaankaan sellaisesta henkilöstä, kuin Àrayan. Hän hymähti itsekseen, ja rupesi sitten keskittyneenä kuuntelemaan, sitä mitä mies nyt ikinä aikoikaan itsestään kertoa.

"No, olen siis koko nimeltäni Àrayan-Láyon Wechler-Grien Graus-Arhganinpoika, ja olen kotoisin tuolta jostain kaukaa, mutta kuitenkin läheisyydessä Payonia. Ammatiltani olen soturi. Minun perheeni on aatelinen, mutta tämän kaupungin killat eivät ylety sinne asti, joten he eivät sinänsä kuulu aasoihin. Itse kuulun täällä vaaneihin.
Lapsena karkasin kotoa, joka ei oikeastaan ollut koti minulle, vaan häkki, jossa isäni minua piti. Olin ainoa joka pystyi perimään vallan, kun vanhempani kuolisivat. Mutta minua ei kiinnostanut hovielämä, vaan tämä kaikki muu. Luonto, mukavat henkilöt...yms" , toinen kertoi, ja Axië nyökkäsi vakavana. Näköjään sekin puoli hänestä löytyi, kun tarve vaati. Hän hymähti hiljaa itsekseen, eikä edes tiennyt miksi. Se vain tuli luonnostaan. Hänen katseensa oli hitaasti kierrellyt maisemissa, erilaisissa kukkasissa ja sen sellaisissa, mitä kukkulan laella nyt saattoikaan kasvaa, siltikin hänen tarkat korvansa olivat kuunnelleet jokaisen toisen lausuman sanan. Hiljalleen hän antoi katseensa kivuta takaisin mieheen, jolla näköjään oli vielä jotain mainittavaa.

"Oikeastaan isäni etsii minua yhä. Hän haluaa minut elävänä tai kuolleena, koska hänen mielestään petin hänet..." Tämä sanottuaan Àrayan vaipui hetken hiljaisuuteen, jonka Axiëkin hienoisen mietteliäänä tällä tarjosi, kunnes uskaltautui itse puhumaan. ”Minun isäni, tai oikeammin isäpuoleni jahtaa minua oikeastaan enää vain unissani. ”, hän sanoi hiljaa, oikeastaan hänen oli ollut tarkoitus jatkaa vielä lausettaan, ja selvittää asiaa paremmin, mutta hienoinen pelko hiipi häneen. Mikä itse asiassa oli aika epätavallista Axiëndran kaltaiselle uhmakkaalle henkilölle. Hän antoi katseensa hakeutui takaisin maahan, joka vilisi hitaasti heidän allaan, hevosen kulkiessa eteenpäin.

"En minäkään tiedä sinusta sen enempää, kuin nimen. Voisitko sinä kertoa minulle jotain itsestäsi?"
Nuo sanat kuultuaan Axië kohotti jälleen katseensa maasta, hetkeksi kohosi ehkäpä jo ärsyttäväksi käyvä ovela virne hänen kasvoilleen. ”Itse asiassa tiedät minusta, enemmän kuin nimeni”, hän naurahti koppavasti, niin kuin hänellä oli tapana. ”Tuolla aikaisemmin, kun esittäydyimme, kerroin muistaakseni varsin hyvin, olevani se petolliseksi leimattu Aasojen Valtiattaren äpärätytär”, hän naurahti, mutta hieman kuivasti kumminkin. Axiëndra päätti kuitenkin nyt vakavoitua, jälleen kerran. Ehkäpä nyt ei ollut paras hetki, heitellä pisteliäitä kommentteja.

”Harvoinpa kerron itsestäni mitään sen kummemmin muille, itse asiassa minun ei ole pahemmin tarvinnut, kaupungin juorukellot kun ovat levittäneet koko elämäntarinani koko kaupungin kuultavaksi”, tällä kertaa Axië ei enää viitsinyt naurahtaa lauseensa perään. ”Oli miten oli, Axiëhan ei ole oikea nimeni. Minut ristittiin kantamaan nimeä Zezë-Mjelmë Dhënë Bärdhë-Grisantytär, toisin sanoen ”Musta Joutsen ei osaa Lentää”, ehkäpä tuosta voi jo päätellä vanhempieni kiintymyksen minuun. Ja sen miksi nimeni sitten ikinä koskaan vaihdoinkaan”, hän hymähti hiljaa, piti pienen tauon, keräten ajatuksiaan siitä, mitä oli viisasta kertoa, ja mitä taas viisasta jättää kertomatta.
” Tiedätkös, häkkilintuna oleminen on minullekin aika tuttua. Elämäni ensimmäiset viisi vuotta sain istua yhdessä ja samassa huoneessa, jotta Payonin kansa pysyisi mahdollisimman tietämättömänä äpärätyttärestä, joka pilaisi hallitsijoiden maineen.
Kun isäpuoleni sai sitten minusta tarpeekseen, hänestä kai yksinkertaisin ratkaisu oli hankkiutua minusta eroon, pudottamalla minut alas Sifin Tornin huipulta. Hänen ikäväkseen, tapahtuma ei kuitenkaan käynyt kohtalokseni”, neito kohautti olkiaan, hieman mietteissään. Menneisyys ei ollut hänelle helppoasia, mutta näin ajansaatossa nuo kaukaisimmat muistot eivät tuntuneet enää niin kipeiltä, sen sijaan oli niitä uusia kurjia muistoja.

”Siitä asti olen elänyt karkotettuna hovista, enkä sinne kaipaakaan. Olen hankala luonne, sanojeni kerrotaan olevan joskus myrkkyä. Niiden ansioista, olen joutunut kuoleman kieliin, useammin, kuin neidon kuuluisi. Joka kerta kuitenkin olen selvinnyt, ihmeenkaupalla kyllä. Tapahtumien saatossa nimesin itse itseni Axiëndraksi, Kuolemattomaksi, uskoen jopa typeränä hetken sen olevan totta”, ja tällä kertaa kun hän naurahti, oli hänen naurussaan ivaa, joka oikeastaan kohdistui vain häneen itseensä ja hänen typeryyteensä. Olipa käynyt niin kurjasti, että hänen taitava maagikko isänsä oli hänet kironnut, eikä kovin kauaakaan sitten. Kirous, jonka tarkoitus oli nujertaa neidosta elinvoimat, hitaasti mutta varmasti. Ainoa asia, mikä puhui Axiën nimeä vastaan. Tähän mennessä Axië oli oppinut elämään kirouksensa kanssa, selvisi sen kanssa. Mutta hän tiesi, että päivä päivältä, hän kävisi aina hitusen voimattomammaksi. Hän oli kuitenkin aina tottunut selviytymään omillaan, ja niin aikoi tehdä nytkin, ehkäpä se oli yksi syy siihen, miksi neito päätti jättää kertomatta Àrayanille tämän puolen itsestään. Lisäksi hän vähät välitti säälistä sillä hetkellä.

”Olimme pitkään riidoissa, isäpuoleni ja minä. Lopulta kaikki päättyi siihen, kun yksinkertaisesti tapoin hänet. Ehkä olin typerä, ajattelematon, kun päätin mestauttaa Aasojen killan Valtiaan, sillä hetkellä kuitenkin vihasin häntä tarpeeksi.
Ja ehkäpä tämä selittää sen, miksen ole kovin suosittu aasojen keskuudessa. Miksi puolen tusinaa aasasotureita haluaa minut hengiltä, keinolla millä hyvänsä”, tähän neito lopetti kertomuksensa. Hän kohotti hivenen kulmiaan, ja räpytteli hetken silmiään, ettei jäisi liiaksi haaveilemaan, muistoissa ei kuulunut rypeä liiaksi. Sen hän jos kuka tiesi.

Jälleen ohut, kevyt tuulen vire käväisi heitä vastaan. Tällä kertaa se tuntui vieläkin virkistävämmältä kuin aikaisemmin. Tuuli sai Axiën tuntemaan itsensä niin tavattoman vapaaksi, sen sijaan, että oli vankina täällä Payonissa, jossa häntä jahtasivat katkerat aasat, ja pian myös varmasti kaljamahat.
Varovasti neito venytteli jäseniään, niin hyvin kun hevosen selässä saattoi, ja jäi sitten istumaan hetkeksi paikoilleen. Taivaanrantaan alkoi muodostua auringonviimesäteiden muodostamia kauniita erisävyjä. Taivas oli paikoin liila, paikoin purppurainen, jostain kohtaa pilkisti myös keltaista. Kaunis oli tuo maisema, joka sai hänet henkäisemään hiljaa. Sitten hymyilemään.

//Axiëta ei kannata pyytää kertomaan itsestään, sillä tarinaahan hänellä riittää : DDD HHAHA. NO TULIPA NYT OIKEESTI TYHMÄ VIESTI MULTA; TÄYNNÄ TURHAA SEPUSTUSTA : DDD //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ma 28 Tammi 2008, 20:51

Àrayan ei nähnyt, että Axiën ilme oli sillä kertaa vakava, mies oikeastaan aisti sen jotenkin. Hän ei kuullut naurahtavaa, ivallista kommenttia takaansa, se jo kertoi jotain.
Mies kuitenkin oli sentään hyvillään siitä, että oli edes joku jolle puhua. Hän oli tänään mestauttanut melko monta ihmistä, luulisi sen painavan ehkä enemmän, kuin joidenkin muistojen ja menneisyyden, mutta Àrayan oli kauan sitten vannonut, että he kaikki olivat kuolevaisia, kaikilla oli aika jolloin kuolla, kuolivat he sitten normaalisti esimerkiksi sairauteen tai soturin kädestä.
Hiljaa mielessään, tuo kuitenkin rukoili rauhaa niille, jotka oli tappanut, vaikka ehkä toisinaan ajatteli, etteivät semmoiset kaljamahat muuta ansainneetkaan, varsinkaan sen jälkeen kun olivat Àrayanin saaneet tulistumaan, vieläpä pahemmin kuin kukaan vähään aikaan.

Kultaiset silmät katsahtivat nopeasti, kasvot hymyillen, Axiëen takanaan, kun tuo sanoi, että haltia tiesi enemmän, kuin nimen. No, ei mies ollut ajatellut sitä juuri sillä hetkellä, kun oli asian maininnut. Ja tosiaan olihan Axië maininnut neidon juuri äsken mainitseman asian aikaisemminkin.
Korppitukka kuunteli hiljaa, kun neito kertoi omasta menneisyydestään. Ei ollut ollut Axiëllakaan helppoa. Häkkilintuna toinenkin, aivan kuin Àrayankin.
Kun tuo neito tuli isäpuoleensa, ja siihen miten tuo oli tiputtanut neidon alas, jostain tornista, viha kouraisi tuota sisältä.
Miten kukaan voisikaan olla niin julma? Oli kuinka tahansa äpärätytär ja oli kuinka paljon tahansa erilainen, oikeuttiko se sellaiseen tekoon? No Àrayanin oli pakko myöntää, että kyllä. Kyllä sellaisia löytyisi.

Kun tuo neitonen pääsi viimeiseen lauseeseensa, niin korppitukka nyökkäsi hienoisesti. Hän itsekin vihasi omaa isäänsä, ja pystyi kyllä ihan hyvin ymmärtämään, miksi oli Axië tappanut isäpuolensa. Ymmärsi oikeastaan enemmän, kuin hyvin.
Onneksi ei korppitukan isästä ollut kuulunut pitkään aikaan mitään. Oliko tuon isä vihdoin lopettanut iänikuisen etsimisensä ja jättänyt poikansa rauhaan, sitä ei voinut Àrayan tietää, eikä tuo oikeastaan ollut löytänyt ketään, joka saattaisi tietää ulkopuolen asioista.
Payonissa ei hirveän paljon ollut näkynyt sellaisia henkilöitä.

Kultaiset silmät saivat kauniin vivahteen tuosta punertavasta maisemasta, auringon kauniista viimeisistä säteistä. Korpinsulkaiset hiukset leijuivat pienesti hienoisessa tuulessa, joka sai yhden mustan sulan tippumaan maahan, jättämään merkin siitä, että haltia oli käynyt siellä.
Kermanvaalean tamman harja hulmusi, kun se oli jossain välissä lähtenyt nelistämään noita kauniita peltoja pitkin, tai niitä hieman koppuraisia teitä, milloin mitäkin. Àrayan luotti siihen, että tamma veisi heidät sinne, missä oli turvallista, niin se oli tähänkin asti miestä kuljettanut.
Hevosen olemuksesta huokui jotakin, sanoinkuvaamaton tarmo ja rohkeus, samanlainen kuin oma isäntänsä, mutta Àrayan omassa mielessään mietti, että Tríadel oli jokseenkin myös hyvin samanlainen, kuin takana istuva Axië.

"Hmmh...kaunis näky tuo horisontti", mies sanoi hiljaa, pitkän ajan jälkeen. No, ehkä oli hyvä olla välillä tosiaan hiljaakin. Olla vetelemättä pisteliäitä kommentteja, tai muuta loukkaavaa joka väliin.
"Tríadel vie meidät sinne missä on turvallista. Se tietää kyllä..." mies sanoi, jotenkin luonteelleen sopimattoman hiljaa ja nöyrästi.

//Mitäs hittoa, minä taas meninkään kirjoittamaan? Olin hirveän huonolla tuulella tänään, tuli riideltyä kaverin kanssa ja olin muutenkin tunteikas tänään : DDD
No toivottavasti saat tuosta TÖNKS TÖNKS tekstistäni jotain irti .DD
Eikä siulla ollut outo kirjoitus ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ti 29 Tammi 2008, 13:23

Värit maalasivat taivaanrantaa. Se niin rakastettava näky. Jos Axië ei olisi silloin istunut hevosen selässä, olisi hän käpristynyt kasaan, koukistanut polvensa rintaansa vasten, ja nojannut leukansa polviinsa, siihen hän olisi voinut ikuisuudeksi jäädä tuijottamaan tuota horisonttia, ja toivoa etteivät sen kauniit kirkkaat, mutta lempeät värit, koskaan katoaisi, mikä tietenkin oli täysin mahdotonta, sillä aika kulki eteenpäin, varoittamatta, taikka odottamatta ketään tai mitään.

Aikaisempi vilpoinen tuulenvire oli nyt muuttunut lämpöiseksi, viuhahdukseksi, joka puhalsi entistä harvemmin, mutta sitäkin pidempään. Sen puhaltaessa heidän ylitseen, saattoi Axië haistaa sen mukana kulkevan vasta kukkimaan lähteneiden neilikoiden tuoksun. Se tuoksu se oli, Axië oli siitä täysin varma, vaikka asia hieman häntä kummastuttikin. Tuuli tanssitti hänen hiuksiaan nyt hitaammin, ja hetken päästä ei enää ollenkaan, ne valahtivat takaisin paikoilleen, ja Axië tunsi hienoista pettymystä.
Hän olisi halunnut, saada nauttia tuulesta vielä hetken pidempään, sen lämmöstä ja raikkaudesta. Kaljamahojen ankean tuoksun jälkeen, raikas tuuli oli tuntunut aidolta pelastukselta.

"Hmmh ...kaunis näky tuo horisontti", hän kuuli Àrayanin sanovan hiljaa. Oli kulunut kauan siitä, kun he olivat viimeksi puhuneet. Axiëndra antoi kasvoilleen kohota pienen, mutta sitäkin onnellisemman hymyn, kohottaessaan katseensa takaisin horisonttiin ja jättäessään sen sinne. Hänkään ei tuntenut tarvetta vastata aivan heti.
Hän antoi hiljaisuuden vallita jälleen pienen hetken, mitä nyt harvat puut kahisivat.
“Mm, se tosiaan on kaunis. Pienenä, häkkilinnun aikoinani, minulla oli aikaa tuijotella horisonttiin. Nykyään on niin kiire”, hänkin sanoi tavallista hiljaisemmalla äänellään, josta kuulsi hienoisesti haikeus. Haikeus, mikä sinänsä oli kummallista, kuka nyt haikailisi häkkilinnun elämän perään. Mutta eihän Axië kaivannutkaan lukituksi joutumista, vain sitä aikaa mitä hänellä silloin oli ollut, nykyisen elämän kiire, jätti monia ennen arvostettuja asioita vähemmälle sijalle.

Ja kun Axië asiaa enemmän mietti, kaipasin hän hivenen silloista elämäänsä perheensä kanssa, olihan hänellä ollut veljensä. Äiti oli pitänyt hänestä, vaikkei aina sitä myöntänyt. Varjopuoli perheessä oli ollut vain isäpuoli. Ja silloisessa elämässään Axië oli loppujen lopuksi tuntenut tulleensa hyväksytyksi, mitä nykyään tapahtui harvemmin.

”Tríadel vie meidät sinne missä on turvallista. Se tietää kyllä..." Àrayan sanoi yllättävän nöyrään sävyyn, mikä hämmensi hieman Axiëndraa, jonka kasvoille kohosi kuitenkin yllättävän avoin hymy. ”Uskon sen kyllä”, hänkin totesi, ei nöyrästi, se ei olisi sopinut hänelle, mutta hiljaa kumminkin. Yllättävää, mutta totta, neidolle ei ollut edes tullut mieleen vastata mitään piikikkään huvittavaa.

//Minusta kirjoitit jälleen loistavasti! : DDD Ääh, minulla ei tämä kirjoitus oikein pelaa. Tönkköä Tönkköä. Äh : D JA LYHYT ! //

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Pe 01 Helmi 2008, 21:38

Horisontti, se tosiaan oli kaunis, kaikkine sävyineen mitä aurinko taivaalle kuljetti. Àrayan, vaikka oikeastaan vapaa olikin, niin ei monestikaan katsonut horisonttiin, ei muutenkaan keskittynyt enää luontoon, sen kauneuteen, vaikka aiemmin suunnilleen asui luonnonlapsena, metsän keskellä.
Nyt oli ollut hirveästi tekemistä.

Kultasilmäinen nyökkäsi ymmärtäväisesti, kun Axië hänen takanaan kertoi, että oli usein katsellut horisonttiin.
"Noh, oikeastaan niin minäkin. Vaikka olen nyt vapaa, niin sille kaikelle ei tunnu enää olevan aikaa. Pitää aina paeta jotakin, isää..." Àrayanin äänestä kuvasti selvästi haikeus, mutta ehkä myös hienoinen pettymys tai viha, omaa isäänsä kohtaan. Ei ollut ihan mikään pieni juttu, että isä, oma isä, halusi poikansa elävänä tai kuolleena.

Seuraavaksi tuo ohjasi tamman jollekkin pienemmälle tielle, hiljaisemmalle, joskaan heitä vastaan ei ollut oikeastaan kukaan. Kuinkahan moni oli jo tietoinen siitä verilöylystä, joka oli käyty pellolla? Mitenköhän se pieni tyttö, mustan poninsa kanssa voi? Kaikki tuollaiset kysymykset kävivät nopeasti, vaivihkaa miehen mielessä.

Kermanvaalea nelisti hitaasti, mutta siitä huolimatta melko kovaa pitkin tien pintaa. Sen kaunis olemus, ja tuo kaksikko sen selässä. Se oli jotain niin taivaanomaista. Hevosesta huokuva voima, sen urheus tai rohkeus, miten sitä oikeastaan voisi kuvata, oli sanoinkuvaamaton. Siitä huokui juuri sitä samanlaista voimaa mitä isännästäänkin.

Korppitukka hymähti, kun kuuli Axiën uskovan siihen mitä mies tammastaan sanoi.
"Olet ensimmäinen, jälleen, joka uskoo siihen", mies sanoi hiljaa ja taputti hienoisesti kermanvaaleaa kaulaa, kuiskaten jälleen tamman korvaan, jotain haltiakielellä. Siinä samassa kaviot, ne iskeytyivät lujemmin polun pintaan, ne olivat melkein kuin tulessa. Laukka voimistui, kiihtyi, aivan yhtäkkiä. Tamma joka oli koko päivän joutunut olemaan rasituksessa, tuntui nyt siltä kuin sen kaunis olemus leijailisi ilmassa.

Kultaiset silmät painautuivat kiinni ja nauttivat tuosta ilmasta joka tunki kasvojen läpi.
"Eikö ole jotenkin taivaallinen tunne" mies kuiskasi hiljaa, niin ettei sitä melkein voinut kuullakaan, mutta tiesi, että neito, neito hänen takanaan kyllä kuulisi sen.

//Ihanasti kirjoitit, jälleen<3 Ja kyllä se pelaa : DD
KAUHIA KUN MIELLÄ ON LYHYTTÄ!!! *häpeää*//
Takaisin alkuun Siirry alas
Aida
Kuningaspingviini
Kuningaspingviini
avatar

Viestien lukumäärä : 838
Ikä : 25
Paikkakunta : Carmila
Registration date : 11.08.2007

ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   Ti 05 Helmi 2008, 16:03

Axiëndra painoi silmänsä kiinni, antaen ajatuksille jälleen hetkeksi vallan.
Itse asiassa, vaikka koko päivä olikin ollut yhtä ja toista hulabaloota, tai mitä lie nyt olikaan, ei neito itseään kovin väsyneeksi tuntenut. Kaikesta huolimatta hänen huuliltaan karkasi pieni haukotus, eikä neito edes tiennyt siihen syytä.

Hänenkin ajatuksensa käväisivät siinä tytössä, joka oli ratsastanut aikaisemmin pellolla, taistellen sotureita vastaan. Olipa toinen ollut veikeä, vaikkei Axië tähän oikeastaan sen kummemmin ollut huomiota ehtinyt kiinnittää. Kokoajan oli ollut tekemistä soturien ja kaljamahojen kanssa. Tosiaan, hän oli koko päivän vain tapellut.
Nämä olivat nyt niitä ensimmäisiä hetkiä, kun hän sai edes hetkisen olla rauhassa. Nyt kun neito sen tajusi, tuntui tämä rauhallisuus todella omituiselta kaiken sen menon ja vilskeen jälkeen. Axiëndran seikkailunhalu alkoi äkkiä kasvaa kasvamistaan, ja neidosta tuntui ettei hän kauaa jaksaisi enää olla aloillaan.

Voihan nokka, että tämän seikkailunhalun pitikin nyt yllättää. Johan hän oli seikkaillut kokopäivän, enemmän kuin yhdelle henkilölle olisi hyväksi.
Hän ravisti itsestään kaikki nämä seikkailunhalun rippeet, ja yritti kerrankin nauttia rauhallisuudesta, mikä rupesi pikku hiljaa tuntumaan jo pitkäveteiseltä.
Axië tosiaan kaipasi nyt enemmän kuin koskaan menneitä aikoja, silloin hän ei ollut ollut näin kärsimätön. Minne ihmeeseen hänen kärsivällisyytensä oli kadonnut, muutamana hupsuna vuotena?

Jälleen kerran Axië varmaan kadotti kaiken todellisuudentajunsa näihin hölmöihin turhanpäiväisiin ajatuksiinsa, ja sai hätkähtää niistä taas kunnolla hereille, kuullessaan Àrayanin sanovan jotakin: “ "Eikö ole jotenkin taivaallinen tunne?”
Axiëndran täytyi hetki miettiä, mitä toinen mahtoi sanoillaan tarkoittaa. Hän kun oli taas ajatustensa parissa jäänyt aivan pihalle kaikesta.
Onneksi häntä ei voinut sentään typeräksi haukkua, ja terävillä aivoillaan (kuulostaapa tyhmältä: D) hän vihdoin saattoi tajuta mitä toinen oli tarkoittanut. Hevonenhan laukkasi nyt paljon kovempaa, ja raikas ilmavirta tunkeutui kasvojen lävitse. Niinpä niin.

Tuuli se tosiaan oli virkistävämpi kuin aikaisemmin. Niin kuin Àrayan oli sanonutkin, tämä oli taivaallista. Mutta totta kai Axiëndran ihmeellisesti jostain keräämä vakavuus oli jälleen tipotiessään, ja neidon oli pakko heittää jälleen jotakin piikikkäämpää kommenttia.

“Kuule, niin taivaallista, että voisin nousta lentoon”, Axië virnisti, ja levitti kätensä sivuilleen siiviksi. Paha vain, että ilmavirta tosiaan oli voimakkaampi, kuin oli ollut aikaisemmin. Sen tietenkin neito oli unohtanut täysin. Ehkä häntä sittenkin saattoi haukkua typeräksi, sillä tuulenvire nappasi neitosen mukaansa ja tällä kertaa tosiaan heitti alas hevosen selästä.

Sinne Axië mätkähti, selälleen maahan jalat ojossa ja kädet yhä sivuilla. Axiëndra ei olisi ikinä voinut uskoa, että hän joskus voisi sanoa ikävöivänsä peltomutaa.
Nyt hän tosiaan sitä ikävöi, se ainakin olisi taannut pehmeän alastulon.
Nopeasti hän kokosi kaikki neljä raajaansa kasaan, muttei tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Hän tunsi ruohonkorren kutittavan poskeaan, ja etäinen hymy kohosi hänen kasvoilleen, kun hän muisti kaukaiset piknik-retket puistoissa. Ja kaislat, jotka kutittivat aina jalkoja, ennen uimaan menoa.
Neidon katse siirtyi jälleen taivaalle, joka alkoi pikku hiljaa tummua.
Täältä katsottuna, se näytti paljon suuremmalta. Loputtomalta. Axiën valtasi todella tyhjä olo.

//TYHMÄ AXIË, TYHMÄ TYHMÄ : DD Sinne katosi hänen tyylikäs olemuksensa, oikea tunari tämäkin hahmoni : D Khihiii, ja Sever ei sulla lyhyttä ollut! Aaw, ihanasti sinäkin kirjoitit; ) <3//

_________________
Kaiken karvaiset hahmoni.<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://valhalla.yourme.net
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kaikki mitä näet, ei välttämättä ole sitä mitä kuvittelet
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
 Similar topics
-
» Ohjaussiirto
» Black Friday Sale! Kaikki tuotteet -10%

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: NDOR-ALYA :: KIVI-KYLÄ-
Siirry: