PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Seven days to the poison...

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Seven days to the poison...   Ti 15 Tammi 2008, 20:50

//Mukaan vaan, ken uskaltaa : D//

Elrond-Nënhárma Gelmir-Sírfalas Nolofinwë-Fwërulinpoika

Oli kaunis, hyvin lämminkin päivä. Ihmiset hakivat jostain viilennystä, jotkut ehkä jopa pysyisivät sellaisina päivinä vain sisällä. Aurinko paistoi melkeinpä kirkkaalta taivaalta, lukuunottamatta muutamaa tummahkoa pilvenhattaraa jossain punertavassa horisontissa. Kaikki tuntui jotenkin niin arkiselta, päivä päivän perään, ihmisillä aina samanlainen meno ja kiire kaupungissa.
Eräs oli kuitenkin turhautunut ainaiseen kiireeseen, hän halusi pois kaupungin paahtavilta kaduilta, pois kuumilta ja tunkkaisilta toreilta. Mies ei vain keksinyt mitään. Punaiset, verenpunaiset, hiukset lojuivat laiskasti tuon selän päällä, kuin odottaen jotain pientä tuulenvirettä. Puolihaltia lehytteli löysää paitaansa, toisen käden levätessä tylsistyneen oloisena kevyen miekan huotran päällä. Tuon paljaat jalat astelivat soralla joskus ne aristivat hieman terävimpiä kiviä, mutta muuten tottuneet jalkapohjat eivät ihan kaikista pienimpiin regoineet.

Eriväriset silmät seurasivat tietä, ehkä niistä loisti jokin turhautuneisuus, pieni pelko ehkä. Varsinkin tuon oikeanpuoleisesta kauniin ruohon vihreästä silmästä. Vasemmanpuoleinen taas oli täysin punainen, vielä tummempikin, kuin tuon verenpunaiset hiukset. Siitä ei oikeastaan voinut päätellä melkeinpä mitään.

Elrond oli tuo nimeltään. Hän käveli pientä polkua pitkin lähteelle päin, tietämättä mitä siellä oikeastaan teki. Ehkä hän vain halusi vetätytyä rauhaan, miettiä hetken itsekseen. Perässä kulki aina tuon uskollinen kumppani, pieni orannsihtava ketunpoikanen, Xew. Välistä se leikki jollaikin pienillä kivillä, tai saattoi ottaa perhosta kiinni. Punahiuksinen mies hymyili sen leikkisyydelle. Tuo muisti niin hyvin sen, kun oli hoitanut pientä poloista, Xewin hän oli meinaan löytänyt jäänynnä ketunrautaan.
"Xew, senkin hassu pieni höppänä", Elrond naurahti pian ja kumartui taakseen ottaen ketun hellästi sylliinsä. Xew potki hieman takatassuillaan, mutta silti nuolaisi nopeasti miehen poskea.
"Höpsö", puolihaltia mutisi ja laski ketun taas maahan, jatkaen matkaansa, kohti lähdettä.

Elrond oli saanut olla ihmeen pitkän aikaa täysin rauhassa. Edes Daemon ei ollut juuri sillä hetkellä hänestä kovin kiinnostunut, kun se ei ollut puhunut miehelle pitkään aikaan. Punahiuksinen ajatteli senkin johtuvan ehkä vain siitä, että päivät olivat niin kuumia. Miehen puolesta demonin ei tarvitsisi huomata häntä ollenkaan, se ajatuskin sai Elrondin selkäpiin karmimaan.

Daemon kyllä aisti tuon kaiken, kaiken mitä Elron vain ajatteli, sen pystyi sisäinen demoni tuntemaan myös. Halu kiusata miestä oli suuri, mutta demoni oli liian uupunut siihen. Vaikka hän pystyikin tuntemaan ja tietämään Elrondin tuntemukset ja aatteet, niin se myös tavallaan eli Elrondin kautta. Se siten tunsi myös kylmän ja kuuman, sekä kivun, kaiken mitä punahiuksinen puolihaltiakin. Daemon jätti kaiken nyt vain taka-alalle, keskittyi vain itseensä, eikä jaksanut kiinnostua turhanpäiväisistä asioista.

Pian tuo mies saapui kauniin lähteen luo. Sen liplatuksen kuuli jo kaukaa. Elrond ripeensi hieman askeliaan, halu nähdä tuo tarunomainen lähde oli suuri, vaikkei mies välttämättä uskonutkaan niihin kertomuksiin ikuisesta viisaudesta.
Mies tunsi hienoisen tönäisyn oikeassa jalassaan, karvaisen sellaisen. Xew pyyhälsi miehen ohi ja juoksi suoraan lähteen luo. Sen taisi olla jano, sillä Elrondin päästessä sen luo, kettu joi sen vettä ahnaasti.
Punahiuksinen nauroi hienoisesti sille ja otti vyöltään oman pullonsa, juoden sen loppuun, mitä siinä oli jäljellä, ja täytti sen sitten lähteen vedellä. Hieman oli tuon pakko hörpätä siitä, vesihän maistui aivan taivaalliselta.

Paikka oli muutenkin Elrondin mieleen. Se oli hyvin kaunis ja kuvauksellinen. Miehen täytyi myöntää, että hän rakasti juuri sellaisia paikkoja. Se hiljaisuus, luonnon ainainen tyyneys. Tuntui, että ihmiset olivat kiireen keskellä unohtaneet sen kaiken, unohtaneet kokonaan luonnon.
Onneksi kuitenkin oli vielä sellaisia paikkoja missä viettää rauhallista aikaa, pelkästään kahden luonnon kanssa. Niistä Elrond oli hyvin kiitollinen. Muita ei näkynyt, ei ainakaan vielä. Kaipa lähteellä kävi muitakin aika usein, ehkäpä tuo puolihaltia kaipasikin seuraa.
Auringonvalo sai miehen näyttämään lähteen vierellä istuessaan vielä kauniimmalta tai komeammalta, kummin sen itse halusi nähdä. Demoni sekä tuo mies itse kuitenkin saattoi aistia sateen, ilma alkoi käydä hetki hetkeltä raskaammaksi.

//Elkää tuosta otsikosta välittäkö ^^'//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ke 16 Tammi 2008, 16:39

Tumma värinen hiiri haukka lenteli lähteen ylä puolella. Silmät tarkaili takaavaisesti ylä ilmoja. Kuitenkaan se ei näyttä nyt siltä vaan linun siipi olisi ollut rikki. Nopea tahtinen alas syöksy puskan siimeksiin. hetkessä hiirihaukka oli oksien ja lehtiejen seassa. Puska alkoi sen jälkeen rapisemaan ja sieltä asteli tumma asuinen nainen. Nainen katsoi kättään. Hään huomasi, että hänen kädeteeään oli ampuma haava, mutta naista se ei oikein kiinostanut, kun siitä ei vyotannut verta. pienellä loitsunalla hän oli saanut haavansa umpeutumaan. Se oli nopeaa toimintaa naiselta.
Saatuaan kädensä ekana hoidettua, pystyi osittain oksien ja lehtien hiuksista ottamiseen. Se oli hieman vaivaloiselta näytettävää ja varmaakin naurehtavaa. Nopeasti hän oli saanut oksat ja lehdet hiuksistaan. Asuseste oli todella synkä. Vihreät lehdet ei oikein auttanut mitenkään, mutta se ei haitannut naisen mieli alaa. Nainen hymyili itsekseen ennen kuin hän huomasi jonkun muun olevan lähistöllään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ke 16 Tammi 2008, 17:41

Jelia käveli verkkaisesti harvakseltaan kasvavien puiden välissä. Ilma oli Jelian makuun hiukan liian kuuma, mutta tällainen aurinko houkutteli silti hänet ulos, vaikka paahtumisen uhalla.
Jelia luotti täysin jalkoihinsa, joilla tuntui olevan oma tahto. Ne veivät häntä Mimirin lähteelle, sen Jelia tiesi. Mutta nyt hän ei jaksanut ajatella mitään. Miten hän olikaan kaivannut tätä vapautta!
Jelia oli ollut päässyt kokonaiseen viikkoon kartanoltaan pois. Yleensä puolihaltia ei viihtynyt siellä edes kahta päivää ja nyt viikko! Kaikki oli johtunut typerästä siivouksesta, jota Sheilan oli valvottava.
"Sheila Leila, Sheilani, miksi riistit multa vapauden?..." Jelia hymisi säveltä, mutten sanonut mitään ääneen, vaikka sanat tanssivatkin hänen päässään. Hän oli aivan itse tehnyt laulun. Viime aikoina hän oli törmännyt yllättäviin lauluntekijän lahjoihin, joita hän ei tiennyt itsellään olevan.

"Mikään ei tänään estä minua! Miten ihanaa olla täällä taas..." Jelia mietti rentoutuneena. Lähteen syvä sininen vesi kimalsi auringossa ja Jelia tunsi iloa nähdessään oman elementtinsä noin kauniissa muodossa.
Osa suurehkosta lähteestä oli vielä puiden peitossa, mutta Jelian perässä kulkeva kissa Mimosa kipitteli joutuisasti hänen edellään ja sen olemus oli nyt hieman vaaniva ja epävarma.
Jelia päätti nyt strategiastaan. Hän kiertäisi aavistuksen ja kävelisi yleisempää reittiä lähteelle. Siten hän ei herättäisi mitään turhia epäilyksiä, jos lähteellä sattuisi olemaan jotain salaperäistä tekeillä.
Mio lähti kuin aavistaen Jelian ajatukset kiertämään oikealle päin, sinne missä polku sijaitsisi.

Jelia saapui polulle ja pysähtyi hetkeksi. Puolinymfi sipaisi hiukset niin, että ne peittivät hänen suipohkot korvansa. Hän suoristi polviin yltävän hameensa helmat ja katsahti nilkkaansa, johon oli tatuoitu ruusu. Jelia kumartui ja pyyhkäisi kädellään sitä.
Mustat ääri viivat hämärtyivät lähes ihon sävyisiksi, mutta eivät kadonneet. Illuusio pysyisi paikallaan - ainakin niin kauan kun Jeliamalttoi pitää sitä yllä.

Rauhallisesti ja yrittäen rentoutua Jelia asteli polkua pitkin, kohti Mimirin viisautta. Jelia ei vaistonnut mitään vaarallista, mutta jokin sanoi Jelialle, että hänen täytyisi nyt olla aivan rauhassa.
Enää muutama puu erotti hänet ja lähteen toisistaan ja Jelia asteli varman näköisenä lähteelle. Puolihaltian olisi tehnyt mieli huokaista helpotuksesta. Eihän siellä ollut kuin joku mies ja nainen, ja Jelia oli odottanut vähintäänkin aasojen joukko-ryntäystä kauniina päivänä kauniille lähteelle.
Nuori puolihaltia asteli lähteen reunalle ja tuijotti sanaakaan sanomatta miestä ja sitten naista.
Hän tömpsähti polvilleen pehmoiselle nurmelle ja kumartui lähteen rikkumattoman pinnan ylle. Hän näki oman kuvansa hetken, ennen kuin kultaisena auringossa hohtavat hiukset valahtivat lähteen viileään eteen. Jelia nautti viileän raikkaasta vedestä, kun se valui hänen kurkkuaan alas.
Hän joi monta ahnasta kulausta, ennen kuin nosti päänsä. Hiuksista tippui vettä ja Jelia piti siitä.

Mio oli huomannut jotain ja sen häntä ei ollut pystyssä, niinkuin kissoilla on, kun ne ovat hyvällä tuulella. Se katseli vaanivasti lähteen toisella puolella olevaa ketun poikaa.

//Tungen itteni mukaan, ja ennätys tuli, en oo ikinä kirjoittanut näin pitkälti : O//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ke 16 Tammi 2008, 20:53

//Ah, ihanaa, kun tuppauduitte mukaan : D//

Punahiuksinen puolihaltia kuuli, hyvän kuulonsa ansiosta, jotain mekkalaa pusikosta. Hän oli varuillaan koko ajan, vaikka jokin ääni hänen sisällään sanoi, ettei ollut mitään vaaraa. Xewkin oli pysähtynyt paikalleen ja kuunteli korvat ja viiksikarvat väpättäen siihen suuntaan mistä ääni oli kuulunut.

Elrond saattoi kuitenkin huokaista helpotuksesta nähdessään tummaan pukeutuneen neidon, jokusen metrin päässä hänestä. Ehkä tuon uteliaisuus heräsi, mutta ei hän kuitenkaan kehdannut vielä kysyä yhtään mitään. Tiedä vaikka toinen olisi joku verenhimoinen murhaaja. Mies pudisti moiset ajatukset päästään, joku yliluonnollinen voima sai hänet aina lämpimällä ilmalla hermostuneeksi, mahtoiko olla Daemon.
Demoni tuon sisällä kehräsi tyytyväisenä, yritti pitää itseään mahdollisimman paikalla, jottei tuntisi sitä kauheaa hellettä.

Pian puolihaltia eri väriset silmät saivat näkyviin toisen neidon. Nyt kiinnostus vasta heräsi. Hän ei yhtään kiinnittänyt huomiota Xewiin, joka oli äkännyt mustaanpukeutuneen neidon ja meni tutkimaan uutta tulokasta, joskin hieman varuillaan. Se kun sattui pitämään uusista tuttavuuksista ja oli ehkä liiankin utelias ja rohkea, sitä ei yksinkertaisesti pelottanut mikään.

Elrond ei saanut sanaa suustaan, ei niin mitään fiksua. Hän antoi katseensa kiertää kummassakin neitosessa ja hymy karehti tuon kasvoilla. Demoni vilkaisi myös nopeasti noita kahta miehen punaisen silmän kautta, mutta se ei todellakaan ollut niistä pahemmin kiinnostunut.
Punahiuksinen katsahti neitoon, joka oli tullut lähteelle juomaan, ja odotti kunnes toinen olisi saanut juotua ennen kuin kysäisi:
"Mitkä ovat neitojen nimet? Anteeksi, jos olen hieman utelias, mutta en tunne kovin hyvin täkäläisiä", mies puhui hiljaa ja jotenkin harmonisesti. Auringon säteet säteilivät takaisin hänen verenpunaisista hiuksistaan ja se vihreäsilmäkin loisti aivan eri tavalla kuin punainen, joka nyt enemmänkin oli Daemon silmä.

//Gomen, kauhian kökköä : D Kirjoitin aika nopeasti, joten aika virherikaskin saattaapi olla//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   To 17 Tammi 2008, 16:19

Vaikka nainen oli saanut vaatteistaan oksat pois ja parantanut oman kädensä. Käden hihan kohdalla oli kuitenkin reikä. Luodin kokoinen reikä. Silmät katsoivat hetken luodin tekemää reikää. Itsekseen oli kiitollinen, ettei hänen käteensä ei jäänyt luti sisään. Kuka olikaan ampunut varmaakin yritteli tappaa hänet jostakin syystä ja naisen mieleen tuli ainoastaa maaviljelijä ja hänen kivääri.
Nainen asteli varovaisin miehen ja huomasi samalla toisen neidin. Alkaisi tuntua riitelyltä, kun oli kaksi naista ja yksi mies. osaksi syyksi oli varmaakin, että tumma pukuinen nainen ei tuntenut laisinkaa herraa ja eikä leidiä. Osittain hän oli kovin utelijas. Mitä ne kaksi voisi tietää ja mistä. Voisiko tietää mitä mitä naiselle olisi hyötyä vastustamaan kirousta. Onneksi hän ei ole rakastunut tai tuntenut kovaa rakastunutta. Hän ei vastannut laisinkaan miehen kysymykseen vaan katsoi tarkaavaisesti ja sivusta.

//Tuli hieman kiireästi tehty//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   To 17 Tammi 2008, 19:35

Hitaasti nuori nainen nosti katseensa mieheen, kohdaten tämän silmät, joista toinen oli punainen. Jelia ei näyttänyt ulkoisia pelon merkkejä, mutta sisällään hän sävähti, sillä ei normaaleilla haltioilla tuollaisia silmiä usein nähnyt. Kuitenkin hän piti omissa silmissään katseen, joka ei jättänyt millekään muulle tilaa. Puolihaltian silmissä piili tyyneys ja niiden sinisyydessä hohti Mimirin lähteen tumma ja viisas sinisyys.

"Minä", Jelia aloitti kauniilla haltia äänellään. "Minua sanotaan Jeliaksi, Felintytär olen sukuani."
Jelian oikea nimi oli tietysti Sheila-Ru Sri-An Felissean tytär, mutta sen sanominen ääneen olisi ollut kovin varomatonta, ja tässä asiassa Jelia oli ehdottoman tarkka. Nimi-asiat olivat aina kovin kiusallisia, vaikka sen vaivoin huomasikaan nuoresta puolihaltiasta.
"Nyt on minun vuoroni udella teidän nimeänne, hyvä herra. Ja neitikään ei ole vielä sanonut mitään?" Jelia kysyi kohteliaasti ja nousten ylös nuohikolta.
"Vesi on kovin hyvää täällä lähteellä", hän lisäsi vielä.

Mio-kissa oli tämän kohteliaan keskustelun aikana hiipparoinut lähemmäs oranssihtavaa kettua, joka näytti kovasti kiinnostavan valkeaa kissaa. Se oli matkalla kohti naista, jota kohti kettu oli menossa.
Mio maukaisi kuuluvasti ja kyyristyi uhittelevasti kettuun päin.
Jelia ei huomannut kissaansa, vaan keskittyi katsomaan naista, joka oli pudistanut päältään muutaman lehden. Hänessäkin oli jotain kummaa, näin Jelia mietti.

//Miih, kiirettä pitää^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   La 19 Tammi 2008, 11:50

Mies hymyili ja sipaisi punaisia hiuksiaan pois silmiensä edestä. Vihreä silmä loisti kauniina, toisin kuin punainen. Elrond ei kuitenkaan välittänyt silmistään, joskus ne saattoivat toki lumota jonkun, mutta harvoin. Harvoin kukaan tykkäsi eri värisistä silmistä.
"Jelia, kaunis nimi" punahiuksinen sanoi yhä ystävllisesti hymyillen ja käänsi sitten katseensa toiseen neitoon. Hieman kysyvä ilme oli, ei ollut tuo tummapukuinen sanonut vielä mitään.

Seuraavat Jelia sanat kuullessaan, tuo hieman paransi ryhtiään ja hymähti. Katse suerasi hetken kettua, Xewiä. Se oli huomannut kissan ja katsoi sitä nyt uteliaasti. Se halusi näköjään leikkiä.
"Nimeni on Elrond-Nënhárma Gelmir-Sírfalas Nolofinwë-Fwërulinpoika, mutta pyydän kutsukaa vain Elrondiksi", mies kertoi ja hymy leveni entisestään. Hän poimi käteensä kukkasen lähteen reunalta, toisenkin ja haisteli niitä hetken ja pyöritteli sormissaan.

"Vesi, todellakin. Se on melkein taivaallista", puolihaltia sanoi hiljaa ja antoi katseensa tarkkailla Jeliaa, ja myös se siirtyi hetken päästä tummapukuiseen naiseen. Toinen ei näyttänyt olevan kovin puheliasta seuraa.
"Mikä sai teidät neidit tulemaan tänne?" Elrond kysäisi hymy yhä kasvoillaan, kääntyen nyt melkein kokonaan Jeliaan päin, mutta osoitti kysymyksensä kummallekkin naiselle.

Demoni tuon sisällä kehräsi hiljaa, se ei edelleenkään jaksanut kiinnostua mistään, joskin sen seuraavat aikeet eivät olleet mitenkään kauniita. Sen tiesi Elrondkin. Huolestuneisuus, sen saattoi nähdä vihreäst silmästä, mutta hyvin tuo oikeastaan sen peitti. Mies tiesi, että demoni ottaisi taas kohta vallan, kohta oli sen aika. Vaikka Daemon olikin pitkän aikaa ollut rauhallinen, ja kärsivällinen, se ie kauaa enää jaksanut olla paikallaan.

'Miksi?' poika kysyi mielessään Daemonilta, mutta ei saanut vastausta. Ehkä hänen nyt vain pitäisi hieman rauhoittua ja keskittyä, vaikka juttelemaan näille neidoille, jotka lähteelle olivat tulleetkin. Eikai Daemon nyt vielä alkaisi mitään tehdä.

//Tönks, tönks. : D//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   La 19 Tammi 2008, 19:21

Nainen huomasi, että kaikki livat jutteleet toisilleen, kun hänen suunsa ei oikein sanonut laisinkaan mitään.
" Georgiana nimeni on ja kutsukaan vain sillä nimellä minua." Hän sanoi hiljaa niin, että melkei kukaan ei kuulisi hänen nimensä.
Sukunimeä hän ei hallunut sanoa, kun ei hallunut antaa niin paljoa tietoa hänestä. Muutenkin hän pelkäsi, kun oli puoliksi demoni ja hän oli puhdas verinnen demoni. Nainen uskaltautui tumalla korsetilla astua läheteen vieressä oleva penkile. Hänellä ei ollut laisinkaan tälläisiä ystäviä, kuin työ kaverit. Miehen nimi oli todella hauska ja pitkä. Varmaakin vanhemmilla oli vaikea antaa nimeä pojalle.

Hänen katse kohdistui mieheen, jka sai hänet miettiä, että oliko hän yrittänyt kysä 'miksi' häneltä telepaatilla. Katse kääntyin nopeasti lähteelle. Hän ei kuitankaan sanonun, että miksi hän oli lähteille, muutenkaan hän ei itsekkään tiennyt. Varmakin ajatukset ovat tuoneet hänet tänne.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 20 Tammi 2008, 18:31

Jelia lähti varoen askeliaan kulkemaan lähteen toiselle puolelle. Sinne, missä nainen ja Elrond olivat. Puolihaltia käveli aivan lähteen reunalla, kunnes pysähtyi ja istahti noin metrin päähän lähteestä. Hän oli arviolta kolmen tai neljän metrin päässä miehestä ja hiukan kauenpana naisesta.
Nainen ei vaikuttanut kovin puheliaalta, mutta esittäytyi kuitenkin lyhyesti Georgianaksi, joka kuullosti Jeliasta lupaavalta.

Jelia huomasi vihdoin Mion, joka oli hiippailemassa kohti ketun poikaa, varuillaan mutta kuitenkin ilahtuneena seurasta.
Jelian katse kierteli lähteelle, sitten metsikköön ja lopulta taas Mioon ja kettuun. Jelia oli varuillaan sekä Elrondin että Georgianan suhteen - jokin heissä kummassakin sai kihelmöivän tunteen kulkemaan Jelian selässä.
"Lähteen vesi vilvoittaa näin lämpöisenä päivänä", Jelia vastasi Elrondin kysymykseen mietittyään hetkosen. Mutta miten puolihaltiaa ärsyttikään se muodollisuus, kun Elrond puhui. Totta kai oli äärimmäisen tärkeää olla kohtelias, mutta... Se sai niin Jelian mieleen hovin. Ja pelkkä hovin ajatteleminenkin sai Jelian pään täyteen kaikkea sitä, mitä hän inhosi.
"Mutta miksette te itse vastaa kysymyksiinne? Mitä te teette täällä?" Jelia sanoi ärsyttävän kohteliaalla tavalla, osoittaen kysymyksensä Elrondille.
Puolinymfi tunsi olonsa kovin voimakkaaksi, kun näin vanha lähde oli hänen takanaan. Mutta jokin Jelian sisimmässä varoitti, ettei kannattaisi mennä liian pitkälle, ettei pitäisi antaa vihalle ja inholle niin paljon valtaa.
"Anteeksi, mutta minua ärsyttää puhua kovin muodollisesti, en ole tottunut siihen", Jelia sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän puhui nyt rauhallisemmin, sillä jokin, ehkä omatunto, oli haukkunut häntä ilkeäksi. Ja Jeliasta ei koskaan tulisi kovin ilkeää, siitä hän ei pitänyt laisinkaan.
Jelia liikahti hiukan vettä kohti, sillä hänestä tuntui, kuin jokin olisi uhannut häntä, vaikka mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 20 Tammi 2008, 18:47

Lerond hymyili hienoisesti, mutta oli kuitenkin hyvin varuillaan sisäisen demoninsa takia. Hän ei tiennyt mitä Daemon tekisi, luultavasti haluaisi pian vallan hänessä, punahiuksisessa miehessä.
'Ei enää kauaa' demoni, tuon sisällä nauroi, se oli herännyt päiväuniltaan, se oli suunnitellut kaiken, ihan kaiken.

Pian Elrond kuitenkin kuuli tummapukuisen neidon esittäytyvän. Hiljaa tuo nyökkäsi, kertoakseen että kuuli toisen esittäytyvän. Onneksi neito oli alkanut puhua, sillä nyt hän pystyi keskittymään muuhun kuin omaan demoniinsa, joka sisällä kehräsi, tyytyväisyydestä.

"Öh, no minä nyt oikeastaan tulin rauhoittumaan tänne, kauniin lähteen luokse", mies mutisi hiljaa ja hymyili kuitenkin hienoisesti kummallekkin neidolle.
Tuntuiko hänestä vaan vai oliko Jelia jotenkin varovaisen oloinen. No eipä ollut ihme. Tuntui että melkein kaikki olivat hänen seurassaan, vaikka Elrond ei itse oikeastaan pahaa tarkoittanutkaan.

Puolihaltia oli hetken hiljaa, mietti miksi neito oikeastaan oli jotenkin niin ärsyttävän kohteliaasti hältä kysynyt kysymyksensä. Ajatukset risteilivät miehen mielessä, hän ei saanut niiltä rauhaa, mutta nyökkäsi kuitenkin Jelialle.
"Olen pahoillani, minun vaan on aina pitänyt puhua muodollisesti, tottumus", Elrond mutisi hiljaa mutta hymyili silti.
"No, et oikeastaan kertonut miksi olet täällä? Etkä kyllä sinäkään, Gerogiana?" Elrond naurahti, muuttaen hieman puhetyyliään, jotta se ei häiritsisi Jeliaa.
"Oliko parempi?" mies kysyi sen jälkeen Jelialta, hymyillen yhä.

Sadepilvet alkoivat kerääntyä taivaalle, auringon eteen. Pian alkaisi sataa.
'Sadekin vielä, todella hienoa' Elrond ajatteli mielessään, koittaen saada itsensä rauhallisemmaksi. Daemon hykerteli miehen sisällä itsekseen.

//KÖKKÖÄ!!!//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ma 21 Tammi 2008, 12:22

Jelian viimeiseen asiaan sai yritti kertoa ennemäkseen eleillään, kuin puhumalla. Hänestä eleillä oli paljon helpompaa puhutella toisia kuin lähestyminen ja puhuminen, kun hänen puhuminen ja lähestyminen ajoivat muut hänen luontaan. Hän ymmärsi, jotka vaistoivat hänet demoniksi, että se olisi syynä. Kaikki joka oli läheisyydessä pelkäsi demonia. Georgiana kuunteli tarkaa vaisesti muiden jutustelua ja eleillään kertoili omaa mielipiteensä. Hän oli uskonut, että mies kysyi häeneltä tai nainen, kunn muut olivat vastanneet.
" En oikeastaan mitään. Jalat toivat tai oma yksinäisyyteni toi minut tänne etsimään lohtua. " Georgiana sanoi pääättäväisesti.
Kuitenkin hänen äänessä oli hieman hiljainen ja surullinne. Silmät yrittivät etsiä lohtua taivaalta ja kasvillisuudesta.

" Oletteko koskaan yksinäisiä? " Nainen kysyi hiljaisesti.
Hän oli uskaltanut kysyä muilta jotakin, mutta yleisesti hän on puhelijas. Varmaakin se miehen demoni puoli saa hänet menneisyys vaikuttaa samalla naisen puhumiseen. Hän oli unohtanut kokonaan ampuma haavan kedestä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ma 21 Tammi 2008, 16:13

Jelia äkkäsi yllättäen, että Georgina oli avannut suunsa. Hän kertoi olevansa yksinäinen ja kysyi olivatko hekin. No, eipä Jelia juuri tuntenut itseään yksinäiseksi, vaikka joskus sellainenkin käväisi mielessä. Hänellä oli tuttuja, kavereita, muttei oikein kunnon ystäviä.
Elrond taas selosti tulleensa rauhoittumaan.
Kummankaan syyt eivät olleet vakuuttavia, mutta eipä sen kummempi ollut Jeliankaan vastaus.
"Olen jo kerran sanonut syyni, mutta kuuroille korville voin sen vielä toistaa: Tulin tänne vilvoittelemaan, metsikön varjoon ja lähteen viileän veden luo", puolinymfi sanoi lausuen loppu osan lausahdusta mahdollisimman hitaasti ja selkeästi.
Elrondin huomautukseen hän vain tuhahti äänekkäästi.

"Joskus", nuori nainen vastasi Georginan kysymykseen. Nainen puhui hiljaisella äänellä. Jelian voimakkaan ja kirkkaan äänen vierellä se kuullosti aivan hennolta ja pieneltä.
Sää oli muuttumassa.
Pilviä lipui yhä useammin taivaalla heidän yllään ja ne olivat tummia pilviä. Jelian kasvoille nousi leveä hymy, kun hän katsoi taivaalle pitkään ja odottavasti.
"Viileämpää tiedossa", Jelia mumisi itsekseen, mutta kuitenkin niin että siitä sai selvää. Miten ihanaa, jos alkaisi sataa. Eihän se tietenkään olisi ollut hauskaa, mutta Jelia sattui pitämään vedestä. Se oli hänen vahvuutensa, hänen iloinsa, hänen surunsa.

Mimosa-kissa oli lähestynyt kettua. Sen häntä huiski ylhäällä, näin se kai osoitti kiinnostustaan. Sen pieni kuono värähteli nuuskien ilmaa ja kettua.
Katti päästi maukaisun ja heilautti vielä kerran häntäänsä ennen kuin syöksähti leikkisästi kohti kettua.

Jelian hiukset liehahtivat viilentävässä tuulen puuskassa. Auringon satunnaiset säteet saivat neidon hiukset hohtamaan oljen ja kullan sekoituksena. muutama suortuva oli kostean näköinen, sillä ne olivat juuri vähän aikaa sitten uineet Mimirin lähteessä, mutta ne kuivuivat nopeasti. Suorastaan silmissä.
Jelia hymyili omissa maailmoissaan. Hänen vapautensa tuntui juuri sillä hetkellä hyvin voimakkaalta ja Jelian olisi tehnyt miehi kirkua ja nauraa siitä ihanasta, onnen tunteesta.
Mutta haltianeito piti suunsa kiinni ja jäi tuijottamaan vuoroin Elrondin eri-pari silmiin, vuoroin Georginan tummiin vaatteisiin.

//Outoa tekstiä : P//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ti 22 Tammi 2008, 19:16

Elron huomasi, että oli hieman hölmö. Hänhän oli kysynyt samaa asiaa kaksi kertaa. Että hän olikaan tyhmä. Joskin hieman tuon ilme piristyi kun hän kuuli toisenkin neidon avaavan suunsa. Elrond mietti hetken toisen sanoja, maisteli niitä suussaan. Sitten tuo kuuli neidon kysymyksen, Jelian lauseen perään.
Oliko hän koskaan yksinäinen? Mitä tuo punahiuksinen voisi siihen vastata.
Hän pyöritteli hermostuneena sormiaan ja sulki hetkeksi silmänsä, kunnes taas avasi ne. Inhottava välähdys kuvastui punaisesta silmästä.
"Enhän minä ole koskaan yksin", mies totesi yhtäkkiä erittäin jäätävään äänensävyyn, siitä jopa saattoi tarkat korvat erottaa kaksi ääntä.
"...ööh, tai siis...olen minä...aika useinkin, tunnen olevani yksinäinen", Elrond mutisi punastuneena heti ensimmäisen tokaisunsa perään, ja ääni oli jälleen ystävällinen, joskin erittäin hämmentynyt, hieman pelokaskin.

Xew oli huomannut kissan jo aikaisemmin ja nyt se seurasi sitä innoissan. Ajatteli varmaan saavansa leikkikaverin. Kissan hyökätessä leikkisästi karvapalloa päin, kettu kääntyi selälleen ja antoi kissan hyökätä, joskin hyökkäsi sen jälkeen, irti päästyään takaisin.

Elron oli pitkän aikaa hiljaa. Kuunteli vain mitä Jelia itsekseen mutisi. Mies kyllä tiesi, että sade oli tulossa, ja aiva piankin. Hän myös tiesi, että Daemon ei odottaisi hetkeäkään pidempää.
"Minä...tuota..." tuo punahiuksinen sopersi ja yritti etsiä sanoja.
Hän ei halunnut että varsinkaan nämä kaksi neitoa näkisivät hänet demonimuodossaan. Hän ei halunnut tappaa ketään. Sitä paitsi kumpikin näistä kahdesta oli osoittautunut hyvin mukaviksi, omilla tavoillaan.
Elrond ei kuitenkaan löytänyt sopivia sanoja, kertoakseen, että muuttuisi piakkoin demoniksi, kyläveriseksi sellaiseksi, joka tappaa tuosta noin vain. Joskin olihan Daemon ollut hyvällä päällä pitkään , joten mitään ei välttämättä kävisikään.

Yhtäkkiä tuo kumartui polvi edellä maahan ja haukkoi hienoisesti henkeään. Punaisessa silmässä oli erittäin jäätävä katse, ja tuon puolihaltian punaiset hiukset muuttuivat entistä punaisemmiksi. Hampaatkin terävöittyivät joskaan niitä nyt ei kyllä ulospäin ihan heti nähnyt.
'Daemon, ei nyt...' Elrond pyysi sisäiseltä demoniltaan, joka vain hykerteli tyytyväisyyttään. Se vain halusi hieman pelotella sekä Elrondia itseään, että näitä kahta neitoa. Ei se ketään aikonut tänään tappaa, ei se koskisi neitoihin pahassa, tappavassa mielessä ollenkaan.

//Mitä hittoa mie oikein kirjoitan!? No tönks tönks tönkköähän se onpi ^^ //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ke 23 Tammi 2008, 12:06

Georgiana oli saanut rohkeutta puhumisesta, mutta hän oli edelleen vaisu suustaa. Hän oli yllättynyt kun toinen neiti ja herra olivat vastaanneet hänen kysymykseen. yleisesti hänen kysymystä kierellään kovasti tai joku keskeyttää. Myös hän oli yllättynyt, kun mieskin oli yksinäinen henkilä niin hänkin oli yleisesti. Naisen mieleen heti yuli mieleen demonin ominaisuuksiin, kun tai kai, että demonit ovat yleensä yksinäisiä, mutta asiasta oli kuitenkin eri mielivaihto ehtoja.
" Kaikki ovat yksinäisi välillä. "
Naisen ääni oli hiljainen ja surullinen, mutta hieman oli myös hilpeää iloisuutta.

Nainen seisoi muista hieman kauempana, mutta oli ottanut kaksi asketa heitä lähemmäksi huomaamatta. Hän havahtui kun mies oli mennyt polvilleen. Silmät kertoivat tässä vaiheessa mitä nainen oikein ajatteli ja tunteita.
" Jotakin pahaa sattuu. " Hiljaisesti nainen sanoi.
Hän katsoi miestä ja hän oli varuillaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Ke 23 Tammi 2008, 16:09

"Sade..."
Jelia kuunteli tuulta, jonka tarkoilla korvilla saattoi kuulla. Elrondin vastaus oli outo, mutta Jelia ei käsittänyt, miksi. Se oli oudon kylmä, ja sitten mies selitteli sitä. Puolihaltian otsa kurtistui aavistuksen, muttei ajatellut sitä hetkeä enempää.
Jelian ajatukset kiertelivät sateessa ja pilvissä...
Mies yritti sanoa jotain. "Sönkkö", Jelia ajatteli hieman säälien, mutta jokin muuttui.

Mio-kissa keskeytti leikkitappelun. Sen vaistot heräsivät ja aika tuntui hitaalta. Kissa ei tuhlannut aikaansa, vaan lähti kiitämään valkoisena pallona kohti omistajaansa. Jokin oli menossa pieleen, ja silloin oli parasta vain mennä.

Jelian silmät kaventuivat viiruiksi, kun hänen silmiensä alla mies tiputtautui polvilleen ja henkäisi.
Elrondin silmissä, tai oikeastaan vain punaisessa, paloi jäätävä tuli. Ja hiukset, miten ne muuttuivatkaan silmissä... Yhä verisimmiksi...
Georgiana huomautti jotenkin tarpeettomasti, että jotain oli sattumassa ja pahasti. Kyllähän Jelia oli kuullut tarinoita demoneista, noista pahanilkisistä olioista. Mutta kenties tämä mies oli puolidemoni, koska miehen muodossa nyt liikkuikin.
Georgiana tuntui olevan varuillaan. Mutta Jelian keho ei tuntunut kovin yhteistyökykyiseltä tottelemaan käskyä: pakoon.

Jelia toivoi jo satavan, vaikka mistä hän tiesi, oliko demoni yhtä vahva sateella kuin hän?
Puolinymfi asteli takaperin lähteen vierelle. Kenties, joku joka ei olisi huomannut hänen olevan osaksi nymfi, olisi luullut saaneensa Jelian ansaan. Mutta veden lähellä hän oli vahvempi kuin ilman vettä. Ja näin oli hyvä.
Mitä Jelia voisi sanoa nyt, va pitäisikö pysyä hiljaa? "Olisinko hänelle ystävä vai vihollinen? Ilkkuisinko vai yrittäisinkö sovitella, jottei jouduttaisi ihan tappelemaan?" Jelia mietti kuumeisesti.
"Mitä... Mikä sinulle tuli?" hän kysyi epävarmana ja empien. Aijemmin niin varmassa äänessä kuulsi särö.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   To 24 Tammi 2008, 20:22

Elrond lysähti polvilleen maahan ja hautasi kasvot käsiinsä ja haukkoi yhä henkeä. Joka paikkaa pisteli ja sattui. Hän ei tiennyt miten olisi pitänyt olla. Damon nauraa räkätti tuon sisässä ja sen nauru vain kasvoi kasvamistaan.
Miehen ympäröi suunnaton pahuus, sitä ei voinut kuvata mitenkään. Jopa Elrondin iloisuuden se häivytti pois, kaiken siis.
Veriset hiukset leijuivat uhkaavina tuulessa ja samassa miehen selästä kasvoivat kaksi isoa siipeä, mustan linnun sellaiset, paitsi ne olivat ainakin kymmenen kertaa isommat.

Xew, juoksi Georgianan jalkoihin, toinen oli häntä lähempänä, kun Jelia oli siirtynyt kauemmaksi. Siinä se oli Gerogianan jalkojen takana piilossa omaa isäntäänsä ja sähisi kettujen tavalla. Se ei tiennyt mitä pitäisi tehdä.

Elrondin ympäröimä pahuus, se vain kasvoi mustui entisestään. Kun tuo viimein siirsi kätensä pois kasvojensa edestä, punainen silmä välkehti inhottavasti. Jelian kysymyksen kuullessaan tuo vain nauroi, se kuulosti kaksimaiselta, hyvin jäätävältä.
"Menkäää...." saattoi Elrondin ystävällinen, nyt kyllä pelokas ääni kuulua jostain. Tuntui että hirveän kaukaa, se kuitenkin mustui kokonaan Daemonin nauruun.
Tuo katsahti inhottavalla katseellaan Jeliaan ja sitten Georgianaan ja siitä sitten taas Jeliaan, kun kuuli neidon äänen.
"Ai, eikö Elrond pikkuinen kertonut teille?" Daemon nauroi ilkeästi ja äänessä kuulsi ainakin kahden miehen ääni.

Viimein tuo nousi ylös ja venytteli hieman mustia siipiiään, joista lensi muutama tumma sulka. Elrond tuntui kasvaneen pituutta, mutta tuohan ei ollutkaan enää Elrond,vaan Daemon.

//ÄÄh, tönkköä. Minun nettini sekosi ja poisti ihanan pitkän pelaukseni...en jaksanut alkaa kirjoittaa uudestaan *hirttää nettiään* ,_,//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Pe 25 Tammi 2008, 10:08

Georgianan katse seurasi vinhaa vauhtia miehen muodostusta ja sekunneiksi hänen mieleen jolahti, että hänenkö takia demoni astuu esille, kun itse oli demoni. Nainen kuitenkin hyväksyi puolidemoneita ja puhdasdemoneita. Miehen toinen puoli demoni sai hänet todella olla varuillaan ja osittain hänen kokemus mies demonien kanssa. Olihan yksi antanut hänelle kirouksen.

Hetkeksi hän katsahti miehen kettuun. Mulkoili hieman kettua, mutta loppujen lopuksi ajatteli pitäisikö hänenkin mennä Jelian taakse, kun tiesi olevan huono taistelija. Katse oli siirtynyt hiljattain jeliaan päin. Jelian ilme kertoi Georgianalle, että nainen oli kauhusta kankea.

Pitihän itsekksin miettiä pitäiskö lähetä pakoon, kun herra sanoo kiltiltä puoelta. Miehen sanat saivat miettimään. Itse oli puhdas demoni ja hänen pitäisi pärjätä puolidemoineille ainakin hän oli kuullut ystävien sanovan, mutta itse hän ei osannut sanoa. Georgiana huomasi yhden lauseen olevan demonin sanoista.

" Olisiko pitännyt tietää Elrond sanoista. Eikö sinua saa vaistoa?" Georgiana sanoili.
Hän oli hieman pelon vallassa, kun menneisyys alkoi kaivertelemaan häntä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Pe 25 Tammi 2008, 20:00

Veden peilimäinen pintä räjähti täyteen säikeitä, jotka levisivät yhä suurempina ja mahtavampina ympäri lähdettä. Ensimmäistä minikokoista aaltoa seurasi toinen, kohta kolmas...
Pienet tipat loiskahtelivat veteen muodostaen sekaisen orkesterin. Hiljaiset tipahdukset kuuluivat selkeinä puolihaltian korviin.
Sade oli vihdoin alkanut.
Se ei ollut suuri ja rankka sade, vain kuuman päivän helpottava viilennys. Virkistyttämään luontoa, ennen seuraavaa kuumaa hetkeä.

Mies muuttui. Häntä tuntui ympäröivän jokin pimeä ja tumma... Ja paha. Jelia vaistosi sen. Mutta jossain, hyvin kaukana tuntui Elrondin olemus. Sen pelokkuus ja hyvyys.
Ja sen ääni, hyvyys. Se yritti saada heidät pakoon, turvaan kenties tuolta pahalta.
Mutta nyt ei puhunutkaan Elrondin ääni, vain karmea ja hyytävä ääni.
Demoni.

Jelia otti kasvoilleen vakaan ilmeen. Hennon tihkun turvin hän sai itsevarmuuttansa takaisin. Puolihaltia pystyi tuntemaan veden ihollaan, hiuksissaan, mielessään. Hänen kultaiset hiuksensa eivät enää kastuneet, vaan olivat kuivat. Hänen silmiensä sinisyys kirkastui.
"Minä en pelkää sinua, demoni. Häivy ja päästä parempi puolesi esiin!" Jelia huudahti heleällä äänellään, äänessään käskevyyttä. Hän tarkoitti todella mitä sanoi.
Puolihaltian veri kuohui. Hän ei pitänyt demonista. Hän halusi takaisin Elrondin. Mutta hän ei voisi surmata tai vahingoittaa demonia, silloin hän satuttaisi myös Elrondia.

Mimosa seisoi järkähtämättä emäntänsä vierellä ja sähähti kerran ja sen silmät kirkastuivat sateen koskiessa sen turkkia. Se ei pitänyt sateesta emäntänsä lailla, mutta sieti sitä kuitenkin, tosin niukin naukin. Sen halu olla emäntänsä vierellä oli kuitenkin kaiken edellä, eikä sadekaan haitannut. Väristys kulki kissan läpi , kun se vaistosi emäntänsä aatteita.
"Olen yhtävoimakas kuin sinäkin", Jelia kuiskasi sihisevällä äänellä demonille.

//Toosi outoo : P//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Pe 25 Tammi 2008, 21:14

Daemon virnuili inhottavasti, niin inhottavasti kuin vain voi. Elrond oli kokonaan vangittu, sinne missä demoni yleensä vietti aikaansa, missä demoni oli niin sanotusti Elrondin vankina.
Piemys, se tuntui valtaavan kaiken alleen. Hienoine sade.
Daemon nosti katseensa taivaalle, kosteiden sadepisaroiden tippuillessa tuon kasvoille, jotka silti olivat Elrondin, vaikka Daemon niitä nyt hallitsikin.

Hän kuunteli Georgianan sanat, hyvinhän tuo ne kuuli. Katse siirtyi tummapukuiseen neitoon ja ilme oli erittäin piikittelevän näköinen.
Demoni ei kuitenkaan sanonut mitään, sihahti vain tylsistyneesti. Se huomasi ketunkin tuon neidon jaloissa, Xew pelkäsi.
Sitten tuo katse, täynnä julmuutta ja jotain niin kylmää, siirtyi Jeliaan. Aistiko demoni tuossa jotain, nymfi? Samanoloista tuo oli aistinut toisessakin neidossa. Mutta vain demonin kaltaista.

Ilme oli sanoinkuvaamattoman tyyni, liian tyyni tuolle demonille. Hän vain katseli Jeliaa, ennen kuin jälleen kerran tuhahti.
"Kuules nyt tyttö! Minä olen se jota Elrond pitää vankinaan", demoni murisi möreällä äänellään, jossa saattoi kuvastua se kylmyys.
Hetken tuo demoni oli ihan omissa ajatuksissaan, jossa se kiusasi Elrondia.
'Katso nyt. Minä olen se joka ottaa hallinnan!', demoni sanoi ajatuksisissaan Elrondille. Tahallaan ärsytti.

Kuitenkin Jelian sanat saivat tuon taas virnistämään inhottavasti.
"Tuota en kyllä usko", Daemon totesi turhautuneesti. Suurisuinen tyttö kyllä oli. Toisesta neidosta hän ei ollut ottanut vielä kunnolla selvää, mutta hän kuitenkin aisti neiodossa demonia.
"Sinä et tiedäkään minun voimiani", mies tuhahti ja siirteli siipiään edetakaisin.

//TÖNKS.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Pe 25 Tammi 2008, 21:43

Georgiana peitti nopeasti oman hämmennyksen ilmeestään, kun huomasi jelian puhuvan ja vahvoilla sanoilla ja tarkoitukset perään. Häntä ei yhtään haitannut Xew oli takanaansa. Pikku hiljaa nainen tunsi miehen demoni puolen voimat omia vertainuna. Pienesti ja itsekseen hän nyökytteli päätään. Hän ei sanonut mitään, kun hän sai aina inostumaan muita. Mehen kasvoista hän yritteli lukea vaikka mies katsoi piikittelvästi. Georgiana ei piitannut laisinkaan miehen katseestaan.

Olihan miehellä osittain tulla esille, kun se on yksinäinen. Hän ei ole puhdas niin minä en suostu työniin. Miksi hänen demoni on niin kiukkuinen. Hänessä ei ole yhtään hyvyttä niin ei minullakaan opaitsi sen yhden illan jälkeen. Kumalla puoleta oli saanut kiukkuisen puolen? Georgiana ajatteli mutkiskaasti.

Nainen olisi voinnut huomata saden alkavan sataa kaatamalla. Hiukset alkoivat kastu nopeasti samoin hänen asunsakin. Hänen oli keskittynyt todella voimakkaasti omiin ajatteluun demoneista. Osittain hän uskoi, että mies vaistosi hänen ristiriidan sisäisen demoninsa. Gerogiana antoikin hiljaan antaa demonin puolensa näkyä katseissa ja asenteesta. Asento muttui vielä ryhdimmäkseen. Katse oli viekottelija ja pahuutta asijoita mielessä. vesi pisarat putoilivt hiuksista hihoon ja sieltä liukuivat korsetin sisään.
" Onko Elrond pitänyt sinut liijan kauan sisällä? Nyt haluat tulla purkamaan vihasi. " Georgiana sanoi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   La 26 Tammi 2008, 09:45

Puolinymfi ei pitänyt todellakaan demonista. Vaikka harvoimpa kukaan niistä pitikään.
Tämän ilkeä virnistely sai Jelia-raukan pinnan venymään. Sitä paitsi hänestä tuntui, ettei Georgianasta olisi paljoa apua, jos tuo ilkimys päättäisi hyökätä. Mutta tähän asti Elrondin demonipuoli oli vain yrittänyt pelotella ja näyttää ilkeyttään.
Demonin mörinä kuullosti kauhealta särinältä Jelian korvissa. Häntä ärsytti tuon olion puhuminen, eikä hän tuntenut mitään muuta kuin inhoa ja vihaa tuota kirottua kohtaan.
Kiukkuisuus kuohahti puolihaltian sisällä ja sen mukana purkautunut voima, jota silmin ei saattanut erottaa, heilautti hänen hiuksiaan.
"Ja vankina saisit minun puolestani olla ainiaan, tai mikä parempi, häipyä kokonaan."
Puolihaltia sanoi sanat enemmän itselleen kuin kenellekään muulle. Hänen olisi nyt pakko hillitä itsensä, sillä sisimmässään hän tiesi, ettei hänestä olisi tuolle hirveydelle enenpää vastusta kuin pikkulinnusta suurelle haukalle. Mutta pikkulinnut osasivat olla vikkeliä, ja kenties hänellä olisi vielä mahdollisuus karata.

Georgianan muoto tuntui myös muuttuvan jotenkin pelottavammaksi. Oliko hän tuon kauheuden puolella? Oliko hän samanlainen kuin Elrond, hyvä, mutta kuitenkin paha? Georgianan sanat kuullostivat järkeviltä. Demoni ei varmasti pitänyt ajastaan vankina.
Jelian mielessä kävi taas kerran pako.

Puolinymfin katse kiersi nyt Georgianasta lähteelle. Mikä oli sen osa tässä kohtauksessa, toisiko se apua hänelle? Puolihaltian mieli oli epävarma, vaikka hänen kasvonsa olivatkin varmat ja silmissä piili kirkas katse. Hänen ajatuksensa kiertelivät lähteessä, miten raikkaalta sen vesi tuntui, miten hyvältä ja viisaalta se maistui.
Jelia ei tiennyt juuri mitään demoneiden kyvyistä, taikka sitten heikkouksista. Oliko niille aivan sama, oliko niitten ympärillä vettä vai ei? Voisiko Mimirin lähteen vedellä satuttaa? Jelia päätti mahdollsimman huomaamattomasti kokeilla Mimirin kuuluisaa vettä.

"Miksi uhkaat meitä, demoni?" Jelia sanoi ensimmäisen päähän pälkähtävän kysymyksensä. Kaiken oli tarkoitus vain hämätä tämä pieni hetki. Samaan aikaa kun hän puhui, hän aivan hiljaisesti ja hitaasti nosti vasenta etusormeaan. Samaan aikaan lähteen reunalla nousi pikkuriikkinen, vain sormenpään kokoinen vesipallo.
Se kohosi viiden sentin korkeuteen ja laskeutui yhtälailla veteen takaisin.
Sade yltyi, mutta Jelia oli yhä kuivan oloinen.

//Mitähän se Daemoni nytte tekkee : P?//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 27 Tammi 2008, 11:27

Jelian äänen jälleen kuullessaan tuo vain hymähti ilkeästi.
"Olen kuin kirous, minua ei saa pois, ei ainakaan niin helposti", Daemon totesi muristen ja jäätävä katse saavutti nopeasti Jelian katseen. Silti tuo jostain syystä jollakin tavalla piti neidosta, jolla oli rohkeutta sanoa hälle vastaan. Toisaalta taas Georgiana kiehtoi tuota, hänessä taas oli demonia, sen pystyi Daemonkin ihan heti aistimaan.

Pahuus se vain saartoi koko ajan Daemonia. Mies oli oikeastaan pelkkää vihaa, ja tuskaa. Elrondista ei ollut enää jälkeäkään. Mies oli muuttunut tavattoman nopeasti, eikä edes tiennyt miksi oikeastaan oli muuttunut. Hän ei ollut suuttunut yhtään mistään, ja sitä paitsi Daemonin ei olisi ihan vielä kuulunutkaan murtautua ulos.
Demoni kuitenkin tiesi, miksi oli halunnut esille. Niin kipeästi, kuin se halusikaan saada Elrondin hallintaansa, niin tähän asti se ei ollut onnistunut siinä.

Hän huomasi punaisella silmällään, että Georgianan olemus muuttui myös, jollain tavalla. Hänen katseensa siirtyi tuohon neitoon ja tuo kuuli tummapukuisen puhuvan.
"Elrond, hän ei halua, että minä olen olemassa. Kiitos hänen äitinsä, joka kielsi Elrondin isän..." Daemon selitti kaksijakoisella, inhottavalla äänellään.
Vesi kasteli noita verenpunaisia hiuksia, ja vesipisarat muuttuivat hiuksissa täysin punaisksi, kuin veripisaroiksi.
'Turha odottaa pääseväsi enää niskan päälle. Kielsit isäsi, äitisi kielsi hänet, minä olen osa sinua Elrond. Hyväksy se. Et pääse siitä mihinkään, vaikka kuinka yrittäisit. Olen sinun kirouksesi, olen äitisi kirous, olen isäsi perintöä, ja sinä vain kiellät hänet...' Daemon puhui jälleen mielessään Elrondille.
Inhottava hymy kasvoi kasvamistaan, kaikki tuska, kaikki se mitä demoni oli joutunutkaan kestämään purkautui, hän halusi jollain tavalla satuttaa Elrondia.

Hetken päästä, tuo saattoi jälleen kuulla Jelian äänen Mimirin lähteen läheltä. Daemon käännähti kokonaan neitoa päin, ja toispuoleinen, kylmä hymy valtasi tuon kasvot.
"Miksi minä teitä uhkaisin. Minulle te olette vain pieniä nappuloita, ja turha yrittää satuttaa minua, jos ette halua satuttaa Elrondia. Minä olen häntä" demoni uhkui pahuutta, mutta silti toisessa vihreässä silmässä näkyi epätoivo. Daemon olikin sitä. Se tunsi olevansa vain loinen toisen ruumiissa.
"Hän KIELTÄÄ minut. Te ette voi ymmärtää sitä!!" Daemon karjaisi ilmaan ja tumma pahuus kietoi hänet enemmän ympärilleen.
"Kukaan ei voi ymmärtää sitä!"
Lintudemoni ei halunnut olla vain tyhjä, turhanpäiväinen. Kaikkea se joutui kestämään. Hällä ei yksinkertaisesti ollut ketään.

Sade tuntui tosiaan vain yltyvän, vaikkei siitä koskaan mitään rankkasadetta tulisikaan. Se oli kuitenkin kastellut Daemoninkin kauttaaltaan. Vesipisarat laskeutuivat noroina, tuon kasvoilla. Taivas itki, niin itki Daemonin sisinkin, vaikke demoni sitä koskaan näyttänytkään. Kukaan ei teinnyt mitä tuo oikeasti vain tunsi. Tuskaa.
Vilkaisu kumpaankin neitoon, eikä tuo hetkeen sanonut yhtään mitään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 27 Tammi 2008, 13:19

Musta hiuksinen nainen kuuteli kumapikien sanoja. Hiljaa nainen hihitteli itsekseen. Hän oli aivan rennon näköinen. Gerogiana katsoi välillä Jelia, joka sai hieman puheensa ulos suustaan ja sitten Deamondiin kuka oli miehen toinen pioli. Deamon oli puhunnut hieman lisää elämän kertomusta hieman niin Georgiana alkoi ennemmän kiinostumaan miehestä ja varsinkin demoni puolesta.
" Puoli demoni..." ääni oli hiljainen säälivä. " Vaikea elämä edessä. Miksi olisi pitännyt syntyä mailmaan?" Nainen sanoi hiljaa.

Georgiana pohdiskeli omissa ajatuksistaan mitä voisi sanoa seurraavaksi. Nainen oli kuitenkin uskaltanut puhua, kuin alussa hän ei puhunnut laisinkaan yhtään mitään. Georgianan silmät katsoivat tarkaa vaisesti ja vikottellen miestä. Hän asteli yhden kerran miestä ympärin. Koko sen aikana hän katsoi miestä atrkaavaisesti ja arvioden häntä. Parisen kertaan hän lipusi kieltä huulissa. Asettuaa takaisin paikoilleen hän katsoi miestä vakavissaan.

" Voi sinua pientä raukaa. Ei ole pystynyt hallitsemaan tai pysty elämään toisen puolen kanssa. " Demoni sanoi.
Puheeseen hän ei kuitenkaan laittanut omasta perheestäään ja menneisyydestä. Siitä olisi voinnut puheen aihe muutuua häneen.

Hän antoi ketun pyöriä jaloissa, jos se tahtoi olla. Sade kasteli kokonaan naisen. Korsettkikin oli mennyt märäksi. Hän voisi yhtä hyvn vilustua, mutta demoni nainen ei pittannut vaan seuraili jeliaa Deamondia. Hiljaa maisesti hän meni istumaan märälle kiviselle penkille istumaan ja seuraili tilannetta sielä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 27 Tammi 2008, 13:39

Jelian silmät kapenivat viiruiksi, kun hän huomasi Georgianan käytöksen. Nainen, joka selvästi oli demoni, tai jotain sukua näille Jelian inhoamille olennoille, kiersi Elrondia, tai oikeastaan demonia. Jelia ei pitänyt siitä laisinkaan, hän ei pitänyt demoneista.
Demonimiehen karjunta kuullosti niin kauhealta ja riitaiselta, että puolihaltia luuli korviensa hajoavan.
Mutta toisaalta, olihan demonikin elävä. Sekin tunsi jotain, mikä sai sen käyttäytymään noin, karjumaan, vihaamaan.

Mutta hän ei halunnut katsella, kuinka demoni sai yhä pitävämmän otteen Elrondista. Kenenkään päällä ei pitäisi olla moista kirousta.
"Nyt minun pitää tehdä jotain. Auttaisiko kunnon tälli päähän? Tajukankaalle, ja siinä se. Hah, niinpä teenkin!"

Oli kenties monia syitä, miksi Jelia teki niin. Pelko, epätoivoisuus...
Puolinymfi kutsui vettä ja se tuli.
Suurehko pyöreä, vedestä muovailtu pallo oli noussut Mimirin lähteestä. Sen piteleminen sai Jelian otsalle hien.
Juuri ja juuri hän sai sen nostettua ilmaan ja kuljetettua demonimiehen päälle. Sitten hänen otteensa irtautui, tarkoituksella vai tahalteen, se jäi Jeliallekkin epäselväksi.

//Hahaa! Keksin epätoivoisena jotain!//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   Su 27 Tammi 2008, 18:06

Nyt tuo vasta oikeastaan kunnolla otti huomioidakseen Georgianan, tuon tummapukuisen naisen, joka juuri sillä hetkellä puhui hänelle.
Mies kallisti päätään ja murahti. Mitä toinen oikeastaan yritti? Daemon ei ollut ollenkaan varma. Sateen lävitse tuo katsoi Georgianaa ja vihdoin oli taas hiljaa.
Punainen silmä leimusi yhä, mutta silti, mitä hän ei yleensä tee, niin nyt tuo vain kuunteli tummapukuista neitoa.

Toinen kiersi häntä. Siivet roikkuivat märkinä tuon selässä, ja hetken päästä tuo hieman niitä ravistelikin. Suurimmat vesipisarat tippuivat alas niistä mustista sulista.
''Pieni raukka...'' mies maisteli Georgianan sanoja suussaan. Mitä toinen oikein halusi hänestä? Eihän tuo neito toki miltään pahalta näyttänyt.

"Mitä yrität?" Daemon kysyi kaksijakoisella äänellään. Tuo oli melkein kokonaan unohtanut Jelian olemassolon. Georgiana alkoi kiinnostaa häntä enemmän, kuin Jelia, joskin vain Daemonin puolelta. Elrondista taas ei voinut sanoa mitään.
"Sinähän olet puolidemoni myös?" Daemon kysyi silmät kiiluen, ja verenpunaisiia hiuksiaan hieman ravistaen, jolloin punaisia pisaroita tippui maahan.

Mies ei ollut edes huomannut Jeliaa, kun tuo oli väkertänyt vedestä pallon ja liikuttanut sen hänen päänsä päälle. Puolidemoni oli koko ajan kysellyt kaikkea Georgianalta.
Kauhea vesimäärä loiskahti hänen päälleen ja ehkä jopa pieni jomottava kipu alkoi tuntua siinä päälaella.
Eri väriset silmät muuttuivat täysin viiruiksi, toinenkin silmä alkoi hohkaamaan punaisena. Siivet kastuivat kauttaaltaan, kuten koko Daemon itsekin.
Siinä samaisella sekunnilla tuo oli kääntynyt Jelian puoleen ja mustuus ympäröi hänet. Sen saattoi nyt jo nähdä. Vesi hänen ympärillään alkoi jäätyä. Kaikki tuli yhtäkkiä hyvin kylmäksi.
"Miten uskalsitkaan tehdä tuon minulle? No, eihän se ole minulta mitään pois, kun satutat samalla Elrondia" mies murisi ja lähestyi muutaman askeleen Jeliaa kohti. Jää alkoi tunkeutua aina sinne asti minne vettä oli loiskunut.
Pimeys ja kylmyys ympäröi Daemonia koko ajan enemmän ja enemmän.

//Kröh, kröh mitä tekstiä...: DD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Seven days to the poison...   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Seven days to the poison...
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: SURINYA BENEREL :: KAUPUNGIN-PUISTO :: MIMIRIN VIISAUDEN-LÄHDE-
Siirry: