PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kohtaloko?

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 11 Toukokuu 2008, 18:09

//Rapuja ja Rakkushuolia Ja minun inspis on täällä taas ja minä vastaan nyt : )//

Ajatuksissaan Gabrie tuijotti Raulia. Totta tosiaan, mitä hän tunsikaan? Viimeksi hän oli pitänyt miehestä. Pitänyt oikein, oikein, oikein paljon. Mutta nyt.
"Minä pidän hänestä vielä enemmän."
Nyt tuo neito havahtui kunnolla ajatuksistaan. Hänen katseensa liikkui sinne tänne ja katseli vapaata pöytää.
Vain yhdessä pöydässä olisi ollut hänelle ja Raulille tilaa, mutta siellä istui eräs vanha, jos ei jopa ikivanha miekkonen.
"Raul? Ainoa melkein vapaa pöytä on tuo tuolla noin", Gabrielle sanoi huokaisten. "Mutta siellä istuu joku mies... Tuskin se haittaa? Minulla on kauhea nälkä."

Ajatus ruuasta sai Gabriellen tosiaan piristymään. Iloissaan hän johdatti Raulia tuohon pöytään.
"Anteeksi herra...?" neito kysäisi nopeasti miekkoselta.
Miehellä oli kalpea ja ryppyinen iho ja hänellä oli päässään suuri, jos ei jopa valtava hattu. Hänen partansa oli pitkä ja valkoinen, jos ei jopa harmaanvalkoinen.
Kun tuo mies katsoi suoraan Gabriellen vihreisiin silmiin, hän oli hypähtää kauemmas.
Nuo silmät olivat niin vaalean siniset, jos ei jopa haalean siniset.
"No tottahan toki sehä soppii", mies sanoi puhuen kummaa maalaismurretta.

Hetken hiljaa oltuaan gabrie kohotti kysyvästi kulmiaan Raulille ja istui pöytään.
"Anteeksi kun kysyn mutta mikä on nimenne?" haltia kysyi mieheltä.
"No miehän oon Jussi. Jussi Pentin poeka", mies vastasi partaansa tutisuttaen. Haltianeito koetti vaihtaa kummeksuvaa katsetta Raulin kanssa ilman että mies olisi huomannut, mutta mies huomasikin.
"No mitäs se nuari pari mulukoileepi?" Jussi naureskeli.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 18 Toukokuu 2008, 17:42

Valkohiuksinen katseli ympärilleen ja katsahti myös Gabriellea. Mies tyytyi olemaan hiljaa, ja saikin hetken päästä kuulla neitosen äänen, kun tämä kertoi löytäneensä erään pöydän mutta siellä istui joku ukko. No, sama se Raulille oli.
"Eipä se haittaa, jos sinulla kerran on nälkä", mies totesi hymyillen ja käveli punahiuksisen perässä pöydän luo. Kuitenkin selkäpiitä alkoi karmia tuo iänikuinen vanhus. Raul kurtisti hieman kulmiaan, kun hän näki miehen vaaleat, haalean siniset silmät, kun tämä vastasi Gabriellen kysymykseen oudolla, erittäin oudolla maalaismurteella. Hän näki myös punapään kurtistavan kulmiaan hieman kysyvästi, samanlainen ilme, kyllä lepäili tämän valkohiuksisenkin kasvoilla.

"Jussi Pentinpoika" Raul toisti miehen nimen, kun oli istuutunut pöytään Gabriellen viereen. Mies kuitenkin sanoi sen niin hiljaa, ettei varmaan kumpikaan, ei niin Jussi, kuin ei Gabriellekaan kuullut sitä.
Kuitenkin juuri kun Raul oli vastaamassa punapään kummeksuvaan katseeseen niin tokaisi Jussi, mitä nämä oikein mulkoilivat.
"Ei me mitään mulkoilla", Raul totesi ykskantaan kolealla äänellään. Onneksi hänen ei tarvinnut puhua itsestään yksinään, koska lausahdus olisi kuulunut silloinkin täysin samanlaisena.

Puolidemoni piti silmällä tätä Jussia. Maalaistollo, mikäpäs muukaan. Kuitenkin hänen oli jossain vaiheessa katsahdettava myrkyn vihreillä silmillään Gabrielleakin.
"Mitä syötävää sinä haluaisit?" Raul kysyi, kuitenkin sivusilmällä katsoen myös Jussia, joka näytti olevan myös pienessä hiprakassa, eikä mikään ihme. Outo tyyppi.

Ohi käveli monia erinäköisiä ja oloisia ihmisiä, kaikilla jonkinlaiset juhlavaatteet päällä. Raul huomasi saavansa joilta kuilta hieman oudoksuvia katseita, muttei välittänyt niistä. Valkohiuksinen katsoi Gabriellea ja hymyili jopa pienesti. Hänestä oli tullut jotenkin paljon rennompi tämän neitokaisen seurassa. Jonkin Gabriellessa teki sen. Kuinka hän rakastikaan tätä punahiuksista, enemmän kuin ketään muuta.

//Jeiiii<33//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ti 27 Toukokuu 2008, 18:45

Raulin koleaan toteamukseen Jussi vain naurahti, mutta tuo karmaiseva naurahdus kuullosti aivan räkään tukehtuvan räkättirastaan räkätykseltä.
Sitten maalaisjussi tyytyi vain mumahtelemaan silloin tällöin itsekseen.

Gabrielle katsoi Raulia kiitollisena, kun sai mies sai Jussin hiljentymään. Sitten tuo valkohiuksi kysyi mitä hän tahtoisi syödä.
"Ottaisin mieluiten jotain... hmm. Sienipaistos ja kasvikset ei kai olisi kovin paha?" haltianeito tuumaili itsekseen ja katsahti sitten aavistuksen kysyvänä Rauliin päin.
Haltia neito tuumi vielä hetken ja antoi katseensa harhailla Raulin tutuilla kasvoilla.
Mutta pian ajatuksissaannuoren neitosen katse kääntyi kohti väkijoukkoa ja upeiden ja hieman vähemmän upeiden asujen kirjoa, naisia, miehiä, nuoria, vanhoja.
Lopulta Gabrien katse osui nuorehkoon tarjoilijattareen, joka oli vapaa.
Haltianeito viittilöi tuota naista tulemaan heidän luokseen ja jonkin ajan kuluttua tarjoilijatar saapuikin.

"Minulle yksi Sienimuhennos kiitos ja lasi vettä", haltia sanoi ja katsoi sitten Rauliin ilmeellä joka kysyi: "Mitä sinä otat?"
Samassa Jussi liikahti ja pärskähti puhumaan.
"Meikäläiselle se maittais kunnon lampaanpotka! Kinkkua ja läskiä, voe pojjat!" miekkonen mongersi tutistellen partaansa.
"Johan se on tuo poeka tuossa", Jussi sepitti tarjoilija tyttöselle, joka vaikutti jo liiankin kyllästyneeltä työhönsä. "--Tuppisuuna se vaen istuksii, miä en kyll tiiä, mitä tuo punapää tyttönen siin näkkeepi", Jussi höpötti vetistellen silmiään.
"Ja meikäpojalle sitten juomaksi viinee, sanotaahan vaek Halatia mettää."

Gabrielle oli erittäin loukkaantuneen näköinen Jussin sanottua niin ilkeästi Raulista. Näyttäen avoimesti tunteen punahiuksinen haltia piti suunsa kiinni ja katsoi halveksuen Jussia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   To 29 Toukokuu 2008, 19:45

Raul katseli ympärilleen, eikä voinut välttää katsomasta Jussia aina välillä. Tämä mies oli saanut hänen verensä kiehumaan pelkällä olemassaolollaan, ja nyt hän meinasi pitää tätä Jussia silmällä.
Gabrielle kuitenkin sai hänet heräämään omista ajatuksistaan ja tämä käänsi myrkynvihreät silmänsä tätä kohti ja hymyilikin hieman.
Tämä pyysikin pian tarjoilijan ja tilasi ja juuri kun Gabrielle oli luonut häneen kysyvän, kauniin katseen, eikä Raul voinut olla hymyilemättä, niin Jussi avasi suuren leipäläpensä:
"Meikäläiselle se maittais kunnon lampaanpotka! Kinkkua ja läskiä, voe pojjat!"

Raulin oli pakko vetää toinen kätensä suunsa eteen. Läskiä! Yäh! Kuvotus, se oli suuri. Puoli haltia kuitenkin piti kasvoillaan tavallisen ilmeen ja yritti olla välittämättä tästä Jussista ollenkaan. Sen sijaan hän oli taas avaamassa suunsa, sanoakseen tarjoilijalle oman tilauksensa kun tuo maajussi taas pamahti sanomaan, jotakin mitä tuon ei olisi pitänyt. Raul veti kätensä kasvoilleen ja hautasi ne käsiinsä. Hän alkoi pikkuhiljaa ärsyyntymään ja se näkyi jo hiuksissakin. Ne alkoivat uhkaavasti tummua, josta ainakin tuttu tiesi että Raulilla alkoi pinna palaa.

"Neiti, ottaisimme saman kuin hän", puolidemoni sai pidettyä äänensä kurissa, joskin tätä yhä hävetti puhetapansa, josta ei demonin takia päässyt eroon, ja myrkynvihreiden silmien katseen tuo kiinnitti nyt tarjoilijaan ja Gabrielleen, eikä katsonut ollenkaan Jussin suuntaan.
Tarjoilija näytti helpottuneelta kun pääsi lähtemään ja Raul yritti yhä hänkin olla kiinnittämättä Jussiin huomiota.
"Täällä on aika paljon porukkaa vai mitä?" Raul sanoi yrittäen saada ääneensä lempeää sävyä ja katsahti Gabriellea. Valkoiset hiukset olivat tummuneet, ja se väri niissä pysyikin, mutta ne olivat tummentuneet oikeastaan vain latvoista, ei mistään muualta.
"Tuo Jussi ärsyttää meitä", Raul kuiskasi Gabriellen korvaan, niin ettei tuo maajussi sitä kuullut. Puolidemoni huokaisi syvään, kaikkea sitä tuleekin nähtyä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 20 Heinä 2008, 13:28

// Varoitan että kun olen nyt pitänyt pelilomaani niin vastaukset saattaa olla kankeita jne : DD Mutta nytpä ei tarvitse oottaa vastauksia kuukausitolkulla : ) //

Sillä välin kun Raulin tilaus meni ohi Gabrien suippojen korvien, haltia mietti miten kostaisi Jussille. Mies oli erittäin ärsyttävä murteisine mongerruksineen ja muine vikoineen. Lopulta punahiuksinen haltianeito lopetti jäätävän kylmät tuijotuksensa ja otti rennomman asennon tuolillaan.
"Täällä on aika paljon porukkaa vai mitä?" Gabrielle kuuli Raulin tutun äänen läheltään. Haltianeito nyökäytti päätään. "Lähes ahdistavan paljon", hän vastasi.
Vaikka viihdyttäjän työssä joutui esiintymään, ja kaupungilla oli usein lähes järkyttävästi ihmisiä... Nyt kaikki oli kuitenkin tungettu valtaisaan rakennukseen, ei ollut avaraa taivasta vaan rajoittava katto. Ei ollut sivukujia minne kääntyä pakoon.

"Tuo Jussi ärsyttää meitä", Raul kuiskasi.
"Tiedän. Hän ärsyttää meitä molempia ja vielä tahallaan!" Gabrielle vastasi myös kuiskaten. Hän vilkaisi nopeasti Jussiin päin joka näytti siltä, ettei ollut kuullut mitään. Gabriellen valtasi yllättäen halu pysäyttää aika.
Hän olisi halunnut repäistä hänet ja Raulin jonnekkin muualle, olemaan näin, vierekkäin - kuiskailemaan jostain aivan muusta kuin Jussista.
Haltianaisen silmiin tuli hetkeksi omituinen kiilto joka häivähti ja palasi sitten jonnekkin mistä oli tullutkin.

Samassa Tarjoilija neitokainen saapui kannatellen kahta sienimuhennos lautasta ja valtavaa kinkkua, joka suorastaan tirisi rasvaa ja näytti muutenkin epämiellyttävän lihottavalta. Lisäksi tyttö onnistui jotenkin kannattelemaan kahta vesilasia ja viinipulloa laseineen.
Gabrielle nyrpisti nenäänsä, mutta Jussi näytti ilahtuneelta.Mies lipoi partaansa, joka näytti eläimelliseltä ja kuvottavalta ja sai punahiuksisen neidon kääntämään katseensa kiireen vilkkaa takaisin omaan lautaseensa.

Gabrie tunsi olonsa kovin nälkäiseksi ja huikkasi Raulille nopean "Hyvää ruokahalua"-toivotuksen ennen kuin aloitti syömään annostaan. Ruoka oli kohtuullista, muttei mitään sen parempaa. Gabriellelle se oli ilmaista ruokaa ja hän söi sitä kiitollisena.
"Kippis", haltia nosti lasiaan Raulille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ma 28 Heinä 2008, 11:49

//Eipä tuo mitään kankeaa ollunna n__n//

Raulia todellakin ahdisti tämä väenpaljous, mutta onneksi hänellä oli Gabrielle vieressään, mutta taas tuo Jussi voisi painua hunningolle heilumaan, minne kuuluikin. Raulia ei yhtään haittaisi vaikka tukehtuisi omaan tilaamaansa ruokaan, sillä Jussi todellakin ärsytti häntä ja kehtasikin vielä pottuilla. Ja Raulin kun vielä piti puhua, ja demoninsa takia hän puhui monikon ensimmäisessä muodossa, mikä tuotti aina välillä vaikeuksia keskustelutoverille ymmärtää häntä. Onneksi Gabrielle kaiketi ymmärsi hänen puhetapansa, mille ei Raul voinut yhtään mitään. Mitäs oli mennyt syntymään puoli demoniksi?

Kun Raul sitten sanoi, että Jussi ärsyttää, niin Gabrielle vastasikin.
"Tiedän. Hän ärsyttää meitä molempia ja vielä tahallaan!"
Tämä kuiskasi takaisin hänelle ja valkohiuksinen mies tyytyi nyökkäämään. Pahanoloinen mulkaisu käväisi Jussissa. Hän todellakin halusi poistua paikalta, ensin vaikka tirvaisten Jussia naamaan, ja sitten vain kävellä pois tämän punahiuksisen kanssa. Mutta ei. Hehän olivat vasta ruokaa tilanneet, eikä sitä sopinut lähteä ihan heti paikalta. Mitä Jussikin sitten ajattelisi, että he olisivat pelkureita, ja siihen ei Raul halunnut sortua, ei ollenkaan. hänhän ei mikään pelkuri ollut.

Raul naputteli tyytymättömänä pöytää, ja vilkuili ympäristöä. Hän huokaisi hiljaa ja näkikin sitten myrkynvihreillä silmillään, että tarjoilija toi heidän lautasiaan ja tirisevää kinkkua, joka sai Raulin pään kääntymään jo siinä vaiheessa pois, kun tarjoilija laski kinkun Jussin eteen. Hän ei onneksi nähnyt Jussin eläimellistä ilmetta. Myrkynvihreiden silmien katse kääntyi omaan annokseensa ja siitä sitten Gabrielleen, joka toivotti hyvää ruokahalua. Raul nyökkäsi ja totesi:
"Kiitos samoin."
Sitten hän alkoi itse maistelemaan ruokaansa. Ihan kohtuullista tosiaan, olisi voinut olla parempaakin, mutta olisi voinut olla huonompaakin. Ruokaseurakin oli aivan ihanaa, tosin Jussia lukuunottamatta.

Gabriellen nostettua lasiaan Raulille, nosti myös mies ja totesi samalla kippis hänkin ja hörppäsi lasistaan. Sitten katse kohdistui hetkeksi taas Jusiin, joka näytti syövän tirisevää kinkkua hyvällä ruokahalulla. Tämä ei näyttänyt juuri nyt huomaavan kaksikkoa ollenkaan, koska oli uppoutunut niin syömiseen. Raulin otsa rypistyi hieman, kuvottavaahan tuo oli. Kasvot olivat melkein rasvassa kokonaan, kun tuo mongertaja mutusti kinkkuaan. Ei mitään käytöstapoja, ei ollenkaan. Raulin ruokahalu meni sen siliän tien, mutta kyllä tämä vielä yritti saada syötyä ja käänsikin katseensa taas omaan annokseensa.

"Iljettävä tyyppi tuo Jussi", Raul murahti Gabriellelle ja söi vielä viimeiset lautaseltaan ja kiitti sitten olemattomasti jotakuta, vaikkei ruuan valmistaja paikalla ollutkaan. Jussi oli jo myös saanut näköjään syötyä ja nojautui nyt taaksepäin tuolillaan ja taputteli vastaansa. Raul ei viitsinyt edes katsoa siihen suuntaan sillä häntä todellakin ärsytti sen verran paljon. Onneksi hän osasi hillitä kiukkuaan sen verran, ettei alkanut ihan riehumaan niinkuin joku olisi tehnyt. Valkohiuksinen tyytyi vain murahtelemaan ja katselemaan toiseen suuntaan. Kuitenkin myrkynvihreiden silmien katse osui sitten taas Gabrielleen. Toisen näkeminen tuntui aina jotenkin niin lohduttavalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Pe 01 Elo 2008, 17:02

Aluksi Gabriellea häiritsi kamalasti Jussin ruokailutaito. Mies ryysti juomaansa ja hotki porsastaan niin että rasva lensi. Kuvottavaa. Pian haltia kuitenkin unohti Jussin, ruokailla piti nopeasti - Pääsisi näet Jussista nopeammin eroon.
Ruoka täytti tyhjän tilan Gabriellen vatsassa ja haltia oli tähän tyytyväinen. Ja ruoka teki hänet paljon paremmalle tuulellekin. Gabrielle oli juuri kulauttamassa vesilasillistaaan alas, kun hän kuuli Raulin kuiskaavan; "Iljettävä tyyppi tuo Jussi."
Gabrielle joi vetensä hitaasti loppuun ja kääntyi Rauliin päin kohdaten tämän kauniit, Myrkynvihreät silmät omilla sammalenvihreillä silmillään.

Haltia rypisti kulmiaan. "Ehkä meidän olisi paras lähteä täältä juhlista kokonaan", hän ehdotti. "Jatkaisimme iltaa...muualla." Gabrielle soi Raulille vienon hymyn ja silmien salaperäisen tuikkeen. "Ja täällä on viileää... Istuskelisimme takkatulen loimussa", neito tarkensi vielä kuvaustaan illanvietosta.
Haltia nousi ylös ja katsoi maajussiin älykkäillä silmillään.
"Kiitos uokaseurasta, Jussi", haltia sanoi varovasti, sillä kohteliaisuuksien väliinjättäminen olisi ollut vakava loukkaus.
"Kiitosta vaan teille, neitee. Hyvvöö illan jatkoo vaan, ja herralle kans. Tarjoilija, mulle vielä toenen porsaanpotka!" Jussi sanoi yllättävän kohteliaana ja pyyhki rasvaa hihaansa.

Gabrielle katsoi Raulia odottavana ja vilkuili ulko-oville päin. Nyt hän ei antaisi yhdenkään jussin tai kääkän tai ravun pilata tätä iltaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ke 06 Elo 2008, 13:00

Raul söi hitaanoloisesti omaa ruokaansa, saaden sen sitten kuitenkin vihdoin jossain vaiheessa loppumaan. Puolihaltia murahteli lähes koko ajan ja katseli Jussia, joka mutusti tyytyväisenä omaa ruokaansa. Myrkynvihreät silmät paloivat ja tätä suututti, mutta ei se muuten oikeastaan näkynyt. Onneksi Gabrielle oli siinä, hänen vierellään niin kaikki oli jokseenkin helpompaa. Toinen antoi hänelle tukea henkisesti vain olemalla siinä, hänen vierellään. Sitten Gabrielle puhui ja katsahti tähän. Jos he lähtisivät juhlista kokonaan. Niin, ehkä niin olisi paras. Raul ei oikein kuitenkaan pitänyt väenpaljoudesta, niin ehkä se olisi hyvä. Myrkynvihreissä silmissä näkyi heti erilainen valo, kun hän pääsisi pois Jussin seurasta. Raul nyökkäsi:
"Käy hyvin."

Sitten hän nousi ylös ja Gabrielle myös, joka sanoi kohteliaasti Jussille.
"Kiitos ruokaseurasta, Jussi"
Raul nyökkäsi vain Jussin suuntaan tarpeeksi kohteliaana. Hän ei viitsinyt alkaa puhumaan tälle, sillä se olisi kuitenkin ollut liian monimutkaista Jussin tajuta asiaa.
"Kiitosta vaan teille, neitee. Hyvvöö illan jatkoo vaan, ja herralle kans. Tarjoilija, mulle vielä toenen porsaanpotka!"
Valkohiuksinen hämmästyi hieman. Kohtelias? Ainakin Jussin kohdalta erittäin kohteliasta. No, ehkä tuo mongertaja oli toisaalta ihan hyvä tyyppi.

Raul kääntyi Gabriellen puoleen ja hamusi toisen käden omaansa ja käveli hitaanlaisesti oville päin. Myrkynvihreät silmät katsahtivat vielä taakse jäävää Jussia, joka sai eteensä toisen rasvaisan annoksen porsasta. Mies nyrpisti hieman nenäänsä ja kääntyi sitten Gabriellen puoleen. Ovet alkoivat lähestyä ja raitis ilma tunki sisään ja sai puolidemonin hengittämään vapaammin.
"Aikamoinen ilta ollut, eikä tarvitsisi enää mitään uusia yllätyksiä", Raul sitten huokaisi kun he olivat ulos astuneet ja tämä haisteli ilmaa tyytyväisenä. Ei ketään, ei kääkkää, ei rapuja, eikä Jussia. Valkohiuksinen tunsi olevansa nyt paljon vapaampi kuin sisällä tunkkaisessa ilmassa.

"Sinulla oli jotain suunnitelmia illan varalle?" Raul sitten hetken päästä kysäisi ja hymyili pienesti toiselle. Miehen kolkko olemus oli häipynyt jonnekkin, vaikka toisten mielestä mies varmaan näytti yhä jäätävältä ja kylmänlaiselta, mutta Raul pystyi vain toivomaan että Gabrielle näki syvemmälle hänen sisälleen. Hienoinen hymy karehti nyt miehen kasvoilla ja nyt myrkynvihreät silmät etsivät erästä toista lähimaastosta. Yashaa. Tämän komeaa mustaa oria jonka hän oli jättänyt jonnekkin laiduntamaan.
"Tulimme Yashalla, ja se on jossain täällä laiduntamassa", puolidemoni vielä totesi ja vihelsi hiljaa, jolloin kuului hienoinen hirnahdus ja sitten paikalle laukkasi sukkajalkainen ori. Niin, Raulin hevonen joka oli aina mukana siellä missä mieskin oli.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ke 13 Elo 2008, 18:54

Gabrielle hymyili onnellisena, tuntien Raulin käden omassaan. Haltianeito oli hieman yllättynyt Raulin teosta, muttei laittanut sitä lainkaan pahakseen. Ensimmäinen raittiin ilman tuulahdus heilautti neidon pitkiä punaisena hohkaavia hiuksia, ja Gabrielle saattoi haistaa ilman puhtauden ja viileyden, sillä ulkoilma tuntui paljon paremmalta tunkkaiseen sisäilmaan verrattuna.
"Aikamoinen ilta ollut, eikä tarvitsisi enää mitään uusia yllätyksiä", Raul sanoi heidän päästyään ulos.
"Ei, ei enää esteitä", Gabrielle vakuutteli mukana. Ei enää kääkkiä, ei rapuja tai muita örkkejä.

"Sinulla oli jotain suunnitelmia illan varalle?" valkeahiuksinen mies kysyi heidän oltuaan siinä hetken. Gabrielle hengitteli hetken rauhallisesti ennen kuin vastasi.
"Hmmm...Jotain kait. Voisimme mennä Rouva Lilyenin taloon viettämään iltaa", neito sanoi vilkaisten aavistuksen ujona Raulia ja pyyhkäisi hiuksia pois silmiltään, katseessaan jotain kummaa. "Hän on kahden kuukauden matkalla tätinsä luona. Täti asui muistaakseni jossakin pohjoisessa. Tiedän missä avain on", haltianeito jatkoi muistellen kaunista vanhahkoa puutaloa, jonka edustalla puutarhan kukkapenkeissä oli vara-avain.
Hän kuunteli vain puolella korvalla, kun mies kertoi tulleensa Yashalla. Haltia tajusi vasta kun näki orin, että oli nähnyt sen aijemminkin. Rannalla...Silloin.
Muistelu nostatti haltian huulille pienen aran hymyn, joka kuitenkin häipyi pois melko nopeasti.

"Leo, koirani....Se on taas omilla teillään. Melkoinen vintiö sekin", Gabrielle sanoi tuumien. Leo oli Leo, eikä kukaan muu. Se tuskin pysyisi paikoillaan, vaikka Gabrielle pyytäisi kauniisti. Pieni kateuden pistos kävi haltian sydämmessä, mutta se väistyi pian sieltä pois. Hän tiesi, että Leo rakasti häntä yhtä paljon kuin Yasha rakasti Raulia.
Tulihiuksinen haltianeito käänsi päätään nähdäkseen Raulin myrkynvihreät silmät. Sammalenvihreät silmät etsivät jotain myrkynvihreistä, löysivät sen ja tulivat iloisiksi.
"Lähdetäänkö?" haltia kysyi mieheltä kallistaen aavistuksen päätään vasemmalle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Pe 15 Elo 2008, 20:51

Raul käveli käsi kädessä Gabriellen, tuon punahiuksisen neidon, kanssa ulos ja puolidemoni haisteli raikasta ulkoilmaa. Oli todellakin ihanaa tuntea kasvoillaan pieni tuulenvire, kun oli ollut jonkun aikaa niukka happisessa kartanossa, jossa väkeä oli enemmän kuin lääkäri määrää. Kuitenkin hän vihelsi myös Yashan paikalle, joka oli jäänyt odottamaan häntä pihalle, hieman kauemmaksi kuitenkin. Samalla tämä kuunteli, mitä Gabrielle ehdotti illan suunnitelmista.
"Hmmm...Jotain kait. Voisimme mennä Rouva Lilyenin taloon viettämään iltaa"
Myrkynvihreät silmät katsahtivat punahiuksista ja mies hymyili, ja odotti, että jatkaisiko toinen vielä.
"Hän on kahden kuukauden matkalla tätinsä luona. Täti asui muistaakseni jossakin pohjoisessa. Tiedän missä avain on"
Raul nyökkäsi nyt ja hymyili, ihme kyllä, melkoisen lämpimästi. Kuin hän olisi aivan eri henkilö nyt. Demonikin sisällään oli ollut melkoisen hiljaa ja huomaamattomissa, se meinaan ei enää vieroksunut Gabriellea, kuten aluksi rannalla. Silloin jokin aika sitten... Raul oli ratsastanut rannalle Yashalla, yönmustalla hevosellaan ja nähnyt tämän punahiuksisen kaunottaren...

"Leo, koirani....Se on taas omilla teillään. Melkoinen vintiö sekin"
Raul naurahti hieman ja katsoi samalla kun Yasha juoksi paikalle, hörähtäen pienesti. Hevonen oli hyvin lojaali isäntäänsä kohtaan ja totteli Raulia hyvin. Ja Raul kyllä piti hevosesta, enemmän kuin mistään muusta. Tosin Gabrielle oli kyllä samalla tasolla nykyään. Hän ei suostuisi vaihtamaan näitä kahta minnekkään. Kun Gabrielle sitten kysyi lähtisivätkö he niin valkohiuksinen nyökkäsi jälleen, muttei voinut vastustaa kiusausta sipaista taas kerran sormillaan noita punaisia hiuksia. Myrkynvihreät silmät tavoittivat sammalenvihreiden silmien katseen. Niin, oliko kohtalo puuttunut hänenkin elämäänsä vihdoin? Soturi oli onnellinen, onnellisempi hän ei kaiketi tulisi olemaankaan, ja jos Gabrielle jättäisi hänet, niin se vasta miehen sydämen särkisi lopullisesti.

"Osaatko ratsastaa?" Raul kysyi sitten neidolta, ja vilkaisi ensin Yashaa, ja sitten taas toista vieressään. Hevosella he pääsisivät nopeampaa, kuin kävellen, ja vaikka kävely olikin romanttista, niin oli ratsastuskin.
"Voisimme meinaan ratsastaa Yashalla sinne", puolidemoni sitten totesi ja tarkasteli samalla puolittain omaa sisintäänsä. Demoni nukkui, se ei viitsinyt vahtia enää Raulia, tai piinata häntä. Ehkäpä mies jopa oppisi elämään sen kanssa jossain vaiheessa, sitä saattoi ainakin toivoa.
Katse uppoutui samalla kokonaan tähän neitoon, josta ei koskaan haluaisi päästää irti. Ketään ei näkynyt juuri sillä hetkellä, kaikki olivat sisällä. Raul vei toisen kätensä punahiuksisen leuan alle ja huulensa painuivat toisen huulia vasten, ei hän voinut olla tekemättä tätä elettä. Vasta nyt hän kunnolla tiedosti sen asian, että todellakin rakasti tätä neitoa.

Suudelman loputtua myrkynvihreät silmät vielä katsoivat toisen silmiä, ja yritti tulkita niistä jotain. Raulin kasvoilla karehti hentoinen, utuinen hymy, jonka vain ja ainoastaan tämä punahiuksinen sai aikaan. Koskaan ennen ei valkohiuksisen kasvoilla ollut karehtinut sellainen hymy, kuin nyt. Hän ei kaivannut elämäänsä mitään muuta, kuin punahiuksisen neidon ja mustan oriin vieressään.
Pian puolidemoni hypähti oriin selkään ja ojensi käden Gabriellelle, jos tämä nousisi hänen eteensä. Sitä paitsi, nyt mustalla oli helpompi ratsastaa koska satulaa ei ollut. Oli vain suitset ja ohjat.
"Mennäänkö...?" Raul vielä kysyi hymyillen, ja piti kättään ojennettuna. Niin, he ratsastaisivat yhdessä, mustalla orilla, kuun paistaessa puolikkaana taivaalla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   La 16 Elo 2008, 11:59

Gabrielle hymyili itsekseen, onnellisena. Hän tunsi Raulin koskettavan hiuksiaan, ja antoi miehen tehdä niin.
"Osaatko ratsastaa?" mies kysyi häneltä. "Voisimme meinaan ratsastaa Yashalla sinne." Gabrielle nyökkäsi vastaukseksi, haltia piti ratsastuksesta, vaikkei osannutkaan kovin hyvin. Mutta hän oli varma että selviäisi yhdessä Raulin kanssa. Gabrielle katsahti Yashaan.
Yhtäkkiä kääntäessään katseensa Yashasta Rauliin ja kohtasi miehen silmät. Mutta niissä ei ollut juuri lainkaan sitä kylmyyttä, mitä niissä usein näki. Kuin jää olisi niistä sulanut ja vain ohuen ohut riite enää peitti myrkynvihreää loistoa, joka kukoisti puutarhan lailla.
Sitten Gabrielle huomasin Raulin huulet omillaan ja sulki silmänsä onnellisina.

Gabrielle avasi jälleen silmänsä, katsoen Raulin kasvoihin ja hentoon hymyyn. Haltiakin hymyili varovasti miehelle silmät säihkyen. Haltia tunsi sydämmensä pakahtuvan, eikä hän tiennyt mitään parmepaa kuin ratsastaa Raulin kanssa talolle.
Niin Gabrielle tarttui miehen käteen, tunsi sen hennon lämmön omassaan. Hän hypähti orin selkään, Raulin eteen, ottaen tukea miehen kädestä.
Haltianeito asetteli vihreänmekkonsa helmat paremmin ja heti hiuksensa eteen, jotteivat ne olisi olleet Raulin silmillä. Haltia käänsi päätään niin, että saattoi nähdä Raulin takanaan.
Gabrielle kosketti nopeasti miehen olkapäätä.
"Mennään vain", hän sanoi hiljaa ja soi hennon hymyn Raulille, ennen kuin kääntyi taas nokka menosuuntaan.

//Aww<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 17 Elo 2008, 11:48

Raul auttoi toisen Yashan kyytiin ja tunsi toisen koskettavan hänen olkaansa, ja katsovan häntä. Miehen kasvoilla koreili kaunis hymy, ja sitten tämä otti ohjakset käteensä Gabriellen molemmilta puolilta ja maiskautti mustan oriin liikkeelle ja niin se lähti nelistämään leppoisasti eteenpäin tietä pitkin ja kartano jäi taakse, ja siitä oli Raul ihan hyvillään. Hän ei pitänyt yhtään siitä, että tanssiaisissa oli ollut yhtä hulinaa, esimerkiksi kääkän ja rapujen takia ja sitten vielä Jussin. Niin kuvotus kantautu suureksi, kun hän edes mietti Jussia ja tämän porsaankyljystä vai mitä ikinä oli toinen syönytkään. Rasvaista se ainakin oli ollut, eikä puolidemonia saisi koskaan sellaista syömäänkään. juuri silloin olikin käynyt tämän mielessä se, että mitä jos hän ryhtyisi kokonaan kasvissyöjäksi. Ei tarvitsisi ainakaan maistaa yhtään mitään tuollaista rasvaista ja iljettävää.

Tuuli hulmusi miehen valkoisissa, nyt kyllä hivenen hopeisissa hiuksissa ja tämän kasvoilla koreili yhä pieni hymyntapainen. Ori laukkasi koko ajan pehmeästi ja se tuntui siltä kuin olisi ollut keinutuolissa. Se oli tasaista ja matkaavoittavaa, ja vielä kun hänen edessään istui punahiuksinen neito, josta Raul ei mielellään päästäisi koskaan irti. Demoni sisällään nukkui ja kehräsi. Mies oli saanut olla rauhassa ja demoni ei piinannut häntä enää, ja toisaalta puolihaltia toivoikin että jos demoni lopettaisi kokonaan hänen kiusaamisensa. Mutta sekin taisi olla vain toiveajattelua, sillä Raul tiesi ihan hyvin sisällään, että demoni ei lopettaisi, milloinkaan. Ei ennen kuin hän kuolisi tavalla tai toisella. Demoni itse voisi laittaa Raulin kuolemaan jos vain tahtoisi. Mutta tähän mennessä se oli vain piinannut miestä, ja tehnyt hänestä kylmäkiskoisen ja ilkeänkin. Demoni oli mahduttanut hänen päähänsä kaikkea pahaa, mutta koskaan hän ei ollut alistunut tappamaan tahallaan. Soturin kunniasta Raul piti henkeen ja vereen kiinni. Siitä hän ei luopuisi, koska muuten kaikki kunnioitus itseään kohtaan häviäisi pois.

"Missä suunnassa se talo sijaitsee?" Raul sitten myöhemmin kysyi ja hiljensi Yashan tahdin ensin raviin ja sitten käyntiin. Hevonen oli juossut jo jonkin aikaa ja olihan se hyvä senkin välillä kävellä. Kartano oli jo hyvin kaukana, ja Raul ei oikeastaan itsekään tiennyt että missä he olivat, koska ei ollut käynyt siinä osassa Payonia vielä. Paljon oli vielä tutkittavaa, paljon oli vielä katsomatta, mutta nyt hän halusi vain viettää akaa gabriellen kanssa, kun siihen oli mahdollisuus. Puolidemoni hymyili hieman ja saattoi tuntea neidon punaiset hiukset kasvoillaan. Hänen omat hiuksensa liitelivät tuulen mukana. Melkoinen ilta oli ollut, mutta nyt se vain tuntui kääntyvän koko ajan paremmaksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   To 21 Elo 2008, 15:04

Gabrielle sulki silmänsä. Haltianeito piti aluksi tiukasti kiinni hevosesta, kun Raul kannusti ori laukkaan. Hetken kuluttua, huomatessaat ettei tipukkaan, hän uskalsi hellittää hieman otettaan. Yasha laukkasi tasaisesti kaviot kiveykseen kopisten ja Gabrielle ei hetkeen hennonnut avata silmiään, mietiskeli vain miltä ohikiitävät rakennukset näyttäisivät ja olisiko kädulla vielä ihmisiä, jotka eivät olleet tansseissa ja mitä he mahtoivat ajatella heistä; Raulista ja Gabriellesta, punapäästä ja hopeahiuksesta.
Punahiuksinen avasi vihreyttä säteilevät silmänsä ja räpytteli hetken niitä.

Gabrielle katsahti taivaalle. Siellä näkyivät jo monet tähdet. Kuunsirppi loisti himmeänä pilvenhattaran takaa. Haltia sipaisi taas kurittomia hiuksiaan eteensä, etteivät ne haittaisi Raulia.
"Missä suunnassa se talo sijaitsee?" Raul kysyi, kun he olivat jo jonkin aikaa ratsastaneet ja Yashan vauhti hiljentynyt tasaiseksi käynniksi. Gabrielle vilkaisi ympärilleen. He olivat edenneet jo melkolailla, vanhan Lilyenin talo olisi pian aivan heidän oikealla puolellaan katua.
"Vielä hetki", Gabrielle mumisi itsekseen, mutta kuitenkin sen verran kuuluvasti, että Raulin olisi mahdollista kuulla se.

Haltianeito nojautui edemmäs ja siristi silmiään nähdäkseen jossain vanhan tutun portin. Hän oli yleensä kulkenut toisesta suunnasta katua, kun oli tullut Lilyenin rouvalle kylään. Rouva oli isän vanha ystävä ja lahjoitti usein viihdyttäjän työssä olevalle Gabriellelle rahaa kun sitä liikeni ja kutsui tyttöä myös silloin tällöin syömään sämpylää. Rouvalla kun oli kohtuullisen paljon rahaa ollakseen vaani.
Gabrielle hymyili surullisesti. Toivottavasti rouva ei pahastuisi, vaikka hän toisi Raulinkin taloon. Lilyen oli antanut luvan haltianeitokaiselle, mutta hän ei ollut maininnut vieraista. Ehkäpä se ei selviäisikään rouvalle.

"No nyt! Seis!" huudahti Gabrielle kun ruostunut, villiviini-köynnösten peittämä portti tuli näkyviin. Gabrielle vilkaisi taakseen ja hymyili Raulille. "Tässä on rouvan talo", hän sanoi ja osoitti porttia.
Neito kokosi hameen helmansa ja laskeutui alas Yashan selästä. Hän silitti mustan orin turpaa ja kiitti tätä äänettömästi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 24 Elo 2008, 14:19

Yasha laukkasi, hiljan tuntuisesti ja keinuvasti. Se oli meillyttävää ja samalla hyvin rauhoittavaa. Niin usein oli Raul vain jäänyt kuuntelemaan tätä kavioiden kopsetta joka kantautui pieninä tasaisina napautuksina puolidemonin korviin. Tämä sulki silmänsä ja antoi tuulen tuivertaa kasvoihinsa ja hiuksiensa lomaan. Hän tunsi Gabriellen lähellään ja tunsi muutaman punaisen hiussuortuvan kutittavan kaulaansa, mutta se ei haitannut häntä. Pian nuo myrkynvihreät silmät kuitenkin avautuivat ja Raulin kasvoille muodostui lempeähkö hymy, sen aina samankaltaisen kylmän sijaan. Ja täytyi sanoa, että mies kyllä näytti ihan eri henkilöltä hymyillessään hieman iloisemmin, ettei se aina ollut vain niin kylmää ja kolkkoa. Mies oli komea silloinkin toki, mutta joskus se ilkeä, pimeä komeus myös karkoitti ihmisiä ympäriltään. Raul ei sisimmässään ollut paha. Häntä vain osittain hallitsi demoni, joka piinasi häntä, joka oli hänen äitinsä peruja, mutta toinen puoli, petollinen haltiaveri tuli isänsä puolelta. Valkohiuksinen murahti äänettömästi muistaessaan isänsä. Hän ei halunnut muistaa tätä, ei koskaan. Hän oli tappanut oman isänsä, mutta ei katunut sitä. Joskus piti tehdä ikäviä asioita, ei sille voinut mitään. Raul kunnioitti itseään jossakin suhteessa hyvin paljon, eikä osannut tulkita asiaa pahalla tavalla. Hänen demoninen puoli aina väitti, että se oli ollut ihan oikein. Ja eihän Raul toki tappanut turhaan, hän oli kuitenkin ammatiltaan ihan kunniallinen soturi, eikä hän aikonut mennä tiputtamaan pois omaa kunnioitustaan. Hän halusi pitää ammattinsa puhtaana, vaikkei täysiverinen haltia ollutkaan. Hän oli puolidemoni, ja sillekään hän ei vain voinut mitään. Mitäpä sitä omaa verenperintöä muuttamaan, vaikka kyllä se toki joskus kismittikin suuresti. Mutta nyt. Raul ei vain jaksanut ajatella menneitä, eikä tulevaa, vain sitä hetkeä jolloin hän ratsasti tämän punahiuksisen kanssa mustalla oriilla, halki kaupungin sen laidan, ja kuunsirppi valaisi kaksikon tietä. Niin mitään muuta hänen ei tarvitsisi ajatella.

Valkohiuksinen kuitenkin kysyi eräässä vaiheessa, että missä talo sijaitsee ja siihen punahiuksinen neito vain vastasi että vielä jonkin aikaa sai ratsastaa ja kiitää eteenpäin, tuulen hulmuttaessa hiuksiaan ja samalla voisi kuunnella puiden oksien havinaa ja korppien huutelua. Hevosen kaviot isekytyivät kuin kipinöiden maahan, ja korvat painuivat luimuun, jotta tuuli ei ottaisi niihin niin paljoa. Hevonen pyrki eteenpäin koko ajan. Sen olemus oli vauhdissa, se ei ajatellut mitään muuta, kuin sitä eteenpäin menoa, ja sitä, että se sai kiitää tumman yötaivaan alla, kuin musta varjo. Sen lojaalisuus isäntäänsä kohtaan oli suuri ja kun Raul oli pyytänyt sitä viemään tämän neidon ja isännän jonnekkin, niin silloin ori myös veisi. Se pysyisi valkohiuksisen rinnalla. Ja Raul hevosensa. Hevonen oli ollut aina hänen tuki ja turvansa, se oli kuunnellut miehen jutustelua, ja se tiesi suurimmatkin salaisuudet mitä Raul sisälleen kätki. Hevonen ei kertonut niitä eteenpäin.

Sitten Raul havahtui ajatuksistaan, kun Gabrielle huudahti että pitäisi seisahtaa. Ja äkkiä Raul olikin koonnut ohjat kunnolla ja pysäyttänyt mustan oriin siihen paikkaan. Hevonen kuopi maata, mutta lopetti sen kun punahiuksinen nousi pois selästä ja sitten yasha vasta tyytyväinen olikin, kun hän sai kiitoksen tältä punahiuksiselta neidolta. Myös Raul laskeutui selästä pois ja taputti Yashaa kaulalle, ja kuiskasi sitten jotain oriin korvaan. Ja sitten musta hevonen ravasi pimeyteen, mutta jäi lähelle taloa kuitenkin, laiduntamaan.

"Tämä siis on ystäväsi talo?" myrkynvihreäsilmäinen sitten totesi ja siirtyi Gabriellen viereen, tuulen heiluttaessa pitkiä, valkoisenhopeisia hiuksiaan. Niin. Hän sai olla kahden tämän punahiuksisen kanssa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ma 25 Elo 2008, 15:23

Gabrielle katsoi porttia. Siihen ei tarvittu avainta, kuten Gabrielle muistikin.
"Tämä siis on ystäväsi talo?" Raul kysyi haltianeidolta. Gabrielle käänsi katseensa portista Raulin tavallisesti kylmään olemukseen ja huomasi, ettei se tosiaan ollut lainkaan niin kylmä. Mies oli myös lähettänyt orinsa laiduntamaan. 'Miten tuo musta ratsu totteleekaan häntä! Uskomatonta...'
"Niin. Rouva Lilyenin talo", Gabrielle sanoi hiljaisella äänellä, sillä kadun hiljaisuudessa kaikki kuullosti kovemmalta. "Mennään talolle", Gabrielle jatkoi, hymyili nopeasti ja hieman viekkaastikin.
Haltia käveli portin luo. Se oli joskus ollut oikein hieno, musta portti, mutta nyt se oli hieman ruosteessa ja näytti enemmänkin lumotun linnan portilta yössä tummilta näyttävissä viiniköynnöksissä puettuna.
Punahiuksinen haltianeitokainen tarttui lujasti portin kahvaan ja veti. Se aukeni lähes maagisen hiljaisesti, eikä päästänyt ääntäkään.

Gabriellen selässä kulkivat kylmät väreet. Päivän valossa puutarha oli aina näyttänyt paljon houkuttelevammalta. Nyt, alkuyön hämärässä puut, pensaat ja kukat loivat aavistuksen plottavan tunnelman, varjoisissa kolkissa rapisi. Portilta kulki polku kauniille talolle, ei tosin kovin isolle, mutta vaanittaren omistamaksi aika ylelliselle puutalolle. Gabrielle nielaisi ja jatkoi itsevarman oloisena matkaansa. Hän joutui pidättelemään itseään, ettei olisi ulissut.
Onneksi matka oli lyhempi kuin miltä se oli näyttänytkään.

Gabrielle kokeili nostaa yhtä pienehköä kiveä polun varrella. Se irtosi kevuesti ja paljasti altaan kultaisen, joskin likaisen avaimen. Hän henkäisi ihastuksesta, sillä avain tuntui säihkyvän varjossa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Su 31 Elo 2008, 11:58

Raul kuuli punatukkaisen vastauksen ja nyökkäsi hiljakseen. Yasha oli laukannut, tahi ravannut jo tummaan yöhön, mutta se palaisi kun valkohiuksinen vain viheltäisi. Niin, paikka näytti jokseenkin lumotulta ja Raul astuikin toisen jäljessä portista sisään, ja näki tämän punatukkaisen hymyn, hieman viekkaankin, johon mies vastasi omalla hieman lämpimämmällä hymyllä, mitä yleensä ei toisen huulilla nähnytkään. Mies oli jokseenkin onnellinen ja hymähtikin itsekseen. Hän oli sujut itsensä, oman sisinpänsä kanssa ja oli löytänyt rakkauden, josta koittaisi pitää kiinni. Ei päästäisi koskaan lähtemään, antaisi kaikkensa tämän vuoksi, oman henkensäkin. Aivan kuten soturit. Aivan kuten prinssi kauniin prinsessan puolesta. Niin, Raul ei vain oikein pystynyt kuvittelemaan itseään miksikään prinssiksi, ei ollenkaan. Mies oli käynyt kovan elämänkoulun ja tiesi että kuolema voisi odottaa paikoissa, jossa sen ei luulisi lymyilevän. Puolidemoni ei kuitenkaan pelännyt kuolemaa. Se olisi vain yhden taipaleen päätös, ennen kuin uusi alkaisi. Hän ei uskonut jumaliin, ne olivat hänelle ilmaa. Hän ei kuitenkaan tuominnut niitä jotka uskoivat. Se olisi jokaisen oma päätös ja Raulin oli tämä. Hän kuitenkin tahtoi uskoa, että jossakin toisaallakin olisi elämää ja hän syntyisi uudestaan, jonakin toisena ja kokisi taas sen mikä oppimatta edellisessä elämässä jäi. Niin, se oli jokseenkin hyvänoloinen kuolema.

Raul käveli rauhassa hieman aavemaisen pihan ylitse, Gabriellen perässä. Mies ei juurikaan katsellut ympärilleen, vaan myrkynvihreät silmät kulkivat edessä kohoavassa talossa ja joskus tuo katse kohdistui rakkaaseen punahiuksiseensa. Sitten toinen pysähtyi nosti hieman jotakin kiveä ja sieltä paljastui avain, joka tuntui säihkyvän. Valkohiuksinen sipaisi hiuksiaan pois silmiensä tieltä ja käveli Gabriellen vierelle.
"Tämä on kaunis paikka ja talokin on melkoisen komea ilmestys", Raul sanoi hiljaa, värähtämättömällä äänellä. Hän käveli Gabriellen eteen ja vei kätensä tämän leuan alle, nostaen sitä hieman. Valkohiuksinen painoi hiljaa, lempeästi huulensa toisen huulia vasten. Valkoiset hiukset leijuivat hienoisessa tuulessa ja myrkynvihreät silmät sulkeutuivat. Jotenkin harmoninen oli tämä hetki, puutarhassa, joka oli aavemaisen synkkä, mutta jollakin tapaa maaginen. Kaksi henkilöä, suutelemassa, ja mies oli komea, komea kuin yö, hiukset hohtivat kuun valoa hopeisina. Valkohiuksisen kanssa siinä punatukkainen. Mikä voisi olla kauniimpaa?

"Olet kaunis", ja niin tämäkin oli monasti sanottu, mutta Raul ei ollut saanut sanan lahjaa. Hän ei osannut oikein kunnolla ilmaista itseään, mutta toivoi, että tämä kaunis haltia osaisi ymmärtää häntä ja toivoi, että toinen tiesi, mitä hän todella tunsi. Vaikkei hän niitä sanoin sanonutkaan, vaan halusi näyttää teoillaan. Puolidemoni oli ollut jokin aika sitten oman itsensäkin kanssa kaidalla polulla, eikä oikein ollut tiennyt mitä teki. Nyt hän halusi tietää että Gabrielle tietäisi hänen rakastavan punatukkaista yli kaiken. Miehen silmät hohtivat vihreinä, lumoavina. Käsi sipaisi vielä punaisia hiuksia, ja katse kohdistui punahiuksiseen muutenkin. Hän oli siinä missä halusikin olla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   La 27 Syys 2008, 14:22

Gabrielle käänsi katseensa avaimesta muualle. Rauliin, joka oli tullut hiljaisin askelin haltian lähelle.
"Tämä on kaunis paikka ja talokin on melkoisen komea ilmestys", mies sanoi ja Gabrielle sulki silmänsä tuntiessaan Raulin viileitten sormien tunnun leukansa alla. "Niin", haltianeito mumisi ennen kuin Raulin huulet koskivat hänen omiaan. Gabrielle halusi taas painaa tämän lyhyen hetken muistoihinsa, hän halusi muistaa tuon ihanan tunnelman, kolkon viileyden ja tähdet osin pilvien peittäminä.
"Olet kaunis", Raul kuiskasi ja se sai Gabriellen hymyilemaan leveästi. Haltianeidon olisi tehnyt mieli laulaa ja nauraa ilostaan, mutta hän hillitsi tuon halun. Onnellisuutta puhkuen neito kykeni lausumaan vain yhden sanan: "Sinäkin".
Hän irrottautui miehen lumoavasta otteesta ja käännähti taas talolle päin. "Sisälle?" Gabrielle loi lempeän katseen Rauliin.

Odottamatta vastausta neito kipitti ovelle ja käänsi avainta lukossa. Se loksahti auki ja ovi avautui heti rakoselleen. Gabrielle kurkkasi olkansa yli ja hymyili nopeasti Raulille.
Haltia astui aulaan, täysin autioon ja kalusteettomaan. Hän jatkoi eteenpäin ja askeleet nostattivat pölyn ilmaan. Olohuone, jonka keskipisteenä oli kaunis vanhanaikainen tulisija, sen Gabrielle näki seuraavaksi.
Neito kiiruhti takan luo ja lappoi sinne puuta. Takan reunalla oli tulukset, joilla punahiuksinen neito iski tulta kokeneen lailla. Oranssi, punertava, kullankeltainen, hennon hentoinen liekki nuoli yhtä lastua. Tuo kaunis, lumoava liekki tanssahti toiselle ohuelle puulle, tarttui nopeasti kuivaan ainekseen ja loi heti takkahuoneeseen lämpimän, kotoisan tunnelman.
Gabriellen kasvot loistivat hetken vielä aluillaan olevan tulen loimussa ja valonsäteet korostivat neidon kultaisen punaisia hiuksia.

Huone oli sisustettu hienosti, lähes aasamaisesti, mutta kuten rispaantuneista matonreunoista ja tummista läiskistä kultauksissa huomasi, ettei talon omistajattarella ollut niin paljoa rahaa kuin rikkaimmilla aasoilla.
Takan edessä oli pehmeä, punakankainen sohva, jonka reunuksissa oli kultaus. takaseinustalla oli kirjahylly ja lukutuoli pienine pöytineen. Lattialla oli valtava matto, punaisenkirjava väriltään ja seinillä roikkui muutamia tauluja.
Seinustalla oli myös peili, harvinaisuus vaanin talossa.
Gabrielle silmäili tätä kaikkea ja hymyili kääntäen ovelle katseensa, hakien Raulin viileää, mutta silti niin kiehtovan ihanaa katsetta.

//Anteeksi pyytelen taukoa tässä ; )//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   Ke 01 Loka 2008, 11:47

Raul oli painanut huulensa toisen huulia vasten, suudelmaan. Tuo oli jotenkin harmoninen hetki, täynnä taikaakin. Valkohiuksinen halusi vielä kerran sanoa, että toinen oli hyvin kaunis, saaden siihen vastauksen, ja Raulin kasvoille nousi utuinen hymy, eihän tämä ollut koskaan ollut hyvä hymyilemään, mutta aika Gabriellen kanssa oli saanut hänet jokseenkin hymyilemään enemmän, eikä mies muutenkaan ollut enää ihan niin kylmä ja kolkko herra. Kun toinen sitten totesi kysyvällä äänellä että sisälle, niin Raul nyökkäsi. Hän astui punahiuksisen jälkeen sisään, aulaan, joka oli autio. Puolidemoni katseli myrkynvihreillä silmillään ympärilleen ja tutki paikkaa. Hän ei huomannut minne Gabrielle oikein kerkesi mennä, kun hän huomasi olevan yksin aulassa. Muutaman valkoisen haituvan tuo siirsi pois silmiensä edestä ja siirtyi sitten etsimään Gabriellea, joka olikin takkaan laittamassa tulta. Raul katseli hetken tulen hehkua, ja myös tuota neitoa jota rakasti. Punertavan sävyn sai huone, ja se oli jotenkin niin taianomaista. Miehen olemus, se kuitenkin loi kylmän vivahteen siihen takasta tuikkivaan lämpöön. Puolidemoni melkein hohkasi kylmää, vaikkei sitä välttämättä halunnutkaan. Demoni sisällään nukkui, se kehräsi, saaden Raulin olemaan jotenkin rauhallisempi. Hän ei ollut niin kylmä, kun demoninsa nukkui, mutta kun se heräisi hänestä tulisi ehkä mekaanisemman oloinen. Tuo ei välttämättä uskaltaisi paljastaa tunteitaan tai mitään muutakaan. Hän ei kuitenkaan ollut vielä varma sisäisestä demonistaan ja halusi kuvitella elämää sellaisena, että hän eläisi ilman demoniaan. Mutta se ei tainnut olla mahdollista.

Myrkynvihreät silmät tutkailivat nyt sisustusta. Melkein kuin aasoilla, mutta kuitenkin hieno ja kyllä tästäkin huomasi, että omistaja oli vaani ja varsinkin kun tiesi sen entuudestaan. Valkohiuksisen miehen katse kiersi hetken aikaa ympäri huonetta, kuunnellen vain tyhjyyttä, tai kuunnellen vain sitä tulen rapinaa takassa. Se oli jokseenkin niin ihanan rauhoittava tunne. Olla vain, ei ketään muuta lähimaillakaan, muuta kuin hän ja Gabrielle, sekä Yasha, tuolla jossain. Hevonen kyllä löytäisi omistajansa tuota pikaa, jos Raul vain tarvitsisi uljaan mustansa apua. Hevonen kuitenkin oli niin lojaali omistajalleen. Olihan se ollut kaikista pisimpään Raulin ystävä. Ystävä... Niin hänellä oli ollut ennenkin ystäviä, velikin. Tai ei biologista veljeä tietenkään, mutta tämä toinen oli asunut hänen äitinsä luona ja he olivat kuin veljiä toisilleen. Reetu. Mitäköhän käärmedemonille mahtoikaan kuulua? Raul ei ollut löytänyt ystäväänsä taistelun jälkeen ja se valkohiuksista painoikin kaikista eniten. Mitä jos Reetu oli vaikka kuollut sinne?

Raul huokaisi hiljaa. Mitäpä sitä menneitä muistelemaan. Hänen katseensa kääntyi taas tulen loimuun ja siitä rakkaaseen punahiuksiseensa. Myrkynvihreiden silmien katse kohdistui noihin sammalenvihreisiin silmiin. Jälleen utuinen hymy täytti nuo teräväpiirteiset kasvot. Kolea olemus astui muutaman askeleen eteenpäin.
"Täällä on ihanan rauhallista", hiljainen ääni sanoi. Tämä seisoi nyt ehkä suunnilleen metrin päässä Gabriellesta. Huoneeseen tulvi lämpöä, mutta se ei tuntunut ottavan osaa Raulin koleuteen. Ehkä se asia oli kuitenkin miehessä itsessään niin viehättävää. Hän ei ollut kuten muut. Hän oli kylmä, kolea luonnoltaan, mutta silti oli tälläkin sydän. Mutta senkin oli vain yksi henkilö saanut huomata, Gabrielle. Kaikille muille Raul tuntui olevan sama, oma kolea itsensä, jolla ei ollut tunteita eikä sydäntä.

"Saanko luvan?" mies sitten vei toisensa kätensä selän taakse kumartui hieman, ojentaen toista kättään Gabriellelle. Valkohiuksinen hymyili hieman yhä, pitäen koko ajan myrkynvihreiden silmiensä katseen toisessa. Tässä oli jotakin sellaista taikaa, mitä oli sanoin vaikea kuvata.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kohtaloko?   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kohtaloko?
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: JUHLAPELIT :: JOULUTANSSIAISET-
Siirry: