PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Vedestäkö viisautta?

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vedestäkö viisautta?   Ti 26 Helmi 2008, 21:10

>Dea voisi hipsiä tänne kera neitosensa. :3<

Kumeasti kopsahtelivat kaviot maankamaraa vasten. Matalana kaikui voimakas pärskähdys. Kaulan voimakkaat lihakset värähtelivät, musta harja hulmahti tuulen koskettaessa, laajenneet sieraimet vetivät ilmaa ahnaasti sisäänsä, tummien silmien katsellessa ympärilleen varautuneena, mutta silti niin uljaana ja rohkeana.
Mustan oriin selässä istui nainen, jonka pitkä letti heilahti ilmassa sillä hetkellä, kun katkeran suloinen ilmavirta viilsi paikan poikki. Huppu varjosti tämän tuntemattoman kulkijat sirot kasvot, kahden ruskean silmän katsellessa paikkaa ilmeettä. Veden suloinen solina kuului korvissa ja ehkä siksi seisautti nainen ratsunsa, joka pärskähti ja heilautti päätään närkästyneenä. Hitaasti siirtyi ratsastajan katse lähteeseen, sormet nousivat hitaasti tarttuakseen viitan huppuun, kiskaistakseen sen alas. Paljastui pörröiset, punertavat suortuvat sekä kauniin kapeat kasvot, kun Valerieksi nimetty Samooja tuijotti kristalliseen nesteeseen. Hän oli kuullut jotain tästä paikasta. Kuulemma se, joka nautti vettä tästä lähteestä, ansaitsi itselleen ikuisen viisauden, itse viisaan Mimirin silmien alla. Valerie tuhahti matalasti, laskeutuessaan komean ratsunsa selästä, joka tuijotti emäntäänsä kysyvästi tummalla katseellaan.

Viisaudesta Valerie ei tiennyt, eikä itseasiassa moiseen taruun uskonut. Saatika piitannut. Mitä hän tekisi ikuisella viisaudella? Miksi hän haluaisi elää tietäen vastauksen jokaiseen kysymykseen, joka hänelle esitettiin? Punapäinen sotilaskoulutuksen saanut tarttui kevyesti nahkaisiin ohjiin, taluttaen ratsunsa veden ääreen. Joku voisi pitää tekoa äärimäisen törkeänä, sillä nainen antoi hevosensa upottaa turpansa tähän "viidausen lähteeseen", jolla tyydyttää koko päivän kalvaneen janonsa.
Valeria laski sormensa hevosen mustalle karvalle, siveli tätä hieman.
"Sinä ansaitset sen", kuiskasi nainen äänellään, joka oli kuin syksyinen tuuli puiden latvustossa. Hän painautui hieman lähemmäs ratsuaan, suudellakseen pehmeästi tämän vantteraa, lihaksikasta kaulaansa.
"Juo ja lepää hetki, ystäväni."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ke 27 Helmi 2008, 20:46

[[ Ja hän saapuu~ ]]

Pitkänmalliset, suipot korvat heilahtivat velttoina, kun Lee kiristi tahtiaan, lampsien entistä ryhdikkäämmin eteenpäin. Haltia terävöitti katsettaan, mitä selvemmin kuuli veden äänen, jota seurasi uskollisesti. Mahtoiko olla kohtalon lievää ivaa, että toinenkin matkalainen oli pysähtynyt veden houkuttelevan äänen johdosta...kenties ei. Olihan juuri kyseisellä vedellä kuitenkin suurempikin arvo, kuin vain sen vapaan solinan soinnullinen ääni. Juuri kyseisen lähteen vesi kuulema antoi rutkasti viisautta tai ainakin näin jopa merimiehet painottivat uskovansa. Kuitenkin jopa Leen kaltaisen, uskomuksiin harvoin uskovan haltian oli myönnettävä, että moinen värikäs sakki tuntui uskovan jokaiseen legendaan, jolle löytyi todella löyhät perusteet. Oli toki ymmärrettävää, että nämä uskomukset toivat väriä ja jännitystä joskus yksitoikkoiseksi käyvään elämään, mutta se vain kasvatti haltian ihailua heitä kohtaan. Heillä tosiaan oli ihailtavan paljon uskoa niinkin hämäriin asioihin, kun taas nainen itse tyytyi kuuraamaan kantta nopeammalla vauhdilla, kuluttaen vain lisää kärsinyttä lattiaa.
Varpaat kipristelivät, ne eivät selvästi tahtoneet tottua kenkiin, joiden suojiin joutuivat aina maihin tultaessa. Mieluusti ne olisivat tahtoneet tuntea kovan maan allaan ja antaa vapaana kiitävän tuulen hipoa herkkää ihoa. Mutta muiden silmien eteen tultaessa oli pakotettava itsensä näyttämään edes hieman edustuskelpoisemmalta, kuin laivan uumenissa työskennellessään. Käsi kosketti varmistaen housujen vasemman taskun hieman pullottavaa kohoumaa - kallisarvoinen rahapussi kulki yhä mukana. Samalla haaveet lennähtivät naisen suurimman toiveen luona, oman laivan aurinkoisella kannella. Moisessa näyssä katse todellakin lepäsi rauhallisena, mutta siltikin niin kaukaisena.

Toinen kulma lähti hiljalleen kohoamaan korkeuksia kohti, silmien kallistuessa katselemaan, kun muuan tuntematon nainen laski hevosensa juomaan tästä niinkin maagisesta lähteestä. Väistämättäkin Leen kasvoille kääntyi irvaileva hymy, mahtoiko toinen ollenkaan tietää kuinka "mahtavia" voimia samainen vesi juojalleen toi?. Haltia oli pysähtynyt aivan odottamatta naisen ja hevosentaakse, suoden itselleen luvan siirtyä suuremmasta elukasta muutaman askeleen kauemmaksi. Vaalien näin omaa turvallisuuttaan.
"Varo vain! Pian hevosesi on viisaampi kuin sinä ja latelee sanoja aamusta iltaan taukoamatta!", haltia totesi, painaen kasvoilleen arvioivan ilmeen. Hyvällä vauhdilla eläin näytti tuota vettä juoda, mutta kiinnostavaa olisikin nähdä, kuinka totta tämä taru oli! Pahimmassa tapauksessa koni todellakin alkaisi laukomaan kärkeviä kommentteja, mutta voisivatpa vanhat eukot olla näkemässä tämän päivän, jolloin osoitettiin, ettei vesi toiminutkaan... Heidän ilmeensä olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen!
Omaa aikaa Lee oli saanut haalittua noin viikon, ennen kuin työhön kuuluvat tehtävät velvoittivat hänet palaamaan takaisin pienelle kalastusalukselle, jonka kuuraajana oli lupautunut viettämään muutaman viikon. Aika täällä maissa tuli käyttää harkitusti, vaikka hevosen juomisen seuraaminen ei kuulunutkaan perinteisiin vapaa-ajan huvituksiin. Tosin nyt hän oli jo ehtinyt avata suunsa, joten mitäs siinä enää peittelemään valmiuttaan sanomaan nopeaa kommenttia. Pitkä harppaus toi hänet entistä lähemmäksi vierasta naista, pienen pelon alkaessa syntyä haltian sisällä; mahtoiko matkalainen ärsyyntyä suunnattomasti hänen sanoistaan?. Mielessään Lee ehti jo pahoitella toisen puolesta tätä suurta kärsimystä kuulla näitä sanoja, mutta punatukka ei näyttänyt heti päälle sylkevältä hurjimukselta, joka sopivan paikan tullen kaivaisi esiin miekan ja lävistäisi armotta suippokorvan heti siihen paikkaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   To 28 Helmi 2008, 15:39

Valerien ruumis ei värähtänytkään, kun taaempaa kuului ääni, joka keihästi hiljaisuuden terävästi. Edes Serkan ei reagoinut saapujaan kummoisesti, mitä nyt käänsi korvansa toisen suuntaan ja vilkaisikin taakseen - orii oli nähnyt ja kokenut kaikenlaista, eikä ihan jokaista ääntä karkuun lähtenyt.
Viittaselkäinen nainen kääntyi ympäri, jotta kaksi syvänruskeaa silmää näkisi paikalle tulleen naisen. Ilmeettömät, ehkä vähän miettiväisenkin näköiset kasvot tutkivat toista hetken hiljaa, kun haltiaksi tunnistetun henkilön sanat kopsahtivat entisen sotilaan alitajuntaan. Pieni hymy nousi huulille, mutta liian leveäksi sitä ei Valerie sallinut leviävän.
"Olisi edes niin viisas kuin hevoset yleensä." nainen lausui soinnukkaan kolkolla äänellään, sormien sukiessa mustan oriin silkkisen lyhyttä karvaa. Toki hän tiesi, että hänen hevosensa peittosi älyssä monet muut tallaajat, mutta pitihän sitä jotain vastata takaisin. Karskin kokoinen hevonen juuri tällöin päätti lopettaa juomisen, korskahti voimakkaasti ja peruutti muutaman askeleen, jolloin tottuneesti Valerien sormet puristuivat nahkaisten ohjien ympärille. Hän ei sallisi sitä, että rakas työjuhta karkaisi omille teilleen tavaroineen.

Keihäsmiekkaa selässään kantava lettipää seisoi aloillaan vierasta katsellen. Viitta peitti vain hieman varsin avointa yläosaa - ja mielessään Valerie voisi jälleen kerran kysyä, miksi edes piti moista yhä päällään - ja punaiset suortuvat kutittelivat kasvojen kalvakkoa ihoa.
Ruskeat silmät katselivat vieraan omiin meripihkan sävyisiin, tutkivat toisen sinertävää ihoa ja suippoja korvia. Mielessään nainen kävi kaikki rodut, joihin oli törmännyt - ja mielessään päättikin, että kyseessä täytyi olla merihaltia. Muita tuon näköisiä ei nainen päässään keksinyt.
"Haltia ei liene viisautta enempää kaipaa", Valerie totesi rauhallisesti, kun kääntyi hevosensa puoleen, aseensa terän välkähtäessä kelmeän valon siihen osuessa. Haltijathan elivät kovin pitkään, kai niinä vuosina näki ja oppi paljon. Sormillaan Valerie kokeili, että kaikki nahkaiset remmit pitivät ja että kaikki tavarat olivat tallessa. Varmuuden vuoksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ti 04 Maalis 2008, 19:25

Matkalainen ei osoittautunutkaan ympäriinsä riehuvaksi, ärhäkäksi neidoksi, kuten Lee oli mielessään pelännyt. Päin vastoin, naisesta kuului hillitty vastaus, sekä pienen pienen hymyn haltia luuli myös erottavansa noilta vierailta kasvoilta. Se piirre sai suippokorvan huokaisemaan mielessään pelkästä helpotuksesta. Enää näillä main ei tiennyt, kenelle kannatti suoda muutaman sanasen ja ennen kaikkea, kenelle oli lupa lausua ne. Liian monta kertaa tuttavalliseksi heittäytynyt haltia oli joutunut juoksemaan henkensä edestä, kun toinen osapuoli tajusi naisen osoittaneen omasta mielestään veikeät sanat tälle ja ottanut pahemman kerran nokkiinsa niistä. Kaikki olivat aivan liian herkkänahkaisia, mutta näin sen selvästi täytyi mennä.
Omat ajatukset repivät hetkittäin naista irti tästä todellisuudesta, eikä hän huomannut tuon korean ratsun omistajan katselevan häntä. Eihän moinen etäältä vilkuilu olisikaan leppoisaa merenkulkiaa haitannut. Oli suorastaan kunnia, mikäli joku suopeita katseita häneen kohdisti! Sääli sinäänsä, olisihan Leen kaltainen kulkija mielellään röyhistänyt ylpeänä rintaansa, jos olisi tajunnut saaneensa edes niin paljon toiselta huomiota, että ihan tarkemmin tätä täytyi tarkastella. Korvat nousivat hitusen enemmän pystyyn, kun salaperäinen nainen lausui sanan 'haltia'.

"Päin vastoin, hyvä neiti...!", haltia aloitti, katseen muuttuessa nopeasti lähes ilkikuriseksi.
"Haltiat janoavat tietoa ja viisautta! Itselläni se näyttää olevan elämän suurin tehtävä, kerätä viisautta. Miten muuten nämä niinkin jalot olennot osaisivatkaan toimia niin nokkelasti ja ovelasti eri tilanteissa, päästen niiden yli helposti!?! Vieläpä vahingoittamatta itseään.". Sanoissa huokui lievä itseironia ja tiesipä nainen itsekkin, ettei sen kummemmin osannut itse toimia nokkelasti eri tilanteissa. Esimerkit loistivat nuoruudesta ja tätä niin sanottua "viisautta" hän oli hankkinut vain laivan ylläpidon suhteen. Toki kyseiseen lajin haaraan kuului näitä neropatteja, mutta ne Lee jätti suosiolla omaan arvoonsa. Haltioissa hän itse ei nähnyt mitään sen hienompaa, vaikka heitä niin kauniiksi, solakoiksi ja auttavaisiksi kuvailtiikin. Eivätpä olleet moisten lorujen kertojat tainneet tavata hänen itserakasta sukuaan tai varsinkaan ylisuojelevia vanhempiaan. Tuskallinen tuhahdus karkasi siroilta huulilta paheksuvana, järjetön kansa siinä, missä muutkin! Taisipa vain toinen nainen viitata sanoillaan johonkin...etteikö hän muka näyttäisi kovinkin viisaalta!
"Tosin älä suotta lähde minun älyni kanssa kilpailemaan! Olen tämän maan päällä tallustanut ennen, kuin synnyit, joten jätä heti leikki sikseen! Voin vakuuttaa, että häviät. Ja taas pahimmassa tapauksessa minä häviän ja teen itsestäni virallisesti suuri suisen narrin!".
Irtosihan omien sanojen lomassa toiveikas hymykin, ihan näin kohteliaisuuden merkeissä. Samoilla hetkin haltia havaitsi punapään selässä uhkaavana olevan miekan tapaisen aseen. Sellaisen näköistä hän ei ollut aiemmin tavannut, eikä peitellyt hämmästystään, kun katse liukui hitaasti pitkin teräksen kiilteleviä muotoja.
"Et taida sitä itsekkään pahemmin tarvita lisää. Kokenut taistelia olet näemmä, jos tuollaista osaat taitavasti käsitellä!".
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ke 05 Maalis 2008, 19:48

Kovin puheliaalta vaikutti tämä nainen, jonka kasvot loistivat melkein kilpaa auringon kanssa, huulten kaunistaessa kasvoja ja silmien säihkyessä. Valerie oli kuin varjo tuon haltian koreudesta. Ei sillä, kyllähän sotilatar oli saanut kuulla usein kehuja vartalostaan miehiltä, mutta muilla tavoilla. Valerien hymy oli vain hauras, tuskin havaittava ja ruskeissa silmissä loisti synkkä salaperäisyys. Hymähti punahiuksinen sentään kevyesti, kun katseli toiseen olkansa ylitse ja kohotti hieman kulmaansakin, kun vieras jutusteli haltioiden viisaudesta. Hieman lettipään mieleen tuli, että oliko tuon naisen älykkyys niin korkea, kun hän puheissaan antoi ymmärtää. Hymynhäiven säilyi vinona huulina.
"Sanopa se." toinen lausahti kevyesti. Hän ei haltioiden viisaudenlähteistä tiennyt, kuullut oli vain, että jaloja, oikeudenmukaisia, kauniita ja elämää nähneitä nuo olivat. Ja varmasti hän hävisikin niiden viisaudelle, koska - tosiaan - paljon nuorempi useita oli. Sotilaasta tuntui utoopiselta, sillä nytkin, kun katsoi tätä vierasta, saattoi sanoa, että hän näytti jopa Valerieta nuoremmalta. Mutta toisin oli.

Naurahdusta vieraan neidon puheet eivät saaneet aikaan, vaikkakaan ei hymykään laskenut. Mutta kun keskustelu siirtyi aina yhtä paljon kummastusta herättävään aseeseen, kallistui naisen sirot kasvot aavistuksen ja vilkaisipa silmätkin kiiltelevää terää.
"Tietoko taistelijasta taitavan tekee?" kysyi Valerie merihaltialta, liikuttaessaan katseensa takaisin tähän. Hän itse oli sitä mieltä, että vain kokemus ja uuttera työskentely saattoivat tehdä taviksesta soturin. Niin hänkin oli taitonsa vaalinut.
Valerie kohotti kätensä, tarttui vakaasti aseensa puiseen, pitkään varteen ja heilautti sen pois kannattimistaan. Puinen pää laskeutui maata vasten kuin jonkinlainen kävelykeppi, terä tasas osoitti taivasta kohden, korkeampana kuin aseen kantaja itse. Siinä se oli, koko komeudessaan. Kun Valerien Serkan havaitsi aseenoton, höristyivät korvat ja lihakset värähtelivät.
Täydellinen sotaratsu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Su 09 Maalis 2008, 13:34

Sisällään Lee tunsi onnistumisen tunnetta, olihan hän saanut lähes typerillä sanoillaan kaivettua lisää hymyä esiin soturin kauniilta kasvoilta. Yritys oli siis kovaa, haltian hymähtäessä mielessään, että näiden sotureiden pitäisi osata joskus ottaa rennommin. Vaikka hymy irtosikin lettipäisen naiselta, ei tämä tainnut paljoa elämässään nauraa. Suippokorva itse oli uhrannut elämänsä huolettomalle elämäntyylille, eikä niin osanut välittää mistään tai ottaa mitään turhan vakavasti. Löytyipä siitäkin tavasta yhtä paljon hyvää ja huonoa sanottavaa! Ainakin soturi avasi suunsa, kysymyksen muodossa.
"En tiedä, tarvitseeko miekan käsittelyyn viisautta! Saattaisin sanoa kyllä, mutta ehkäpä se riippuu itse taistelijasta...", nainen totesi. Eihän Lee itse minkäänlaista asetta osannut käyttää, mutta eli siinä uskossa, että aseen käyttämiseen tarvittiin myös ripaus viisautta sen suuren kokemuksen ohella.
Samaan aikaan tuo kummallinen ase sai kohota uljaaseen muotoonsa, näyttäen entistäkin uhkaavammalta. Voisihan toinen aivan hyvin nyt yhdellä heilautuksella katkaista haltian pään...tälläisen uhkaavan kuvan Lee itse sai katsoessaan mykistyneenä asetta. Tuon käsittelemiseen tarvittiin todellakin voimaa ja eikös pelkkä ajatus sellaisesta voiman määrästä vetänyt haltiaa entistäkin hiljaisemmaksi.
"Olet tainnut harjoitella tuolla paljon...vai?". Ääni oli hiljainen, lähes vaivautunut. Mutta niin ase vain veti äänen huomamattomaksi. Eihän rauhaa rakastava nainen paljoa aseita ympärillään nähnyt. Ainoastaan vaarattomia laivoja...

[[ Anteeksi viestin lyhyydestä...ja sen kököstä tekstistä T____T ]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ti 11 Maalis 2008, 14:37

Viisaus oli yliarvostettua - ehkä. Valerie ei useinkaan tälläisiä miettinyt. Olihan hän kuullut, että viisaaksi häntä oli kutsuttu, sillä ei suin päin turmioon tämä nainen juossut. Ei taistellut tunteillaan, niin oli Johtaja kuvaillut. Valerie erotti toisen ja väärän, tiesi tehtävänsä, eikä antanut mielipiteidensä tai ajatustensa vaikuttaa päätöksentekoon. Nykyisin tilanne oli toinen, koska aseenkantajalla ei ollut mitään tehtävää, mitä toteuttaa. Hänen ainoat päätään häiritsevät ongelmat nykyisin ovat, mitä hän söisi, miten hoitaisi hevosensa ja missä nukkuisi.
Punapäinen antoikin kasvojensa hieman kallistua, vinon hymyn valaistessa sirot kasvot näyttämään ilkikurisen salaperäisiltä, samalla niin rohkeilta ja määrätietoisilta. Tuuli sipaisi pitkää lettiä, lehautti sitä ilmassa.
"Käytätkö sinä viisautta taistellessasi?" tiedustelui sotilatar soinnahtavalla puheellaan, kun ruskea katse tarkasteli toista vaiteliaana. Eihän Valerie tiennyt, harrastiko toinen kahakointia - ei näyttänyt siltä, mutta ulkonäkö petti niin useasti tässä oudossa maailmassa, ettei säihkyvät silmät tai kauniit, pitkät sormet kertoneet enään totuutta.

Valerie vilkaisi katseellaan asettaan, jota piteli varmoin ottein käsissään. Hän hymähti kuivasti, lähes ilottomasti. Hän oli harjoitellut taistelemista enemmän kuin laskemista tai lukemista, turhaan. Muutamat taistelut läpi käynyt, Johtajaansa puollustanut, mutta tässä hän nyt oli. Unohdettu ja hylätty neitokaisraukka, parhaassa iässään oleva. Kuusitoistakesäinen teini oli ollut vielä helpohko vastus miesten tiellä, mutta nyt, jos hän olisi saanut jäädä kotiinsa.. hän olisi voittamaton.
"Koko elämäni." Valerie totesikin vastaukseksi, hieman liioitellen. Eihän hän lapsena vielä ollut sodan julmuuksiin kuulunut. Hänen lapsuusvuotensa olivat olleet pakenemista vanhempien taustan vuoksi, mutta ei siitä sen enempää.
Valerie ei halunnut muistaa tuollaisia asioita.

Serkan kiskaisi ohjia, korskahti terävästi ja astui pari askelta sivuun päätään pyöritellen. Sen mustat jouhet lepattivat pään liikkeen vuoksi, korvat luimuun painuivat ja tummat silmät muljahtivat. Valerie oli niin tottunut hevosen päähänpistoihin, että tottuneesti sormillaan nykäisi nahkaisia ohjia ja mulkaisi mustaan hevoseen. Tuittupäinen elikko, sellainen oli tämä raamikas ratsuhevonen, joka kuolainta tyytymättömänä pureskeli ja sieraimiaan värisytteli ilmaa haistaessaan.
Tylsistynyt, tai sitten viehko tamma kopsutteli lähipiirissä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ti 11 Maalis 2008, 19:17

Viisaudesta näytti olevan liikkeellä niin monen kaltaisia mielipiteitä. Olihan se arvostettavaa, jos viisautta osasi pitää arvossa ja vieläpä osasi vaalia sitä. Vain haltia ei näyttänyt liioin osaavan vaalia omaansa. Hajamielisyys tuntui valtaavan hetkessä koko pään juuri niissä tilanteissa, jolloin tätä suurta ja mahtavaa viisautta oltaisiin tarvittu. Joten olisi ollut suoraa hulluutta edes kysyä häneltä, onko hän mielestään viisas.
Hänen silmissään punapäinen soturitar näytti niin urhealta ja rohkealta, kun taas Lee itse hukkasi päivänsä katsellessaan ohitse vyöryviä aaltoja. Hetkellisesti pieni kateuden terävä neula tuntui lävistävän hänet, kun katse vilkuili ihaillen ensiksi naista, tämän asetta, siirtyen mustaan hevoseen. Silmiensä edessä hän näki naisen, jolla oli vapaus, asia, jota hän oli tavoitellut koko elämänsä ja olisi valmis tavoittelemaan vastaisuudessakin. Soturi varmasti pistäisi hanttiin, mikäli joku tulisi hänelle päätään aukomaan...hän itse ei voisi. Näky vaikuttaisi muutenkin kovinkin epätoivoiselta, jos haltia itse heiluisi nyrkit uhkaavasti ylhäällä toisia kohti! Tälläistä ns. tappelijan uskottavuutta suippokorva ei omistanut pätkän vertaa.
"Käyttää viisautta taistellessani?", Lee toisti huvittuen ajatuksesta, että hänen kaltaisensa merimies heiluisi miekan kanssa. Sekin oli ajatuksena lähes mahdoton, sillä eihän kukaan voisi nähdä suurta taistelijaa hänen miesmäisen vaatetuksensa alta, joka vielä oli turhan iso niinkin hoikalle naiselle. Kihertelyn pidätteleminen oli vaivan takana, eihän hän voisi koskan koskea miekkaan!

"Voin sanoa vain sen, että tuskin minusta olisi miekkaa edes kannattelemaan. Vai näetkö sinä tämän suuren, meriveden usein kasteleman vaatetuksen alla urhean soturin, joka pelottaisi jokaisen kaupungin ilkivaltaa harjoittavan roiston pois?". Sanojensa aikana haltia kyykistyi pyyhkäisemään merkitsevästi kuluneita housujaan, sekä valkoista paitaansa, jonka pussimaiset hihat tuntuivat imevän naisen kädet sisäänsä.
"En usko, että näet. Mieluusti ottaisin pelastettavan neidon osan, siinähän ei tunnetusti tarvitse tehdä mitään muuta, kuin huutaa ja takertua komean miehen kaulaan, eikö?". Niin suurella urheudella toinen oltiin kyllästetty jo nuorena, niinhän punapää itse jo totesikin. Selvästi hän ei kantanut aivan turhaan asetta mukanaan, kun kerran osasi sillä monet taituttaa.
Äkillinen liikahdus...refleksin omaisesti nuutunut merimies kääntyi ottamaan muutaman askeleen kauemmaksi hevosen liikahtaessa. Hetken hän jo ehti luulla elikon lähtevän rynnimään pitkin ja poikin liikkeensä johdosta. Mahtoi näyttää haltia nyt typerältä, kun alkoi ottamaan hevosesta etäisyyttä, mutta isoihin eläimiin ei kannattanut luottaa hänen mielestään. Järki sanoi pysymään kauempana mustasta hevosesta ja soihan Lee tälle muutaman epävarmalta vaikuttavan katseen. Energisyyttä tällä näytti olevan paljon...voisihan tuokin puraista häntä hänen kaarevista korvistaan, mikäli mieli niin teki! Epävarmaksi valahtanut naama kallistui tuijottamaan hevosta tarkemmin, selvästikkin ovela otus! Varmasti odottikin pääsevänsä pelästyttämään haltian paran pahan päiväisesti! Niin, eihän Lee hevosta pelännyt, mutta ainahan laiva tuntui hengittävän eläimen voittavan! Nämä niinkin lauhkeat laivat eivät pahemmin tehneet äkillisiä liikkeitä taikka uhanneet matkustajaa millään lailla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ti 11 Maalis 2008, 20:05

Valerien oli pakko hymähtää kapeasti, kun tuo haltia nuutuneita vaatteitaan sipaisi. Ennen tätä keskustelun jatkumista oli punapäinen heilauttanut aseensa ilmaan. Satulaan oli nainen väsännyt juuri asetta vartren tarkoitetun lenkin, jonka saattoi kiristää puisen varren ympärille - näin listimisväline jäi paikalleen roikkumaan, liikahteli vain, kun hevonen alla vaihteli painoaan puolelta toiselle voimakkailla raajoillaan.
Musta orii todellakin tuijotteli haltiaa tummilla silmillään, mutta mitään negatiivista tuota henkilö kohtaan se ei tuntenut. Ehkä jos toinen polleana astelisi viereen ja sormillaan koittaisi karvaa koskettaa, saattaisi hampaat kalahtaa ilmassa ja korvat niskaan painautua. Serkan kun ei ollut mikään lasten lellimä ponipullukka, ei myöskään vankkureiden vanha kiskojakaakki - se oli henkeen ja vereen sotilaiden koulima ja näin ollen raaka ja kestävä.
Ehkä siksi Valerie pitikin niin hevosestaan.

"Se pelastettavan neidon osassa onkin ikävintä." nainen lohkaisi kylmällä tokaisulla, silti hymynkaposen pysytellessä kasvoilla. Hän ei viitsinyt taisteluasioihin kommentoida - olihan hän arvannut oikein. Totuus oli kuitenkin, että kaikkia ei oltu tehty kantamaan puukkoa suurempaa. Jokainen voisi oppia, jos omasi tietynlaista luonnetta ja määrätietoisuutta, mutta olisiko siitä hyötyä? Onnellisempi olisi, kun voisi hymyillä maailman valolle, ajattelematta vain negatiivisesti, että synkkää tulee kohta kuitenkin.
Valerie oli henkilö, joka pelastettavaksi ei sopisi. Osaisiko kukaan edes kuvitella häntä kirkumassa apua, kiertääkseen sitten kätensä jonkun voimakkaan miehen kaulalle, koskettaakseen tätä huulillaan ja leperrelläkseen kiitosta korvaan? Ajatuskin herätti kuvotuksen mielessä ja kylmät väreet selkäpiissä.

"Et ole vielä kertonut nimeäsi." Valerie lopulta lausahti, kunhan ensin pari kertaa nykäisi ohjia, jotta teutaroiva hevonen seisoisi taas hetken paikallaan. Sitä kyllästytti seistä kuin tatti suossa, kaviot tuntuivat juurtuvan kovaan maahan. Punahiuksinen tarkkaili tätä epäröivää haltiaolentoa rauhallisen ilmeettömästi; eihän hänkään ollut esittäytynyt, mutta miksi edes vaivautua sellaista ensin tekemään?
Pää kallistui odottaessa, kapea kulma kohosi. Ja mielessä kävi, että omatkin jalat alkoivat tässä paikallaan seisoskelussa puutumaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   La 22 Maalis 2008, 12:13

Selvästi soturikaan ei nähnyt Leessä ainesta soturiksi, katse kertoi tarpeeksi. Huvittuneena hymy siltikin pysyi, olihan haltia itse osannut odottaa moista katsetta. Eikä hän itsekkään siihen uskonut, mieluusti aseet saivat pysyä niiden ulottuvilla, jotka niitä osasivat käyttää. Vallan halu voisi ottaa naisen itse tiukkaan oteeseensa, mikäli hänelle oltaisiinkin suotu taito käsitellä miekkaa niinkin taitavasti, kuin useat matkaajat.
Toinen käsi upposi taskuun, suojaa etsien. Voisiko olla näinkin, että pelastettavan neidon osa oli ikävin? Sitä Lee itse epäröi ja varmasti astuisi joka tapauksessa sille tielle. Ei hän niin paljoa elämästä tiennyt, että olisi osannut erottaa onnellisen ja ikävän polun toisistaan jo entuudestaan.
"Kiintoisaa. Huomioit ottaa nimeni vasta nyt esille!", haltia huomioi, hykertelevän naurun kantautuessa hänen sinertävltä huuliltaan. Hän itse ei edes tiedostanut, että moinen mahdollisuus olisi - saada tietoon tämän urhean naisen nimi. Hetki pysähtyi empimiseen, katse mittaili vielä uudelleen punapään olemusta, ennen kuin vastaus tuli.
"Muut tuppaavat kutsumaan Leeksi.". Vastauksena tuli ilmi nimi, jolla häntä oltiin aina kutsuttu ja jolla häntä tultaisiin kutsumaan vastaisuudessakin. Pitkät ja hienot nimet olivat aivan liian koreita hänen suuhunsa laitettaviksi, eivätkä karskit merimiehet niillä tehneetkään mitään. Heitä helpotti suunnattomasti tämä näinkin yksinkertainen nimi ja siitä periaatteesta haltia oli tottunut pitämään kiinni.

Nyt hän oli paljastanut omista kasvoistaan osan kerrottuaan nimensä. Mutta siltikin varoen paljastamatta liikaa tietoa. Liiallinen tieto oli haitaksi itse kullekkin niin monilla eri tavoilla. Olisiko tällä matkalaisella kanttia kertoa omaa nimeään vai mahtoiko pala olla liian kova? Enempää haltian ei tarvinnut hänestä tietää, olihan se jo selvää, ettei kumpikaan tahtonut paljastaa koko olemustaan muutamien sanojen tähden.
"Entä sinun nimesi? Vai onko itsestään kertominen liian suuri erhe?".
Keho kallistui taaksepäin, ottaen jälleen muutaman askeleen kauemmas punapäästä. Jalat viestittivät itse haltialle myös puutumisen merkeistä. Heti saatuaan liikkua edes muutaman askeleen verran olo helpotti. Sen kauemmaksi hän ei kehdannut kulkea. Seuralainen varmasti tunsi samoin.
"Missä sijaitsee oman matkasi päämäärä?". Tällä Lee ajoi takaa mahdollisuutta saada kulkea edes hetken samaa matkaa yhdessä naisen kanssa. Ahdistelulta tämä ei hänestä vaikuttanut, pelkkä tuttavallinen kävely sinne sun tänne. Olihan toinen kulkenut jo nyt yhdessä hevosen kanssa, mutta vain pysähtynyt juuri sopivasti haukkaamaan vettä. Jonnekkinhan hänen siis täytyi mennä ja minne souri kulki, haltia kulkisi vanavedessä hukuttaen joutilaat päivänsä johonkin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Pe 28 Maalis 2008, 19:33

"Lee" antoi Valerie nimen soljua huuliltaan, silmien siristyessä hieman, kun auringon sokaiseva valo kosketti verkkokalvoja painon laskeutuessa hetkeksi toiselle polvelle ja ruumiin näin hieman keikahtaessa. Hän ojensi ruumiinsa jälleen suoraksi, nosti pitkiä sormiaan pyyhkäistäkseen silmiltään punaisen suortuvan, joka sisukkaana oli kampauksesta pois jäänyt ja nyt kujeili kutitellen kalvakoita kasvoja.
"Helppo muistaa."
Joku saattoi kehua nimiä, kutsua niitä kauniiksi, mutta Valerie ei moista harrastanut. Hänestä tuntuisi oudolta kutsua ventovieraan nimeä jollain lailla kauniin kuuloiseksi. Nimeäänhän kukaan ei itse valinnut - ainakaan yleensä.

Musta ori korskahti terävästi, heilautti komeaa päätään ja tepasteli jaloillaan. Sieraimet levisivät, kun keuhkot kiskoivat ahnaasti ilmaa. Nahkaiset ohjakset pitivät kuitenkin huolen, ettei villi nuorukainen nelistänyt tiehensä. Valerien sormet olivat kuin liimautuneet pintaan, eivätkä ne järin helposti otettaan irrottaisivat. Mieluummin nainen roikkuisi pillastuneen hevosensa vanavedessä, kun antaisi tälle vapauden lähteä omien mieltymyksiensä mukaan.
Valerie saattoi kuitenkin pitää keskittymisensä Leen sunnalla ja antoi kasvojensa kallistua hieman, kun haltia kysyi, onko nimen kertominen jonkinlainen erhe. Höpsistä, nimen perusteella kukaan ei tappanut tai halveksinut.
"Valerie." nainen totesikin vakavan kuuloisena. Hän ei koko nimeään kertnut oikeastaan koskaan - vaan tuskinpa kukaan muukaan niin teki, niin pitkiä ja vaikeita yleensä ovat.

Valerien piti hetkeksi leiskauttaa katseensa Serkaniin, joka kiskaisi päätään, ynähti ja hypähti takajalkojensa avulla hieman eteenpäin. Nainen otti hevosensa heti hallintaan, käänsi sen pienelle ympyrälle ympärilleen ja paransi otettaan. Musta hevonen korskahti ja kuopaisi etujalallaan harmistuneena maata. Ei sen älykkyys ainakaan vedestä noussut - myytti murrettu.
"Matkani määränpää?" Valerie toisti Leen kysymyksen ehkä vähän huvittuneenakin, kun antoi ruskeiden silmiensä kääntyä naiseen ja vinon hymyn levätä huulillaan pienimuotoisena.
"En tiedä. Yritän paraikaa keksiä sitä."
Tuntemattomat ovat hänen tiensä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Pe 04 Huhti 2008, 15:45

Miten helpottavaa olikaan tietää, että joku saattoikin muistaa toisen nimen! Haltian pää painui nyökkäykseen, myötäilen soturin sanoja. Toden totta, hänen nimensä oli helppo muistaa ja siitä hän oli osittain ylpeä. Harvoin moni tuli kysyneeksi uudelleen, miksi häntä kutsuttiin tai oliko hänen nimensä todellakin Lee!?! Samoin haltia itse painoi mieleensä tuon urhean soturin kauniit kasvot ja nimen - Valerie.
"Sekin on osittain helppo muistaa, vaikka kasvosi tunnistaisinkin helpommin tuhansien joukosta!", haltia lausui oman katseensa pyöriessä toisen katseessa tutkivana.
Monesti toisen kasvot herättivät enemmänkin muistamisen tunteita, kuin vain nimi. Joten hän mieluusti metsästäisi Valerien käsiinsä kuvailemalla tätä, vaikka toinenhan oli vaelteleva luonne ja tuskin pysyisi kauaa samassa paikassa. Eihän häntäkään kannattanut kaupungista etsiä, mieluummin suunnistaisi sataman rauhaan ja aloittaisi etsinnät sieltä.

"Todellako et tiedä, minne menet?", Lee kääntyi kysymään, katseen viipyessä hetken heidän yllään vaeltelevissa pilvilautoissa. Tietämättömiä teitä ei ollut vaikea kuvitella, mutta haltiasta tuntui epätodelliselta ajatella, ettei soturi tiennyt minne polku hänet vei. Moisessa luonteen voimassa hän oli valmis uskomaan, että punatukka tietäisi elämästään kaiken jo valmiiksi. Yhtään ainutta kysyvää tai epäilevää katsetta ei tarvittu, kun toinen kertoisi hurjista seikkailuistaan jossain tämän paikan ulkopuolella. Ja hän tyytyisi kertomaan suurista kaloista, joita oli elämänsä aikana tavannut jos monenmoisia. Haltian pituus lysähti entistäkin lyhyeemmäksi.
"Kai voin paljastaa, etten tiedä minäkään. Mutta jostain jännitys on revittävä elämäänsä.".
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Pe 04 Huhti 2008, 16:45

>Naitan Valerien Leelle. *_* se on niin sulonen.<

Valerie tutkiskeli haltiaa hiljaisena, salaperäisenä. Hän oli aina niin mystinen, kuin jonkinlainen kenttä pitäisi sisällään. Hän ei itsestään paljoakaan puhunut, perheestään ei mitään koskaan. Mieluummin valehteli kuin paljasti, että oli pettureiden tytär ja sotilastukikohdastakin ulos potkittu. Ehei, kuolleen ruumiinsa yli nainen myöntäisi tuollaista jollekin katsoessaan silmiin.
Nyt kuitenkin oli sotilaan keskittyvä ratsuunsa, joka oli tulta ja tappuraa. Levähdykset oli hoidettu, näytti oritta sanovan kun tepasteli ja nyökytteli turpaansa. Punahiuksinen tuijotti mustaa hevosta pistävällä katseellaan, ennenkuin antoi katseensa laskeutua takaisin haltiaan.

"Mikäli suuntasi on tuntomaton, miltä kuullostaisi illallinen vierasmajassa?"
Nainen pyysi _hyvin_harvoin ketään syömään illallista kanssaan. Erakkona sotilas viihtyi paremmin yksin miettimässä omia asioitaan. Hän kuitenkin halusi löytää yöpaikan, minne saisi laittaa hevosensa lepäämään. Rahaa oli kertynyt sen verran, että vihdoinkin sekä ratsu että emäntä voisivat nauttia ylellisyydestä edes hetken.
Sotilatar kääntyi hieman oriittansa puoleen, vilkaisi sitten olkansa ylitse haltiaan. Kevyellä liikkeellä heilahti nainen hevosensa selkään, koreasti kuin perhonen, vaikka ratsullekin oli korkeutta siunaantunut. Se asettui heti aloilleen, kaartoi lihaksikasta kaulaansa ja korskahti terävästi naksutellessaan kuolainta hampaissaan.
Valerien ruskeat silmät katselivat hiljaa Leehen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ma 14 Huhti 2008, 14:37

Mikäli haltian sormet olisivat sippaisseetkin hänen punastuneita poskiaan, sormenpäät olisivat varmasti tunteneet paremmin, kuinka poskia kuumotti. Hetken Leen olisi tehnyt mieli toistaa kysymys, hetki tuntui hänen mielessään epäaidolta. Ei häntä pyydetty illalliselle...hänhän oli vain mitätön ja kunniaton haltia, joka yritti pönkittää egoaan pukeuduttuaan miesten vaatteisiin. Mutta Valeri ei heittänyt asiaa leikillään - kysymyksellä oli merkitystä.
"Se käy mainiosti, mikäli seurani vain arvon soturia mielyttää!", Lee lopulta myöntyi ja katsekkin kohtasi hevosen hyväksyvämpänä, kuin aiemmin. Kenties ateria tekisi terää, ainakin vatsa ei näyttänyt sanovan vastaan asialle. Päin vastoin, hän pystyi heti tuntemaan helpotuksen suuren huokauksen kaikuvan kuvustaan. Ja mikäs siinä lähteä seuraamaan punatukkaa, olihan Lee itse jo päättänyt, että tätä seuraisi minne vain.

Innostuksen pystyi erottamaan sinertäviltä kasvoilta, kun suippokorva ei aikaillut siirtyessään hevosen, sekä tämän ratsastajan lähelle. Niin paljon tahtoisi haltian suu sanoa, mutta kerrankin hän ymmärsi hiljaisuuden olevan puhetta viisaampi ja arvokkaampi. Ilme värähti hymyn verran, muuten hän olisi hiljaa.
Nyt Valerie saisi johdattaa hänet haluamaansa majataloon, sillä Lee kyllä seuraisi perässä kuuliaisena...ja hiljaisena.

[[ Valeriehan se tässä ihana on n___n ]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ke 16 Huhti 2008, 16:24

Valerie ei voinut mitään vinolle hymynpoikaselle, joka pysytteli kasvoilla niin kovin itsepintaisesti, vaikka hän kuinka yritti laskea sitä pois. Lee vaikutti ilahtuvan kovasti, kun synkkä erakko pyysi hänet seurakseen illallista nauttimaan. Ja Valerien oli myönnettävä, että hänkin ilahtui, kun ei tullut torjutuksi kerrankin kohteliaana oltuaan.
Hän nyökäytti päätään ja uskoi, ettei nainen kaivannut hevosen selkään. Tai miksei? Kuitenkin, naisen epäilevä katse äsken orittaan oli jo sanonut, ettei se ehkä olisi hyvä idea. Serkan heilutti päätään, korskui ja kuumeni, tuijotti haltiaa välillä sivusilmällään, kun etusellaan ilmaa kuopi.

Valerie painoi kevyesti pohkeillaan mustan hevosen kylkiä, saaden tämän helposti liikkeelle. Oritta kaartoi kauniisti kaulaansa, kavioiden kopsahdellessa maata vasten, ratsun nostellessa jalkojaan ylväästi. Rikkaat miehet olisivat maksaneet hyvin koulutetusta ja hyväsukuisesta oriista maltaita, mutta Valerie ei suostunut hevostaan myymään mistään hinnasta. Se oli hänen ainoa matkakumppaninsa - ja ennenkaikkea, kuormajuhtansa.

Onneksi rakennus, jossa punahiuksinen sotilatar ajatteli viettää seuraavan yönsä, oli lähellä. Kun se pääsivät perille hiljaisuuden hallitessa, nousi nainen satulasta ja otti nahkaohjat sormiinsa. Hän loi haltialle katseen ruskeilla silmillään, ennenkuin talutti Serkanin talleille. Siellä oli nuori poika talikon kanssa, ja hän lopetti karsinoiden puunaamisen oitis, kun uusi asiakas tuotiin.
"Pidähän hyvää huolta siitä." Valerie tokaisi, kun luovutti hevosen ohjakset pojalle.
"Riisu se ja anna sille juomaa ja heinää. Maksan kaiken kyllä."
Poika nyökytti päätään ja lähti taluttamaan mustaa hevosta karsinaan sillä aikaa, kun Valerie itse kääntyi ympäri. Hän loi hymyn Leelle, asteli sitten ovelle ja avasi tämän.
"Teidän jälkeenne." nainen tokaisi, vilkaistessaa sivusilmällään vielä tallin suuntaan, varmistaakseen että hänen eläintään kohdeltiin hyvin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ma 21 Huhti 2008, 17:09

Haltia tyytyi mielellään osaansa kulkea ratsastajan ja tämän ratsun takana, tallaten maata omala, ripeällä vauhdillaan. Usein hän peittosi kävelyssä muut, sillä Leen askeleet olivat enemmänkin harppauksia, kuin askelia. Vaan tällä kertaa hänen ei tarvinnut hidastella oman tahtinsa kohdalla, sillä jalat saattoivat seurata orin koreita askelia niin nopeasti, kuin itse mielivät. Hetki tuntui kiitävän, ennen kuin suippokorva itsekkään edes tajusi, heidän etsimänsä paikka erottui edessä päin. Yllättävää, että nainen tunsi olonsa niinkin jännittyneeksi, kun seuraili uteliaana hevosen siirtymistä talliin. Mutta vieläkin jännityksellisempänä kokemuksena hän piti sisälle astumista ensin.
Kodikas, lievästi tunkkainen tuoksu huokui suurimmasta huoneesta, jossa uupuneita matkailijoita kestittiin ja ravittiin. Huoneen valaistus oli heikko. Jokaisessa, pienessä pöytäkunnassa pöytää koristi muutaman kynttilän tuoma valo ja hiljaisuus.

Paikka oli hänestä lumoava omalla tavallaan - rauhallinen ja vaatimaton, tässä oli jotain kodikasta! Merimies oli astellut ovelta vaistomaisesti vasemmalle ja löytänyt tämän huoneen, tarkkaillen ympärilleen. Harvoin hän löysi näinkin "asiallisiin" ja siisteihin paikkoihin. Rapistunut kapakan rämä olisi ollut idyllisempi liittää hänen sielunmaisemaansa. Muutama työntekijä vilahti huoneen perällä olevasta ovesta äänettömästi sisään ja ulos. Kyseinen ovi näytti olevan jonkinlainen keittiö, ainakin miellyttävä tuoksu viestitti siitä.
Haltian vaeltelu pysähtyi pienen pöydän ääreen, joka sijaitsi täydellisesti ikkunan vieressä. Lähes mitään miettimättä hän laski takamuksensa penkkiin ja jäi katselemaan ulos. Korvat nousivat hitusen ylöspäin, mutta muuten Lee ei tiennyt miten toimia. Päälle laskutui kuvitelma orvosta, joka ei tiennyt ollenkaan missä tilanteessa oli ja mitä tulisi tapahtumaan. Hymähdys loi katseeseen tavanomaista ilkikurisuutta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   To 01 Toukokuu 2008, 19:32

Valerie oli tottunu kapakoihin. Hän oli tuttu asukas niissä, vaikka yleensä kiskoikin hupun kasvojensa peitoksi, kuin suojaksi. Ihan kuin hän muka pelkäisi näyttää olemuksensa, sanoa ja näyttää itsensä. Ehkäpä nainen pelkäsikin. Hän tiesi, ettei tulisi kohtaamaan yhtäkään sotilasta rahvaan pikku kuppiloissa, mutta koskaan ei voinut olla varma. Jos kävisikin niin, että tuttu miekankantaja näkisi Valerien täällä, tässä kunnossa.. ei, sitä naisen luonne ei kestäisi.
Lee istuutui pöytään ja neiti näytti hieman eksyneeltä. Vaan ihmekös se oli. Punahiuksinen ei itse tiennyt, miltä näyttivät merimiesten kuppilat, mutta eivät kai aivan tällaisilta. Valerie istuutui tyynen rauhallisesti vastapäätä, nosti kyynärpäänsä nojaamaan pöydän pintaan, pyyhkäisi sormillaan kasvoilla lepääviä hiussuortuvia.

Pian kaksikkoa saapui palvelemaan tarjoilija. Tuon tympääntynyt ilme kertoi jo kovasti työn mielekkyydestä ja teennäisen huumorintajuinen puhe oksetti sotilasta. Hän huokaisi ajatuksissaan pienesti, ulkoisesti kohotti vain ruskean katseensa.
"Mitäs saisi olla, matkalaiset?" tarjoilijatar tiedusteli nenä-äänellään, natisi kuin korppia imitoiva. Valerie nojasi siroja kasvojaan oikeaan käteensä, vasemmalla heilautti ilmaa kevyesti, kuin hänelle olisi aivan sama, vaikka myrkkyä eteen iskettäisiin.
"Tuo jotain, mikä piristää väsyneen mielen." nainen virnisti viekkaasti. Mikäs sen hauskempaa, kuin saada yllätys nenän eteen. Jos se olisi huono valinta, voisi sen iskeä tarjoilijan kasvoja haukkujen lisäksi. Ei, niin ilkeä Valerie ei ole.
"Kunhan se on tarpeeksi vahvaa."
Tarjoilija nyökkäsi, loi katseensa sitten haltiaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Pe 09 Toukokuu 2008, 10:46

Hiljaa Lee tutkiskeli paikan hajua, sekä koko tunnelmaa yhä uudelleen ja uudelleen. Hän olisi varmasti tuntenut olonsa väkinäiseksi ja vielä enemmän ulkopuoliseksi, ellei katse olisi pian kohdannut Valerien silmiä.
Selkä suoristui automaatisesti tuolilla, kun tarjoilija ilmestyi kaksikon luo, udellen näiden mahdollisia toiveita. Kieli kävi kostuttamassa nopeasti naisen punertavia huulia, kun tarjoilija käänsi katseensa haltiaan.
"Minä....", Lee aloitti lievästi epävarmaan sävyyn.
"Taidan ottaa samaa, mitä hänkin!". Ääni lopulta sai sanotuksi päättäväisesti, pään kaartuessa nyökkäykseen - tarjoiliva voisi nyt mennä. Paikka oli todellakin paljon puhtaampi, kuin merimeisten suosimat kapakat, joissa olut virtasi ja maksulliset naiset kävelivät takapuoli pystyssä, kierrellen ympäri pöytäkuntia. Sivusilmällä hän seurasi, kun tarjoilija lähti löntystelemään takaisin, kadoten sivussa olevan oven suojiin. Mieli leikitteli samalla tavoin ajatuksesta, että heidän juomiinsa tipautettaisiin muutama tippa muutakin, kuin pelkää kyllästettyä alkoholia.
Kuitenkin nyt nainen päätti keskittyä jututtamaan seuralaistaan - odottelun vastapainoksi.
"Joten...olet soturi. Mutta miten ansaitset rahaa - tappamallako?". Kysymys ei ollut aihepiiriltään iloisin, tuskin kukaan käsitti tappamista suunnattoman iloisena aiheena. Mutta tätä haltia itse oli miettinyt jo jonkin aikaa...mitä soturina olemiseen kuului kaiken kaikkiaan?
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   To 22 Toukokuu 2008, 20:32

Valerieta hymyilytti hieman haltian eksynyt käytös. Hän ei osannut edes ajatella, miltä toisesta tuntui. Punahiuksinen sopeutui aina olinpaikkaansa, kulki massan mukana, eikä oikeastaan milloinkaan tuntenut oloaan epävarmaksi. Naisen kulma kohosi hieman, mutta ilme neutralisoitui nopeasti. Hän ei näyttäisi pientä uteliaisuuttaan ja kiinnostustaan, mitä tunti tätä niin erilaista naista kohtaan.
Ei mitään tunnetasolla. Vain uteliaisuudella.
Leen kysymys sai kuitenkin silmissä aikaan pienen, synkän leimahduksen. Valerie antoi kasvojensa pudota nojaamaan kämmeneensä, kyynäspään ottaessa tukea pöydän tanakasta pinnasta. Kulma kohosi hieman, leppyi kuitenkin sitten ja ruskeat silmät laskeutuivat tuijottamaan tahroja puisessa pinnassa.

"Olin", Valerie tarkensi. Se oli ainoa asia, mitä hän kertoi. Valerie ei pitänyt menneisyytensä kertomisesta - jopa sen ajattelu tuotti joskus aivan liikaa ikävää oloa. Tuntui huonolta muistella, kuinka yksi säälittävä sairaus onnistui listimään sotilattaren pois ammatistaan. Koko tottuneesta elämästään.
Tarjoilija saapui takaisin, mukanaan kaksi tuopillista juomaa. Valerie otti omansa vastaan kevyesti nyökäten, siemaisi sitä. ..Yh, vahvaa! Vaan mikäs siinä, sellainen maistui.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Pe 23 Toukokuu 2008, 17:55

Monet kansivat mukanaan menneisyyden tuottamia, kivuliata arpia. Näitä arpia Lee itse ei kantanut sen enempää kuin valtaosa väestöstä. Mitä nyt perheettömyydestä saattoi kärsiä yksinäisinä öinä, kasaten vaiteliaan hymyn jälleen takaisin kasvoille. Näin hän oli selvinnyt pahimmista päivistään, mutta niitä näytti muodostuvan horisontissa enemmän. Elämän onnelliselta vaikuttava alku ei voinut päättyä niinkään hyvin loppujen lopuksi, joko alku tai loppu olivat täynnä surun ja katkeruuden synnyttämiä tunteita.
Vastaus liikautti naisen pöytää vasten painautuneita rystysiä kuin haltia itse olisi yllättynyt vastauksesta. Kenties hän olisi odottanut loisteliasta elämänkertaa, joka oli viljelty täyteen jännitystä, sekä seikkailuja pitkin maailman kaukaisempia rantoja ja kaupunkeja.

"Olit?". Ääni totesi vaisusti, lähes olemattoman henkäyksen tavoin. Valerie oli todellakin yllättänyt hänet, mutta pöytään saapuva tarjoiliva pakotti nyrkkiin piiloutuneiden sormien työntyvän esiin ja tarraamaan eteen kannettuun tuoppiin. Pää nyökkäsi äänettömänä kiitoksena ja katse alkoi vilkuilla jälleen soturia, suun lipittäessä kurkkua lämmittävää ainetta sisuksiinsa.
"Et selvästi puhu paljoa itsestäsi...", Lee lopulta julkisti huomionsa, olkapäiden valuessa alas rentoutuneina. Vasta nyt hän kehtasi ottaa rentoutuneemman asenteen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Su 25 Toukokuu 2008, 21:54

Valerien ruskeat silmät kohosivat hitaasti Leehen. Haltian huomio oli varsin osuva, hyvinkin todenmukainen. Valerie ei puhunut itsestään. Tai kyllä, hän saattoi kertoa kuka on, mistä tulee ja mitä haluaa. Hän saattoi kertoa yhteisestä elämästään Serkanin kanssa ja siitä, mitä odottaa tulevalta - mutta menneisyydestään hän ei puhunut. Ehkä siksi, että hän häpesi sitä. Tai ehkä hän toivoi sen olevan erilainen. Kukaan ei tarkasti tiennyt, miksi asia oli niin vastenmielinen naiselle, vaikka se julmuudeltaan ei ollut normaalin kansalaisen elettyjä elämiä kummempi. Valerie kuitenkin kertoi elämästään vain sellaiselle, johon todella luotti - ja tähän elämänvaiheeseen mennessä sellaisia ei ole ollut yhtäkään.

Siksipä nainen hymähtikin vaisusti, siemaisi juomastaan suuremman kulauksen. Sen vahvuus sai naisen hieman irvistämään, ennenkuin hän laski tuopin pöydälle ja antoi katseensa katsella naista edessään.
"En puhu menneisyydestäni", Valerie korjasi rauhallisesti, sävyttömällä äänellä, kun sormeaan kohotti sipaistakseen muutaman suortuvan pois kasvoiltaan.
"Sen sijaan sinä kiinnostat minua, Lee."
Varivainen, vino ja salaperäinen hymy kipusi entisen sotilattareen kasvoille, kun tämä kallisti hieman kasvojaan. Silmien loiste oli synkän mystinen, aivan kuten aina ennenkin.
"Kuljet merellä. Ainoalla seudulla, mikä on minulle tyystin tuntematon."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ke 28 Toukokuu 2008, 13:10

Väärien sanojen sanominen heti näin ensimmäisellä kerralla ei kuulunut haltian tapoihin. Vaikka Lee myönsi itselleen, että lievästi jännitti möläyttävänsä jotain väärin Valerien ollessa samassa pöydässä läsnä.
Aivan vielä hänellä ei kuitenkaan ollut syytä vajota epätoivon syvän kuoppaan, sillä vasten omia odotuksiaan soturi vastasi tähän joillekkin kovin arkaluontoiseen asiaan. Olihan se selvää, etteivät kaikki olleet valmiita avautumaan jokaisesta menneisyytensä kätketystä salaisuudesta ja tuskan tunteesta, jonka suippokorva ymmärsi hyvin. Silloin hän tyytyi hylkäämään kokonaan kyselyn toisen menneisyydestä, annetaan kaukaisten aaveiden olla.

"Minussa tuskin on mitään kiinnostavaa, vakuutan sen!", nainen vastasi takaisin vilpittömästi. Hän oli ajautunut merille seuratessaan omaa unelmaansa ja siihen elämään hän oli muokkautunut yllättävän hyvin. Ja kappas, siinähän hänen elämänsä olikin jo lyhennettynä!
"Niin, on totta, että työskentelen merellä. Mutta sehän ei paljoa poikkea maalla olemisesta! Ainoa ero on vain asuminen meren äärellä, sekä altistuminen mahdollisille myrskyille.". Vaikka hän ei sitä myöntänytkään, Lee nautti saadessaan kertoa edes jotain hänen elämästään laivassa. Paatti vaihtui usein muutaman kuukauden kuluttua ja kuljetti ympäriinsä jos minkäkinlaista tavaraa kuin myös sotureita, jotka tahtoivat päästä toisille saarille tuntemattomasta syystä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Ke 28 Toukokuu 2008, 15:53

Valerien pää kääntyi hienoisesti, ruskeat silmät tarkastelivat haltian kasvoja. Hymynkaarre ei kadonnut huulilta, ei, vaikka nainen olisi niin toivonut. Punaisten hiuksien kehystämät kasvot näyttivät jopa rennoilta ja rauhallisilta, eivät kylmiltä, kuten yleensä.
"Ei poikkea maalla olemisesta?" nainen naurahti kevyesti, kun hörppäsi kolpakostaan kunnon kulauksen juomaansa. Tässä oli kokenut baarien sankaritar. Uran tyssättyä on naisella ollut aikaa totuttaa ruumistaan mitä vahvempiin viinaksiin.
"En voisi kuvitella laukkaavani halki kannen samalla tavalla, kuin aavassa erämaassa teen."
Valerie laski kasvonsa nojaamaan käteensä, kohottaessaan miltein hyväntuulisesti toista kapeaa kulmaansa. Oliko syy Leessä, juomassa vai ympäristössä yleensä, kun Valerie oli jotenkin niin.. avoimen oloinen. Hilpeä. Sen verran hän kuitenkin piti egoaan yllä, ettei antanut hymynsä tämän suuremmaksi venähtää.

"Olen ollut laivassa kerran", Valerie tokaisi lyhyesti ennen juomansa maistelua. Hetkeksi sen jälkeen siirtyi keskittyminen taaempana oleviin herrashenkilöihin, joiden melu ja uhittelu kaikui varmasti kuppilan ulkopuolellekin. Pelanneet olivat ja nyt yksi oli varma, että toveri huijasi. Valerie tuhahti hiljaa, käänsi katseensa takaisin seuralaiseensa ja tämän meripihkan keltaisiin silmiin.
"Mutta ehkä se kerta riitti minulle."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   To 05 Kesä 2008, 18:53

Leestä itsestään tuntui lähes oudolta saada istua vastapäätä tätä henkilöä, joka tietyssä mielessä osasi ymmärtää häntä. Soturi osasi poimia hänen sanoistaan nuo piilotetut hilpeyden muruset tai oikeastaan ne eivät olleet piilotetut, Valerie vain näytti löytävän ne. Outoa, mutta siltikin niin totta. Ajatus värisytti tyytyväisyydellä haltian huulia.
"Ei se todellakaan poikkea! Jopa kannella vaeltelee vastaan täysin samat asiat, ajatukset ja ongelmat kuin maalla.". Sanat olivat osittain totta. Monilla oli liian mielikuvituksen rikastuttama kuva merellä olemisesta, eikä nainen olisi itse pystynyt edes nuorempana kuvittelemaan sen elämän raskautta. Merellä lilluminen paatissa osasi olla tylsää ja ohjasi sen kokevat ihmiset usein yksinäisyyden kuilun partaalle katselemaan sen syvyyksiin. Mutta se siltikin oli todella koukuttavaa - kaipuu ohjasi astumaan takaisin laivan kiilteleville kansille.

"Olet ollut laivassa? Kerro siitä toki minulle!". Ääni kirkastui kuullessaan punapään kokemuksista meren äärellä. Monethan osasivat kokea sen niin eri tavoin - ja Lee paloi halusta kuulla Valerien näkemyksen.
"Varmasti tahdot takaisin aaltojen syleilyyn. Kukapa ei voisi rakastaa pilveetöntä taivasta ja aavaa, sinistä merta! Tai...mikäli emme ota huomioon myrskyjä ja huonoa kalaonnea taikka jättimäisia mustekaloja.".
Ehkäpä heissä oli jotain samaa? Uteliaina katselevat silmät loistivat lyhdyn tavoin, mielen vertaillessa kaksikon samoja piirteitä. Vai mahtoiko niitä olla? Toisaalta...aivan kuin Lee olisi moisista, hyvinkin pienistä asioista välittänyt sen enempää. Hän oli nyt Valerien rinnalla ja siinä pysyisi vähintäänkin seuraavaan aamuun asti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   Su 08 Kesä 2008, 20:34

Valerie kohotti hieman kulmaansa, kun oli näkevinään uteliaisuuden ja innostuksen Leen silmissä. Se sai hymöhdyksen karkaamaan pehmeänä naisen huulilta, tuon siemaistessa vielä juomaansa. Huomasi, että vahva alkoholi alkoi hitaasti nousta naisen päähän, jonka ruumis oli kuitenkin samanlainen kuin kenellä tahansa naisella. Ei ruumis kestä viinaa samalla lailla kuin karskeilla sotilailla. Tämä humalaisuus ei kuitenkaan ole pahasta, koska se sai naisen irtoamaan ruumiistaan. Hymy oli tällöin sosiaalisempi, silmien loiste aavistuksen lämpimämpi kuin selvinpäin.
Hän oli tällöin nainen. Nainen, ei sotilas.
"Piirit ovat pienempiä, arvaan", Valerie lausui rauhallisesti, kun Lee mainitsi tilanteisen ja ajatusten olevan täysin samat merellä kuin maallakin. "Etkä sinä pääse merellä pakoon."
Mantereella asioita pääsi pakenemaan helposti. Ei tarvinut kuin kivuta ratsun selkään, nostaa laukka ja ratsastaa tiehensä. Pois kipua, tuskaa ja ahdistusta. Merellä vesi tuli vastaan kuolettavien aaltojen kanssa.

Valerie katsoi hetken hiljaa, kuinka innostus pilkisti haltian äänestä tämän hihkuessa lisää tietoa Valerien merimatkasta. Punahiuksinen katsoi vain hetken, kunnes kasvot vääntyivät lämpimään kestohymyyn. Nauru purskahti ilmaan sotilattaren huulilta lyhytkestoisena. Tuon toisen elämänilo kosketti jollain tapaa aseenkantajan sydäntä.
Valerie siemaisikin juomaansa, pyyhkäisi sitten suortuvia silmiltään syrjään pitkällä sormellaan.
"Ikävä kyllä merimatka ei vakuuttanut minua", Valerie lausui rauhallisesti ja nojasi kyynärpäitään pöydän pintaan.
"Olihan se.. erilaista. Laiva oli suuri, hevostemmekin piti mahtua mukaan ja kaikkien ratsastajien. Elimme päivän merten armoilla. Siitä... on jo melko kauan."
Ruskeat silmät katselivat omiin sormiin, kunnes nainen kohotti katseensa Leen silmiin. Hän oli jo vakavoitunut hieman. Menneisyyden ajatukset tulvahtivat väistämättäkin mieleen, mutta ne sotilatar työnsi helposti syrjään.
"Se oli jännittävää. Omalla tavallaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Vedestäkö viisautta?   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Vedestäkö viisautta?
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: SURINYA BENEREL :: KAUPUNGIN-PUISTO :: MIMIRIN VIISAUDEN-LÄHDE-
Siirry: