PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Veri on vettä sakeampaa

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Veri on vettä sakeampaa   To 28 Helmi 2008, 19:32

[Severiä tänne kaipailen, vähän hassu tämä minun aloitukseni, toivottavasti saat jotenkin tungettua herrasi mukaan. :---D]

Brisha kulki kädet taskussa, hiukset sirojen kasvojen verhona hautakivirivien välissä etsien isänsä lepopaikkaa. Hän huomasi käyvänsä haudalla sitä useammin, mitä epävarmemmaksi tunsi olonsa, ja tällä hetkellä hän oli erittäin epävarma. Hän oli ollut kaupungissa jo melkeinpä kuukauden, eikä töitä ollut vieläkään kuulunut. Tottahan toki hän sai leipänsä tekemällä tavallisia parantajantöitä, mutta tunsi levotonta kaipuuta takaisin merille.

Brisha kyykistyi isänsä hautakiven eteen ja hautasi hetkeksi kasvot käsiinsä. Hänellä oli ikävä rakasta isäänsä, vaikka yrittikin pitää peitossa kaikki yhteytensä Aasojen aatelistoon. Välittihän hän toki äidistäänkin, mutta koska oli ollut tästä erossa niin monta vuotta, ei heidän välillään ollut yhtä vahvaa tunnesidettä. Sitäpaitsi, Brisha oli kyllästynyt äitinsä negatiiviseen asenteeseen ja jatkuvaan valitukseen, vaikka olihan köyhällä kylpyläpalvelijalla aihettakin valittaa. Äiti tuntui olevan kovin katkera siitä, että hänen tyttärensä oli saanut varttua hovin ylellisyydessä ja vielä kaiken lisäksi menestynyt muutenkin elämässään varsin hyvin.

Nuori nainen astui lähemmäs hautakiviä ja alkoi siistiä kiven ympärillä rehottavaa rikkaruohokasvustoa. Sitten hän istahti multaiseen maahan välittämättä siitä, millaiseen sotkuun kenties saattaisi takkinsa, jossa näkyivät vuosien käytön jäljet yhä selvemmin. Hänen olisi luultavasti jo aika ostaa uusi päällystakki mutta hän oli kovin kiintynyt rakkaaseen reuhkaansa.

Tyttö sulki silmänsä ja nojasi päänsä taakse antaen viileän tuulen viuhtoa kasvoillaan. Tuuli ja myrsky merkitsivät Brishalle vapautta, eivät tuhoa ja kauhistusta, mutta maalla ei tuulikaan tuntunut yhtä virkistävältä kuin merillä.

[otsikkokin on vähän.. outo?]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   La 01 Maalis 2008, 17:48

//Ja Sever pelmahtaa herransa kanssa paikalle ~~//

Rakuna, hän laukkasi pitkin soraista tietä, kohti hautausmaata. Hän oli joutnut pakenemaan, sillä joku oli soittanut vartijat hänen peräänsä, kun hän oli murtautunut erään aatelisen taloon. Miestä suoraan sanoen suututti, mutta onneksi hän oli hevosena päässyt hyvin karkuun kaikkia niitä tyhmiä ihmisvartijoita, jotka juoksivat varmaan vieläkin talossa etsien sieltä indigonsinihiuksista --turhaan.

Hän oli pian "Enkelten Nousun" porteilla ja sirosti tuo hyppäsi vielä niiden yli. Se meni hevoselta kepeästi. Yönmusta ori oli nyt toisella puolen portteja tuulen heiluttaessa kauniisti tuon harjaa ja häntää.
Hevonen kuitenkin muuttui yhtäkkiä ihan tavalliseksi ihmiseksi ja tuo suoristi takkinsa paremmin samoin miekkansa. Ja jos joku olikin nähnyt tuon hevosena, niin se saattoi olla kyllä aika mahtava näky, sillä yleensä hevonen ei kantele miekkoja selässään.

Toisen miekoistaan tuo nykäisi käteensä, sen mitä kantoi selän päällään ja lähti sitten kiertelemänn hautausmaalla. Oli jo melko myöhä, ja tähdet tuikkivat taivaalla pieninä pisteinä. Nyt oli se aika kuusta, jolloin kuuta ei näkynyt oikeastaan kunnolla, ehkä joku pieni sirppi.

Rakuna ei jaksanut kävellä enempää. Hevosena oleminen oli vienyt tuon puolidemonin voimat totaallisesti, mutta mies ei voinut siihenkään jäädä, vaan tarvitsi suojaisampaa paikkaa.
"Hitto", Rakuna murahti hiljaa ja huokais hiljaa sen perään. Miekallaan tuo sipaisi muutaman ruohonkorren poikki ja katsahti sitten harmailla silmillään kaukaisuuteen.
Hevoseksi muuntautuminen oli vienyt osittain hänen voimiaan nyt, sillä mies ei ollut levännyt kunnolla pitkään aikaan. Miten hän saattoikaan olla niin varomaton sinä iltana?

Mies kirosi mielessään itseään ja lähti sitten hiljaa kävelemään, vaikkei olisi millään jaksanut, niin poispäin porteilta, jos ne vartijat keksisivätkin tulla sinne. Miehen mielessä pyöri muutenkin ajatuksia, ties minkälaisia. Nyt hän halusi vain olla yksin, oman itsensä kanssa.

//En takaa tekstin laadusta mitään, kun hieman kiireitä tosiaan on ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   La 01 Maalis 2008, 22:22

Brisha oli täysin hautautunut muistoihinsa. Hän olisi antanut oikean kätensä, jos olisi päässyt matkustamaan ajassa taaksepäin, takaisin lapsuuteensa. Miksi ihmeessä maailma oli niin epäreilu ja vei hänen isänsä hautaan niin aikaisin? Olisihan pönäkkä aatelismies voinut itsekin vaikuttaa terveyteensä nautiskelemalla herkkuja ja alkoholia hieman hillitymmin, mutta Brisha oli varma, että hovin rouvien juonittelulla ja mustamaalaamisella oli oma osansa hänen isänsä terveyden heikkenemiseen.

Nuori nainen heräsi ajatuksistaan ja nousi säikähdyksissään jaloilleen kuullessaan ensin kavioiden kopsetta ja sitten rahinaa, joka kuulosti askelilta. Hän tarttui miekkaansa ja siristi silmiään yrittäen nähdä väläyksen lähestyvästä olennosta sysimustassa pimeydessä. Hän ei ollut taipuvainen vainoharhaisuuteen, mutta koska tavallinen kansa ei enää juurikaan uskaltanut öisin ulkosalla liikuskella, oli syytäkin olla varovainen.

Hetken kuluttua Brisha näki – tai ainakin luuli näkevänsä – häivähdyksen jotakin sinistä, ja veti miekkansa irti tupesta. Jos lähestyvä hahmo olisi vihamielinen, hänellä olisi ainakin yllätyksen suoma etu puolellaan. Nuori nainen hiipi niin hiljaa kuin suinkin vain pystyi isänsä hautakiven taakse ja kyykistyi odottamaan. Hän välttelisi yhteenottoa enemmän kuin mielellään, jos se vain olisi mahdollista, sillä tiesi, ettei pärjäisi miekkailutaidoissa koulutetuille sotamiehille. Jos huonosti kävisi, hänen ainoa mahdollisuutensa olisi yrittää juosta karkuun hautakivien yli loikkien.

[lyhyeksi jäi : <]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 02 Maalis 2008, 10:45

Rakuna murahteli itsekseen ja pian alkoi hengityskin tuolla tasaantumaan. Että hänen olikin pitänyt möhliä kaikki sinä iltana, ja nyt tuo ei kaivannut kuin omaa rauhaa. Ketään ei saisi tulla häiritsemään häntä. Mies vihasi muutenkin väkijoukkoa varsinkin, yli kaiken eikä nyt liiemmin pitänyt seurasta muutenkaan, paitsi joskus, jos hänellä sattui hyvä päivä olemaan, niin silloin. Ja olihan hän muutamia ihan mukaviakin henkilöitä tavannut, mutta jotkut taas olisivat saaneet painua jonnekkin hornan tuuttiin hänen mielestään.

Mies oli vielä niin ajatuksissaan, ettei tajunnut että siellä hautuumaalla saattaisi olla joku muukin. Hän ei kiinnittänyt ympäristöönsä pahemmin huomiota. Rakuna tiesi että pystyisi puolustautumaan nopeasti, jos tarvis vaati.
Nytkin tuo vain oikeastaan ajatteli, että kotiin, Rarun luokse olisi mukava päästä. Tuo kuitenkin epäili, että vartijat olivat vielä liikkeellä, eikä kaupungin valoihin siten olisi asiaa, tai sitten hän saisi viettää koko loppuelämänsä vankityrmien suojissa, minne monen mielestä kuuluikin, tuollainen palkkamurhaaja, jolla ei ollut sydäntä sitten ollenkaan.

Mies läheni sitä hautakiveä, jonka takana piilotteli tuo nainen. Hetkeksi Rakuna pysähtyi, kun oli kuulevinaan jotakin. Hän puristi tiukemmin miekkaansa ja katsahti harmailla silmillään ympärilleen.
Hän asteli lähemmäs tuota hautakiveä ja yhtäkkiä miekka vain suhahti ilmassa, ja sen jälkeen, kun tuo indigonsinihiuksinen katsahti kunnolla, niin hänen edessäänhän oli joku nainen, ja miekan kärki osoitti uhkaavasti tuohon päin.
Mies kuitenkin tyytyi vain sihahtamaan kylmästi ja laski miekkansa alemmas, ja kääntyi poispäin naisesta.
Toinen oli jokseenkin saanut hänet säikähtämään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   To 13 Maalis 2008, 17:30

[anteeksi, että kesti :/]

Hahmo lähestyi lähestymistään, ja Brisha tunnisti tämän miekka kädessä kulkevaksi mieheksi. Hän siirsi hieman jalkaansa voidakseen kumartua alemmas, mutta epäonnekseen astui samalla kuivan oksankappaleen päälle, joka katkesi äänekkäästi napsahtaen. Brisha ei viitsinyt edes toivoa, ettei yksinäinen kulkija olisi kuullut häntä, ääni nimittäin kaikui hautuumaan hiljaisuudessa kuin laukaus.

Nuori nainen kohotti miekkansa ja kuunteli niskavillat pystyssä lähestyviä askeleita. Vaikka hän olikin valmistautunut kohtaamiseen, hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun, kun se yllättäen tapahtui. Miehen miekankärki osoitti suoraan häneen, eikä hän uskaltanut inahtaakaan, hengitti vain katkonaisesti ja tuijotti toista pimeässä silmiin. Mies, jonka hiukset kiiltelivät sinisinä kuunvalossakin, ei ilmeisesti kuitenkaan laskenut häntä vakavaksi uhkaksi, vaan kääntyi kannoillaan. Brisha katsoi hetken tämän selkää varmistuakseen siitä, ettei toinen aikonut sivaltaa häntä kahtia miekallaan, ja nousi sitten ketterästi pystyyn. Nyt, kun toinen ei ollutkaan osoittautunut vihamieliseksi, nuori nainen saattoi taas hengittää vapaasti ja oli hetken kuluttua oma huoleton itsensä.
"Säikäytit minut", hän tokaisi ja naurahti jokseenkin hilpeästi.

Hän istahti isänsä hautakiven päälle ja tarkkaili miestä hiljaa. Joku olisi voinut pitää hänen käytöstään hieman epäkunnioittavana isänsä muistoa kohtaan, mutta jos totta puhutaan, Brisha ei oikein uskonut, että hänen isäänsä olisi kiinnostanut. Nyt tämä oli joka tapauksessa kuollut, eikä tätä varmastikaan haittaisi, jos hän lepuuttaisi jalkojaan tämän hautakiven laidalla.

Sosiaalisen luonteensa vuoksi Brisha ei jaksanut istuskella hiljaa, kun ei enää ollut yksin, joten hän alkoi miettiä hyvää tapaa aloittaa keskustelu. Luultavastikaan toinen ei arvostaisi, jos hän alkaisi tiedustella tämän motiiveja hautausmaalla liikuskeluun, joten jokin toinen puheenaihe pitäisi löytää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Pe 14 Maalis 2008, 18:48

Rakuna oli toivonut olevansa ainoa, sillä piemällä hautuumaalla, mutta toisin kävi Hän oli törmännyt heti johonkuhun neitoon. Mies kuitenkin laski neidon vaarattomaksi ja hän kuitenkin tarpeen tullessa pystyisi itseään puolustamaan.
Mies oli kääntynyt jo poispäin neitokaisesta ja ottanut muutaman askeleen lähteäkseen, kun hän kuuli neidon sanat, että Rakuna oli säikäyttänyt toisen.
No ei ihme, kun oli tuo indigonsinihiuksinen yhtäkkiä vain osoitellut teroitetulla miekallaan toista, ainakin Rakuna olisi säikähtänyt itse, jos siinä olisi rauhassa kykkinyt.

Mies ei sanonut mitään, tuhahti vain kylmästi. Hänellä oli nyt pää täynnä erilaisia ajatuksia, eikä niille tuntunut saavan mitään selvyyttä. Kaikki oli ihan outoa ja miten hän olikaan voinut mennä tekemään sellaisen erheen. Se oli koitua tuon miehen kohtaloksi, mutta onneksi puolidemoni omisti nopeat ja vikkelät liikkeet ja hyvän reaktiokyvyn, niin oli sentään vielä hengissä.

Tuuli lehytteli miehen paksuja indigonsinisiä hiuksia ja tämä katsahti taivasta kohti harmailla silmillään. Taivas oli tumma, siellä loisti muutama tähti.
Nopea vilkaisu käväisi tuossa neidossa. Rakunan kasvoilla paistoi tuon tavanomainen, tyyni sekä häijy ilme. Hän ei ollut sinä iltana ollenkaan hyvällä tuulella, ja olisi kaikista mieluiten mennyt kotiinsa Rarun luokse, laittanut vaikka takkaan tulen ja piileskellyt vartijoita siellä, mielummin, kuin nyt hautuumaalla. Mies otti jälleen muutaman askeleen poispäin, sanomatta jälleenkään yhtään mitään. Rakuna ei ollut puhujatyyppiä, ei ollenkaan.

//Eipä mitään ^^ Meikällä nyt taas on jotain ihan kökköä >.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   La 22 Maalis 2008, 21:55

[mullakin tökkii, mutta tähän on jo totuttu ;<]

Koska mies ei näyttänyt olevan juttutuulella, eikä Brishakaan keksinyt mitään turvallista sanottavaa, hän alkoi vihellellä hiljaa vanhaa merimieslaulua. Iloinen sävelmä kuulosti yön hiljaisuudessa aavemaiselta. Tyttö ei kuitenkaan lopettanut, vaan vaihtoi sävellajin vielä entistäkin duurivoittoisempaan. Öisen hautuumaan tunnelma oli hänestä ahdistava. Jos paikka ei olisi päivällä kuhissut tekopyhiä Aasoja, ei hän olisi astunut muurien sisäpuolelle jalallansakaan auringonlaskun jälkeen.

Brisha vaikeni hetken kuluttua ja katseli sinitukkaista miestä uteliaana. Tämä oli tullut paikalle jokseenkin kiireisen näköisenä, mutta nyt tällä ei näyttänyt olevan aikomustakaan poistua häiriötekijöistä huolimatta. Nuoren naisen teki mieli kysyä, mitä toinen kalmanlehdossa oikein teki, mutta epäili vahvasti, ettei tämä vastaisi. Jotain sanottavaa hänen olisi kuitenkin keksittävä, ellei sitten mielisi istuskella tuppisuuna koko yötä.

Brisha veti miekkansa uudelleen esiin, ei aloittaakseen kaksintaistelua, vaan kehittääkseen itselleen jotain tekemistä. Tyttö riisui takkinsa ja alkoi kiillottaa miekkaansa välittämättä viileästä tuulesta, joka yritti irrottaa hänen pitkiä, punaruskeita hiuksiaan sotkuisesta nutturakampauksesta.

"Outo ajankohta maisemien ihailuun", hän sanoi hetken kuluttua ja kohotti katseensa työstään. Jos hyvin kävisi, mies ei käskisi häntä pitämään huolta vain omista asioistaan, vaan joko aloittaisi hänen kanssaan mielenkiintoisen keskustelun tai sitten haastaisi hänet miekkailemaan. Molemmat vaihtoehdot olivat kiusallista hiljaisuutta huomattavasti houkuttelevampia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 23 Maalis 2008, 11:22

Rakunan teki mieli peittää korvansa, kun kuuli neidon takanaan alkavan viheltelemään. Ja vielä jotain kauhean iloista, eikä se siitä ainakaan parantunut. Rakunan pinna oli muutenkin kireällä, eikä sitä nyt ainakaan auttanut se, että joku vihelsi hänen takanaan.

Onneksi neito sitten kuitenkin lopetti piakkoin ja harmaasilmäinen tyytyi vain mulkaisemaan viheltelijää. Käsi laskeutui miekan kahvalle jälleen. Miehen olo oli muutenkin epävarma juuri sillä hetkellä. Hän olisi vaan halunnut olla kotona, Rarun kanssa. Jossakin turvallisemmassa paikassa, mutta ei. Vartijat kyllä varmaan kyttäisivät hänen ovellaan ja odottaisivat kotiin paluuta, jos vaan sattuivat tietämään missä herra mahtoikaan asua. Sen nyt kyllä varmaan tiesivät, että sataman lähellä kuitenkin.

Hän saattoi kuulla korvillaan, että miekka otettiin pois huotrastaan. Miehen käsi puristui tiukemmin miekan kädensijaan ja vilkaisu taakse antoi tiedon siitä, että tuo neito vain puhdisti miekkaansa. No semmoinen olisi kyllä tarpeen omillensakin. Ne olivat käytössä hieman nuhjuuntuneet, mutta sille ei nyt mahtanut mitään. mies vaan yritti keksiä keinoa päästä pois tuolta pirun hautausmaalta.

"Outo ajankohta maisemien ihailuun"
Kuului neidon ääni ja Rakuna alkoi hieman hiiltyä, vaikkei neito ollutkaan tarkoittanut sitä ilkeällä tavalla. Indigonsinihiuksinen kääntyi kannoillaan ja silmissään paistoi jokin, tuli. Hän vetäisi lanteillaan lepäävän miekkansa esiin ja tarkasteli sitä hetken.
"Miksi palkkamurhaaja olisi tullut ihailemaan maisemia?" Rakuna tokaisi ivaa äänessään. Hän ei todellakaan ollut millään kaikista mukavimmalla tuulella, ei todellakaan. Ja nyt hänen lausahduksensa saattaisi kääntyä häntä vastaan. Tulinen luonne kun välillä oli.
Ja nyt hän oli tyhmänä mennyt sanomaan olevansa palkkamurhaaja, siitäkös neitokainen saisi oikein hyvät palkkiot. Kuuluisa palkkamurhaaja kun Rakuna vielä sattui olemaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 23 Maalis 2008, 23:38

Brisha huomasi miehen ilmeestä, että oli häirinnyt tätä viheltelyllään. Olisi kenties ollut järkevää anoa polvillaan ryömien anteeksiantoa, sillä toinen näytti jokseenkin vihamieliseltä – ja kupeilla kiiltelevästä miekasta päätellen myös vaaralliselta. Brisha tyytyi kuitenkin vain väläyttämään vahingoniloisen hymyn miehen suuntaan.

Miehen vastaus hänen kommenttiinsa varmisti epäilyksen tyypin vaarallisuudesta. Oli juuri Brishan tuuria, että oli sattunut pimeälle hautausmaalle pahantuulisen palkkamurhaajan kanssa.
"Mikä sitten estää palkkamurhaajaa ihailemasta maisemia?" Brisha esitti vastakysymyksen ja kohotti tummia kulmiaan. Hän tiesi leikkivänsä tulella, miehen ilme paljasti tämän olevan hieman ärtynyt seuralaiseensa. Nuori nainen ei kuitenkaan osannut lopettaa ajoissa. Kuultuaan, mitä toinen teki työkseen, hän oli oikeastaan enemmänkin utelias kuin ärtynyt. Palkkatappajan ammatti kuulosti juuri sopivan jännittävältä. Hänestä ei tosin hommaan olisi: hän oli liian äänekäs, kömpelö ja impulsiivinen.

Brisha hyppäsi alas hautakiveltä näyttääkseen edes vähän varteenotettavammalta vastustajalta. Hän nojasi kiveen peittäen näkyvistä isänsä nimen ja muistokirjoituksen. Tuskinpa mies moiseen huomiota kiinnittäisi, mutta Brisha ei halunnut kenenkään tietävän, kenen sukuhaaraan kuului.

[lyhyt :/]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ma 24 Maalis 2008, 17:32

Rakunan tulinen sielu hohkasi kipinöitä. Hän oli saanut hermonsa äärimmilleen. Mikään ei tuntunut menevän enään nappiin. Hän vain halusi kotiin Ion ja Rarun luokse. Mitään muuta hän ei halunnutkaan.
Eikä asiaa parantanut se, että mies oli juuri tokaissut suustaan sellaista, mistä tämä neitokainen saikin aiheen piruilla, tai niin ainakin Rakuna sen aavisti.
"Mikä sitten estää palkkamurhaajaa ihailemasta maisemia?"
Hän ei sanonut tuon lausahdukseen mitään, tyytyi vain tuhahtamaan inhottavasti.

"Saanen kysyä, että oletteko tekin tullut vain ihailemaan maisemia?" mies töksäytti häijyllä äänensävyllään. Hän tarkasteli neitoa, osasiko tuo miekkaillakaan, vaikka miekan omistikin. No, sen Rakuna saattaisi vielä saadakin selville, muttei kuitenkaan ihan turhanpäiten haastanut neitoa taistelemaan. Ihan kuin Rakunaa itseään olisikin kiinnostanut moinen.

Hän ei laskenut suojaustaan pois, vaan katsoi miekka koko ajan koholla, tuota neitoa. Mitäköhän toinen tosiaan teki myöhäisellä hautuumaalla? Rakunalle se nyt oli vain piilopaikka, ei sen kummempaa. Hänen mieleensä palasi kissa, hänen oma Rarunsa ja Io. Olisikohan hän huolissaan, eipä kai. Mies kuitenkin oli aina palannut kotiin, eikä ollut mikään untuvikko työssään, ei todellakaan.

Tämä neito hyppäsi alas hautakiveltä, ja näytti siltä kuin tuo olisi yrittänyt peittää tekstiä. No eipä palkkamurhaajaa pahemmin kiinnostanut. Arvioiva katse oli kiinnittynyt yhä neitoon.
Miekan terä näytti nyt alaspäin ja niin harmaiden silmien katsekin siirtyi maahan, kun tuo kääntyi kannoillaan puoliksi, kuitenkin oli valppaana, jos tämä outo neitokainen ei olisikaan ihan sellainen, mitä mies oli arvioinut. Rakuna kuitenkin tiesi, että naisetkin saattoivat olla hyvin arvaamattomia ja hyviä taistelijoita. Niinpä hän ei todellakaan jättänyt mitään arvausten varaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   To 27 Maalis 2008, 18:59

Brisha huomasi vieraan miehen hermostuvan hermostumistaan, mutta ei välittänyt. Ainahan hän saattaisi vain juosta karkuun tai vedota sukupuoleensa, jos toinen alkaisi ryttyillä. Ja kenties hän voittaisi toisen oveluudessa ja saisi tämän jotenkin kompastumaan omaan miekkaansa.

"Tulin hakemaan iltapalaa. Lapio vain jäi kotiin, joten kaivuuhommat eivät onnistu", Brisha vastasi naama peruslukemilla. Jos miehellä oli hippustakaan huumorintajua, tämä tajuaisi, ettei tyttö ollut tosissaan. Toisaalta olisi ollut aika hupaisaa, jos tuntematon olisikin pitänyt häntä verenhimoisena kannibaalina tai haudanryöstäjänä.

Brisha valui rosoista hautakiveä pitkin maahan istumaan. Hän alkoi olla jo hieman väsynyt. Hän oli viettänyt koko päivän satamassa kierrellen ja yrittänyt etsiä laivalääkäriä kaipaavaa alusta. Onni ei ollut kuitenkaan potkaissut, joten hänen olisi jatkettava etsintöjään huomenna. Ja ylihuomenna. Ja ehkä vielä senkin jälkeen. Ehkä hänenkin olisi pitänyt ruveta palkkamurhaajaksi, näinä kaaoksen aikoina töitä luultavasti riitti. Hyvällä tuurilla hän olisi voinut päästä kuristamaan jonkun typerän Aasan hengiltä ja saanut vielä rahaakin.

"Turhaan sinä sillä miekalla tänne päin osoittelet", Brisha tokaisi pisteliäästi. Hän ei ollut riitaisalla tuulella, eikä hyökkäisi toisen kimppuun ainakaan omasta aloitteestaan. Sanojensa vakuudeksi nainen painoi miekkansa pehmeään maahan seisomaan. Jos toinen halusi, tällä olisi nyt tilaisuus halkaista hänet keskeltä kahtia, joten Brishan oli vain toivottava, ettei toinen ollut murhatuulella.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 06 Huhti 2008, 10:51

Neidon seuraava kommentti sai Rakunan kasvoille nousemaan jotenkin tyhmän ilmeen. Rakuna ei tyhmä ollut, ei ollenkaan, eikä hän sanallakaan uskonut tuota neitoa. Miehen toinen kulma kohosi hitusen verran. Mies ei myöskään ollut huumorintajuinen, kaikkea muuta.
Tyytyipä tuo sinihiuksinen vain tuhahtamaan tylsistyneesti ja katsomaan, kun tuo toinen valui maahan istumaan. Harmaiden silmien katse seurasi toisessa. Hän ei osannut arvioida tätä neitoa. Rakunalla nyt oli muutenkin ollut vaikea ilta, minkä takia hän olisi halunnut vain palata kotiin, Ion luokse. Katsomaan onko kaikki siellä kunnossa, eikä vain kyhjöttää hautuumaalla.

"Turhaan sinä sillä miekalla tänne päin osoittelet"
Neidon seuraava kommentti, sai Rakunan hieman hätkähtämään, joskin silmissä leimuava tuli ei kaikonnut pois. Hän tuhahti hiljaa ja työnsi miekan takaisin huotraansa, mutta käsi ei liuennut miekan kädensijalta pois, ties vaikka toinen olisikin riitaisa tai muuta vastaavaa.

Rakuna käänsi neidolle selkänsä ja pieni tuulenvire otti kiinni miehen sinisistä hiuksista, ja heilutteli kauniita suortuvia.
Miehen ylväs, maskuliinen olemus heijastui melkoisen hyvin, vaikka tämä olikin taas kyllä siro. Puolidemoni naputteli miekan kädensijaa sormillaan ja vilkaisi nopeasti taakseen.
"Et taida olla ihan uusi täällä?" mies sitten tyytyi esittämään kysyvän lauseen. Mitä hän turhia vain seisoisi siinä hiljaa ja odottaisi, että häly ympärillä laantuisi ja hän pääsisi kotiin.
Äänessään kuitenkin oli vielä tulisuutta ja jotakin epämiellyttävää, mutta se oli vain osa Rakunaa, siihen piti tottua.

Ajatuksissaan mies lipui taas miettimään Ioa, ja Raruakin. Miten he pärjäsivät kotona? Olisiko Io ehkä huolissaan, kun tuota sinihiuksista ei kuulu kotiin? Kuka ties.

Mies kääntyi hetken päästä maassa istuvaan neitoon päin. Hän ei koskaan ollut ollut puhelias, mutta kaipa hän voisi hetkisen jutella tämän naisen kanssa, ennen kuin tosiaan lähtisi käyskentelemään kotia kohti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ma 14 Huhti 2008, 15:45

Brisha ei oikein saanut selvää, oliko toinen ottanut hänen sutkautuksensa todesta vai ei. Jos oli, se olisi miehen oma häpeä. Hän ei ollut tuntemattomalle tilivelvollinen tekemisistään. Toinen sen sijaan oli jo ehtinyt paljastaa hänelle toimenkuvansa, kenties tyhmyyksissään, joten tämän kannattaisi varoa sanojaan. Eipä sillä, että Brisha olisi aikeissa lähteä sinitukasta kielimään, toisella oli oikeus elää elämäänsä niin kuin parhaaksi näki. Eihän naisella itselläänkään ollut täysin puhtaita jauhoja pussissaan.

Brisha hymyili hieman huojentuneena, kun mies laski miekkansa. Huolimatta siitä, miten varman kuvan yritti itsestään välittää, suoraan kohti suunnattu, kuunvaloa heijasteleva miekka sai hänet hermostuneeksi.

"En. En oikein jaksa uskoa, että kukaan astuu näiden muurien sisäpuolelle vapaaehtoisesti", nuori nainen vastasi miehen kysymykseen. Hän ei tosiaan ymmärtänyt, miten joku kaupungin ulkopuolelta saapuva suostui luopumaan vapaudestaan ja elämään kahden kilpailevan killan asettamien sääntöjen mukaan. Jos kohtalo olisi kuljettanut häntä suotuisammin, hän olisi jättänyt Payonin jo aikaa sitten iloisesti laivan kannelta heilutellen.

[anteeksi kun kesti, anteeksi tyhmä vuoro ja vielä kerran anteeksi kun kesti.. yritän parantaa tapani.]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ma 14 Huhti 2008, 19:51

Sinihiuksinen nyökkäsi mekaanisen oloisena, kun kuuli naisen jälleen puhuvan. Kukapa sitä haluaisi koko elämäänsä olla vankina muurien sisällä. Rakunalla nyt taas ei ollut muuta paikkaa minne mennä, eikä hän viitsinyt ottaa riskiä lähteä pois Payonista, vaikka se olikin hyvin houkutteleva ehdotus. Mies kuitenkin kuului vaanien kiltaan ja vielä Vapauden Ruusu järjestöön. Sekin jo osittain teki lähtemisen vaikeammaksi, kuin mitä se killattomilla olisi ollut. Eikä hän toki halunnut jättää Ioa, ei todellakaan. Mitähän mies tekisi ilman häntä?

"Oletko koskaan halunnut lähteä näiden kahlitsevien muurien sisältä?" Rakuna jatkoi kyselyään. Ääni oli hiljainen ja osittain yhä kylmä. Mies ei jaksanut nyt taaskaan esittää mitenkään erikoisen kylmää ja jäätävää tyyppiä, vaan tyytyi olemaan kolea, oma itsensä.

Mies loppuen lopuksi tajusi, ettei tiennyt edes tämän naisen nimeä, mutta sillä nyt ei ollut väliä. Hän ei mielellään omaa nimeään jaellut, ties kuka olisi sellainen joka halusi kavaltaa miehen. Niitäkin meinaan löytyi huonommistakin piireistä. Rahanahneita lurjuksia, niitähän riitti. Mutta kosto olisi kyllä oleva suloinen sellaiselle, joka miehen tahtoisi kavaltaa, sillä tämä puolidemoni kyllä etsisi henkilön käsiinsä, menemällä vaikka läpi veden ja tulen.

Tuuli heilutteli miehen sinisiä hiuksia ja kuu sai tämän silmät hohtamaan lähes hopeisena. Mies piti öistä, ne olivat hänen lempi aikaansa, vaikka nyt hän olisi kyllä ollut todellakin, enemmän kuin mielellään Ion luona, kotona, kuin värjöttelemässä hautuumaalla puolituntemattoman kanssa, paossa lainvartijoita. Toivottavasti ne tolvanat olisivat jo lopettaneet hänen metsästyksensä.


//Siullä mitenkään huonoa ollut<3 Eikä teikällä kyllä pahemmin kestänytkään ^^
Tästä omasta tekstistäni en mene nyt ihan takuuseen -.-//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Pe 18 Huhti 2008, 16:32

Brisha päätteli miehen lyhyestä nyökkäyksestä, että asia oli tämän puolesta loppuunkäsitelty, ja yllättyikin, kun toinen avasi suunsa.
Sinitukkaisen kysymys veti nuoren naisen mietteliääksi. Kyllähän hän aina kaikille toitotti, miten ikävää oli elää kivimuurin vangitsemana, ilman mahdollisuutta poistua ulkomaailmaa ihailemaan. Mikä häntä sitten piteli kaupungissa? Olihan hänellä ollut lukemattomia mahdollisuuksia lähteä.
"Kai minä olisin lähtenyt jo aikoja sitten, mutta jokin minua pidättelee", hän vastasi lopulta ja kohotti katseensa miehen pimeässä kiiluviin silmiin.

Brisha laski katseensa märkään nurmikkoon ja nyhti sitä ajatuksissaan pieniksi kasoiksi. Tosiaan, mikä häntä Payonissa pidätteli? Tällä hetkellä tietenkin se, ettei hänellä ollut alusta, jonka mukana avomerelle matkata, mutta mikä sai hänet kerta toisensa jälkeen palaamaan? Olisi helppo sanoa, että se oli hänen äitinsä, mutta ei heidän suhteensa ollut koskaan ollut niin läheinen. Kyllähän Brishasta oli mukava tätä silloin tällöin käydä tervehtimässä, vaikka äidin alituinen valitus kävikin hermoille. Mutta että hän olisi jäänyt sekasortoiseen kaupunkiin äitimamman takia? Tuskinpa vaan.

"Oletko sinä?" Brisha esitti hetken kuluttua vastakysymyksen, lähinnä karistaakseen turhat ajatukset pääkopastaan. Ei ollut hänen tapaistaan pohdiskella syntyjä syviä pimeällä hautausmaalla.

[no jaa.. XD hyvä ettet kanna kaunaa]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Pe 25 Huhti 2008, 19:12

Rakunan siniset hiukset leijailivat kauniisti tuulessa. mieshän oli perinyt hiustensa erikoisen värin äitinsä puolelta, jossa nähtiin enemmänkin näitä erikoisia hiusvärejä. Harmaat silmät tarkastelivat puoli tuntematonta naista, kulmat olivat hivenen rypyssä. Mies ei näyttänyt uupuneelta päällepäin, ei todellakaan, mutta sisällään vallitsi syvä uupumus. Muodon muutoksestakaan ei varmaan tulisi enää mitään, koska herra ei ollut täysissä voimissaan. Tämä oli esittänyt naiselle kysymyksen ja kuulikin sen vastauksen. Rakunaa pidätteli monikin asia. Kilta, rakas Io, työ... Ja Vapauden Ruusu- järjestö, johon hän kuului. Ja jälleen mies heräsi ajatuksistaan, kuullessaan vastakysymyksen naisen suusta.
"En...tai ainahan sitä oivoa sopii, mutta minua pidättelee täällä niin monta asiaa, ettei lähdöstä tulisi mitään, enkä ehkä loppupeleissä haluaisi edes lähteä", Rakuna vastasi hiljaa ja koleasti. Harmaat silmät kääntyivät katsomaan maata jalkojensa juuressa. Mies potkaisi tylsistyneenä erään kiven syrjään jalkansa kärjen viereltä.

"Et taida olla ihan vihreä aseiden käytön kanssa?" sinihiuksinen sanoi hetken päästä ja nyökkäsi neidon miekkaa kohti. Miekat, ne olivat Rakunalle todella, todella tärkeitä. Miekka oli hänen ystävänsä, hänen voimansa ja rohkeutensa. Hän voisi aina turvautua miekkojensa antamaan turvaan, hän pystyisi aina iskemään vastustajansa miekkojensa verisellä voimalla. Ne kaksi kääpiön tekemää miekkaa oli luotu puolustamaan, mutta nyt ne olivat vuodattaneet monen henkilön verta.

Rakuna ei ollut edes huomannut että oli ottanut miekkansa huotrasta ja katseli nyt sen hopeista pintaa. Harmaat silmät kuitenkin kohdistivat katseensa hieman kauemmaksi hetken päästä. Tuohon outoon naiseen. Harvoin kukaan enää niin myöhään liikkui ulkona, jos ei halunnut tieten tahtoen joutua vankilan kaltereiden taakse.

Rakuna kuitenkin paransi pian otettaan miekastaan ja kuunteli tarkkana ääniä, jotka tuuli kantoi mukanaan. Ne olivat pahaenteisiä. Vartijoitako?
"Hemmetti", mies kirosi ja sydämensä löi tiuhempaan tahtiin. Vartijoita hän nyt viimeiseksi kaipasi.
"Vartijat, hitto vie löysivät kaiketi tännekkin", Rakuna murahti ja silmänsä kapenivat viiruiksi, niiden saavuttaessa kylmän, murhanhimoisen katseen.
"HEidän kannattaisi vaihtaa suuntaa, jos mielivät pitää rakkaan henkikultansa" Rakuna naurahti koleasti, kuitenkin jonkinlainen tyyni huvittuneisuus äänessään. Hän ei pelännyt, ei ollenkaan. Mieshän piti tappamisesta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 27 Huhti 2008, 19:50

Mies katseli häntä kulmat kurtussa, ja Brisha vastasi katseeseen. Hän yritti tulkita toisen ilmeitä, mutta ei oikein saanut mitään irti tämän vakavasta olemuksesta. Kenties sinitukkainen nuori mies oli tosiaankin vaarallinen palkkatappaja. Brishalla ei kuitenkaan ollut mitään syytä pelätä, eikä hän varmaan olisi pelännyt, vaikka syy olisi löytynytkin. Tällä hetkellä toinen näytti rauhalliselta, eikä hänen tapoihinsa kuulunut murehtia, mitä ehkä mahdollisesti saattaisi tulevaisuudessa tapahtua.

Mies totesi, ettei oikeastaan kaivannut kaupungin muurien ulkopuolelle, ja Brisha nyökkäsi vaitonaisena. Kyllähän hän tavallaan toista ymmärsi. Olisi hänkin saattanut ajatella toisin, jos hänen isänsä olisi ollut elossa. Toisaalta, siinä tapauksessa hän tuskin olisi koskaan edes haaveillut Payonin ulkopuolisesta maailmasta, nauttinut vain hovin herkuista ja lekotellut kaiket päivät auringossa.

"No jaa. Riippuu vähän vastustajasta", Brisha vastasi miehen uteluihin. "Sinulle tuskin pärjäisin, mutta monelle muulle kyllä", hän jatkoi toteavasti. Eihän hänellä tosin ollut mitään todisteita uuden tuttavansa miekankäsittelytaidoista, mutta tämä katseli omaa hopeisena hohtelevaa miekkaansa niin rakastavasti, että osasi sitä varmasti tarpeen tullen käyttääkin.

Sinitukkainen nosti taas katseensa Brishaan. Jostain syystä katse tuntui nuoresta naisesta hieman epämiellyttävältä, läpitunkevalta. Hän oli juuri kysymässä, mitä toinen tuijotti, kun huomasi miehen tiukentavan otettaan miekan kahvastaan. Tytön aistit terävöityivät välittömästi ja hän jäi hiljaa kuuntelemaan hautuumaan hiljaisuutta, kunnes erotti kaukaisia askelia, kahinaa ja muminaa.
Kun toinen avasi suunsa, Brisha käänsi oitis katseensa tämän kasvoihin.
"Vartijoita?" nuori nainen toisti ja katseli miestä tarkkaavaisesti, silmät kapeina viiruina. Hän tarttui omaan, kapeateräiseen miekkaansa ja veti sen esiin.

Brisha virnisti toisen puheille. Hän oli samaa mieltä. Nainen nuolaisi jännittyneenä huuliaan ja pysähtyi jälleen kuuntelemaan. Äänet tulivat lähemmäksi, ja oli varmaa, että niiden aiheuttajien määränpäänä oli nimenomaan Enkelten Nousu.
Brisha painoi miekkansa maahan ja naksautteli sormiaan, aivan kuin olisi valmistautunut pianokonserttoon, eikä mahdolliseen miekkamittelöön. Häntä jännitti, mutta jännitys oli mukavaa, vastan pohjaa kutittelevaa lajia. Viimeiset viikot olivatkin olleet niin pitkäveteistä aikaa, että hän kaipasi kunnon toimintaa. Täytyi vain toivoa, ettei tuntematon nuori mies päättäisi hoidella häntäkin samalla pois päiväjärjestyksestä.

Hän oli juuri ja juuri saanut miekan takaisin käsiinsä, kun ensimmäiset miehet jo astuivat hautuumaan porteista. He pysähtyivät hetkeksi puhumaan keskenään, kenties neuvottelemaan, ja lähtivät sitten muutama mies kerrallaan tutkimaan hautakivirivistöjä, miekat tanassa.

[en oikein edistänyt tätä tilannetta mitenkään, sori XD]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ma 28 Huhti 2008, 14:25

Hienoinen hymähdys käväisi miehen huulilta, tämän kuullessa vastauksen naiselta tämän aseiden käytöstä. Rakuna pystyi itsekin rehellisesti sanomaan, että oli melkoisen hyvä taistelemaan, sekä aseiden kanssa, että aseitta, kummin vain kävi. Hän oli pikkupojasta saakka harjoittanut erinäisiä taistelulajeja, eikä oppi ollut mennyt hukkaan. Monta kertaa oli taidot olleet enemmän, kuin taroeen.

Kuitenkin kätensä puristui paremmin miekan kädensijan ympärille ja tämän silmät kapenivat viiruiksi. Kasvoillaan oli tuo tyyneys, ja hymy. Se oli jollain lailla ehkä hieman psykoottisen näköinen. Tyyni ja rauhallinen Rakuna, ei pelännyt, eikä kaihtanut tappamista. Sehän oli hänen työnsä. Eikä siitä mihinkään pääsisi. Toisaalta taas mies ei edes haluaisi luopua kovasta puolestaan, jonka yleensä näytti jokaiselle, mutta yritti pitää sitä nyt mahdollisimman vähäisenä rakkaansa takia. Io, hänelle kultaakin kalliimpi ja mies kuolisi ennemmin, kuin menettäisi hänet.

Nainen toisti sanan, vartijoita ja ottipa tuokin miekkansa esiin. Kaunis ase, kieltämättä. Siro ja varmasti nopea. Miehen katse siirtyi naisen miekasta hautuumaan porttien luokse ja sitten taas neitoon, joka naksautteli sormiaan. Taisi hänkin kaivata vähän toimintaa.

Rakunan kasvojen tyyneys ei haihtunut vielä minnekkään, vaikka miehet, vartijat siis, olivat tulleet jo hautausmaan porteista. Olivatko ne oikeastikin noin pöljiä, ja jahtasivat syvälle yöhön jotakin pahaista murhaajaa. Luulisi heillä olevan parempaakin tekemistä, mutta ei näköjään. Rakuna vetäisi toisenkin miekkansa huotrasta ja molemmissa käsissään kiiltelivät nyt kääpiötyötä olevat kauniit hopeiset miekat, joissa kummassakin oli ohdake kuvioita, aivan kuin käsivarren tatuoinnissaan. Rakuna huokaisi kerran ja virnisti tuolle niedolle.
"Onkohan noista edes vastusta, mitä luulet?" mies kysyi kolealla, kuitenkin huvittuneisuutta uhkuvassa äänessään. Silmät olivat pysyneet viiruina ja mielipuolisen näköinenhän mies varmaan oli jonkin sivustakatsoja mielestä. Kuitenkin hän heitti hymynsä hetkeksi pois ja odotti, odotti että vartijat tulisivat.

"Niitä on näköjään seitsemän, ja minua kaiken kukkuraksi vielä jahtasi kahdeksan. He ovat näköjään jättäneet yhden tovereistaan jonnekkin muualle", Rakuna mutisi naurahtaen kylmästi ja naurahduksensa näköjään kantautui erään vartijan korviin, joka huudahti:
"Löysin, täällä!!"
Hän viittoi tovereitaan mukaan ja kohta koko kööri oli lähestymässä Rakunaa ja tätä nuorta neitoa. Leikki alkakoon!

Rakuna kuitenkin pysyi vain tyynenä paikoillaan, ja odotti kunnes ensimmäinen oli tarpeeksi lähellä. Jotkut olivat kiinnittäneet huomionsa myös tuohon neitoon. Rakunan tarvitsi vain kerran sivaltaa miekallaan ja ensimmäinen koko porukasta kaatui kurkkuaan pidellen maahan.


//Saapa nähdä mitä tästäkin nyt tuli xD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ma 28 Huhti 2008, 18:40

Brisha näki hämärässä edestakaisin liikuskelevat varjot ja tunsi lihastensa jännittyvän, valmistautuvan tulevaan koitokseen. Toivottavasti tätä tuntematonta miestä takaa-ajaneet vartijat olivat sitä tavallista, kömpelöön sotisopaan käärittyä sakkia, jonka kanssa hän oli ottanut muutaman kerran aikaisemminkin yhteen. No, jos hän yrittäisi näyttää oikein sievältä ja avuttomalta, ehkä nuorukainen erehtyisi luulemaan häntä prinsessaksi ja pelastaisi hänen nahkansa tiukan paikan tullen.

Brisha luopui hetkeksi valmiustilastaan, kun mies veti esiin toisenkin taitavasti taotun miekan. Hänen käsissään moiset komeudet olisivat menneet hukkaan, mutta olisi hän silti mieluusti tuntenut hopeisen miekan viileän painon kämmenellään.
"Toivotaan", Brisha hymähti toisen kysymykselle. Hän käänsi katseensa jälleen kohti lähestyvää joukkoa ja sulki hetkeksi siniharmaat silmänsä tyhjentääkseen mielensä turhista ajatuksista.

"Seitsemän onkin aina ollut onnennumeroni", Brisha tokaisi ja laski itsekin hautausmaalla kiertelevät tummat hahmot. Hän ei ollut taikauskoinen, mutta jos hän selviäisi tästä kunnialla, saattaisi hän hyvinkin alkaa luottaa maagiseen lukuun.

Brisha huokaisi, paradoksaalista kyllä, helpotuksesta, kun ikuisuudelta tuntunut odottelu vihdoin päättyi, ja vartijat paikansivat heidän sijaintinsa. Tallaantuneen, kostean ruohon peittämä maa tärisi, kun seitsemän harteikasta miestä suuntasi askeleensa koristeellisten hautakivien väliin.
Nuori nainen kohotti miekkansa ja odotti paikallaan, kuin saalistaan väijyvä villikissa. Sinihiuksisen miehen miekan sivallus ja uhkarohkean vartijan kuolinkorahdus toimivat merkkinä Brishalle, joka valmistautui hyökkäämään.

Punapäätä lähestyvä, raskasrakenteinen vartija tarkasteli Brishaa ilmeisen huvittuneena. Ilmeisesti tyyppi ei pystynyt uskomaan, että pikkutytöstä olisi vastusta ensinnäkään. Arvioivasta ilmeestä päätellen tämä yritti kuumeisesti miettiä, kuinka paljon nuoresta neidosta saisi irti orjamarkkinoilla.
Brisha käytti hyväkseen miehen harhaluuloa ja antoi tämän kuvitella, että oli täysin tohelo miekkansa kanssa ja kaiken lisäksi pupu pöksyissä. Kun toinen sitten lähestyi häntä mielessään ties minkälaisia ikäviä suunnitelmia, neitokainen nosti äkkiarvaamatta jalkansa ja potkaisi vartijan isänsä hautakiveä vasten, viimeistellen työnsä lävistämällä tämän lyhytteräisellä miekallaan.

Brishan onneksi suurin osa kaksikon yllättäneistä vartijoista oli kiinnostunut alkuperäisestä kohteestaan, miehestä, jonka siniset hiukset hohtivat kilpaa ilmaa halkovan verisen miekanterän kanssa. Vain muutama oli ylipäätään huomannut tytön yön pimeydessä. Näkymättömyyteensä uskoen hän nousikin voitonriemuisesti hautakiveä vasten lyyhistyneen ruumiin yltä ja oli juuri kääntänyt päänsä sivulle, kun tunsi miekanterän suhahtavan korvansa ohi ja jysähtävän suoraan olkapäähän.

[ooo, jännittävää XD aattelin nyt, että rakuna voi hoitaa homman kotiin, mutta päätä toki itse, mitä teet :---D]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   To 01 Toukokuu 2008, 14:59

Rakunan silmät, yhä kapeat, kuin kissalla. Niiden kylmyys melkein saattoi tuntua luissa ja ytimissä. Hienoinen virnistys palasi tämän kasvoille, kun herra sivalsi miekallaan tämän uhkarohkean virkavallan jäsenen kurkun auki ja tuo kaatui maahan. Näytti siltä, kuin nämä innokkaat lain vartijat olisivat halunneet yhtäkkiä perääntyä, mutta ei. Yksi niistä pöljistä oli ainakin huomannut tuon oudon neitokaisen, mutta harmaasilmäisellä murhaajalla ei ollut nyt aikaa seurata tämän neitokaisen toimia, vaan keskittyi tuohon vartija-laumaan, joka häntä muka uhkaavasti lähestyi. Viisi kaiken kaikkiaan, nuohan hoituisivat helposti. Rasittavia kylläkin. Rakuna oli muutenkin hyvin ärtyneellä päällä keikkansa takia, ja sitten vielä nuo pirun vartijat, eikä hän saanut hetken rauhaa, kun Enkelten Nousussakin oli ollut muita, kuin hän. Mitä vielä? Ja hän halusi vain päästä kotiin Ion luokse, ei mitään muuta.

Mies käytti miekkojaan, kuin ne olisivat olleet osa häntä. Ne eivät näyttäneet yhtään toheloilta miehen varmoissa käsissä. Miekkojen kauniit, hopeiset terät hohtivat nyt verestä punaisina, sinisten hiusten hulmutessa samaan aikaan. Vartijat kyllä antoivat vastusta, olihan mies menettänyt voimiaan muuttuessaan pakopaikaltaan lähtiessä hevoseksi, ja takaisin hautuumaalla.
"Te, ette tule näkemään enää päivänvaloa. Tieten tahtoen lähditte perääni, se ei ollut kannattavaa", mies sanoi kylmästi ja iski samalla yhden vartijoista maahan. Rakunakin oli saanut monia haavoja, tänään ei ollut tosiaankaan hänen paras päivänsä. Ei todellakaan. Io ei tulisi pitämään, kun hän jossain vaiheessa palaisi kotiin.

Enää ei kuitenkaan ollut, kuin kolme jäljellä. Kaksi makasi maassa toverinsa kanssa ja yksi hautakiven luona, jonne tuo outo neitonen oli tämän tappanut. Rakuna miekkaili yhtä kahta vartijaa vastaan, muttei huomannut takanaan olevan yksi niistä. Mies saattoi tuntea päässään kovan kolauksen, kun miekan lattea puoli iskeytyi siihen. Rakuna ynähti pienesti, kääntyi nopeasti ja iski häntä iskeneen miehen maahan, kuten pari muutakin jo aikaisemmin. Kuitenkin harmaissa silmissä sumeni ja hengitys salpaantui pieneksi hetkeksi. Tämän siniset hiukset tahriintuivat verellä, niiden kiilto katosi. Rakuna hoiperteli hetken aikaa, kunnes kivultaan sai tajuntansa toimimaan edes siksi aikaa, että saisi nuo kaksi jäljellä olevaa hoidettua päiviltä. Lähellä oleva menikin yhdellä iskulla, mutta jäljelle jäänyttä hän ei enää löytänyt. Sumea näkökenttä, kuitenkin kertoi jäljelle jääneen vartijan iskeneen miekkansa tuohon outoon tuntemattomaan neitoseen. Sinne mies hoiperteli ja sanoi lähelle päästyään:
"Olet kyllä aika niljakas tyyppi."
Sitten tämä sivalsi miekallaan tyypin kuoliaaksi ja kaatui itsekin maahan. Tajuttomana.


//Ah, mitäköhän tästäkin tuli xD Laitoin Rakunan hoitamaan homman, mutta se kyllä vähän joutui kärsimään :<//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Su 04 Toukokuu 2008, 16:42

Brishan huulilta karkasi tuskaisa parahdus. Villikissaa oli juuri vedetty hännästä. Hän puri nopeasti hampaansa yhteen, hän ei halunnut rääkyä säälittävästi kesken taistelun. Leveäteräinen miekka pureutui kuitenkin syvemmälle hänen olkapäähänsä, ja hän tunsi etäisesti otteensa herpoavan omasta aseestaan. Onneksi hänet yllättänyt vartijankuvatus ei kuitenkaan ollut lääketieteen maisteri eikä ilmeisesti muutenkaan perillä ihmisruumiin anatomiasta: miekka ei ollut osunut mihinkään isompaan verisuoneen.

Brisha oli jo lausumassa hyvästit oikealle kädelleen, kun terä irtosi yhtä yllättäen, kuin oli hänen lihaansa paukahtanutkin. Tyttö kohotti katseensa ja ehti juuri ja juuri nähdä sinitukkaisen muukalaisen silpovan viimeisenkin hyökkääjän palasiksi, ja kaatuvan sitten maahan. Brisha räpytteli veripisaroita silmistään ja kuunteli hetken entiselleen palautunutta hautausmaan raukeaa hiljaisuutta. Kaikki heidän kimppuunsa rynnänneet korstot makasivat ruohikolla, jäsenet mitä omituisimpiin asentoihin vääntyneinä. Brisha nousi varovasti polvilleen ja irvisti kivusta. Kipu oli kuitenkin toissijainen seikka, olihan hänen kätensä sentään ainakin jotenkuten paikallaan. Nuori nainen kampesi itsensä seisaalleen vasenta kättään apuna käyttäen ja laahusti maassa retkottavan miehen luo.

Hän kyykistyi toisen rinnalle ja tarkasteli tämän kalpeita, kuun valossa loistavia kasvoja huolestuneena.
"Olen pahoillani", hän sanoi hiljaa, itselleen kiukkuisena. Miksi hän oli antanut itselleen käydä näin?
Neitokainen alkoi vaitonaisena etsiä syytä miehen yhtäkkiseen kaatumiseen. Hänen ei tarvinnut juurikaan käyttää lääketieteen tuntemustaan, kun jo huomasi tämän takaraivoa halkovan viillon. Tyttö veti muukalaisen kauniit, nyt veren takuttamat hiukset sivuun tutkiakseen haavaa tarkemmin.
"Olet onnekas paskiainen", hän hymähti, vaikka olikin melko varma, ettei sinitukkainen ollut tarpeeksi läsnä kuullakseen. "Pintahaava."

Brisha istahti maahan ja alkoi vaivalloisesti repiä veripisaroiden läikittämää kangaskaistaletta paidanhelmastaan. Kivun täyttämien, hikisten minuuttien jälkeen hän oli viimein saanut irti sen verran valkoista puuvillaa, että pystyi väsäämään edes jonkinlaisen paketin miehen takaraivoa suojaamaan. Hän katsoi ahdistuneena, kuinka vaalea sidekäärö tummeni veren tunkeutuessa kangaskerrosten läpi. Hän ei voinut auttaa miestä enempää, ei siinä tilassa, mihin oli itsensä saattanut. Hänen oikea hihansa oli verestä lähes musta, ja hän melkein tunsi, kuinka hänen poskensa muuttuivat hiljalleen punaisista lakananvalkoisiksi. Hän repi jälleen paitaansa, tällä kertaa työn ja tuskan tuloksena irtosi vasen hiha, josta pian muotoutui väliaikainen paineside olkapään ympärille.

Brisha kompuroi uupuneena kohti isänsä hautakiveä, tuoreen kalmon viereen. Hän nojasi kylmään kivipaateen ja kohotti katseensa pilkallisesti irvistelevään täysikuuhun. Jos hän jollakin onnenkantamoisella selviäisi tästä ilman kuoliota ja verenmyrkytystä, olisi hänellä joka tapauksessa edessä tuskaisat puoli vuotta. Jos harva otti laivaansa naispuolisen parantajan, tuskin kukaan suostuisi palkkaamaan miehistöönsä raajarikkoa. Olisi oikeastaan ollut parempi, jos hän olisi menettänyt käsivartensa kokonaan: olisipahan ainakin ollut tarinoita kerrottavana jälkipolville. Brisha oli jo kurottamassa miekkaansa saattaakseen vähän matkan päässä lojuvan vartijan työn päätökseen, mutta äkillinen väsymys sai hänet luopumaan aikeestaan.

Nuori nainen sulki silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään yrittäen kerätä voimiensa rippeitä. Sitten hän nousi pystyyn ja hoiperteli jälleen sinitukkaisen muukalaisen luokse. Tämä oli pelastanut hänen oikean kätensä, joten hänen olisi yritettävä pitää mies elossa.
"Olen muuten Brisha", hän naurahti katkaisten painostavan hiljaisuuden, vaikka esittelyille ei tarvetta ollutkaan. Nytpähän palkkamurhaaja ainakin tietäisi, kenen perään lähteä, jos haluaisi kostaa kovan kohtelunsa.

[tästä tuli nyt vähän tämmönen.. sori kaikki hittaus ja hölmöily D:]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ke 07 Toukokuu 2008, 16:30

Rakuna oli vajonnut melko tiedottomaan tilaan, eikä tiennyt maailman menosta mitään. Kipua ei tuntunut, kaikki tuntui olevan vain niin helppoa, kuitenkin ympärillä pelkkää mustaa. Aika oli pysähtynyt, Rakuna tunsi itsensä niin tyhjäksi ja yksinäiseksi. Todellisuudessa hän makasi maassa, ja nainen, tuo puolituntematon oli raahautunut hänen vierelleen ja tutki nyt haavaa, jonka eräs noista kuolleista vartijoista oli miekallaan aiheuttanut.
"Olet onnekas paskiainen"
Rakuna olikin. Se oli onneksi vain pintahaava, mutta kolaus oli aiheuttanut miehelle tajuttomuuden.

Tyhjää, pelkkää tyhjää. Mustaa, joka puolella pelkkää mustaa. Hän ei saisi kuitenkaan antaa periksi. Ei todellakaan. Oli vielä niin monia asioita tehtävänä. Hän ei voisi pettää Ioa. Hän lupasi jälleen sinä päivänä, palaavansa kotiin. Ja niin tuo sinihiuksinen aikoikin. Hän ei pettäisi lupaustaan. Mies ei koskaan syönyt sanojaan, ja palaisi nytkin kotiin, vaikka sitten henkihieverissä, mutta palaisi. Ehkä juuri tuo voima sai hänessä otteen, ja palauttaisi hänet takaisin elävien kirjoihin.

"Olen muuten Brisha"
Mies kuuli. Mies kuuli naisen äänen. Kylmä tuuli puhalsi hautausmaan lävitse. Rakunan hengitys oli hieman raskasta ja päätä särki hervottomasti, mutta hän oli sentään palannut takaisin tietoiseen tilaan.
"Rakuna", mies sanoi oman nimensä, avaamatta vielä silmiään. Kipu, se oli valtava, ja mies ei muistanut, koska olisi viimeksi kokenut sellaista särkyä. Sitä paitsi, pään särky säteili hieman joka puolelle ja tuntui kuin koko kroppa olisi särkenyt. Mies avasi vihdoin hetken päästä silmänsä ja katsahti ensimmäisenä vieressään olevaa Brishaa.
"Kuoliko ne kaikki?" Rakuna kähisi, katsoen ympärilleen. Vastaus oli kyllä selvä, tottakai ne kaikki oli kuolleet, mutta Rakuna halusi varmistuksen. Mies sulki jälleen silmänsä ja siirsi kätensä otsalleen. Pää oli tulessa.

Harmaat silmät kuitenkin avautuivat jälleen, ja mies katsahti uudestaan Brishaa ja tämän kättä.
"Kerkesikö se kusipää pahastikin iskemään?" palkkamurhaaja kysyi hiljaa, mitä nyt kurkustaan sai ääntä lähtemään. Io ei ehkä pitäisi siitä, kun hän tulisi kotiin siinä kunnossa missä oli. Hänellä olisi ehkä hieman selitettävää.


//Ei mitään<3 Pyydän anteeksi tästä omasta tekstistäni ja sen laadusta >.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   To 08 Toukokuu 2008, 16:47

Brisha istahti kosteaan, kylmään maahan ja katseli maassa makaavaa miestä hieman surumielisesti. Toivottavasti hänen diagnoosinsa toisen haavan vakavuudesta oli edes jokseenkin osunut oikeaan. Luultavasti mies oli saanut aivotärähdyksenkin, sen verran kovan jysäyksen tämän kallo oli kärsinyt.

Kerrankin jumalat, jos niitä ylipäätään oli, olivat Brishan puolella. Mies avasi suunsa ja esitteli tämäkin itsensä. Harmaat silmät pysyivät vielä kiinni, mutta jos toinen oli siinä kunnossa, että pystyi ajattelemaan järkevästi, ei tämä ainakaan hengenvaarassa ollut. Brisha hymyili helpottuneena.

"Sen ne tekivät", hän tokaisi vastaukseksi Rakunan ensimmäiseen kysymykseen. "Eipähän ainakaan tarvitse raatoja mihinkään kuljetella. Riittää, kun kaivaa kuopan", tyttö jatkoi viitaten isänsä hautakiven liepeillä retkottaviin edesmenneisiin vartijoihin hieman hysteerisesti naurahtaen. Nyt kun oli varmistunut siitä, että Rakunan sydän jaksoi lyödä, tuntui hänen olkavartensa sykkivän kivusta yhä kovemmin.

"No jaa", Brisha sivuutti nopeasti toisen kysymyksen ja veti kiharaisen lettinsä olkapäänsä peitoksi. "Sinä sait varmaankin aivotärähdyksen, joten yritä ottaa jonkin aikaa rauhallisesti. Voi olla, että voit pahoin vielä huomennakin ja että sinua huimaa, mutta sen pitäisi olla väliaikaista", hän ohjeisti sitten vakavalla, ammattimaisella äänensävyllä, joka kieli hänen tietävän varsin hyvin, mistä puhui.

"Kuule, minusta tuntuu, että meidän olisi parasta häipyä täältä", Brisha sanoi hetken kuluttua hiljaa. "Tai siis, luultavasti nuo eivät olleet ainoat sinun perääsi lähetetyt."
Nuori nainen hymyili epävarmasti. Hän nousi vaivalloisesti pystyyn ja käänsi Rakunalle selkänsä. Hän kokeili varovasti liikuttaa käsivarttaan ja haukkoi henkeään, kun terävä kipu lävisti hänen koko ruumiinsa. Onneksi oli pimeää, eikä mies voinut nähdä hänen olkapäätään kunnolla.
"Helvetin helvetti", hän manasi hiljaa ja kääntyi sitten taas korostetun iloisesti hymyillen Rakunaan päin. Hän oli tullut hakemaan hautausmaalta mielenrauhaa, mutta retken tuloksena hänestä olikin tullut raajarikko.

[mitäs vikaa laadussa muka oli? D:]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Pe 09 Toukokuu 2008, 18:49

Brisha, nyt hän tiesi sentään toisen nimen. Mies ei jaksanut pahemmin edes nousta. Särki joka puolelta, ja pää tuntui hajoavan. Joka paikka oli raskas kuin kivi, mutta tunto sentään pelasi, niin jaloissa kuin käsissäkin.
"Eipähän ainakaan tarvitse raatoja mihinkään kuljetella. Riittää, kun kaivaa kuopan"
Rakunan oli pakko naurahtaa tuolle toteamukselle. Ja tottahan se oli. Senkun kaivaa kuopat ja heittää sinne, ja sitten vaan täyttää. Onneksi olivat osuneet hautuumaalle, ja siellä alkaneet murhata näitä hemmoja, vaikka Rakuna olisi jättänyt ne armotta mädäntymään vaikka keskelle toria, jos pakko olisi. Hän ei koskaan hävittänyt ruumiita, jos ei ollut ihan pakko. Hän vain katosi murhapaikalta aina vähin äänin, pimeyteen ja varjoihin, jonne tämä demoninpuolikas kuuluikin. Hän ei ollut auringonlapsia vaan kuun kätyreitä, jotka uskollisena heräsivät illan tullen ja hiipivät kaupungin varjoissa.

Kuitenkin Rakuna oli huomannut, että Brishaankin oli osunut ja olihan hän nähnyt sen. Niljake, kehtasikin satuttaa naista. Eihän Rakunallakaan ollut mitään erinäisiä erovaisuuksia uhriensa sukupuolissa, mutta silti. Luulisi nyt että virkavallalla olisi. Eikä Rakunakaan kuitenkaan mielellään naisia tappanut, ellei sitten seonnut ihan täysin.
"Sinä sait varmaankin aivotärähdyksen, joten yritä ottaa jonkin aikaa rauhallisesti. Voi olla, että voit pahoin vielä huomennakin ja että sinua huimaa, mutta sen pitäisi olla väliaikaista"
Rakuna kuunteli Brishan vakavaa äänensävyä, ja huomasi tämän melkoisen helposti sivuuttaneen hänen kysymyksensä. Rakuna tuhahti hiljaa, ja tiesi kyllä, että ei voinut ollenkaan hyvin. Aivotärähdys, niinpä tietenkin. Ja kohta varmaan rahapula, jos hän ei pääsisi suorittamaan tulevia keikkojaan. Kuitenkin hän nyökkäsi naiselle, että oli tätä kuunnellut ja aikoisi kyllä tämän neuvoja noudattaa. Neito ei tainnut olla mikään amatööri tässä hommassa.

"Kuule, minusta tuntuu, että meidän olisi parasta häipyä täältä"
Brisha sitten sanoi ja Rakunakin oli samaa mieltä. Ei ollut koskaan hyvä jäädä murhapaikalle, sillä jos virkavallasta ei kuuluisi mitään hetkeen, niin he tosiaan lähettäisivät muita perään. Rakuna oli kyllä kokenut senkin joskus, yllätys yllätys.
”Totta. Ne alkavat varmaan huolestua noiden puolesta, kun heistä ei mitään kuulu”, mies sanoi ja nousi toisen kätensä varaan, joka kuitenkin petti melkoisen nopeasti alta. Rakuna kirosi hiljaa ja näki vilaukselta Brishan liiankin iloisen hymyn. Olihan demoninpuolikas toki kuullut tämän manauksen, käsi ei tainnutkaan olla niin hyvässä kunnossa kuin saattoi olettaa.

Murhaaja huokaisi syvään ja silmänsä kavenivat jälleen viiruiksi. Siihen paikkaan hän ei aikonut jäädä vaan raahautui väkisinkin ylös, vaikka tuntuikin että jalat pettäisivät koko ajan. Ja niin kävikin. Mies oli juuri päässyt ylös, kun toinen jalka petti alta.
”Hemmetti”, tämä kirosi jälleen ja puri hammasta yhteen, nousten uudestaan ylösj a ottaen tukea puusta. Samalla hän laittoi miekkansa kädestään huotraan, jonne se kuuluikin.
”Tuleekohan kävelystä mitään?” Rakuna virnisti hampaitaan purren ja otti muutaman hieman haparoivan askeleen eteenpäin. ´Takaraivossa jyskytti, kuin joku olisi sahannut pään halki.

// No se nyt oli vähän kökköstä Silmäpuolisorto Onneksi Brisha on parantaja xD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   Ti 13 Toukokuu 2008, 17:58

"Näin minäkin ajattelin", Brisha totesi, kun Rakuna ilmaisi hänen huolensa kuolleiden vartijoiden virkaveljien paikalle ilmestymisestä. Oli mies kuinka taitava miekkailija hyvänsä, ei tämä puolikuntoisena pärjäisi. Sitäpaitsi oli hyvinkin mahdollista, että tällä kertaa kadonneita vartijoita etsimään lähtisi aiempaa isompi joukko.

"Paras olisi", Brisha mutisi. "Voit nojata minuun", hän jatkoi hieman vastahakoisesti. Kyllähän olisi toista auttanut mielellään, mutta kun joutui käyttämään kaikki voimansa siihen, että pääsi itse eteenpäin. Brisha yritti keskittyä hautausmaan poikki raahustamiseen ja häivyttää kivun taka-alalle. Olisihan tilanne voinut olla huonompikin. Hän olisi voinut menettää kätensä sijaan jalkansa, mikä olisi tehnyt liikkumisen oikeastaan mahdottomaksi.

Brisha askelsi raskaasti eteenpäin tukien samalla vasemmalla kädellä oikeaa, puoliksi irtonaista oikeaa käsivarttaan. Joka kerta, kun hän liikutti päätään, hänen hiuksistaan sinkosi ilmaan tummanpunaisten veripisaroiden armeija.
"Tuota, olisi hyvä, jos tämä jäisi meidän väliseksemme", Brisha tokaisi hetken kuluttua lähinnä saadakseen jotain muuta ajateltavaa, kuin olkapäässään sykkivän kivun. Olisi joka tapauksessa ikävää, jos joku saisi tietää hänen sekaantuneen vartijan murhaamiseen. Jos hän joutuisi tyytymään työpaikkaan jossakin lainkuuliaisessa kauppalaivassa, ei murhasyyte näyttäisi hyvältä työhakemuksessa. Voisi tosin olla, ettei hän tulisi enää sellaiseen kuntoon, että voisi tehdä töitä. Vaikka hän huoltaisi kättään niin hyvin kuin osasi, ei olisi mitään takuuta siitä, ettei syntyisi kuoliota tai verenmyrkytystä tai jotain muuta mukavaa, joka veisi hänen tärkeimmän työvälineensä mennessään.
Oli tosin epätodennäköistä, että Rakuna kenellekään tästä puhuisi, mutta olihan se hyvä varmistaa.

Yhtäkkiä Brishan käsivarren läpi kulki teräksinen kipuaalto. Nainen henkäisi terävästi ja otti tukea lähimmästä hautakivestä pystyssä pysyäkseen. Hän hengitti hetken aikaa raskaasti silmät kivusta sumentuneina.
Kun pystyi viimein keskittymään muuhunkin kuin kättään jäytävään tuskaan, hän nousi haparoiden pystyyn ja hymyili hieman vinosti Rakunalle. Hän ei olisi millään halunnut näyttää asioiden todellista laitaa, mutta olihan miehen hyvä tietää, minkälaisen kiviriipan oli saanut peräänsä. Niinpä hän veti hiuksensa selän taakse ja näytti verisen olkapäänsä, joka näytti enemmänkin lihakirveen kuin miekanterän viiltämältä.
"Voit jatkaa ilman minua, jos haluat", hän sanoi toteavasti. "Sinun perässäsi ne kuitenkin olivat, joten sinun olisi parasta päästä nopeasti pois."

[tästä tuli oikeesti tosi kökkö ja lyhyt ja kaikkee mut anna anteeks!]
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Veri on vettä sakeampaa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Veri on vettä sakeampaa
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: ANDO-DUR :: ONDO-NORSA "JÄTTILÄISKIVI" :: ENKELTEN NOUSU-
Siirry: