PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kuiskaus tyhjyyteen...

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ke 12 Maalis 2008, 21:03

//Pipsua kaipailen ^^//

Payonin hautausmaa. Oli tuulinen, mutta kaunis päivä Valhallan mailla. Odinin valtavat, kauniit temppelirakennukset takana, tummat hautakivet edessä. Vihreä ruoho, joka taipui tuulen mukana koristi kivisiä, erilaisia hautakivia joiden pintaa koristivat vainajien nimet. Sinne oli haudattu niin arvostettuja, kuin myös hieman epäarvostetumpiakin vainajia. Niin Aasoja, kuin myös Vaanejakin. Ketää ei näkynyt hautuumaalla, ennen kuin meni hieman edemmäs. Mutta Enkelten nousu oli pyhitetty paikka, vaikka olikin hieman karu. Se oli osoitettu jokaiselle niin kuolleelle kuin elävällekin.

Neofelis seisoi hiljaisena aivan hautausmaanrajoilla, pää painettuna ja hyvin surullisena. Miehen kädet oli tungettu taskuihin ja haltian selkä oli hieman kumarassa. Hän oli kumartunut lukemaan hautakiveen painettua nimeä. Kivi oli pieni, lähes kasveihin uponnut, mutta poika oli selvästi vetänyt kasvit sivuun nähdäkseen sen.

"Ipadill-Iralena Isadóra Katalina Okadie-Ikariantytär"


Niin siinä vanhassa, tummentuneessa kivessä luki. Neofeliksen ja hänen kohtalotoverinsa äiti. Kouristuksen omaisesti nuoren haltian käsi alkoi hieroa täsitatuoista käsivartta. Käsivarsi oli täynnä mahdottoman monimutkaisia tatuointeja, joista tietämätön ei saanut selvää missään mielessä. Mutta ainakin hän tiesi, mitä ne olivat. Merkki kirouksesta, jonka ylivelho oli joskus vuosia sitten langettanut.

Mies huokaisi syvään ja nosti hajamielisen katseensa taivaalle. Tuuli tuiskutti hänen pitkähköä otsatukkaansa ja miehen silmissä kiilsi kyynel, joka ei koskaan siitä alas vuotanut. Hän ei antanut niiden vuotaa, ei koskaan. Darren ei sitä koskaan hyväksyisi. Mutta mies käänsi katseensa pian takaisin maahan, kiveen. Se oli ainoa asia, mitä hän oli koskaan nähnyt äidistään. Haudan.

"Olen pahoillani."

Neofelis kuiskasi, laski muutaman kukan haudall ja jäi siihen seisomaan, eikä sanonut enää pitkään aikaan mitään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Pe 14 Maalis 2008, 17:42

Olikohan Valerie eksynyt, vai oliko joku hautausmaan kuolleista valinnut hänet rakastamakseen vartijaksi? Vai odottiko punapäinen tapaamansa täällä sen ystävällisen naisen, Ion, johon oli tutustunut viimeksi porteille saavuttuaan? Tuskinpa. Valerie vain käveli, ajattelematta suuntaa ollenkaan, massiivista asettaan selkäpuolellaan kanniskellen. Askeleet rasahtelivat, kun jalat painuivat hiekkaiselle tielle. Sotilatar oli varannut itselleen nukkumapaikan majatalosta ja myöskin karsinan ratsulleen Serkanille. Musta orii oli vaeltanut sen verran kauan ja nukkunutkin huonosti, että ruskeakatseinen omistajatar oli päättänyt, että hevonen ansaitsi hengähdystauon ja kunnon heinät turpansa alle. Neitoselle itselleen oli tosin tullut tylsää ja siksipä hän päätti lähteä kerrankin jalkaisin tutkimaan paikkoja.
Ja tänne oli hän ajautunut.

Punahiuksinen työnsi hautausmaan portin auki, se narahti perin korvia vihlovasti. Naisen kulma kohosi hieman, kun jalat kantoivat hänet hautausmaan aitojen sisäpuolelle, jossa hautakivet lepäsivät yksi toisensa jälkeen.
Valerie asteli eteenpäin kolkolla maalla, kuoleman tyyssijassa. Lueskeli kiviin kirjailtuja nimiä, tuntematta niistä yhtäkään. Kasvot olivat vailla minkäänlaista ilmettä - ei surua, ei vihaa, ei mitään, joita hautausmaan vierailijat yleensä kantoivat.
Tummat silmät havaitsivat henkilön, joka laski kukkasen haudalle sanottuaan ennen sitä jotain, mitä tyttönen selvää ei saanut. Ketä lie toinen ajatteli.

>Kökkö aloitus. T_T<
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Pe 14 Maalis 2008, 18:22

Hautausmaan portti aukeni jossain kaukana, ja joku astui niistä synkistä porteista sisään. Ne äänet kantautuivat synkkinä nuoren miehen korviin. Äsken kumarassa seisoneen miehen pää nousi ylös ja hänen koko kroppansa kääntyi sinne päin, mistä äänet tulivat. Hän peitti jaloillaan hautakiven nimen ja katsoi eteenpäin hahmottaen nasta, joka oli saapunut paikalle.

Nainen oli hyvin kaunis, selvästi soturinainen. Pitkät punaiset hiukset ja ruskeat osuivat heti silmään... Neofelis pudisti päätään ja pysäytti ajatuksensa ennen kuin ne ehtivät alkaakaan. Mies katseli naista kulmat koholla ja mietti, mitä asiaa soturilla oli niille maille.

"Päivää, kait."

Neofelis räpläili kädessään vyössään roikkuvaa puukeppiä ja yritti hymyillä naiselle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Pe 14 Maalis 2008, 19:50

Valerie säpsähti. Ehkä sen takia, että hän kuuli tervehdyksen läheltä itseään tai siitä, että kauempaa kaikui ilmaan äänekäs itkun raiku, kun joku lähimmäinen oli asettunut haudalle polvilleen ja äänekkäästi itki vuolaita kyyneliä menetetyn muistolle. Valerie vain vilkaisi tätä itkijää, mutta pidemmäksi aikaa kääntyi katse sitten mieheen, joka oli selvästi puhunut hänelle. Punahiuksinen, jonka vaatekertain ei paljastavuudensa takia täysin maille sopinut ja jonka huulet aukenivat pienelle raolle miettiessään, vastatako toiselle vai ei.

"Tervehdys" hän lopulta lausui kentavalla äänellään, jossa soinnikas sävelkin vilahti. Kenties haltijaverestä kertoen, vaikka ulospäin sitä ei näkytkään. Ei suippoja korvia kantaja ollut saanut, ainoastaan pitkän ja sorjan vartalon, niin ihmistä muistutti kovasti. Kohotti hieman kapeaa kulmaansa, vilkaisi toisen jalkojen juureen, jossa soma kukkanen lepäsi.
Katse vilkaisi vierasta nopeasti, pää kaartui sivuun hieman.
"Läheinenkin ystävä?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   La 15 Maalis 2008, 12:27

Neofelis ei olisi halunnut vastata kysymykseen, ei sitten ollenkaan. Kysymys oli jotenkin kiusallinen, vaikka ei todellisuudessa ollutkaan. Tuulen mukana lensi jokunen kukan terälehti ilmassa muistakin haudassa. Ilmassa oli jälleen kymmeniä terälehtiä. Mutta tatuoitu mies pysyi hiljaa.

"Äitini."

Neofelis lopulta sanoi hiljaa ja tuijotti naista hieman surullisena. Äiti jota hän ei ollut koskaan saanut tuntea. Ei koskaan saanut istua naisen polvella tai juoda äitinsä maitoa. Ei mitään niistä, kaikki mitä perheellä oli ollut annettavaa, ei mitään hän niistä ollut kuollut.

"Hän kuoli synnyttäessään minua ja veljeäni."

Neofelis sanoi hieman ahdistuneena Valerielle ja väänsi ilottoman hymyn kasvoilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   La 15 Maalis 2008, 18:21

Valerie kuunteli tuntemattoman miehen ääntä ilmeettä, nyökäyttäen kasvojaan hitusen, kun tuo kertoi haudassa äitinsä makaavan. Sympatiaa tuo ei tuntenut, vaikka saattoikin sanoa sanoja, joista niin voisi päätellä. Johtuiko tällainen tunteettomuus perhettä kohtaan juuri siitä, että kaikki, mitä hän omasta perheestään muistaa, pyrkii hän kokoajan unohtaa. Valerie ei halua muistaa menneitä vaan pitäisi ajatuksesta, että kaikki on ollut pelkkää pimeyttä viidestätoista ikävuodesta alaspäin.

Tuulen varastamat terälehdet leikkivät ilmassa, tanssivat pyörteissä. Hautausmaalle narisevista porteista sisään astui kukkapuskaa kantava nainen, jonka takinhelmasta kiinni piti tiukasti lapsukainen, joka näytti pelkäävän hautausmaan kolkkoutta. Ihan hyvä vaan - kuolleet olivat ikäviä juttelutovereita.
"Olen pahoillani." Valerie totesi tatuointien peittämälle miehelle, kun tuo ilmoitti äitinsä kuolinsyyn. Olihan tuo julmaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Su 16 Maalis 2008, 10:00

"Älä suotta, kuka olisi halunnut kasvattaa kirottuja lapsia..."

Neofelis sanoi katkerasti, eikä huomannut tarpeeksi ajoissa tehneensä kammottavan virheen. Hän oli paljastanut Jälleen kerran olevansa kirottu. Kohta varmaan puolet kaupungista tietäisi keitä he olivat ja miksi molempien puolta vartaloa peitti verenpunainen tatuointi.

Mies nosti yhä katkerasti hymyilevät kasvonsa katsomaan naista ja tunki kätensä jälleen taskuihin. Terälehdtien ja kukkien tuoksu tunkeutui tahtomattaankin hänen sieraimiinsa. Hän ei pitänyt siitä tuoksusta, ei alkuunkaan. Mies rykäisi tylsistyneenä ja sylkäisi maahan piittaamatta sen ajankohtaa tai saati missä oli.

Joku nainen ja tyttö vaelteli hieman kauempana, tyttö ei selvästikään pitänyt hautausmaalla käynneistä, joten turvautui äitinsä käteen. Mitäköhän tyttö sanoisi jos tapaisi kahleet käsissä vaeltavan, kirotun miehen. Mutta Neofelis piti sitä vain lapsellisena.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Su 16 Maalis 2008, 16:39

Valerie ei reagoinut sanaan "kirottu" millään lailla. Aivan kuin mies olisi kertonut olevansa vaikka ilkeä lapsi tai sairas lapsi. Kuin kirouksen alaisena oleminen olisi arkipäivää tässä kummallisessa maailmassa. Eihän se ole, mutta tämä nainen kun osasi niin pirun hyvin peittää tunteensa ja ajatuksensa, esittää että kaikki olisivat hyvin, vaikkeivat ne olisikaan.
Punahiuksinen vilkaisi tuntemattomaan.
"Äidit rakastavat lapsiaan, vaikka he olisivat puoliksi kuolleita." hän lausui pehmeällä äänellään, josta kuulsi selvästi kolkko sävy. Tai ehkei se ollut kolkko.. ennemminkin sävytön. Kuin yössä lepattava tuuli, joka toisten korvissa tuntui uhkaavalta ja julmalta, jotkin pitivät sitä taas rauhoittavana kuin rakkaan kuiskaus.

Soturitas mitään kysymättä asettui kyykkyyn, katseli vaiteliaana hautakiveen kirjailtuja kirjaimia. Hän ei kohottanut katsettaan mieheen tuon sylkiessä, mutta äänestä tiesi toisen tekemisen. Se tuntui jopa hänestä oksettavalta. Edes Valerie ei räkisi äitinsä haudalla, jos muorilla nyt sellaista sattuisi edes olemaan.

Pitkät sormet kohosivat koskettamaan kukan terälehteä, joka haudalle juuri oli laskettu. Ilmeettömät kasvot, tuulessa tanssivat punaiset suortuvat.
"Kovin ristiriitaista surra ensin äitiään ja sitten houkkamaisesti syljeksiä hänen lepopaikallaan."
Ruskea katse kohosi toiseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Su 16 Maalis 2008, 19:28

"Et sanoisi noin jos ymmärtäisit asian. En koskaan tuntenut vanhempiani ja itse asiassa olen vihainen tuolle naiselle että hän edes minut synnytti."

Neofelis sanoi kylmästi osoittamatta minkäänlaista kunnioitusta äitinsä haudalle. Ei hän oikeastaan saisi olla siellä. Darren tappaisi hänet, jos saisi kuulla. Mutta hän ei saisi tästä koskaan tietää. Hänkin oli tullut paikalle vain katsomaan, oliko kukaan naiselle muistopaikkaa edes pystyttänyt ja kukat hän oli varastanut eräästä pienestä kukkakaupasta siellä lähellä. Joten hänellä ei ollut mitään kunniakasta syytä olla siellä.

Mies hymähti ilottomasti naiselle ja kohautti olkiaan. Ja mitä oikeutta tuolla naisella muka oli hänelle sanoa omia mielipiteitään. Ei mitään.

"Oliko itselläsi sitten rakastava äiti?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Su 16 Maalis 2008, 20:58

Valerie vilkaisi mieheen, muttei kohdistanut vieläkään sympatiaa toista kohtaan. Hieman vain kohotti kapeaa kulmaansa, antaen katseensa sittemmin painua takaisin maata katselemaan. Jopas olikin ailahtelevainen mies. Ensin suri ja nyyhki, nyt oli kuin itse äkäisyys, joka viis veisasi omasta perheestään.
Ei punahiuksinenkaan mikääv selväsävelinen ollut, mutta.. noh. Tapansa kullakin, mikä hän oli valittamaan.

Kun tatuoitu kysyi hänen omasta perheestään, nousi aseenkantaja seisomaan. Ylös-alas liike tuntui hieman raskaalta ja ikävältä, kun otti huomioon että selässään nainen kantoi sen verran kookasta asetta, että oli se pidempi kuin kantajansa itse.
Valerie silmäili yhä hautaa kohden, ei tätä kysymyksen esittänyttä haltiaa.
"En puhu perheestäni." Valerie lopulta napautti terävästi. Asia oli loppuun käsitelty, ennenkuin se ehti alkaakaan. Kenenkään ei tarvinnut tietää naisen menneisyydestä - ti tuttujen, eikä varsinkaan tuntemattomien.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ti 18 Maalis 2008, 15:30

Naisen niin kielteinen ja syrjivä asia ihmetytti yhä haudalla seisovaa miestä. Neofelis nojasi oikeaan, toimivaan jalkaansa katsoen kysyvästi naista kulmat kurtussa miettien, mitä niin kamalaa oli hänen menneisyydessään tapahtunut, että hän ei voisi siitä millään puhua. Olihan hänen omakin historiansa hirvittävä, mutta hän ei hävennyt sitä yhtä paljon kuin tuo soturi, joka näyttikin siltä ettei aikoisi paljastaa asiaakaan omasta menneisyydestään.

"Voisin vaikka lyödä vetoa, että oma perheesi tai historiasi ei vedä vertoja omalleni."

Verenpunaisilla tatuoinneilla kaunistettu mies sanoi kitkerästi ja hymähti. Itse asiassa hän oli täysin varma että oli oikeassa. No, ainakin hän oli saanut naisesta sen vertaa selville, että tämä piilotteli menneisyytensä ja puhui tuskin ollenkaan. Neofelis itse sattui vain olemaan jokseenkin juttutuulella.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ti 18 Maalis 2008, 17:42

Valerie ei voinut estää kulmiaan kohoamasta kysyvään ilmeeseen, kun haltia vakuutteli, ettei niasen historia vetäisi vertoja hänen omalleen. Nii-in, ehkei. Mitä väliä sillä olisi?
"Saisitko siitä jonkinlaisen voitontunteen, jos asia olisi näin?"
..idioottimaista. Juuri tässä oli syy, miksi nainen puhunut menneisyydestään. Liian useat käyttivät sitä keinona saada huomiota, sympatiaa tai jonkinlaisia oikeuksia. Koska menneisyyden ei tulisi mitenkään vaikuttaa nykyisyyteen, sitä mieltä punapäinen oli, joka puisteli likaa vaatteiltaan eikä enään ewdes viitsinyt katsella toista hetkeen. Tärkeintä oli se hetki, mitä tekee nyt, tässä, ehkä huomenna.

Nyt ruskeat silmät saattoivat nousta taas tarkastelemaan miestä, joka nojasi jalkaansa sotilasta arvioivasti katsellen. Paljastavapukeinen aseenkantaja laski kätensä rennosti lantioilleen. Pitkän puisen varren päässä oleva terä kiilteli kelmeiden valonsäteiden vuoksi.
"Ja sen lisäksi, en tiedä edes nimeäsi."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Pe 04 Huhti 2008, 18:41

//SORI ET UNOHIN TÄN; KU MUISTIN KIRJOTTANEENI TÄNNE! ANTEEKSANTEEKSANTEEKS! ;____;//

Tuon naisen niin rento ja huoleton, mutta jokseenkin ärsyyntynyt asenne raivostutti Neofelistä. Äkilliset tunteiden vaihdokset tuntuivat selvästi olevan heidän molempien erikoisalaa, eikä mikään ihme. Kumpikin tuntui omistavan jokseenkin raa´an ja julman menneisyyden. Joka tuntui olevan ainoa asia, joka heitä yhdisti. Valitettavasti. Turhautuneena kirottu mies nyrpisti hieman nenäänsä ja laittoi omatkin kätensä lantioilleen. Hän ja hänen outo luonteensa. Aina siinä kävi niin.

"Jos saisin voiton tunteen, en puhuisi ärtyisästi. Enkä usko että kummallakaan meistä olisi mitään syytä olla voitonriemuinen asiasta," Neofelis tuhahti äänekkäästi äänessään ivaa ja ärtymystä sekaisin. Se oli outo yhdistelmä ääntä vertaillessa. Ei osannut sanoa, kumpaa tunnetta löytyi enemmän.

"Ja nimeni on Neofelis, vaikka se tuskin sinulle kuuluukaan. Entä omasi?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   La 05 Huhti 2008, 20:52

Itseasiassa, Valerie ei ollut järin ärsyntynyt - vielä. Eikä hän ulkoisesti edes moista näyttänyt. Nainen oli oppinut taipaleellaan pitämään tunteet ominaan ja näyttikin ohikulkijoista varsin rennolta, jäiseltä ja rauhalliselta tyypiltä, kunnes kunnolla hermonsa menetti. Tällöin sotilatar ei hallinnut itseään, vaan menetti kontrollinsa täysin.

Valerie kallisti hieman kasvojaan, katsellessaan nenäänsä nyrpistävää miestä tarkkaavaisena. Ruskeat silmät kiiltelivät verkkokalvoilta taittuvan valon johdosta, huulien pysyessä suorana viivana kalvakoilla kasvoilla. Punaiset suortuvat tanssivat ilmassa.
"En tietääkseni ole antanut ilmi, että tuntisin voittoa noin mitättömästä asiasta." nainen totesi kuulaan kylmällä sävyllään. Miehen aggressiivinen elehtiminen ei pelottanut häntä. Kyllä sotilatar yhden kiivastuneen haltian hoitelisi, jos kerran sotilaillekin pärjäisi. Muuten häntä ei sotilaaksi voitaisi kutsua ollenkaan.

Ja nyt vieras - Neofelis - kertoi nimensä, halusipa kuulla vielä naisen omankin. Aluksi ruskeasilmä harkitsi jopa, ettei kertoisi sitä, mutta totesipa sitten, mitä väliä sillä oli. Etunimen perusteella häntä ei voisi jäljittää, eikä nimen salaamisessa ollut muunkiinlaisia syitä.
"Valerie." sirokasvo totesi rauhallisesti nimensä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ti 08 Huhti 2008, 16:08

Keskustelu oli vaivaantunutta, eikä tuntunut enää johtavan mihinkään. Neofelis ei pitänyt niin hiljaisist, lyhyistä sanapötköistä. Hän tarvitsi toimintaa pysyäkseen pirteänä. Mutta tuo nainen ei tuntunut lämpenevän mihinkään suuntaan, jotta keskustelu lähtisi käyntiin. Yhä oikeaan jalkaansa kivuissa nojaten mies puhalsi voimakkaasti otsatukan silmiltään osittain osoittaen olevansa tylsistynyt.

"Jos ei ollut muuta asiaa, voitkin heivata suuren ahterisi pois siitä," Neofelis sanoi hieman kivahtaen ja käänsi naiselle jälleen selkänsä. Hänen ei eää huvittanut puhua tuolle naiselle. Vaikkakin oli juuri kertonut hänelle nimensä. Vain ajankuluksi.

Mies tuijotti jo hieman ärtyneenä äitinsä hautaa ja oli siiinä hilkulla, ettei olisi tallonut sitä tuhkaksi. Häpäisten ainoan muiston perheestään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ti 08 Huhti 2008, 16:50

Valerien kulma kohosi, kun Neofelis kivahti sanansa kovin ärtyisästi ja mielenosoituksellisesti käänsi vielä selkänsäkin. Onneksi teki niin, koska naisen huulille nousi niin säälivä hymy, että toinen olisi vain suutahtanut pahemmin jos olisi nähnyt sen.
"Oh, tuo viilsi." Valerie sanoi ivallisesti ja naurahti hiljaa. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt haukkumista, koska se ei tehonnut vastustajaan mitenkään. Jos pilkkasi jonkun ulkonäköä, kertoi vain usein oman tyytymättömyyden omaansa. Valerie piikitti mieluummin asioilla, jotka oikeasti sattuivat. Muttei koskaan ilman syytä, lapsellista moinen.

Sanaakaan sanomatta Valerie paranteli ryhtiään, kohotti sitten sormillaan ylös viittansa hupun, jonka veti kasvojensa ylitse. Tokihan hän lähti, kun häntä ei kaivattu. Ei sillä, mitä hän muka oli tehnyt ansaitakseen kiukuttelevan miehen vihan? Varsinkin kun ei edes tuntenut tätä. Jos toinen aikoi olla moukka ja puhua naiselle noin, se oli hänen murheensa. Käytöstapoja maailmassa ei omistettu enään!
Sotilatar kääntyi sanaakaan sanomatta ympäri ja alkoi tehdä lähtöä, kasvojen piiloutuessa hupun varjojen sekaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ti 08 Huhti 2008, 18:44

//Eli siis lopetan tämän pelin tästä, kun vähän jumittaa. Kiitos seurasta Pipsu <33~//

Valerieksi itsensä nimennyt nainen alkoi tehdä lähtöä. Sen kuuli jo hänen liikkeistään, vaikkakin mies oli selin häneen päin. Mieskin päätti jo tehdä lähtöä, ei hänellä ollut enää muuta asiaa hautausmaalle. Ja Darrenilläkin oli varmaan jo omat puuhansa jossain muualla. Kunhan vain ei olisi taas alkanut tappamaan. Valerienkin tappaminen oli käynyt Neofeliksen sydämellä, mutta hän ei ollut sillä tuulella. Ei tosiaan, eikä hän keksinyt yhtäkään syytä tappaa tuo soturi.

Mies tuhahti itsekseen, jälleen ja kääntyi taas itsekin lähteäkseen. Hän tuijotti piinaavan hetken Valerieta, pudisti sitten päätään ja askelsi nilkuttaen naisen ohi kohti hautausmaan portteja. Katsomatta enää naiseen, hän kiiruhti porteille läpi lentävien terälehtien murahdellen vähä väliä, tietämättä ollenkaan miksi.

"Toivottavasti emme tapaa enää, sillä seuraavalla kerralla tapan sinut," Neofelis huudahti lopulta Valerielle, kun oli vielä hädin tuskin kuulokantaman sisäpuolella.

Tämän sanottuaan mies tempaisi portin auki ja lampsi pois paikalta, ripeästi. Ja vain sen tähden ripeästi, ettei muuttaisi mieltään ja menisi takaisin tappamaan tuon naisen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   Ke 09 Huhti 2008, 17:17

Valerie ei voinut piilottaa ensin hämmennystään, mutta lopulta irnosta hymyään, joka poikkesi hänen huulilleen. Melkoinen kiukkupussi tuo tyyppi oli! Hän arvosti yhtäkkiä sotilasmiehiä kumman paljon, jotka sentään osasivat pitää asiallisuutensa lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
"Minä odotan sinua!" Valerie antoi kantavan äänensä tavoittaa miehen, katseli hetken tämän perään, sittemmin poistui hautausmaalta kohti majataloaan.

> kiitos pelistä <: <
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kuiskaus tyhjyyteen...   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kuiskaus tyhjyyteen...
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: ANDO-DUR :: ONDO-NORSA "JÄTTILÄISKIVI" :: ENKELTEN NOUSU-
Siirry: