PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Yö on laskeutunut.

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Pe 11 Huhti 2008, 21:14

Elain oli kääntänyt katseensa maahan, eikä siis huomannut kuinka punatukkainen mies reagoi hänen sanoihinsa. Naisen kaikki huomio oli itsensä rauhoittelussa, vaikka lähinnä häntä alkoi hirvittää vain enemmän kun hän ajatteli miten mies kohta kantaisi häntä ja varmaan aika pitkän matkan kaiken lisäksi. Puistatukset ravistivat välillä tanssijattaren vartaloa ja tuskanhiki kohosi jo valmiiksi otsalle.

"Suukapula on liikaa", Elain kuuli toisen sanovan, eikä osannut lainkaa arvioida kuinka kauan aikaa oli kulunut. Sekunteja, minuutteja... Kaikki oli nyt jo valmiiksi nousevan pelon himmentämää. Ja jos hän oli jo nyt näin peloissaan, kuinka kävisi kun hän tosiaan joutuisi toisen kannettavaksi. Sitä hän ei halunnut edes ajatella, vaikka totta kai mieli maalasi heti mitä pelottavampia kauhukuvia.

Kun Elain kuuli miehen astelevan taakseen, ojensi hän kätensä alistuneesti huokaisten. Tästä se lähtisi, pian häntä retuutettaisiin kuin jotain riivattua tavarakääröä. Saattoi vain toivoa, ettei hän sentään aivan hillittömästi rupeaisi riehumaan. Naisen mieleen muistui, kuinka hänen isänsä oli kerran neidon ollessa kuumeessa joutunut kantamaan tätä ja hän oli silloinkin huutanut ja hakannut miestä nyrkeillään. Ja isäänsä hän sentään rakasti, kuinka sitten kävisi tämän vieraan miehen kanssa.

Elain veti muutamaan kertaan vielä syvään henkeä, vaikka pelko kuinka korvensi sisuksia.
"Olen niin valmis kuin voin olla, mutta muista olla varovainen", nainen sanoi hiljaa, pelokkuuden hiipiessä ääneen.


//voi miten taidokas vertaus tuolla xD//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Ke 16 Huhti 2008, 15:56

Kun kädet olivat nopeasti sitaistu yhteen, nousi mies jaloilleen ja antoi katseensa mittailla toista hetken. Suipot korvat kuulivat toisen vaimean mutinan, eikä puolihaltia voinut olla puistelematta päätään. Onneksi nainen ei vain sitä nähnyt, sattuihan punahiuksinen seisomaan hänen takanaan.
"Olen herrasmies." sinisilmäinen lupasi tyynenrauhallisesti, kun asetteli hieman aseitaan. Niistä mikään ei saisi jäädä kannettavan alle, voisivat satuttaa ikävästi, kun painavat. Siksi puolihaltia siirteli aseita ja pusseja roikkumaan selkäpuolelleen vyöhön. Katse ei hetkeen tarkkaillut naista, mutta kun kaikki oli valmiina, kääntyi sinisyys katselemaan toisen niskaa ja olkapäitä. Nainen oli lysyssä, mikä ei ollut ihme. Olo oli varmasti kurja monestakin syystä.

Arpikasvo huokaisi hiljaa, käveli toisen eteen. Hän kumartui yhä nimettömän seuralaisensa puoleen, kiersi vahvat käsivartensa tämän ympärille. Hänen hengityksensä painautui naisen ruumista vasten lämpiminä hönkäyksinä sen lyhyen hetken, kun hän sai toisen kunnolla lepäämään käsivarsiensa varaan ja oman kroppansa suoraksi. Vasen käsi kulki naisen polvitaipaiden alta, oikea piteli tämän yläkroppaa painautuneena hieman rintakehäänsä vasten. Saattoi kirjaimellisesti käsin tuntea toisen pelin. Se tuntui jo pelkästään lihaksien kiristyessä äärimmilleen ahdistavassa tilanteessa.

Puolihaltia ei sanonut mitään. Hänen kasvonsa loistivat tyyntä ilmeettömyyttä, kun varmoin askelin alkoi hän kantaa naista eteenpäin. Kuu langetti pitkän varjon maata pitkin, punaiset hiukset liikahtelivat öisen tuulen otteessa. Hiljaisuus oli kosketeltavaa, tuntui paksulta verholta ympärillä. Se ei kuitenkaan häirinnyt Yökulkijaa, jonka pitkät jalat vain kuljettivat eteenpäin, käsien pidellessä loukkaantunutta sylissä.
Naisen ruumis tuntui lämpimältä lähellä, olihan yön ilma varsin viileä. Ihan mukavaa, joskaan puolihaltia ei silti tosiaankaan voinut sanoa, että pitäisi tilanteesta. Tämä oli yksi oudoin hetki hänen koko elämässään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   To 17 Huhti 2008, 16:51

Kun punahiuksinen sitten nosti Elainen maasta, jähmettyi nainen aluksi aivan liikkumattomaksi ja jännitti jokaikistä lihastaan. Tanssijatar tunsi miehen hengityksen ja käänsi katseensa pimeyteen, poispäin miehestä. Tilanne tuntui niin luonnottomalta, niin hirveältä, että hänen teki mielensä vain paeta huutaen jonnekin kauas, kauas sellaiseen paikkaan jossa hän voisi olla aivan yksin, käpertyneenä johonkin nurkkaan turvalliset veitset käsissään. Mutta ainakin vielä hän sai pidettyä itsensä aloillaan, kaikesta huolimatta. Elain yritti kääntää ajatuksensa johonkin muuhun, mihin tahansa, mutta se oli mahdotonta kun toisen vartalo oli siinä niin lähellä ja tämän kädet naisen ympärillä.

Vähitellen Elain alkoi liikahdella levottomasti, kädet liikahtelivat kohti vyötäisille jääneitä veitsiä ja kun eivät sinne päässeet, ne puristuivat nyrkkiin ja auki, nyrkkiin ja auki, nyrkkiin ja auki, liikahtaakseen taas tavoittaakseen ne niin turvalliset, sileät aseenkahvat. Taaskaan nainen ei voinut estää pieniä ääniä, kuin pelokkaan hiiren vinkaisuja, jotka kumpusivat syvällä sisimmässä majailevasta pelosta. Vielä se tunne oli kiinni kahleissaan, mutta enää hädin tuskin. Oli vain ajan kysymys, kun järjetön pakokauhu riistäytyisi taas valloilleen.

Oikeastaan Elain ei ollut ajatellut kestävänsä tätä näinkään hyvin. Nainen oli arvellut kiljuvansa heti miehen kosketuksen tuntiessaan, mutta vielä hän oli saanut pidettyä suuremmat äännähdykset sisällään. Mutta ei varmaan menisi enää kauaa, kun hänen olisi pakko päästä alas, edes hetkeksi. Hetken levon jälkeen uusi yritys voisi olla entistä vaikeampi, mutta silti, sitä hän tunsi tarvitsevansa, enemmän kuin mitään muuta. Edes pieni hetki niin, ettei hänen tarvitsisi tuntea tuota punatukkaista miestä lähellään.

Äkkiä Elain maistoi veren suussaan ja huomasi purreensa huulensa aivan rikki huutojaan pidätellessään. Jo todellakin hädissään neito vilkaisi ympärilleen ja huomasi yllätyksekseen, että he alkoivat olla jo asutummilla seuduilla.
"Tahdon alas", nainen sanoi epävakaalla äänellä, oikeastaan lähes kiljaisten. Ei, enää hän ei kestäisi enempää. Ehkä mies täältä voisi löytää jonkin apuneuvon, jolla kuljettaa häntä. Tai jättäisi tänne, miten vain. Mutta enää Elain ei tahtonut tuntea miehen kosketusta, se oli aivan liian sietämätön. Nouseva pelko sai naisen rimpuilemaan toisen otteessa, hänen pitäisi päästä pois. Vain se takoi Elainen päässä, pois tuon miehen läheltä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   To 24 Huhti 2008, 20:16

Askel, askel, askel, askel.
Matka jatkui hiljisuuden vallitessa, kokoajan lähemmäs asutusta. Ensin se oli vain kajastava valo kaukaisuudessa, mutta jokaisen askeleen, hengähdyksen ja vilkaisun myötä se tuli kokoajan lähemmäksi. Onneksi, sillä Thor ei pitänyt tästä. Ei häntä heikottanut, oli kantanut painavampiakin yksilöitä käsivarsillaan ja siksi nainen oli oikein mukava, mutta.. kaikki muu. Hän tunsi toisen pelon ja inhon, kun tämän ruumis oli painuneena vasten miehen omaa. Ja se pelko, se herätti miehen mielessä ikäviä, negatiivisia ajatuksia.

Puolihaltija ja ihmisnainen saapuivat rajalle. Kaupungin haju täytti sieraimet, tuuli tyyntyi rakennusten väliin. Ja juuri silloin nainen pyysi, että hänet laskettaisiin alas. Punahiuksinen puolihaltia suostui tähän tietenkin. Hän varovasti laski naisen käsistään maahan, nappasi sitten puukon vyöltään. Sillä hän kevyesti katkaisi narun toisen ranteiden ympäriltä, automaattisesti otti tämän jälkeen askeleen taaksepäin ja antoi kasvojensa säilyä tyystin ilmeettöminä.
"Pärjäätkö tästä eteenpäin?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   La 26 Huhti 2008, 12:47

Viimeinkin Elain pääsi kauemmas toisesta, alas kylmälle katukiveykselle. Tuntui kuin hän olisi joutunut olemaan toisen otteessa ikuisuuden ja vieläkin hän lähes tunsi toisen otteen ympärillään, vaikka mies todellisuudessa olikin jo vetäytynyt hieman kauemmaksi. Koko tanssijattaren ruumis vapisi pelosta, jota hän oli niin vaivoin joutunut pidättelemään sisällään. Äkkiä punahiuksinen nainen huomasi kätensä vapaiksi ja otti nopeasti veitsen rauhoittavan kahvan vasemman kätensä otteeseen. Oikeanpuoleinen, vahingoittunut käsi liikkui melko kankeasti ja kivuliaasti, mutta lopulta senkin sormet kietoutuivat toisen veitsen kahvalle.

Veitsien sileät kahvat käsiään vasten Elain alkoi vähitellen rauhoittua, tosin hitaasti. Silmät suljettuina ja yhä vapisten tuo pakotti itsensä hengittämään syvään ja rauhallisesti, mutta kesti kauan ennenkuin nainen sai itsensä taas edes suunnilleen hallintaansa. Hänen hermonsa olivat todellakin joutuneet aivan äärirajoilleen. Sitten tuo tajusi, että mies oli tainnut jossain vaiheessa sanoakin jotain, ja hetken mietittyään tuo myös tavoitti mielestään ne sanat, jotka oli kuullut vain puolella korvalla.

"Enköhän minä pärjää", Elain sanoi heikolla äänellä, puhuen jälleen ylpeyksissään enemmän tai vähemmän totuuden vastaisesti. Hän oli kuitenkin heikkona ja jos oikein huonosti kävisi ei saisi edes herätettyä kenenkään huomiota ennenkuin seuraavana aamuna. Vaatisi kuitenkin paljon voimia raahautua jonkin talon ovelle ja yrittää saada sieltä apua, kovin moni tuskin edes avaisi oveaan tähän aikaan yöstä. Mutta jälleen esteeksi nousi neidon ylpeys, joka ei sallinut hänen pyytää apua tuolta mieheltä.

"Mene sinä vain niitä otuksiasi metsästämään", Elain sanoi, kaikesta huolimatta jonkin verran ivallisella äänellä ja heilautti kättään siihen suuntaan, josta he juuri olivat tulleet. Vaikka toinen olikin häntä auttanut, jopa pelastanut hänen henkensä, ei hän silti voinut mitään piikikkyydelleen. Oikeastaan tuo kiitollisuudenvelka sai hänet pikemminkin entistä pisteliäämmäksi, eihän hän olisi halunnut miehelle olla velassa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   To 01 Toukokuu 2008, 18:59

Jos Khadelatór olisi koira, olisi tämä painanut korvansa kevyeen luimuun, tuhahtanutkin hieman halveksien. Mutta koska hän on ihminen, pysyivät hänen kasvonsa täysin neutraaleina, eikä naisen aseisiin tarttuminen tai töykeys saaneet ilmettä värähtämäänkään. Siinähän äksyili, ei mies tietenkään toiselle tästä pahastunut. Eikä hän ollut edes kiitosta odottanut.
Sinisilmäinen nyökäytti kasvojaan hieman, muttei lähtenyt mihinkään. Jäikö hän sitten ihan vain toisen kiusaksi vai kohteliaisuuttaan sekä vastuuntuntoaan, se oli toinen juttu.
Naisen vastaus ei ainakaan vakuuttanut häntä.
"Jos et satu muistamaan, sinun takiasi otuksenmetsästystilaisuuteni meni jo." mies totesi tyynen rauhallisesti ja sormillaan sukaisi kevyesti punaisia hiuksiaan.

Yö oli jo edennyt pitkälle. Pian alkaisi aamunsarastus, jolloin demonit pakenivat piiloihinsa tai ihmisillisimmät nousisvat maalle normaaleiksi ihmisiksi muotoutuneina. Thorin ei auttaisi muuta kuin poistua kotiinsa yöpuulle.
Mutta ensin loukkaantunut nainen olisi saatava perille.
"Saatan sinut. Joten alahan lampsia kotiasi kohden." puolihaltia tokaisi kylmällä sävyllään, valmiina seuraamaan toista vahtikoiran lailla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Su 04 Toukokuu 2008, 19:24

Elain ei sanonut mitään otuksenmetsästystilaisuuksien ohimenoon, koska ei sillä hetkellä jaksanut keksiä siihen mitään purevaa vastausta. Hän keskitti väsyneet ajatuksensa tarkkailemaan ympäristöään, yrittäen tunnistaa tätä nimenomaista katua jotta tietäisi kuinka kaukana Freijan siunauksesta, kodistaan, oikein olikaan. Paikka näytti jollain tapaa tutulta, mutta kaupungin kadut eivät loppujen lopuksi kovin paljoa toisistaan eronneet.

"Saatan sinut. Joten alahan lampsia kotiasi kohden", punahiuksinen mies sanoi, Elainen yhä määrittäessä sijaintiaan. Nainen oli jonkin aikaa hiljaa, tutkaillen vain ympäristöään niin hyvin kuin hämärässä saattoi, takaraivossa jyskyttävän tuttuuden tunteen yhä vain voimistuessa.

Ja äkkiä Elain oivalsi ja helpottunut huokaisu purkautui hänen rinnastaan, hieman vihlaisten haavoittunutta kylkeä ja nostattaen irvistyksen naisen pitkänomaisille kasvoille. Helpotukseen oli kuitenkin syytä, he olivat päätyneet vain muutaman korttelin päähän Freijan siunauksesta. Oli hänellä sentään hitunen tuuria tänä kirotulta tuntuvana yönä.

"Asun majatalossa muutaman korttelin päässä tuohon suuntaan", Elain sanoi viitaten kädellään. "Ehkä voit mennä sinne ja pyytää apua", hän jatkoi. Tosiasia nimittäin oli, ettei nainen vieläkään jaksaisi kävellä, mutta suoraan hän ei edelleenkään sitä voinut myöntää.
"Mutta toivottavasti olet vaani, muuten sinulla voi olla vaikeuksia päästä sisään", Elain vielä sanoi. Freijan siunaukseen päästettiin vain vaaneja, jos mies olisi killaton voisi olla vaikeampaa saada apua tulemaan. Aasaksi punatukkainen tanssijatar ei kuitenkaan miestä ollut kuvitellut hetkeäkään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Su 04 Toukokuu 2008, 20:33

Khadelatór kuullosteli naisen sanoja pitkillä korvillaan, antaessaan sinisen katseensa lipua suuntaan, jota tuo nainen oli vaistomattakin katsellut ja tarkkaillut. Mies muistikin kulkeneensa majatalon ohi, useastikin. Olihan hän kaupungin sieluton kulkija, synkkä murhamies, joka tunti kaikki paikat paremmin kuin hyvin. Pitihän ottaa huomioon, etteivät demonit ihan keskellä katua yleensä viihtyneet - paitsi ne, jotka eivät tunteneet uhkaavaa vaaraa.
Siksipä puolihaltija hymähtikin ivalliseen säyyn, pyyhkäisi punaisia hiuksiaan. Hän voisi aina valehdella kuuluvansa vaaneihin, muttei tekisi niin. Jo siksi, että hän vihasi molempia "uskonlahkoja". Hän ei kuulunut kumpaankaan, hän ei jumaliin uskonut.
Hän uskoi vain pahaan.

"Juuri senkin takia sinun olisi parempi päästä perille itseksesi." mies tokaisi viileän rauhallisesti ja antoi katseensa siirtyä tutkimaan vahingoittunutta naista. Eiköhän toinen ymmärtänyt, että tällä vastauksella mies kertoi, ettei vaanien kastiin kuulunut.
Puolihaltia ei liikkunut paikaltaan.
"Joten, käveletkö itse vai kannanko sinut vielä loppumatkan?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Ma 05 Toukokuu 2008, 19:07

"Juuri senkin takia sinun olisi parempi päästä perille itseksesi", mies tokaisi vastaukseksi Elainen sanoihin ja sai aikaiseksi hiljaista kiroilua. Niinpä tietysti, demoninmetsästäjä ei kuulunut vaanien kiltaan. Eikä nainen kyllä aikonut tuolle opettaa vaanien hiljaista melodiaa vain sen takia että hän pääsisi sisään majataloon, sehän olisi ollut oman killan pettämistä ja jo vaanien majatalossa kasvamisen ja työskentelyn takia Elain oli kiltauskollinen.

"Joten, käveletkö itse vai kannanko sinut vielä loppumatkan?" mies kysyi ja sai Elainen jäykistymään pelkällä ajatuksella kantamisesta. Mutta majatalo oli niin kaukana, ainakin hänen ollessaan tässä tilassa. Hän ei kyllä enää ikinä antaisi itsensä eksyä, ei ainakaan ilman ystävien seuraa, se oli varmaa. Turhautuneena nainen laski punaisten kiharoiden peittämän päänsä rintaansa vasten ja huokaisi syvään. Enää hän ei tosiaankaan tahtoisi kenenkään miehen kannettavaksi, silloin hän kyllä tulisi hulluksi. Yhä vain hänen kehonsa jatkoi pelon aiheuttamaa hienoista vapinaa.

"Ehkä voisit... tukea minua", Elain henkäisi jostain pyrkiviä kyyneleitä nieleskellen. Hemmetti vie, hän ei kyllä alkaisi kaiken lisäksi itkemäänkin! Kenties hän pääsisi jotenkin liikkumaan jos saisi tukea miehestä ja talojen seinistä. Se ei olisi aivan niin kamalaa kuin kannettavana oleminen, vaikka kyllä tuokin tosiaan hirvitti neitoa. Mutta kantamisenkin kestettyään hän ei voinut muuta kuin purra huultaan ja alistua toisen koskettavaksi, jälleen kerran. Kuinkahan mones kerta tämä jo oli tänään? Ainakin aivan liian mones, jos asiaa katsoi Elainen riekaleisten hermojen kannalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   To 22 Toukokuu 2008, 20:38

...tukea?
Thorin katse oli samaan aikaan kysyvä ja jopa säälivä. Harvoin metsästäjän ilmettä jaksoi mikään ilme kauaa varjostaa. Ilmeettömys sopi kalpeille, miehekkäille piirteille niin paljon paremmin, sinisten silmien kiiltäessä synkkää mieltään.
Mutta puolihaltija ei toki vastustellut. Enemmän kuin muuta hän nyt halusi vain eroon naisesta, jotta voisi lähteä takaisin kotiinsa huonon keikan jälkeen. Koska ikäväkseen oli mies jopa unohtanut repiä saaliiltaan jonkin osan, jolla todistaa tapponsa. Se ei kuitenkaan suuri menetys ole, naudansyöjiä sikiää joka tuutista, eikä sellaisen listiminen ole suurikaan uroteko.

Siksi punahiuksinen astui naisen vierelle, antoi tämän ottaa tukea. Mies tunsi, kuinka toisen jokainen lihas oli kireä: valmiina iskemään tai pakenemaan. Mies itse oli täysin rauhallinen tuntiessaan vieraan ruumiin omaansa vasten.
"Ihan rauhassa", mies mumisikin vain vaimeasti. "Nráh greveenla liretas, estorah namarés."
Haltijakielen lause saattoi vieraan korvissa kuullostaa silkasta typeryydeltä, mutta heleästi lausutuilla sanoillakin on tarkoituksensa. Älä pelkää, minä saatan sinut kotiin
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Pe 23 Toukokuu 2008, 17:27

Miehen tukemana ja seinään nojautuen Elain sai jotenkin raahattua itseään eteenpäin, häntä kannusti ajatus siitä, että mitä nopeammin hän pääsisi viimein kotiinsa, sitä nopeammin hän pääsisi eroon toisen kosketuksesta, joka jatkuvasti raastoi hänen hermojaan ja sai hänet puremaan hampaansa yhteen. Enää vähän, vielä joitakin askelia, pian hän olisi perillä, kotona... Sanat takoivat naisen päässä askelten tahdissa, muuttuen turruttavaksi rytmiksi.

Ja sitten, viimeinkin. Elainen väsynyt katse kohtasi tutun oven, oven jonka takana häntä odottaisi perhe ja turva. Helpotus sai tosiaan kyyneleet kohoamaan naisen silmiin ja hän irrottautui nopeasti auttajastaan, lysähtäen ovea vasten ja aiheuttaen melkoisen kovaäänisen tömähdyksen. Ovea vasten painunut korva kuuli sisältä askelia ja sitten ovi avattiin, mikä sai tanssijattaren lysähtämään maahan. Neidon isä, Theo katseli näkyä hetken hämmentyneenä, kunnes sitten tunnisti maassa makaavan tyttärensä.

"Elain!" jykevä mies huudahti ja kyyristyi esikoisensa vierelle. Huolestuneena Theo katseli Elainen ympärille kiedottuja verisiä siteitä, melkein mies jo ojensi kätensä koskettaakseen naista, mutta veti sen sitten pois. Hän oli liiankin usein saanut nähdä tyttärensä sävähtävän kosketusta. Sitten hän huomasi myös miehen, joka oli ilmeisesti tuonut Elainen kotiin.
"Mitä tapahtui?" Theo kysyi huolestuneena.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Pe 23 Toukokuu 2008, 18:07

Thor melkein irvisti, sillä pelon tunteminen ei tuntenut mukavalta. Yhtä inhottavaa oli myöskin epätoivo - ennenkaikkea silloin, kun joutui katsomaan sitä silmiin, kun kohotti aseensa ja riisti hengen pieneltä ja heiveröiseltä. Voi kyllä, oli puolihaltija tappanut sellaisiakin demoneja, joissa vertasi myös ihmisen veri. He näkivät kohtalonsa jo varhain, kyynelsilmin. Mutta vielä koskaan ei punahiuksinen ollut jättänyt ketään eloon.
Ennemminkin hän kuoli itse, kuin antoi tehtävänsä epäonnistua.

Matka jatkui kohti määränpäätä ja lopulta se oli saapunut kahden matkalaisen eteen. Thor ei vastustellut, kun nainen nopeasti lähti hänen luotaan. Sen sijaan suippokorva jäi synkkä ilme kasvoillaan valvomaan, että joku varmasti avaa oven loukkaantuneelle. Siksi sinisilmäinen helpottuikin, kun jykevä mieshenkilö saapui pihalle, kyykistyi naisen luokse. Rauhallisen puolihaltijan silmät seurasivat tilannetta, kunnes mies puhutteli häntä.
"Peto päätti maistaa tyttärenne verta", mies tokaisi tyynesti, penkoi jo taskustaan huumaavia yrttejään. Kohta voisi poltella rauhassa.
"Suosittelen putsaamaan haavat hyvin ja laittamaan niihin lääkettä. Omat rohdokseni eivät olleet vahvimmasta päästä. Hätävaroja."
Huomata saattoi, että mies oli jo tekemässä lähtöä omaan kotiinsa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Pe 23 Toukokuu 2008, 19:37

Elain ei ollut enää aivan täysissä tolkuissaan eikä jaksanut ajatellakaan nousemista siitä, mihin oli lyyhistynyt. Tuntui vain niin hyvältä levätä siinä vasten kovaa porrasta, tuntematta kenenkään kosketusta. Niin, levätä... Nainen sulki jo silmänsäkin, mutta kuuli kuitenkin kaukaa ääniä, joku huusi hänen nimeään. Hetken mietittyään hän tajusi äänensä kuuluvan isälleen ja hymyili hieman. Isä oli turvallinen, isä suojelisi häntä... Hiljalleen Elainen mieli kadotti otteensa todellisuudesta ja neito vaipui tajuttomuuteen.

Theon kasvoilta saattoi nähdä huolestuneen ilmeen hänen kuunnellessaan punatukkaisen miehen sanoja.
"Tahdon jotenkin palkita avun jota annoitte tyttärelleni, sanokaa vain mitä tahdotte niin annan sen teille jos se on vallassani", tummaihoinen mies sanoi, huomatessaan toisen tekevän lähtöä. Theo saattoi kyllä aavistella, ettei hänen tulinen tyttärensä ollut aivan niitä helpoimmin autettavia ja muutenkin mies ansaitsisi palkkion pelastettuaan Theon tyttären hengen.

Theo katsahti taas pian Elaineen ja huomasi tuon menettäneen tajuntansa. Varovaisesti hän koitti herätellä naista ja hetken kuluttua punatukkainen avasikin eriväriset silmänsä, joissa oli melkoisen sumea ja poissaoleva katse. Elain oli niin tokkurassa, että antoi Theon auttaa itsensä istualleen, välittämättä laisinkaan tuon kosketuksesta. Kun Elain nyt oli vähän paremmassa asennossa, käänsi Theo taas katseensa punahiuksiseen mieheen, odottaen tuon vastausta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   Pe 23 Toukokuu 2008, 20:39

Thor seisoi kylki kohden vierasta miestä, hiuksien roikkuessa sinisillä silmillä. Ilmeettömät kasvot olivat hitusen käännettyinä tätä henkilöä kohden. Puolihaltia ei hymyillyt, ei hitustakaan, eikä reagoinut aluksi mitenkään toisen tarjoamaan palkkaan pelastamisesta.
Ei, Thor ei huolisi mitään kiitosta tekemisistään. Se oli hänen velvollisuutensa. Auttaa demonin satuttamia.
"Hoitakaa hänet kuntoon", mies tokaisikin lyhyesti, varjon kehystäessä hänen kalvakoita kasvojaan. Sormet rutistivat nyrkin sisässä pientä pussukkaa.
"Se riittää palkkioksi."

>Anteeksi TODELLA lyhyt viesti... nyt on pakko päästä pihalle rauhoittumaan.<
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   La 24 Toukokuu 2008, 13:21

Theo oli jo aikeissa vakuutella toiselle, että antaisi tälle kuitenkin palkkion, kun hän kuuli Elainen kivuliaan äännähdyksen viereltään. Huolestunut katse käännähti heti tyttäreen, tuon ei varmastikaan olisi hyvä istua täällä ulkosalla. Elain pitäisi saada sisälle lämpimään ja paikalle pitäisi ehdottomasti saada parantaja tarkistamaan tuon vammoja.
"Vien Elainen sisälle, keskustellaan sitten lisää palkkiostasi", Theo sanoi päättäväisesti. Hän ei tosiaankaan voisi antaa tuon miehen poistua ilman minkäänlaista palkkiota.

Varoen ja kevyen näköisesti Theo nosti Elainen syliinsä. Tokkuransa läpi nainen tajusi juuri ja juuri, että joku nosti hänet ilmaan, mutta hän ei nyt jaksanut vastustella, tyytyi vain nuokahtelemaan isänsä otteessa. Tuo sai Theon vain entistä huolestuneemmaksi, Elain ei tosiaankaan ollut kunnossa jos ei enää jaksanut välittää edes kosketuksesta. Nopeasti mies kantoi tyttärensä sisälle, muiden perheenjäsenten hoiviin.

Theo käski erään Elainen veljistä hakemaan parantajaa ja nopeasti poika kipaisikin ulos majatalosta, Theonkin astellessa pian tuon perässä. Pian hän taas seisoi ovella, valmiina vakuuttamaan miehen siitä että jotenkin tuo tulisi palkituksi, vähintäänkin hän halusi tarjota miehelle yösijan ja luksuskohtelun, jollei muuta. Ellei tuo sitten ollut päättänyt vain kadota jonnekin yön varjoihin. Ammattinsa vuoksi Theo oli melkoisen hyvä ihmistuntija, eikä hän pitänyt tuollaista käytöstä lainkaan mahdottomana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   La 24 Toukokuu 2008, 18:58

Theo oli aivan oikeassa. Koska juuri niin Khadelatór aikoi tehdä. Kadota pimeään.
Mies katseli ilmeettä, kuinka mies nosti naisen syliinsä. Vösymys ja kipu viilsivät puolihaltijan sielua, kun hän tuijotti toisen vientiä sisään majataloon. Punaiset hiukset lehahtivat tiukan tuulenpuuskan otteessa. Se henkäili mukanaan vaaran huutoa, hiljaista viestintää. Sinisilmäinen tuijotti aivan hiljaa naisen perään, pienen hymyn noustessa vaimeasti huulille. Kenties puolihaltia toivoi tapaavansa toisen pian. Tai ehkä hän halusi olla näkemättä tätä enään koskaan. Oli asiat miten vain, mies ei voinut väittää, että unohtaisi toisen hetimiten kotiinsa päästyään.
"Leheran ahtedemrah."

Noiden sanojen saattelemana lähti mies pois paikalta. Alkoi astelemaan pimeiden katujen syövereihin, saalistaan etsien, vastustajia pakoillen. Jätti majatalon taakseen juuri sopivasti, ennenkuin mies nuoremman kanssa tulivat häntä hakemaan.
Puolihaltia oli jo kaikonnut kadulta.

>Kiitos mielenkiintoisesta pelistä <3<
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   La 24 Toukokuu 2008, 23:01

Sisälle päästyään Elain oli taas menettänyt tajuntansa. Ulkona vähissä vaatteissaan melkoisen kylmettynyt nainen oli laskettu leiskuvan takkatulen eteen, pehmeälle taljalle ja peitelty lämpimästi. Koko perhe oli kerääntynyt huolissaan punatukkaisen naisen ympärille, lukuunottamatta yhtä veljistä, joka lähetettiin hakemaan parantajaa ja isää, joka meni ulos palkitsemaan tytärtään auttanutta muukalaista.

Mutta muukalainen oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tyhjä katu ei antanut Theolle vihjettäkään siitä, minne mies oli mennyt. Niinpä Theo palasi sisätiloihin muun perheen pariin, huolehtimaan kovia kokeneesta tyttärestään niin hyvin kuin saattoi, kunnes parantaja saapuisi. Mutta jos hän vielä joskus tapaisi tuntemattoman, palkitsisi hän tuon ehdottomasti jollain tapaa. Tyttären henki ei todellakaan ollut hänelle halpa.


//kiitokset itsellesi ^__^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Yö on laskeutunut.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Yö on laskeutunut.
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: NDOR-ALYA :: KIVI-KYLÄ-
Siirry: