PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ke 07 Toukokuu 2008, 21:16

//Oon niin ylpee tuosta otsikosta xD Sätkyä kaipailisin tänne päin^^//


Päivä oli tyyni, tuulenhivenkään ei liikauttanut puiden lehtiä tai Vollan kivikylän runsaista pelloista kasvavia viljanoraita. Muutama tunti sitten noussut aurinko saikin lämmittää tätä keväistä päivää täydellä teholla, ainoastaan satunnaiset pilvenhattarat himmensivät sen hetkeksi. Päivä oli ensimmäisiä näin lämpimiä tänä keväänä ja oli houkutellut monet ulos nauttimaan elämää antavasta auringosta. Vollan kivikylässä tuollaista väkeä ei kuitenkaan juurikaan näkynyt, se oli maanviljelijöiden valtakuntaa jonne satunnaiset päivänpaistattajat harvemmin vaivautuivat. Kenties pelloillaan väsymättömän näköisesti ahertavat maajussit eivät olleet se rentouttavin näky jollaista halusi katsoa kun laiskotteli.

Eräs oli kuitenkin tullut tänne vain kuluttamaan aikaansa. Tummaihoinen satyyri, Meller nimeltään, asteli rauhaisasti tuon maiseman halki. Välillä tiensä vei pellon viertä, välillä varjoisaan metsikköön. Vaikka muuten tyyntä olikin, leyhytteli leppeä tuuli miehen platinanvaaleita hiuksia. Syykin tähän oli selvä, jos tiesi yhtään mitään satyyreistä. Meller hallitsi ilman elementtiä ja isänsä antaman pitkällisen opetuksen ansiosta tuollaisen pienen tuulenhenkäyksen ylläpitäminen ei ollut hänelle edes vaivalloista. Se vilvoitti mukavasti tänä lämpimänä päivänä ja kaiken lisäksi satyyri sattui pitämään siitä kun tuuli tuiversi hänen pitkiä hiuksiaan.

Harvinaista kyllä Mellerillä oli yllään vain taivaansiniset housut joiden lahkeet hän oli käärinyt polven yläpuolelle. Paitansa mies oli kietaissut vyötäisille ja saappaitaan hän kantoi kädessään, kun sattui pitämään paljain jaloin kävelystä. Tavallisesti tuo aatelisperheen kasvatti ei esiintynyt näin epämuodollisessa asussa, mutta nyt hän ei uskonut tapaavansa muita kuin satunnaisia maanviljelijöitä tai näiden lapsia. Heidän seurassaan oli turha välittää sellaisista pikkuseikoista kuin säännönmukaisesta pukeutumisesta.

Satyyri vihelteli jatkuvasti kävellessään, osittain koska piti siitä ja osittain koska ei halunnut lohikäärmeensä Heinin eksyvän kovin kauas. Hein vaelteli jossain lähiympäristössä ja välillä Meller näki vilahduksia punaisesta olennosta. Mies saattoi kuitenkin olla varma, että lohikäärme pysyttelisi niin lähellä että kuulisi koko ajan vihelletyt sävelet.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Pe 09 Toukokuu 2008, 19:17

Oljenkorsikaan ei taittunut, oli hiljaista. Tai ehkei aivan, ainoastaan taivaalla liihottavan linnun kimakat kiljahdukset ja siipien hentoinen havina toimivat ympäristöä elottavina ääninä. Nuori nainen veti raikasta ilmaa syvälle keuhkoihin vain päästääkseen sen kohta ulos nauttivana huokaisuna. Ympärillä ei ollut seiniä, pään päällä kattoa tai jalkojen alla lattiaa - oli vain hän ja Vollan kivi-kylän peltoaukio. Yläilmoissa liitävä haukka oli punasuortuvaisen omistuksessa, kantaen nimenään Gawiria, jos jotakuta se sattui kiinnostamaan. Kaunis lintu, mutta ei välttämättä erityisen älykäs yksilö. Käsi kohosi silmiä suojaamaan, kun auringon säteet taittuivat suoraan katseensa varjoon. Sääli, hänhän ei voinut nyt nähdä mihin haukka lensi. Toivon mukaan Gawir ei keksisi saalistaa emännälleen mitään isoa rottaa tai jotain muuta riistaeläintä, johon pitäisi koskea. Viimeksi nimittäin se oli keksinyt mennä ahdistelemaan kulkukissaa, jonka ansiosta lintupolo oli meinannut menettää nokkansa.

Tihrustelu vaihtui viheltelyyn, Gawiria ei vieläkään kuulunut, oikeastaan punaverikkö oli aika varma, ettei koko tirppa ollut mailla eikä halmeilla enää. Noh, kai se sieltä ilmestyisi, kun tajuaisi omistajan huhuilut tai niin ainakin Lancia toivoi koko sydämestään.
Ja sitten varoittamatta kuului rääyntää sekä kaikenlaista muuta älämölöä päälle, mikä sain aasattaren ynähtämään ääneen. Jokin matkan päässä oranssi olento yritti selvästi vahingoittaa maahan kapsahtanutta haukkaa, joka räpiköi ja kynsi itsekkin minkä kerkesi.
"Gawir!"
Lancia parahti ja lähti rynnistämään kohti riitapukareita. Höyheniä löytyi matkan varreltakin, joten kaksikko oli ottanut yhteen jossain hieman kauempana. Mitä epäilemättä Gawir oli tyhmyyttään pitänyt isompaansa loistava saaliina ja saanut taas kokea kantapään kautta alakynnen karvaan makuelämyksen.

Mutta miten tästä eteenpäin ? Eihän Lancia voisi tunkea käsiään väliin, koska silloinhan kynnen iskut ja puremat päätyisivät häneen, pahimmillaan nainen löytäisi vielä itsensä nujakan keskeltä kirkumasta. Hätäiset kyyneleet puhkesivat silmänurkkiinsa, punakin kohosi poskipäille. Mitä sitten itkeminen auttaisi ? Ei mitään, mutta silti punaverikkö alkoi siihen, huomaamatta lähettyvillä olevaa paidatonsa nuorukaista.
"Gawir lopeta! Lennä pois sieltä!"
Sanat olivat pelkää niiskutuksen täyteistä ulinaa, jota ei voinut ottaa kovin vakavasti. Tietenkään lintu ei päässyt noin vain pakoon, olihan saalistajasta tullut itse saalis. Vihreä, vetistelevä silmäpari kätkeytyi nuorekon kämmeniin, ei hän voinut katsoa, kuinka rakas haukkansa makaisi pian verissä päin pientareella!

[[Täältä tullaan o/.]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   La 10 Toukokuu 2008, 09:29

Kun Meller näki haukan syöksyvän kohti paikkaa, jossa hän juuri oli nähnyt punaisen Heinistä kertovan vilahduksen, täytti huoli hänen mielensä. Ei kai tuo lintu yrittänyt pyydystää hänen rakasta lohikäärmeettään? Nopeasti satyyri lähti juoksemaan lähemmäs ja pienen tuulenvireen ylläpito unohtui sen siliän tien. Mutta pian hän sai huomata ettei Hein tainnut tarvita apua. Vaikka olento melko pieni, oli se kuitenkin sisukas metsästäjä ja nyt näyttikin siltä, että lintu joutuisi lohikäärmeen saaliiksi eikä toisin päin. Hitusen hymähtäen Meller jäi seisomaan kauemmaksi. Vaikkei hän tappamista muutoin hyväksynytkään, ymmärsi hän että saaliin metsästäminen kuului Heinin luontoon, se oli saalistaja eikä siltä muuta voinut vaatia.

Mutta sitten satyyri kuuli hätääntynyttä huutoa ja käänsi heti katseensa äänen suuntaan. Kaunis, melko nuori neitonen katseli selvästi huolestuneena lohikäärmeen ja linnun kamppailua, kyynelten valuessa kasvoille. Pienen hetken Meller ehti ihmetellä tapahtunutta, mutta sitten hän tajusi että haukan täytyi olla neidon lemmikki.
"Hein, päästä irti siitä ja tule tänne!" satyyri komensi ja onneksi Hein totteli, jättäen heti linnun rauhaan ja kipittäen pienten pyrähdysten avustamana Mellerin luo. Lohikäärme kuitenkin piti miestä jonkinlaisena emonaan ja totteli tuota siksi lähes aina.
"Tuon linnun kimppuun ei saa käydä", mies sanoi Heinille joka sanaa painottaen, kiiruhtaen samalla kohti typertyneenä maahan jäänyttä lintua. Varovaisesti satyyri otti linnun käsiinsä vaikka saikin siitä palkakseen äkäisiä nokkaisuja ja kynsien iskuja. Jotenkin hän sai kuitenkin tutkittua linnun ja tuli siihen tulokseen ettei se ollut pahoin vahingoittunut, vaikka olikin saanut erinäisiä lohikäärmeen kynsien ja hampaiden tekemiä haavoja.

Haukan räpistely muuttui vain kiivaammaksi ja nokkaisut ilkeämmiksi ja Meller näki parhaaksi päästää sen irti. Aluksi lintu ei meinannut päästä takaisin ilmaan tyynellä säällä, mutta sitten satyyrin huulet liikkuivat äänettömien sanojen tahdissa, sormet punoivat ilmaan kuvioita ja samassa syntyi tuulenpuuska joka auttoi linnun ilmaan. Olisi varmaan parempi että nuori neito ei nyt heti yrittäisi koskea haukkaan, se saattaisi nyt olla niin vauhkona että kävisi jopa omistajansa kimppuun. Mutta eiköhän se ilmassa vähitellen rauhoittuisi, näin Meller ainakin arveli vaikkei kyllä linnuista kovin paljoa tiennytkään.

"Älä huoli, lintusi ei vahingoittunut pahoin vaan tulee kyllä toipumaan. Olen erittäin pahoillani Heinin puolesta hänen aiheuttamiensa vahinkojen vuoksi, minun olisi pitänyt valvoa häntä tarkemmin", Meller sanoi neidolle anteeksipyytävästi. Vaikka lintu oli ensin hyökännyt Heinin kimppuun ja lohikäärme oli vain puolustautunut ja noudattanut vaistojaan, otti satyyri silti kaiken syyn niskoilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ti 13 Toukokuu 2008, 18:00

Juuri kun Lancia oli varma, että joutuisi pian kuoppaamaan rakkaan lintunsa jäänteet, tuli kuin taivaan ammoisana lahjana paikalle nuorukainen. Niiskuttava aatelitar siirsi kätensä pois katseen tieltä, nähden kuinka mies kutsui "pedon" pois Gawirin kimpusta. Hein, oliko tuolla olennolla nimikin ? Ei punaveriköllä ollut käynyt edes mielessäkään, että moisella voisi olla omistaja, niin raakalaismaisesti pikku loikkija oli käyttäytynyt! Mutta entäs haukka - se löysi tiensä tuntemattoman, nuoren herrasmiehen hyppysiin räpistelemään.
"Ihanko todella ?"
Lancia selvitti kurkkuaan sanojen välissä, äänen mokoma oli painunut aivan alamaille. Voi, mikä helpotus se olikaan kuulla, ettei linnun käynyt sen kummemmin. Tuohan näytti ihan nousevan siivilleenkin, vaikka emäntänsä olisi mieluusti antanut hoivaavien näppiensä tutkia sulkaisen ystävänsä kunnon.

Mutta siis - tummahipiäinen nuorukainenhan oli vielä pahoitellutkin tapahtunutta. Tarkemmin katsottuna komea nuorukainen ilman paitaa! Siinähän riittäisi silmän ruokaa Lancialle, jonka kasvoilla ollut pieni puna syveni entisestään. Ääh! Eihän hänen, hienon naisen, kuuluisi töllätä toista silmät ympyrkäisinä.
"Eh, ei se mitään. Gawir varmaankin oli itse osasyylinen."
Tapojensa orjana alkoi nuorekko näpertämään punaisten suortuviensa latvoja, oikeastaan vihreät silmätkin vaihtoivat silmäyksiä niiden ja urhoollisen pelastajan välillä. Tuollaisiin ritareihin ei törmännyt joka päivä, ei ainakaan tällaisessa paikassa, jossa liikkui vain maanviljelijöitä ja heidän kehnosti kasvatettuja mukuloitaan.

Se kyllä oli hieman jäänyt ihmetyttämään, kuinka Gawir oli päässyt siivilleen suhteellisen helposti. Aivan kuin tuulenpuuska olisi nostattanut tuon yläilmoihin, mutta sellainenhan olisi aivan luonnon lakien vastaista, eikös ? Tyhmää kuvitella noin hupsuja juttuja. Sormet kävivät pyyhkäisemässä silmänurkkansa kuiviksi, ennen kuin säteilevä hymy suli kapeille huulilleen.
"Kiitos, kun autoitte lemmikkiäni. Se on minulla kaikki kaikessa."
Totta kai etiketit tunteva kartanon vesa kiitti avusta - sehän oli selvää. Alku hössäkän aikana sellaiseen ei ollut liiennyt aikaa, mutta tilanteen tasaannuttua pääsivät lauseetkin taas kunnolla mukaan. Mutta tuo olento, joka hyöri miehen ympärillä - mikä ihme se oli. Ainakin kovin mielenkiintoinen veijari, kun toisesta näkökulmasta tuota tarkisteli.
"Onko tuo siis Teidän ?"
Lancia viittasi pienoisella käden heilautuksella Heinin suuntaan, ei osoittanut sormella. Sellainen tapa oli rahvaanomainen, eikä sopinut Punapyökkien piireihin näin ollen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   To 15 Toukokuu 2008, 20:00

Meller nyökkäsi ystävällisesti vahvistukseksi neidon varmistaessa, oliko lintu tosiaan kunnossa. Hän oli huomaavinaan, että toisen kasvoille oli noussut hienoista punaisuutta, mutta oli kuitenkin kuin ei olisi sitä huomannutkaan, eihän moinen olisi kohteliasta. Punahiuksisen pahoitellessa haukkansa, Gawirin, osasyyllisyyttä satyyri kohautti hieman olkiaan, ei toki vähättelevässä tarkoituksessa, vain ilmaistakseen että ehkä syytä oli linnussakin, vaikka mies kyllä tapansa mukaan otti kaiken syyn omille niskoilleen. Mutta onneksi ei sentään ollut käynyt pahemmin.

"Se oli vain velvollisuuteni parantajana ja Heinin isäntänä", Meller vastasi neidon kiitoksiin ja kumarsi hieman, mikä saattoi näyttää hieman hullunkuriselta hänen tämänhetkisessä asussaan. Liikkeestä kuitenkin näki, että mies ei ollut mitään alhaisinta joukkoa vaan oli saanut opetusta tämänkin kaltaisissa asioissa, kumarrus oli sulava ja olisi kelvannut aatelisten hienoihin saleihinkin. Ja mikä ihme tuo oli, satyyrin vanhemmathan olivat olleet rikkaita aasoja joiden lapsille hyvän käytöksen opettelu oli itsestäänselvyys.

"Onko tuo siis Teidän?" kaunis neitonen kysyi ja viittasi kädellään Mellerin jaloissa kiertelevään Heiniin. Kun lohikäärme tajusi olevansa puheenaiheena, lopetti se heti kiertelynsä ja kiinnitti keltaiset silmänsä tuohon tuntemattomaan naiseen.
"Kyllä hän on. Enemmän ystävä kuin lemmikki, Hein on hyvin älykäs pikku otus, olen aivan varma että hän puhkeaa vielä puhumaan jonain päivänä", satyyri sanoi lempeän hymyn vallatessa teräväpiirteiset kasvot, sinisten silmien seuraillessa oranssia otusta joka jatkoi taas touhujaan ja katosi taas pian jonnekin heinikkoon.

"Sallikaa minun toki esittäytyä, Meller-Nidon Urdon Bara-Feldininpoika on nimeni ja rohdot ammattini", vaaleahiuksinen satyyri esittäytyi ja kumarsi jälleen, nyt syvempään. Neidon vaatetuksesta ja muutenkin hyvinvoivasta ulkonäöstä hän oli arvellut tuon olevan melko ylhäistä väkeä, joka tuskin hämmentyisi tällaisista kohteliaisuuksista. Miehen mielessä kävi myös se, oliko toinen kenties kuullut hänen nimensä aiemminkin, Melleristä ja hänen veljestään oli nimittäin tullut aikamoisia aateliston puheenaiheita kun he olivat eronneet aasojen joukosta. Tuo ikävä julkisuus itsessään ei häntä haitannut, mutta oli kovin ikävää kuinka jotkut aasat katsoivat häntä pitkin nenänvarttaan koska hän oli jättänyt kiltansa. Hän kuitenkin oli luonteeltaan sosiaalinen ja tutustui mielellään kaikkiin, mitä kyllä hankaloitti jos puhekumppani vain tuhahteli halveksuvasti. Sitäkin oli valitettavasti nähty.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   To 22 Toukokuu 2008, 11:24

Parantaja oikein! Hyvä ettei mairea hymy noussut sen herttaisen tilalle, kun paidaton nuorukainen totesi moista ääneen. Lancia oli ennenkin ollut lähellä tuon ammattikunnan harjoittajaa, oikeastaan vähän liiankin useita kertoja käsiensä vuoksi. Hän nykäisi hihaansa hieman alemmas, jotta sideharsot peittyisivät, ne mokomat palovammat olivat häpeäpilkkuja kehossaan. Kumarrus oli suuri lisäpiste vaaleahiuksiselle muukalaiselle, sillä sellaista elettä punasuortuvainen todella arvosti - herrasmiesmäisyyttä. Vastoin yleistä käsitystä, eivät kaikki aateliston edustajat kumartaneet kohteliaasti puhutellessaan naista tai edes ottaneet hattua pois sisätiloissa - jotkut oltiin kasvatettu toisin sanottuna huonosti.

Ennen kuin Lancia kuitenkaan avasi suunsa uudemman kerran puhuakseen, niin ehätti jo toinen kertomaan omasta suojatistaan, suomuisesta ystävästään. Uh, Lancialta itseltään oli lipsahtanut, että Gawir oli hänelle lemmikki, vaikka todellisuudessa haukka oli tällekkin läheinen ystävä ollut monta vuotta.
"Puhumaan ? Jos Gawir sen tekisi, niin varmaan pyörtyisin järkytyksestä."
Punapyökki naurahti ääneen, oikeastaan päästi pienen ihastuneen kikatuksen kumpuamaan esille. Toinen oli kovin mukava, ei tainut olla edes täkäläisten maajussien kasvatti ?

Ja ei, ei todellakaan. Tuo esittäytymistapa sai vihreät silmät säkenöimään innosta. Meller-Nidon Urdon Bara-Feldininpoika, se kuullosti hyvältä ja helpolta muistaa. Lancia nappasi hameenhelmastaan kiinni, niiasi ja aloitti oman esittäytymisensä:
"Lancia-Neva Dirael Punapyökki Edosa-Lisantytär, erittäin miellyttävää tutustua teihin, Herra."
Katsekontaktin neito piti koko ajan mieheen, hänellä tuskin oli edes aiettakaan kääntää päätään toiseen suuntaan. Gawirin liihottelu vain huoletti nuorekkoa, missä lie lintu nyt lenteli, koska sitä ei näkynyt enää yläpuolella. Kunhan ei vaan menisi jälleen rähinöimään, sillä oranssi Heinkin oli kadonnut ruohikkoon.

Vaan ehtikö nuorekko surra haukkansa perään ? Ei kovin pitkään. Lähistöltä alkoi kuulua epämääräistä mylvintää ja ryminää, jonka seurauksena oranssi viiva vain vilahti esiin ja pyrähti isäntänsä syliin. Nainen kohotti hämmästyksestä kulmiaan, mutta sitten syylinen moiseen rynnimiseen tuli esille. Isokokoinen, tumma härkä, jolla oli suorat piikkisarvet ja raivoisa katse. Lancian leuka oli nyrjähtää paikaltaan puhisevan elukan edessä. Tämä oli jo pahempi kuin kahden siivellisen myllyäminen keskenään. Ainuttakaan liikettä ei ollut missään jäsenissä, kun nuorekko vain tuijotti silmät pyöreinä. Nyt se olisi menoa, varmasti olisi!

[[Äsh, nyt tuli hieman töksähtelevä.]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Pe 23 Toukokuu 2008, 15:47

Mellerin arvioi toisen ylhäisestä syntyperästä ja sitä kautta opituista hyvistä tavoista ei selvästikään osunut harhaan.
"Lancia-Neva Dirael Punapyökki Edosa-Lisantytär, erittäin miellyttävää tutustua teihin, Herra", neito esittäytyi kauniisti niiaten. Satyyri koetti painaa toisen nimen visusti mieleensä, olisihan se kovin epäkohteliasta, jos ei edes sitä muistaisi.
"Ilo on kokonaan minun puolellani. Ja kutsukaa toki Melleriksi, ei minua herroitella tarvitse", mies sanoi ystävällisesti hymyillen. Vaikka hän osasikin hienoja tapoja, oli hän kuitenkin välitön luonne joka ei kaivannut mitään kovin kummoisia nimityksiä. Etunimi riitti vallan mainiosti. Eikä hän sitä paitsi nykyään edes elellyt erityisen kunnioitettavassa asemassa, tietyiltä aatelispiireiltä hän oli veljensä kera kyllä saanut kuulla paljonkin moitteita ammatinvalinnastaan ja siirtymisestään tavallisen kansan keskuuteen. Mutta Melleriä ei oltu luotu elämään jäykissä hoveissa, vaaneja vihaten. Itse asiassa hän ei voinut sanoa vihaavansa ainoatakaan elävää olentoa.

Lähistöltä kuuluvat ryminä ja mylvintä saivat Mellerin kääntämään hämmästyneen katseensa tavoittamaan äänen lähdettä. Aluksi hän ei nähnyt muuta kuin Heinin, joka kiiruhti hirveällä vauhdilla isäntänsä syliin, pistellen miestä kynsillään paniikissaan.
"Rauhallisesti nyt", satyyri sanoi, muuta hän ei ehtinytkään kun näki sen, mitä pieni lohikäärme oli paennut. Raivoisa härkä, jonka pistävät silmät tuijottivat heitä raivoisina. Jopa Meller ymmärsi, että eläimellä taisi tosiaan olla pahat aikeet eikä olisi todellakaan turvallista jäädä sen tielle. Äärimmäisen hitaasti mies vetäytyi kohden Lanciaa, irrottamatta katsettaan pillastuneesta elukasta. Joidenkin hetkien ajaksi härän ja satyyrin katseet lukkiutuivat toisiinsa, mutta sitten eläin mylväisi, kuopaisi maata sorkillaan ja painoi sarvensa tanaan.

"Parempi lähteä", Meller totesi pettävän tyynellä äänellä Lancialle, tarttui tuon käteen ja lähti neitoa taluttaen juoksemaan minkä jaloistaan pääsi. Takaansa hän kuuli härän tömistävät askeleet, jotka lähestyivät lähestymistään. Äkkiä satyyri huomasi Heinin kapuavan olkapäälleen ja hypähtävän siitä jonnekin taakseen. Sitten hän kuuli härän mylväisyn, joka kuulosti oikeastaan kivuliaalta ulvaisulta. Mies vilkaisi taakseen ja näki lohikäärmeen tarttuneen terävillä hampaillaan härän kuonoon, mikä oli saanut raivoisan eläimen lopettamaan ryntäilynsä. Meller lähes kompastui johonkin juureen ja joutui kääntämään katseensa takaisin menosuuntaan. Hän saattoi vain toivoa että Hein osaisi huolehtia itsestään, hänen olisi nyt hoidettava todennäköisesti puolustuskyvyttömämpi Lancia jonnekin turvaan.

Mellerin paljaat jalat kuljettivat hänet jonkin pellon laidalle ja lähettyvillä hän näki vanhuuttaan harmaantuneen heinäladon.
"Tuonne", mies sai huohottaen sanottua ja viittasi suuntaa kädellään. Heidän päästyään sisälle latoon hän kipusi ylös heinäparvelle ja auttoi Lanciankin sinne, ylhäällä he ainakin olisivat turvassa härältä jos se keksisi seurata heitä tänne. Yllättävä liikunnanponnistus oli saanut satyyrin aivan hengästyksiin ja hän joutui jonkin aikaa tasaamaan hengitystään. Mielessä pyöri Hein, kunpa se rakas olento ei satuttaisi itseään kun oli heitä niin urheasti puolustanut ensisäikähdyksestään toivuttuaan.


//ei kyllä ainakaan miun mielestä ollu töksähtelevä ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   La 24 Toukokuu 2008, 12:48

Lancia hädin tuskin ehti edes panikoimaan, kun Meller nappasi jo hänen kädestään kiinni ja totesi poistumisen olevan parempi ratkaisu kuin jäädä aloilleen. Tottahan se oli - härän sarvet olivat valmiina puskemaan kaksikon tuusannuuskaksi hetkenä minä hyvänsä, eikä tarkalleen ottaen punaveriköllä ollut vielä aikeena jättää tätä maailmaa selkänsä taakse. Vastustelematta hän nykäisi itsensä liikkeelle, rutistaen samalla sormensa tiukemmin vasten toisen omia. Juokseminen ei aivan ollut naishienoston kengille tarkoitettu toimenpide, mutta kyllä vikkelät kintut sen edestä harppoivat askelia alleen. Kantäpäihin koski jo näinkin alkumetreillä, mutta onneksi pieni oranssipelastus näytti haluavan auttaa heitä - vähintäänkin omistajaansa. Hein oli loikannut kiinni härän turpaan ja saanut tuon seisahtumaan, jolloin kiusankappaleen viskaaminen pois kimpusta olisi helpompaa. Lancia heitti kiitollisen vilkaisun taakseen ja jatkoi Mellerin kädessä roikkumista aina päätepysäkille asti - ränsistyneelle ladolle.

"Oletteko aivan varma, että tuonne saa kavuta.."
Hengästyksestä puuskuttava Lancia kysyi, mutta kipusi sitten nuorukaisen avustuksella ylös heinäparrelle. Hameenhelma tässä hommassa oli repeytymisvaarassa, mutta vihainen härkä oli hyvä kannuste vikkelään kiipeämiseen. Ylös päästyään alkoivat silmät ahmimaan aivan uudenlaista näkymään, jonka kaltaista aasojen kasvatti tuskin oli ennen nähnyt. Täällä oli ummehtunutta ja suhteellisen hyvä kuntoista heinää sekaisin, pölyä, hämähäkin seittejä ja ympärillä oleva vanha puu eli omaa elämäänsä natisemalla jokaisen kaksikon tekemän liikahduksen jälkeen. Jännittävää, suorastaan kiehtovaa! Lopulta katse pysähtyi hengitystä tasaavaan Melleriin, jonka kasvoilta paistui pieni huolen hiven.
"Mietittekö pientä ystäväänne ? Hän varmasti pärjää oikein hyvin."
Jotenkin punapyökitär vain aavisteli, että kyse oli Heinistä, siitä pienestä sankarista. Samalla myös nainen rauhoitteli itseään, olihan hänenkin uskollinen ystävänsä jossain muualla kuin luonaan.

Aatelinen otti helmoistaan kiinni jälleen ja istuutui alas. Jalkoja pakotti, kantapäitä särki.. mitä vielä oli edessä ? Voi, kuinka nuorekon tekikään mieli jälleen jo rynnätä kertomaan seikkailustaan ystävättärilleen, jotka kylläkin olivat paneutuneet enemmän tämän hetken kuumimpaan aiheeseen; sodan alkuun. Moinen huoletti rauhaa rakastavaa nuorekkoa, joka ei osannut kuvitella mitä seuraamuksia olisi, jos kansa kääntyisi toisiaan vastaan. Kämmenensä nousi silmiensä tasalle, sormet olivat suorina. Hetki sitten hän oli pitänyt pitkästä aikaa kiinni vastakkaisen sukupuolen edustajan kädestä, mikä sai hymyn taas kaartumaan huulilleen. Siitä oli todellakin aikaa, melkeinpä nainen oli jo unohtanut noin pienen asian tuottaman riemun.
"Autoitte minua jälleen, joten kiitos. Ihmiset ovat muuttuneet kovin epäluuloisiksi ja töykeiksi tähän aikaan, tiedättehän mitä tarkoitan ?"
Lancian oli jokseenkin vaikea luopua teitittelystä, sillä hän teki sitä edelleen täysin huomaamattaan. Käsi laskeutui syliinsä, nyt olisi viimeinkin Mellerin aika saada puheenvuoro.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   La 24 Toukokuu 2008, 21:40

Hengästynyt Meller oli käynyt heinille istumaan heti, kun oli saanut autettua Lanciankin ylös. Mies sai huomata olevansa melkoisen huonossa kunnossa, asialle pitäisi tehdä jotain. Enemmän liikuntaa, ehdottomasti. Pian ajatukset kuitenkin harhailivat itselle suunnatuista terveydenhoito-ohjeista Heiniin, hänen urheaan lohikäärmeystäväänsä. Kuinkahan sekin nyt pärjäsi?
"Mietittekö pientä ystäväänne? Hän varmasti pärjää oikein hyvin", Lancia sitten sanoikin, kuin lukien satyyrin ajatukset. Vaikka eipä tuohon kovin kummoisia telepatiataitoja vaadittu, näkihän satyyrin kasvoilta tämän huolestuneen ilmeen.
"Toivon tosiaan niin. Hän on kuitenkin ovela ja ketterä otus, tuskin hänelle huonosti käy", Meller vastasi hieman hymyillen, rauhoitellen lähinnä itseään sanoillaan. Oli Hein varmasti pahemmistakin paikoista selvinnyt, mistä hän tiesi millaisia seikkailuja pieni otus olikaan kokenut kun hän ei ollut ollut näkemässä.

"Autoitte minua jälleen, joten kiitos. Ihmiset ovat muuttuneet kovin epäluuloisiksi ja töykeiksi tähän aikaan, tiedättehän mitä tarkoitan?" Lancia sanoi, istahdettuaan hänkin alas pehmeille, mutta kutitteleville heinille.
"Eihän tuo nyt mitään. Mutta olet oikeassa, kaupungin ilmapiiri tuntuu vain kiristyvän kiristymistään. Tai oikeastaan, kiltojen välit kiristyvät kiristymistään", Meller sanoi hieman surumielisesti, pitäen pienen tauon kuin kootakseen ajatuksiaan.
"Kaikkien pitäisi ymmärtää, etteivät toisen killan ihmiset lopulta ole niin erilaisia, sopu olisi kyllä löydettävissä jos sitä todella haettaisiin", satyyri sanoi hiljaa, kenties saattoi jopa nähdä hienoisen kostean kiillon tuon silmissä, jotka suru oli nyt saanut muuttumaan aivan harmaiksi.

"Olenko muuten aivan väärässä jos oletan sinun olevan aasa?" Meller kysyi hetken kuluttua, ehkä hieman varovaisesti. Jos Lancia olisi kovinkin kiltauskollinen, ei tuo välttämättä pitäisi miehen puheista. Eikä satyyri suinkaan halunnut ketään loukata, sehän vasta epäkohteliasta olisikin ollut. Mies ehti jo mielessään torua itseään varomattomista sanoistaan ja toivoi vain, ettei toinen ollut loukkaantunut niistä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ma 26 Toukokuu 2008, 11:48

Erilaisuus. Niin, pitihän Lanciakin vaaneja erilaisina kuin aasoja, vaikka eihän heidän eronsa välttämättä kummoinen ollut. Päässään sykkivät ajatukset olivat vuosien aivopesun tulos, eivätkä näin ollen omia päätelmiä vastakkaisesta "rintamasta". Jokaisella oli omat ennakkokäsityksensä, ei niiltä pystytty välttymään, ellei ollut jotenkin todella sinisilmäinen ja avoinmielinen. Punapyökitär käänsi katseensa lattiaan ja alkoi näpläämään sormillaan tottuneesti punaisia suortuviaan, häntä yksinkertaisesti nolotti nyt todella paljon se, kuinka hän oli saattanut ajatella vaaneja jonain hirviöinä.
"Ei, osuitte aivan oikeaan."
Nuorekko vastasi varovaiseen kysymykseen, joka oli aika tulen arka. Mikäli Lancia olisi ollut oikea kiltakiihkoilija, niin hän olisi ollut vain mielissään aasauden ulosnäkymisestä, mutta valittettavasti asia oli päinvastoin.

Lancia ei oikein ymmärtänyt pahemmin jumalien päälle, mutta aasojen periaatteet olivat olleet tästä aina hienoja. Kuka haluisi rikollisuuden riehuvan kadulla ? Ei ainakaan sellainen ihminen, joka toivoi kaikkien parasta. Vihreäkatse nousi heinien ja puulautojen sekaisesta parrenpohjasta takaisin Melleriin, milloin kasvoilleen nousi pieni hymynpoikanen sen kadonneen tilalle.
"Sääli vain, etten ole aivan kunnollinen aasa. Myönnän pelkääväni vaaneja, mutten vihaa heitä."
Olihan nuorekko kerran jo tavannut yhden vaanin, tummapukuisen naisen. Toinen oli ollut mukava henkilö, ei sellainen, miksi vaaneja usein oltiin kuvailtu iltasatujen pelotusversioissa. Mutta entäs nuorukainen. Kuuluiko toinenkin jompaankumpaan kiltaan ?

Kuitenkaan Lancia ei sortunut kysymään asiasta. Sen sijaan hän tyytyi kurkistamaan alas luukusta, josta oli hetki sitten kivunnut ylös turvaan härkää. Elikkoa ei näkynyt, mutta ei näkynyt myöskään Gawiria tai Heiniäkään. Surullista, tuskin kumpikaan pikku ystävistä osaisi liihottaa tänne omistajiensa luokse.
"Enkä edes ymmärrä jumalieni päälle."
Mikä myönnytys, jopa kohtalokas, mikäli Meller menisi kantelemaan hänestä. Jotenkin kuitenkin Punapyökistä tuntui, että hän voisi vapaasti luottaa kohteliaaseen seuralaiseensa - olihan toinen pelastanutkin neidon kahdesti ja se jos mikä kertoi paljon luonteesta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ti 27 Toukokuu 2008, 20:54

Lancian myöntäessä olevansa aasa Meller nyökkäsi hieman, muttei sanonut mitään. Häntä vieläkin hieman jopa pelotti, kuinka neito oikein oli hänen sanoihinsa suhtautunut. Mutta nähdessään punahiuksisen neidon pienen hymyn satyyri rauhoittui. Ei tuo ilmeisesti ollut hänelle mitään palopuhetta pitämässä.
"Sääli vain, etten ole aivan kunnollinen aasa. Myönnän pelkääväni vaaneja, mutten vihaa heitä", aasatar sitten sanoikin, rauhoittaen Mellerin lopullisesti. Ilmeisesti hän ei ollut onnistunut sanomisillaan loukkaamaan toista. Rennosti satyyri asettautui makaamaan hieman pisteleville heinille ja löysi vielä heinänkorren suupieleensäkin.

"Minä en oikeastaan voi sanoa vihaavani ketään, en aasoja, en vaaneja. Uskon, että kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä, vaikka ympäristö saattaakin saada heidät käyttäytymään pahoin. Kukaan ei todella tahdo tehdä kauheuksia", Meller tuumasi rauhallisesti. Tämä tosiaankin oli satyyrin elämänfilosofia kiteytettynä, hänen mielestään joka ikinen inhimillinen olento oli luonnostaan hyvä ja omalla hyvyydellään saattoi houkutella esiin toisten hyvän. Ja hyvyys, se oli aina pahuutta voimakkaampaa, lopulta kaikkialta maailmasta saattoi löytää hyvää. Aivan kaikkialta. Kenties outoja sanoja mieheltä, joka näytti vain 18-vuotiaalta, mutta todellisuudessahan hän oli paljon vanhempi ja oli ehtinyt miettiä asioita.

Jälleen Hein nousi nuorukaisen mieleen, tai eihän se sieltä ollut ehtinyt juuri kaikotakaan. Satyyri uskoi kyllä pikku lohikäärmeen löytävän heidät, hajuaistinsa avulla se oli ennenkin jäljittänyt Melleriä jos oli joutunut tuosta pidemmäksi aikaa eroon. Ainoa huoli oli Heinin ja härän taistelu, jos sitä sellaiseksi saattoi kutsua niin epäsuhtaisen parin ollessa kyseessä.

"Enkä edes ymmärrä jumalieni päälle", Lancia sitten sanoi. Meller kyllä ymmärsi millainen myönnytys oli tunnustaa tuollainen asia, ei kuitenkaan ollut niin kauaa aikaa siitä kun hän itsekin oli aatelispiireissä pyörinyt. Vaikka osa ei jumalista välittänytkään, oli joukossa myös vanhoillista ja jopa fanaattista porukkaa.
"Minä taas tunnen oikeastaan kaikki jumalat omikseni, killaton kun olen. Mielestäni...", enempää Meller ei ehtinytkään eritellä suhdettaan jumaliin, kun hän äkkiä huomasi piikkien nousevan ylös heinistä vierellään. Hämmästyneenä satyyri tuijotti niitä, mistä nuo olivat tuohon kasvaneet?

"Nyt työ hienohelemat suatte tulla alas sieltä vehtaamasta", kuului vanha, kärttyinen ääni heidän alapuoleltaan. Alas katsahtaessaan Meller näki kärttyisen maamiehen olkihattuineen, kädessään talikko, jonka piikit olivat juuri työntyneet ylös parvelle. Miehen sanat tajutessaan satyyri tunsi lämmön kohoavan poskilleen, mutta onneksi punastuminen ei juurikaan näkynyt tummalta iholta. Ääneti, oikeastaan sanattomana nuorukainen ojensi kätensä Lancialle, auttaakseen tuon ensin alas ja seuratakseen sitten itse perässä. Saattoi vain toivoa, ettei se härkä kuljeskellut enää vapaana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ke 28 Toukokuu 2008, 15:20

Nuorukaisellahan oli mielenkiintoiset periaatteet. Lancia paransi asentoaan heinien päällä, mutta ei käynyt makuulle samaan tapaa kuin Meller - eihän sellainen ollut miesten seurassa soveliasta käytöstä. Sitä punaverikkö vain ei tiennyt, miksi moista katsottiin pahalla, mutta kai sekin selviäisi tässä vuosien mittaan. Kuten selvisi myös eräs toinenkin olennainen asia. Mellerin puhuessa huomasi nuorekko sattumalta toisen terävät korvan kärjet, jotka eivät voineet kuulua ihmiselle.
"Teidän korvanne!"
Aatelitar oli jo syöksähtänyt lähemmäs miestä ennen lauseen päättymistä, katse oikein liimaantuneena äsken mainittuu kohtaan toisessa.
"Oih, ette olekkaan ihminen!".
Lancia jatkoi intoa palaen. Eihän raasu ennen ollut päässyt näin lähelle minkään muun kansan edustajaa, joten hän koki tilanteen suorastaan onnenpotkuksi.

Vahinko, että alhaalta kuuluva ääni keskeytti punapyökin ihailuhetken - ladon omistaja oli saapunut, eikä vaikuttanut järin iloiselta solkatessan jotain epäselvää murretta. Ja mitä tarkoitti vehtaaminen ? Ainakin se näytti saavan sanana seuralaisensa häkellyksiin ja ottamaan töppöstä toisen eteen. Neito kuitenkin tarttui Mellerin ojennettuun käteen ja alkoi laskeutumaan pois parrelta, mutta ei ilman muistoa käynnistään siellä. Epäonnekseen hän onnistui liu'uttamaan sormensa juuri esiin törröttävän säleen päältä ja moni varmaa arvaakin, mihin paksu tikku löysi tiensä. Aivan oikein, suoraan nuorekon sormen sisään. Pieni parahdus kirposi Lancian suunnalta, kun hän loikkasi viimeisen askelman ylitse maajussin viereen.

Surkutteleva silmäpari silmäili kättään aina siihen asti, kunnes nuorukainen seurasi perästä. Nuorekko astui oikein lähelle toista, puoliksi jopa miehen taakse paetakseen talikkosankarin kärttyistä katsetta.
"Meller.."
Sormet kohosivat varoen nykäisemään toisen pitkien hiusten latvoja, jotka olivat lähimpänä tervettä kättä, joka pian löysi myös tiensä suojaamaan kuiskausta:
"Mitä se vehtaaminen tarkoittaa ?"
Pitihän sitä nyt kysyä, että hän voisi pyytää hyvien tapojen mukaisesti anteeksi ladon omistajalta! Olisi todella epäkohteliasta vain luikkia pakoon ja jättää vihainen mies räyhäämään yksinään. Liittyiköhän sana "peuhaaminen" tähän samaan sarjaan ? Joskus Lancia oli saanut kuulla tuon ollessaan sulhasensa kanssa piilossa tallissa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   To 29 Toukokuu 2008, 15:51

Meller kertoi hieman omasta suhteestaan jumaliin, kun hänet hiljensivät heinistä ylös pistävät piikit ja Lancia, joka äkkiä huomasi nuorukaisen suipot korvat.
"En, olen puhdasverinen satyyri", vaaleahiuksinen kertoi neidolle, kasvoillaan pieni, ystävällinen hymy. Tässähän tunsi itsensä suorastaan imarrelluksi. Ja jotenkin toinen oli niin suloinen innostuessaan tällaisesta asiasta, joka Mellerin mielestä oli niin tuikitavallinen. Hänhän oli aina ollut satyyri ja elänyt suippojen korviensa kanssa, ei siinä ollut mitään kummallista. Alhaalta kuuluva maajussin ääni kuitenkin sai hymyn hyytymään ja sitten Meller auttoikin Lancian alas parvelta. Tikun aiheuttama huudahdus neidon suusta sai satyyrin huolestuneen näköiseksi ja heti alas päästyään hän ottikin punahiuksisen neitosen käden omaansa, tarkistaen sen kunnon. Varovaisesti hän veti tikun esiin toisen kädestä, ennen kuin kääntyi äkämystyneen näköisen maajussin puoleen.

"Anteeksi, että jouduimme tunkeutumaan latoonne, pakenimme irti päässyttä härkää", Meller selitti ystävällisesti, uskoen että maajussi kyllä ymmärtäisi. Mieleensä ei edes juolahtanut, että miekkonen saattaisi vetää omat johtopäätöksensä nuorukaisen melko vähästä vaatetuksesta, eihän tällä ollut kuin lahkeista käärityt housut yllään.
"Kyll mie teirän nuarten selitykset tierän. Ny hus miun mailta!" maajussi sanoi äreästi ja husi vielä talikkoaankin heitä kohden. Meller olisi halunnut selittää, miten asiat oikein olivat, mutta kilttinä nuorukaisena totteli kuitenkin maamiehen käskyä ja ottikin suunnan kohti edessä häämöttävää tietä, kuullen samassa nimensä Lancian lausumana ja sitten kuiskatun kysymyksen, joka jälleen sai nuorukaisen melko hämilleen.

"Ööh... se nyt on eräänlainen nimitys sellaiselle melko intiimille kanssakäymiselle", Meller takelteli, haroen heiniä hiuksistaan toisella kädellään. Hän ei oikein tiennyt, miten olisi selittänyt asian hienovaraisesti, eikä todellakaan aikonut ruveta puhumaan suoraan, hyvänen aika, hänhän oli sentään hienon naisen seurassa! Vaikka eipä satyyri olisi voinut puhua tällaisista edes miesseurassa, ei sitten minkäänlaisessa.

Satyyrin kuitenkin pelasti ainakin hetkiseksi Hein, joka äkkiä loikki paikalle ruohikon seasta. Oranssin otuksen toinen siipi näytti hieman repaleiselta, mutta muuten se taisi olla täysin kunnossa.
"Hein!" satyyri huudahti ilahtuneena ja otti vastaan syliinsä hyppäävään lohikäärmeen, joka pian kapusi vakiopaikalleen miehen hartioille. Mellerillä ei edelleenkään ollut paitaa yllään, joten otuksen kynnet pistelivät melkoisen ikävästi. Samassa satyyri muisti, että oli vielä vähän aikaa sitten kuljettanut paria jalkineitaan kädessään. Mihin hän nyt nekin oli jättänyt, sinnekö mistä he olivat paenneet härkää? Ei, hän ei todellakaan aikonut palata sen otuksen ulottuville kenkiään etsimään. Hiljaa huokaisten mies hyväksyi kohtalonsa paljain jaloin kulkemisesta. Kotona hänellä sentään oli toinenkin kenkäpari.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ma 02 Kesä 2008, 20:18

Hyvä, ettei Lancia ollut itkua vääntämässä vaivaisen tikun vuoksi. Hänen hipiästään oltiin aina pidetty huolta, siihen ei ollut saanut tulla naarmun naarmua niiden kamalien palovammojen jälkeen, jotka muistuttivat tuskallisista öistä kyynelten kanssa. Meller kuitenkin tuli hätiin nyppäämällä tikun pois ja saaden nuorekon ynähtämään. Se oli tuntunut inhalta ja nyt esiin puskeva veri ei oikein sopinut sormenpäätä koristamaan. Jotkut laittoivat verestävän sormen yleensä suuhunsa, mutta Lanciaa idea etoi. Hän tyytyi vain piilottamaan koko kätensä hihan sisään, painaen samalla pistohaavaa vasten kangasta. Pyykkäri ei varmaan pitäisi minimaalisestakaan veriläikästä, mutta se oli pienin neidon murheista.
Äkäinen maalaisisäntä vei voiton kaikesta.
Nuorukaisen lähtiessä luikimaan kiltisti pois, teki punaverikkö samoin - tosin niiaten ensin pahoittelevan näköisenä maajussille. Moinen käytös sai rahvaan miehen vain rapsuttamaan äkämystyneenä niskaansa - nuoret.

Intiimi kanssakäyminen. Sitäkö pelehtiminen oli tarkoittanut ? Olikohan se intiiminen kanssakäyminen sitten sama asia kuin pusu poskelle ? Näistä ajatuksista huomasi kuinka viaton ja nuori aasatar vielä oli - ei hän ymmärtänyt aikuisen maailman asioita. Lancia luuli myös yhä, että lapset tulivat haikaroiden matkassa ovelle, kun pari sattui niitä toivomaan, eikä kukaan ollut vaivautunut koskaan korjaamaan tällaista ajatusta pois nuorekon päästä. Lisäkysymyksiä olisikin herunut Mellerille, ellei Hein olisi putkahtanut paikalle. Lohikäärme näytti hyvä kuntoiselta siihen verrattuna, mitä se oli saattanut kokea ja omistaja selvästi helpottui ystävänsä tulosta.

Pää kallistui takakenoon, jotta Lancia kykeni tähystelemään taivaalle. Gawiria ei vieläkään näkynyt. Mitä jos se olikin pudonnut yläilmoista maahan ja taittanut niskansa ? Tai jokin peto oli käynyt sen kimppuun lepohetkenä ? Ei, tuollaiset ajatukset pitäisi karistaa pois mielestä.
"Sanoitte olevanne satyyri."
Punaverikkö palasi parren tapahtumiin ja siihen jännittävään tietoon tummahipiäisestä seuralaisestaan. Hössöttäjämme oli jälleen loikata ulos nahoistaan, kun hän tuli lähemmäs toista ja kiersi koko nuorukaisen vielä ympäri. Ihan oikea satyyri!
"Anteeksi uteliaisuuteni, mutta osaatteko sellaisia.. juttuja ?"
Sellaisia juttuja tarkoitti selkokielellä elementtejä, luonnonvoimien hallintaa. Lancia vain ei ollut varma oikeasta nimetyksestä, joten hänestä tuntui turvallisemmalta kiertää se.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ti 03 Kesä 2008, 18:19

Meller saattoi mielessään jopa hieman huokaista helpotuksesta, kun Lancia ei enää palannut vehtaamiseen vaan antoi Heinin saapumisen katkaista tuon puheenaiheen. Hän kyllä ymmärsi hyvinkin tarkkaan mitä se sana piti sisällään, parantajana hänen täytyi tuntea tarkkaan myös lasten alkuperä ja muut sellaiset asiat. Mutta se ei kuitenkaan tarkoittanut että hän olisi alkanut niistä Lancialle selittämään sen tarkemmin, toivoi vain tuon ymmärtävän hieman kaartelevammastakin selityksestä.

"Sanoitte olevanne satyyri", Lancia sanoi ja Meller nyökkäsi kasvoillaan kevyt hymy. Hieman ilme muuttui hämmentyneeksikin, kun punahiuksinen neitonen sitten oikein kiersi nuorukaisen ympäri. Kenties olo oli jopa hieman epämukava, kuin olisi ollut joku kaukomailta tuotu eläin ihmisten ihasteltavana. Mutta ei Meller sen suurempaa epämukavuutta tuntenut, varsinkin kun toisen innostuneisuus sai hänet samalla huvittuneeksi, vain ystävällisellä tavalla.

"Osaanhan minä", nuorukainen vastasi Lancian seuraavaan kysymykseen hieman naurahtaen. Satyyri keskittyi hetkeksi ja lausui hiljaa ilmoille joitakin sanoja, liikauttaen sitten sormiaan. Käden ele ei kyllä ollut mitenkään välttämätön, se oli vain juurtunut tapa. Heti tyyneen ilmaan syntyi melko voimakas tuulenvire, joka puhalsi ensin Mellerin ympärillä leyhytellen vaaleita hiuksia ja Heinin harjasta, sitten se siirtyi hetkeksi tavoittelemaan Lancian punaisia suortuvia. Ranteen pyöräytys ja maahan syntyi pienenpieni pyörre, joka kiskoi maasta erään kauniin, hentovartisen kukkasen. Tuulahdus kuljetti sitten tuon kukkasen Mellerin ystävällisen hymyn saattelemana Lancian käsiin.

Koko ajan heidän puhuessaan Meller oli jatkanu kävelyään ja nyt he saapuivat viimein tielle, jättäen näin kärttyisen maajussin maat turvallisesti taakseen.
"Saatanko sinut kotiisi?" satyyri kysyi Lancialta, kasvoillaan yhä se ystävällinen hymy, joka niillä lähes aina pysytteli. Tämä nuorukainen kun tosiaan osasi käytöstavat ja tahtoi niitä noudattaa, olisihan se vain hyvien tapojen mukaista saattaa tuo neitonen kotiinsa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ti 03 Kesä 2008, 23:15

Lancia läimäytti haltioitunut ilme kasvoillaan kämmenensä yhteen, kun Meller sanoi osaavansa hallita jotain. Mutta mitä, sen saikin neitokainen huomata seuraavaksi. Keskelle tyyntä säätä puhkesi puhuri, joka sai hiukset liehumaan ja helman väpättämään. Moinen taitonäytös jo vakuutti, vaikka eihän viiman yllättävyydestä koskaan voinut olla varma. Tuuli oli kutsumaton vieras, joka tanssitutti kaikkia, jotka olivat tarpeeksi kevyitä tarttumaan sen leikkisään otteeseen. Esitys ei jäänyt tähän, vaan se jatkui todella yllättävällä ja ilahduttavallakin eleellä - kukan annolla. Pyörteen mukana leijaileva kukka löysi tiensä nuorekon kätösiin, eikä ystävällinen hymy jättänyt ketään paikalla olijaa kylmäksi. Innostuksen puna poskillaan Lancia nuuhkaisi kaunokaista, joka tuoksui yhtä hyvältä kuin sen olisikin voinut epäillä. Ihana lahja, ihan pyörrytti.
"Kiitos!"
Punaverikkö siristi hieman silmiään ja pää nyökähti myönteisesti. Näin herrasmiesmäistä seuraa sai etsimällä hakea.

He olivat siirtyneet liki helmaväkeläisen huomaamatta kauas ladosta, jonka edessä sen omistaja varmaankin yhä manasi nykyajan hulttiopoikia ja heipsanhaipsan tyttösiä. Toista se oli varmaan ennen ollut. Ja niinkuin aina, oli koittanut eron pirstaloiva hetki. Punaverikkö suoraan sanottuna pettyi, kun Meller kysyi tarvitsiko tuon saattaa Lanciaa kotiin. Jos vihersilmä olisi saanut sanoa kyllä, niin vastaus olisi ollut se, mutta..
"Ei, kyllä minä pärjään."
Hentoinen pilke silmissään paljasti kuinka iloinen sosiaalipommimme olikaan ollut tästä tapauksesta. Hänellä ei ollut pitkään aikaan ollut näin jännittävää ja hauskaa samaan aikaan. Oikeastaan, satyyrihan pitäisi palkita siitä. Lancia siirtyi hiljaa lähemmäs miestä, suunnitellen selvästi jotain mielessään, ja kappas, Mellerhän oli häntä hieman lyhyempi!
"Kiitos seurastanne, minulla oli oikein mukavaa."
Punapyökki ehätti lausahtaa juuri ja juuri tuon, ennen kuin painoi nopean suukon seuralaisensa poskelle. Sen tehtyään hän huiskaisi pienesti kättään ja käännähti kävelemään pois. Tätä pystyttiin kutsumaan jo tyylikkääksi poistumiseksi!

[[Kiitoksia tästä pelistä~<3.]]
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   Ke 04 Kesä 2008, 13:17

Mellerin annettua ilmavirran kuljettaa kukkasen Lancian käsiin nousi neidon kasvoille ystävällinen hymy, joka sai satyyrinkin hymyn levenemään. Suurimman ilonsahan tuo mies sai, kun näki jonkun toisen iloisena. Erityisesti mieltä lämmitti se, että hän oli itse saanut toisen noin iloiseksi pienellä teollaan.
"Olkaa hyvä vain", Meller vastasi toisen kiitokseen, yhä vain hymyillen, äänensävyllä joka omalla tavallaan kertoi siitä ettei tuo teko nyt niin kummoinen ollut ollut, ainakaan hänen omasta mielestään.

Hetken kuluttua Meller sitten kysyi, kaipaisiko Lancia kenties saattamista. Punahiuksinen neito kuitenkin kieltäytyi, mikä herätti yllättävän, kenties pettyneisyydeksi luokiteltavan tunteen satyyrissä. Nopeasti mies kuitenkin karisti tuon tunteen mielestään.
"Kiitos seurastanne, minulla oli oikein mukavaa", Lancia vielä sanoi ja satyyri oli juuri vastaamassa, kun neitonen suikkasikin suukon hänen poskelleen. Typertyneen näköisenä Meller jäi tuijottamaan poistuvan punahiuksisen perään, tajuten sentään kohottaa oman kätensä vastauksena toisen huiskautukselle. Tällaista poistumista hän ei ollut aivan osannut odottaa.

Lopulta Hein kuitenkin herätti vaaleahiuksisen satyyrin hämmästyksestään töykkäisemällä tuota kuonollaan. Yhä hieman hämmentyneen oloinen Meller lähti hänkin nyt liikkeelle, kohti kotinaan toimivaa yrttikauppaa ja siellä odottavaa veljeään. Hän oli tosiaan tavannut mielenkiintoisen tuttavuuden tänään ja huomasi toivovansa, että saisi kohdata tuon neitosen vielä uudemmankin kerran. Nuorukainen koetti nostattaa pienen tuulenvireen, mutta huomasi ajatustensa harhailevan niin ettei tuokaan enää onnistunut. Hieman itseään rauhoiteltuaan hän sai kuitenkin vilvoittavan tuuleen puhaltamaan. Hein lähti taas paikaltaan satyyrin olkapäiltä tutkimaan maastoa ja Meller alkoi vihellellä vanhoilta ajoilta periytyviä sävelmiä.


//Kiitokset itsellesi <3//
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Käyn ahon laitaa minä ilman paitaa
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1
 Similar topics
-
» Era_Jorma: Bmw E36 muovicoupe //Loppu kesän/syksu kuulumiset
» Katsastusasiaa

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: NDOR-ALYA :: KIVI-KYLÄ-
Siirry: