PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 23 Toukokuu 2008, 18:16

//Tulla saa taas ihan kuka vaan.//

Oli aamu. Miria heräsi säpsähtäen painajaisestaan, jossa juoksi pitkin Payonin tyhjiä katuja huudellen veljensä nimeä, turhaan. Hän huokaisi helpotuksesta tajuttuaan olevansa pehmeässä sängyssä, Viiru-kissa vierellään. Hän venytteli puutuneita jäseniään ja silmäili hetken huonetta, jossa makasi. Makuuhuone oli viihtyisä, mukavempi kuin hänen oma kotinsa, ainakin nyt, kun siellä ei uskaltanut enää olla. Mirian silmät tavoittivat sängyn huoneen toisella laidalla. Sieltä kuului rauhallista hengitystä, jota varmasti kuuluisi vielä pitkään, äiti ei herännyt enää juuri koskaan aikaisin, hän oli liian väsynyt.
Nainen vääntäytyi ylös sängystään ja pesi kasvonsa vedellä, jota oli vadissa hänen sänkynsä vierellä. Hän kuivasi kasvonsa ja puki ylleen pukunsa, joka oli valkoinen, lukuunottamatta korsettimaista yläosaa, joka oli ruskea. Puku oli hänen suosikkinsa, sillä se korosti hyvin hänen kauneuttaan.
Miria harjasi punertavat hiuksensa ja silitti vielä Viirua. Hän postui huoneesta ja astui majatalon käytävälle. Hänen askeleensa johdattivat hänet kohti alakertaa ja salia, jossa hän aikoi vain istua ja odotella, jos saisi jotain tietoa kaupungissa riehuvasta sodasta. Ajatus sodasta sai hänet värähtämään pelosta. Tämä oli jo liian kovaa jännitystä hänellekin ja kahlitsi kaikin tavoin hänen vapauttaan ja seikkailumieltään. Nyt hänen oli vain istuttava sisätiloissa ja odotettava sodan loppua. Sota ei niinkään pelottanut häntä hänen oman henkensä takia, vaan enemmän hän oli huolissaan veljestään, hiljaisesta nuoresta miehestä, joka aina vain lueskeli kirjoja huoneessaan. Nyt veli oli liittynyt vaanien joukkoihin ja oli ties missä hankaluuksissa, ehkä jopa kuollut! Nainen kulki vielä portaissa ja oli vähällä kääntyä takaisin ja paeta julmaa maailmaa peiton alle. Hän kuitenkin hillitsi mielensä ja astui viimeisetkin portaat alas, saliin, joka oli kauniisti koristeltu, eikä edes tyhjä. Miria suuntasi kulkunsa nyt syrjäiseen pöytään, jonka ympärillä oli muutama kaunis tuoli, joista yhdelle hän istahti.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 25 Toukokuu 2008, 13:39

//Minäpäs lykkään Elainen tänne ^^//

Elainen pitkänomaisilta kasvoilta saattoi erottaa selvää väsymystä. Kiltojen kireät välit olivat lopulta leimahtaneet sodaksi, jonka tieltä kaikki viattomat siviilit oli pitänyt saada turvaan. Freijan siunauksesta oli tehty vaanien turvapaikka ja nyt majatalo pullistelikin ääriään myöten täynnä. Ja sehän puolestaan tiesi lisätyötä Elainelle, tanssijattarelle joka oli majatalon omistajien vanhin tytär ja paikan tuleva perijätär. Sai pestä pyykkiä, tiskata astioita, siivota paikkoja, pitää paniikkia loitolla ja, mikä oli kaikkein vaikeinta Elainelle, joutui olemaan ystävällisesti tekemisissä miesten kanssa. Menneisyytensä vuoksi hän ei nimittäin todellakaan pitänyt toisen sukupuolen edustajista ja saattoi hädin tuskin sietää ihmisen kosketusta.

Mutta nyt Elain arveli ansaitsevansa pienen tauon. Tummaihoisista kasvoista maailmaa katselevat eripariset silmät tutkailivat majatalon salia, etsien vapaata pöytää johon istahtaa hetkeksi. Lähes kaikki pöydät olivat varattuja, mutta eräässä istui vain nuori nainen, jolla oli samankaltaiset punaiset kiharat kuin Elainella, lisäksi toinen taisi myöskin kuulua etelänkansaan. Pitkä nainen käveli pöydän luo ja seisahtui sen vierelle.
"Sopiiko tähän istahtaa?" Elain kysyi neidolta ystävällisesti hymyillen, hipelöiden huomaamattaan toista kultaista korvarengastaan. Toinen käsi lepäsi vyötäisillä olevalla veitsenkahvalla, muttei mitenkään uhkaavan näköisesti, kuin vain olisi sattunut olemaan siinä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 25 Toukokuu 2008, 16:36

Miria nojasi tuolin selkänojaan ja sulki silmänsä hetkeksi. Oli ihanaa olla ihmisten ilmoilla, vaikka olikin sota meneillään. Hän tahtoi nyt unohtaa veljensä, joka väkisinkin tunkeutui hänen mieleensä. Hän puisteli päätään, ikään kuin se muka olisi auttanut karistamaan ajatukset pois hänen päästään ja silmäili sitten ympärilleen salissa. Lähes jokaisen pöydän ääressä istui joku, monelle ei todellakaan ollut tilaa jäljellä. Hänen valtaamansa pöytä oli kuitenkin sen verran syrjässä, ettei kukaan ollut halunnut tulla sinne. Kaikki luultavasti odottivat paremmilla paikoilla mahdollisia uutisia, jos nyt kukaan uskaltautuisi niitä levittämään.
Hän itse ei kaivannut muuta tietoa, kuin että sota olisi ohi ja hänen veljensä kunnossa. Hän pelkäsi liikaa kuulevansa vain huonoja uutisia.
Miria tuijotteli yhä ympärilleen ja hän huomasikin, kuinka häntä lähestyi punahiuksinen nainen, jonka hiukset muistuttivat paljon hänen omiaan. Hiusten perusteella heitä olisi voinut jopa luulla sisaruksiksi, mutta oli niitä kyllä muitakin, joilla oli samanlaiset hiukset.
Nainen kysyi, saisiko hän istuutua myös pöydän ääreen. Miria pani merkille, että tämä piti kättään puukonkahvalla, mutta se ei häirinnyt häntä. Nyt kannatti olla varuillaan, ihan missä vaan. Olihan hänelläkin tikarinsa mukana, hän ei uskaltanut enää edes liikkua ilman sitä.
"Istu toki." Miria vastasi hymyillen ainakin yhtä ystävällisesti kuin toinenkin. "Onkin mukavaa saada seuraa."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 27 Toukokuu 2008, 18:23

Naisen annettua luvan Elain istahtikin heti tuolille, oikaisi jalkansa pöydän alle ja huoahtikin hieman. Vaikka hän olikin pienestä pitäen työskennellyt apuna majatalon töissä, nykyisen aherruksen lomassa taukoja oppi arvostamaan entistä enemmän. Hän kyllä tahtoi tosiaankin auttaa vaaneja, mutta työ alkoi käydä voimille.

"Levähdystauot ovat aina mukavia, mutta seuran kanssa kyllä vielä mukavampia", Elain myötäili naisen seuraavaan lauseeseen. Pienen hetken oli vaiti, kuin miettien jotain.
"Sinähän tulit tänne äitisi kanssa, etkö? Kuinka hän voi?" Elain sitten kysyi ystävällisesti. Tilanteessa sekoittuivat naisen kaksi roolia, ystävällinen ja asiakkaistaan huolehtiva majatalon tuleva omistaja sekä hänen vapaa-ajan minänsä, joka mielellään tutustui uusiin tuttavuuksiin, tai ainakin toisiin naisiin. Miehet, ne tosiaankin olivat Elainelle jotain niin hirvittävää.

"Tämä sota on kyllä jotakin niin hirvittävää. Veljenikin halusivat osallistua taisteluihin, mutta isä sai heidät pysymään täällä, ihmisten suojana", Elain sitten sanoi, tarttuen aiheeseen, joka nykyisin oli kaikkien huulilla. Sota, joka repi rikki perheitä ja koko kaupunkia. Elain ei todellakaan ollut aasamyönteinen, kaukana siitä, mutta siltikään hän ei tiennyt oliko tämä aivan oikea tapa ratkaista tilanne. Aasat pitäisi kyllä kukistaa, se oli hänestä selvää, mutta ei ehkä näin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 27 Toukokuu 2008, 19:57

Naisen istuuduttua tuolille, Miria onnekseen sai muuta ajateltavaa kuin veljensä. Nainen nimittäin kysyi hänen äidistään, joka tuskin oli vielä hereillä.
"Tulinhan minä hänen kanssaan." Miria aloitti vastauksensa naisen esittämiin kysymyksiin. "Hän on vielä nukkumassa, eikä varmaan herää pitkään aikaan. Hän on kyllä hyvin väsynyt, ei oikein jaksa tehdä enää mitään." Miria puhui, kuin kelle tahansa vanhalle tutulle, kuten aina. Äiti ei luultavasti kyllä olisi halunnut hänen kertovan ongelmistaan, mutta ei Miria halunnut alkaa valehdellakaan äidistään, sillä valheista oli hyvin helppo jäädä kiinni ennemmin tai myöhemmin. Ja miksi hän nyt olisi muuta sanonutkaan, kun äiti varmasti tulisi joskus alas ja nainen näkisi itse, ettei tämä ollut kovin terveen näköinenkään.

"Eipä tästä sodasta taida kovin moni muukaan pitää." Miria tokaisi naisen seuraaville sanoille. "Saat todellakin olla onnellinen, kun veljesi eivät ole tuolla taistelemassa! Minun veljeni on. Olen jatkuvasti hänestä huolissani. Enkä edes tiedä, onko hän enää elossa."
Hän sanoi viimeiset sanat vaimeasti, sillä hän ei halunnut naisen välttämättä juuri niitä kuulevan. Kaiken lisäksi hän ei halunnut epätoivonsa kaikua äänestään toisen korviin, vaikka oli nainen varmasti jo havainnutkin sen.
Hänen ajatuksensa karkasivat taas hänen veljeensä ja uneen, jonka oli nähnyt yöllä. Painajaiset varmasti jatkuisivat vielä tulevinakin öinä ja säilyisivät karmeina hänen mielessään vaikka kuinka pitkään.
"Toivon totisesti, että tämä sota loppuu pian," hän huokaisi ja nojasi kyynärpäillään pöytään. "Vaikka tuskin kaduilla on turvallista ihan heti silloinkaan."

//Tuli kyllä ihan kökköä tekstiä...//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 28 Toukokuu 2008, 19:32

Myötätuntoinen ilme kohosi Elainen kasvoille toisen kertoessa äidistään.
"Ainakin hän saa nyt lepäillä ja olla rauhassa", hän sanoi, yrittäen olla lohduttava. Myötätunnon osoittaminen sanoin oli vain aina niin vaikeaa, yleensä lausahdukset kuulostivat niin tönköiltä. Mutta ehkä hänen kasvoiltaan saattoi lukea aidon myötätunnon. Elainen oma äiti oli aina niin touhukas majataloa pyörittäessään, että tuntui todellakin oudolta ajatella tuota voipuneena ja töihinsä väsähtäneenä. Nainen toivoi todellakin, ettei tuollainen päivä koittaisi aivan pian.

Elain siirsi sitten puheen sotaan, joka painosti kaikkien kaupunkilaisten mieliä. Jälleen myötätuntoinen ilme nousi punatukkaisen kasvoille, kun toinen kertoi veljensä osallistuneen sotaan. Samalla hän hieman sätti mielessään itseään, osasi hänkin valita juuri ne puheenaiheet jotka toista taisivat eniten surettaa.
"Toivon todellakin, että saat vielä nähdä veljesi", Elain sitten sanoi, yrittäen jälleen saada lohtua ääneensä.

"Luultavasti lähes kaikki tahtovat sodan loppuvan, paitsi kenties kiihkomielisimmät kiltojen kannattajat. Tokihan minäkin olen täydestä sydämestäni vaanien puolella, mutta tällainen sotiminen tuottaa meille yhtä paljon vahinkoa kuin aasoillekin", Elain vastasi neidon seuraaviin sanoihin ja huokasi hieman. Majatalokin pyöri tällä hetkellä tappiolla, majoittaessaan ja ruokkiessaan ihmisiä lähes ilman korvausta. Mutta se oli heidän velvollisuutensa.

"Niin tosiaan, minun nimeni on Elain, mukava tutustua", tanssijatar sitten esittäytyi puhuen hieman iloisemmin. Tällaisina aikoina täytyi yrittää pitää iloista ilmapiiriä yllä, jos se vain oli mahdollista. Elain ei kuitenkaan ojentanut kättään kätelläkseen ja toivoi ettei toinen siitä pahastuisi. Hän kun ei kuitenkaan mielellään koskenut ihmisiä edes lyhyttä aikaa, vaikka saattoi sen kyllä yleensä kestää kun sitä tarvittiin.


//eipä tuo kyllä miusta sellasta ollu ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 29 Toukokuu 2008, 08:19

Miria silmäili naista puhuessaan. Tämä näytti ymmärtävän, ettei hänen elämänsä ollut kovin helppoa, sillä kasvoilta paistoi myötätunto.
Kerrottuaan veljestään, naisen sanat saivat aikaan hiukan lohtua. Miria toivoi, ettei tuo nainen nyt vain ajattelisi hänen kerjäävän sääliä, sillä sitä hän ei osakseen toivonut. Hän yrittäisi olla vahva ja oli varma, että mitä tahansa tulisikin käymään, hän kestäisi sen.

Kun nainen sanoi olevansa koko sydämestään vaanien puolella, Mirian kasvoille kohosi hymy, joka kertoi hänen olevan asiasta täysin samaa mieltä. Hän ei halunnut tehdä mitään aasojen hyväksi, ei ainakaan nyt, kun hän oli joutunut jättämään seikkailunsa sodan takia. Hän olisi halunnut juosta pitkin pimeitä kujia, mutta eihän se nyt onnistunut, hänhän olisi luultavasti heti päässyt hengestään tai joutunut johonkin likaiseen kidutuskammioon kertomaan killastaan kaiken, mitä tiesi. Sitä hän ei halunnut, eikä toivottavasti joutuisi edes tekemään, ei, mikäli se hänestä itsestään oli kiinni.

"Minä olen Miria." hän esitteli itsensä naisen kerrottua ensin oman nimensä. "Ilo on kokonaan minun puolellani."
Hän uskoi, että hänestä ja tuosta toisesta naisesta voisi vielä tulla hyvätkin ystävät. Se olisikin ehkä ainoayvä asia sodassa, saada sen aikana uusi ystävä. Miria huomasi naisen puhuvan jo iloisemmin ja tunne tarttui Miriaankin.
"Sinä taidatkin olla täällä töissä?" hän ksyäisi saadakseen muuta ajattelemista, kuin sodan. Siinä ainakin olisi ollut puheenaihe hiljaisiin hetkiin, mutta koska aihe oli niin kauhea, hän halusi kadottaa sen kokonaan mielestään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 29 Toukokuu 2008, 17:12

"Miria on kaunis nimi", Elain sanoi hymyillen, kun toinenkin oli esittäytynyt. Hän kyllä tarkoitti sitä, mitä sanoi, hänen tapoihinsa ei kuulunut tarjoilla juttutovereille valheita, ei edes valkoisia sellaisia. Myös Elain toivoi, että heistä voisi tulla ystäviä, kenties sen takia että ainakin ulkoisesti toinen muistutti häntä itseään, kenties siksi että toinen vaikutti mukavalta jo lyhyen keskustelun jälkeen.
"Olen, vanhempani omistavat tämän majatalon ja minä luultavasti perin tämän jonain päivänä. Olen kasvanut tänne enkä kyllä varmaan osaisikaan tehdä muuta työtä. Vaikka minä myös tanssin ystävieni kanssa ja ansaitsen sillä jonkin verran omaa rahaa", Elain kertoili vastatessaan seuraavaan kysymykseen.
"Entä mitä sinä teet työksesi?" tanssijatar sitten kysyi, jottei puhuisi vain itsestään koko ajan.

Elain antoi katseensa kiertää hetken ajan viihtyisässä huoneessa. Tiskin takana oli eräs hänen sisaristaan, ikään kuin tänne vieraita olisi tulossa ku sotatila oli jo julistettu. Tutulla paikallaan ovensuussa seisoi Theo, Elainen järkälemäinen isä, joka varsinkin näinä aikoina piti huolen siitä, että sisään pääsivät vain vaanit, laulettuaan ensin vaanien Hiljaisen melodian. Muiden sisarustensa ja äitinsä Elain tiesi työskentelevän kukin missäkin tehtävissä majatalon eri osissa. Keittiö ainakin oli varmasti ahkerassa käytössä, niin suurelle joukolle ruokaa täytyi tehdä.

Keittiötä ajatellessaan Elain tajusi olevansa nälkäinen, hän ei ollut vielä syönyt sen päivän aikana.
"Taidan hakea itselleni ruokaa, tuonko sinullekin samalla?" nainen kysyi pöytätoveriltaan ja nousi pian seisomaan täyteen lähes 180 sentin pituuteensa ja Mirian vastauksen saatuaan käväisi nopeasti keittiössä, palaten pian takaisin paikalleen istumaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 30 Toukokuu 2008, 07:46

"Niin on Elainkin." Miria vastasi naisen kehuttua ensin hänen nimeään kauniiksi. Hän alkoi samantien mietiskellä, kuinka moni paikalla olijoista luuli heidän olevan siskoksia tai ainakin jotain muuta läheistä sukua keskenään. Se oli hänen mielestään hiukan hupaisaa, mutta silti, ei se ollut niin harvinaista, olivathan he kuitenkin kasvonpiirteiltäänkin erilaisia ja Elain oli paljon pidempi kuin hän.

Hänen esittämäänsä kysymykseen nainen vastasi myöntävästi ja kertoi vielä mahdollisesti perivänsä majatalon, sekä ansaitsevansa rahaa tanssimalla.
"Minä olen vain mattokauppias." Miria vastasi naiselle ja hymyili vaatimattomasti. "Teen ne kaikki itse. Valmistan korujakin, mutta ne nyt ovat vain rihkamaa. Myyn niitä torilla, mutta nyt ei valitettavasti ole siihen mahdollisuutta."

"No, voisithan sinä tuoda minulle vaikka omenan, tai jonkun muun hedelmän." Miria vastasi naiselle, joka lähti käymään keittössä hakemassa itselleen syötävää. Mirialla ei ollut kamala nälkä, joten ei hän viitsinyt paljoa syödä, mutta jotain kuitenkin, ettei tuntisi oloaan aivan orvoksi toisen syödessä hänen seurassaan.
Naisen mentyä Miria vilkuili ympärilleen. Muista huomasi hyvin, että heidän mieltään painoi sama asia kuin häntäkin: sota. Hänen teki mieli sanoa muille, että unohtaisivat koko sodan edes hetkeksi, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaan istui hiljaa paikoillaan ja nojautui nyt taaksepäin tuolissaan, huokaisten samalla syvään ja hän sulki silmänsä.
Hän ei ehtinyt olla siinä kauaa, sillä kuuli askelten lähestyvän pöytää ja pian, juuri kun hän taas avasi silmänsä, Elain istuutui paikalleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 30 Toukokuu 2008, 15:49

Elainen kysyttyä Mirian ammattia toinen kertoi olevansa mattokauppias ja tekevänsä lisäksi korujakin. Tuo synnytti jopa ihailua tanssijattaren suunnalta, hän ei ollut erityisen näppärä käsistään mutta hänen pöytätoverinsa taisi olla toista maata.
"Voisitkin joskus näyttää mattojasi, täällä on joitakin niin kuluneita mattoja että ne pitäisi vaihtaa", Elain ehdotti. Olisi mielenkiintoista nähdä toisen taidonnäytteitä ja kenties Mirialla olisi joitain mukavia korujakin, vaikkei Elain kyllä yleensä käyttänytkään muita koruja kuin äidiltään saamiaan kultaisia korvarenkaita.

Vaaleisiin pukeutunut majatalon tytär lähtikin sitten hakemaan itselleen aamiaista, kysyttyään ensin halusiko Miria jotain syötävää. Pian Elain palasi keittiöstä, kantaen toisessa kädessään hieman höyryävää puurolautasta ja toisessa Mirian pyytämää omenaa. Istahdettuaan pöytään nainen ojensi omenan toiselle punatukkaiselle ja kävi itse herkullisen puuronsa kimppuun. Syödessään Elain katsahti välillä ympärilleen ja saattoi lähes nähdä salissa vallitsevan painostavan tunnelman, joka sai osittain alkunsa sodasta ja osittain vain liian pitkästä sisätiloissa oleskelusta. Mutta edes toisinaan ajattelematon ja herkästi innostuva Elain ei tosissaan ajatellut menevänsä ulos, vaikka ihan hyvin taistella osasikin.

"Oletko muuten syntyperäinen payonilainen?" Elain kysäisi Mirialta syömisensä lomassa, uteliaisuuttaan ja saadakseen keskustelua taas käyntiin. Hetken kuluttua hän aukaisi suunsa vielä toiseenkin kysymykseen.
"Pidätkö lukemisesta ja tarinoista?" Tämä kysymys ei todellakaan ollut kummallinen Elainelta, hän rakasti kirjoja ja kaikenlaisia tarinoita. Nytkin hänellä odotti huoneessaan eräs mielenkiintoinen kirja, ikävää vain ettei hän viime aikoina ollut ehtinyt sitä juurikaan lukea.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 30 Toukokuu 2008, 18:08

Naisen istuuduttua Miria otti hänen tuomansa, herkullisen näköisen omenan.
"Kiitos." hän sanoi ja puraisi hetken omenan punaisuutta ihailtuaan siitä ensimmäisen palan. Hedelmä oli aivan yhtä herkulllinen, miltä oli näyttänytkin, eikä hän muuta ollut odottanutkaan.
Syödessään hän katseli yhä ympärilleen salissa. Äitiä ei ainakaan vielä näkynyt, mutta sekään ei ollut odottamaton asia, päinvastoin, olisi ollut lähes ihme, että tämä olisi edes herännyt näin aikaisin.

"Payonistahan minä olen." Miria vastasi kysymykseen, saatuaan ensin suunsa tyhjäksi. "En ole koskaan käynyt kaupungin ulkopuolella. Entäs sinä? Ja enpä oikein voisi sanoa itseäni miksikään kirjallisuuden ystäväksi. Silloin tällöin kyllä luen jotain, mutta harvemmin. Veljeni sen sijaan lukee kaiket päivät. Luki siis ennen kuin lähti sotimaan."
Miria laski katseensa käsiinsä, kun taas palattiin samaan aiheeseen ja öinen uni tupsahti jälleen hänen mieleensä.
'Voi kunpa Areth olisi vielä hengissä.' hän huokaisi hiljaa mielessään. Hän ei ollut koskaan ennen pelännyt veljensä puolesta, sillä tämä istui aina huoneessaan lukemassa, eikä siellä oikein mitään voinut tapahtua.
"Pidätkö sinä lukemisesta?" hän kysyi saadakseen jälleen kerran ajatuksensa pois veljestään. Hän kuitenkin tiesi, että Arethin ajattelu tulisi jatkumaan niin kauan, kun sota kestäisi. Hän totisesti toivoi sen loppuvan pian, eikä välittänyt nyt lainkaan sodan lopputuloksesta, veli oli hänelle paljon tärkeämpi, kuin mikään kilta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   La 31 Toukokuu 2008, 16:46

Elain popsi herkullista puuroaan ja kuunteli samalla, mitä Miria vastasi hänen kysymyksiinsä, esittipä toinen vielä vastakysymyksenkin. Jälleen puhe kulkeutui Mirian veljeen ja pieni surumielisen myötätuntoinen ilme kohosi Elainen kasvoille, vaikka hän koettikin peittää sen kun Miriakin tuntui haluavan vaihtaa aihetta.
"Olen minä joskus yrittänyt ulos ystävieni kanssa, mutta kun olen vaani ja vielä nainen eivät vartijat nähneet minkäänlaista syytä päästää minua tai ystäviäni ulos", Elain kertoi. Tässä vaiheessa hän alkoi tuntea olonsa hieman janoiseksi, olisi pitänyt ottaa jotain juotavaa kun kävi keittiössä.
"Ja kyllä, minä suorastaan rakastan tarinoita. Siitä voi syyttää isääni, joka aina kertoi jännittäviä tarinoita kun olimme pieniä", Elain jatkoi, hymyillen muistoilleen. Illat takkatulen ääressä, isän matalaa ääntä kuunnellen, olivat kenties hänen onnellisimpia lapsuusmuistojaan.

Eräs Elainen siskoista ilmestyi keittiöstä salin puolelle, varmaan tarkistamaan paikalla olevien vieraiden määrän. Elain, joka tunsi kurkkunsa äkkiä kuivaksi kuin santapaperi, pyysikin siskoaan tuomaan heille juotavaa. Sisko mulkaisi hieman Elainea, katseella joka selvästi syytti isosiskoa laiskuudesta, mutta kuitenkin Elainella ja Mirialla oli pian edessään mehukannu ja kaksi lasia. Punatukkainen tanssijatar käytti vielä tilaisuutta hyväkseen ja antoi tyhjän puurolautasensa sisarensa vietäväksi, kiittäen tuota avusta.
"Pikkusisaruksia täytyy toisinaan osata käyttää hyödyksi", Elain sanoi virnistäen.
"Kuinka vanha sinä muuten olet?" tanssijatar sitten kysyi Mirialta, hörpättyään ensin pitkään raikasta marjamehua.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 01 Kesä 2008, 10:50

Miria virnisti iloisesti naisen mainitessa yrityksestään poistua kaupungista. Se ei todellakaan ollut mitään helppoa, päästä pois. Mirian vanhin veli, joka nytkin kai istui vankilassa, oli joskus yrittänyt, mutta ei tämäkään ollut päässyt porttia edemmäs.
Hän nyökkäili sopivissa kohdissa, kun Elain jatkoi puhumista, kertoen rakastavansa tarinoita. Miria ei voinut olla ajattelematta, että Areth voisi olla hyvää seuraa Elainille, heillä kahdella olisi varmasti riittänyt molempia kiinnostavia puheenaiheita, lukemisita puhumista lähinnä. Hymy kohosi Mirian kasvoille hänen ajatellessaan veljeään ja Elainia istumassa iltaa, molemmilla paksu kirja kädessä.

Hän havahtui ajatuksistaan kuullessaan naisen puhuvan jollekin muulle kuin hänelle. Elain juoksutti jotakuta toista työntekijää, joka mulkaisi Elainia, eikä ollut ilmeisesti kovin mielissään määräyksestä hakea heille juotavaa. Juotavaa he kuitenkin saivat ja Miria kaatoikin heti itselleen lasiin mehua. Hän ei ollut edes tajunnut olevansa janoinen, ennen kuin oli saanut maistettua hyvää juotavaa. Hän virnisti jälleen. Nyt syynä olivat Elainin sanat, jotka tämä sanoi nuoremmista sisaruksistaan.
"Olen vasta 18." Miria vastasi naiselle.
"Entä sinä?"
Hän ei uskonut naisen olevan häntä itseään kovin paljon vanhempi, sillä ei tämä siltä näyttänyt.

"Tämä mehu on hyvää. Teettekö sitä itse?" hän kysyi ja vilkaisi Elainia. Sieltä hän käänsi katseensa toisaalle saliin, josta oli kuulunut kolinaa. Joku pikkupoika näytti leikkineen tuolillaan ja saaneen sen kaatumaan. Poika nousi ylös ja tämän äiti kuului toruvan tätä. Miria käänsi katseensa pois ja hörppäsi jälleen mehua lasistaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 01 Kesä 2008, 21:05

"Minä olen kahdenkymmenenyhden", Elain vastasi toisen kysyttyä vuorostaan hänen ikäänsä. Hän oli siis Miriaa kolme vuotta vanhempi, mutta se ei ollut paljon. Joskus nuorempana tuollainen ero olisi voinut tuntua suurelta, muttei enää.
"Emme, se on ihan ostotavaraa, täällä kun ei oikein ole paikkoja joista marjoja saisi", tanssijatar vastasi Mirian seuraavaan kysymykseen. Sitten hänenkin huomionsa kiinnitti kolahdus, jonka joku pikkupoika oli aiheuttanut kaatamalla tuolinsa. Hieman huvittunut hymy kohosi Elainen kasvoille, kun äiti torui häpeilevän näköistä poikaansa. Ilme vaihtui kuitenkin surumieliseksi, kenties siitä saattoi nähdä kaipuutakin, kun äiti nosti lapsen syliinsä. Tanssijattarelle tuollainen läheisyys ei enää tuonut lohtua, vain ahdistusta.

Lopulta Elain kuitenkin käänsi eriparisten silmiensä katseen tuosta näystä ja joi jonkin verran mehua lasistaan, yrittäen saada ajatuksiaan iloisemmille urille.
"Pidätkö tanssimisesta?" nainen sitten kysyi. Tanssiminen oli Elainelle varsinainen henkireikä, johon hän sai purkaa kaikki tuntonsa. Jos hän jotain rakasti, niin se oli tanssi. Musiikin rytmissä liikkuessaan hän sai tosiaan tuntea olevansa elossa.

Elainen käsi oli kulkeutunut vyötäisillään lepäävän veitsen sileälle kahvalle. Aseet antoivat hänelle voimaa, kerkeän kielen lisäksi ne olivat hänen suojakilpensä maailmaa vastaan.
"Osaatko muuten taistella?" Elain kysyi hetken kuluttua. Hänen arveli toisen vastaavan kieltävästi, mutta kysyi kuitenkin. Itse hän osasi käyttää aseitaan ihan kohtuullisesti, vaikkei erityisen taitava ollutkaan. Mutta kykeni ainakin tiukan paikan tullen puolustamaan itseään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 02 Kesä 2008, 08:43

Toinen punahiuksinen nainen osoittautui Miriaa muutaman vuoden vanhemmaksi, mikä ei kuitenkaan hänen mielestään ollut paljon, eikä tuskin kovin monen muunkaan mielestä. Seuraavaan hänen esittämäänsä kysymykseen nainen vastasi kieltävästi ja Miria nyökkäsi päätään. Ei näillä seudulla kyllä paljon marjoja kasvateltu.

"Tanssimisesta?" Miria sanoi mietteliäästi. Hän osasi kyllä tanssia, hän oli ketterä ja notkea. Hänhän rakasti sitä, mutta tanssi silti aivan liian harvoin, omasta mielestään ainakin.
"Minä rakastan tanssimista." hän sanoi huokaisten haaveksivasti, hänen oli hetki alkanut kovasti tehdä mieli tanssia. "En vain ehdi kovin usein tanssia, kun joudun tekemään kotona oikeastaan kaiken. Se on erittäin harmillista."

Miria sai ensimmäisen lasillisensa mehua juotua ja kaatoi itselleen lisää kannusta.
"Taistellakin osaan vähän, mutta en oikein mielelläni sitä harrasta." hän vastasi naisen seuraavaan kysymykseen. "Nyrkkitappelussa olen parempi, kuin aseiden kanssa."
Hän naurahti pienesti viimeisen lauseensa jälkeen. Hän todellakin piti enemmän tappelemisesta ilman aseita, vaikka siitä tulikin aina mustelmia. Yleensä hän kuitenkin ehti väistää iskut ketteryytensä takia.
"Entä sinä?" hän kysyi ja toivoi saavansa vastauksen naisen taistelutaidoista ja myöskin siitä, pitikö tämäkin tanssimisesta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 02 Kesä 2008, 15:19

Elain kuunteli mehuaan hörppien ja sopivissa kohdissa nyökytellen, kun Miria kertoi pitävänsä tanssimisesta. Iloinen hymy oli levinnyt hänen kasvoilleen, toisen sanat olisivat voineet melkein samanlaisina tulla myös hänen suustaan. Vaikka hänellä olikin säännöllisesti harjoituksia ja esityksiä, voisi hän silti tanssia paljon useamminkin. Elain kysyi sitten toisen taistelutaidoista ja kuunteli jälleen tuon vastauksen, joka olikin hieman erilainen kuin hän oli odottanut. Taisipa toisesta löytyä tulta ja tappuraa kuten Elainestakin.

"Minä taistelen mieluiten veitsieni kanssa, jos siis on pakko taistella. Ja kun tanssimisesta puhutaan... No, en voi sanoin kuvailla miten paljon pidän siitä", Elain sanoi hymyillen. Äkkiä ajatus juolahti nuoren naisen päähän ja sitä turhaan sen kummemmin pohtimatta hän nousi ylös tuoliltaan, siirsi syrjään muutamia tyhjiä pöytiä ja raivasi saliin pienen tyhjän tilan.
"Tunnetkos tämän tanssin?" Elain kysäisi hymyillen, taputti hetken rytmiä käsillään ja alkoi sitten liikkua tuossa rytmissä. Tämä tanssi oli melkoisen tunnettu Payonissa eikä erityisen vaikea. Sulavasti astellen ja pyörähdellen Elain liikkui raivaamassaan tilassa ja kaikesta näki, että hän todellakin osasi tanssia ja nautti siitä. Jokainen liike oli tarkoin hallittu ja iloinen hymy pysytteli punatukkaisen naisen kasvoilla.

"Dregen, soittaisitko?" Elain huikkasi iloisesti veljelleen, joka tuli saliin. Nopeasti pienikokoinen 15-vuotias otti esille huilunsa ja alkoi säestää naisen tanssia, joka muuttui vain vauhdikkaammaksi, kiinnittäen kaikkien salissaolijoiden huomion.
"Tule toki mukaan", Elain kehoitti sitten Miriaa. Kenties tanssiminen auttaisi toista unohtamaan huolensa, edes hetkeksi. Ainakin salin mieliala tuntui musiikin ja liikkeen myötä kohoavan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 02 Kesä 2008, 15:56

Miria kuunteli iloisesti hymyillen Elainin vastausta. Hän vain ei voinut olla hymyilemättä, kun tämäkin piti tanssimisesta. Heissä oli hyvin paljon samaa, ainakin niiltä osin, mitä hän tähän mennessä naisesta tiesi.
Hän tuijotti innostuneena, kun toinen alkoi siirrellä pöytiä ja tuoleja sivuun. Hän arveli naisella olevan mielessään jotain mukavaa, kuten tanssimista. Siltä tilan raivaaminen ainakin vaikutti, että tanssimista varten se tehtiin. Pian hän kuulikin jo naisen kysyvän, tunsiko hän tanssin, jota tämä taputti käsillään.

Mirialle tanssi oli tuttu. Hän oli tanssinut sitä monet kerrat ja se oli yksi hänen suosikeistaan. Hän katsoi toisen tanssia pirteämpänä, kuin koko sodan aikana. Nyt hänellä oli totisesti jotain muuta ajateltavaa. Elain osasi tanssia hyvin, varmasti paremmin kuin hän, vaikka ei hän kyllä kovin paljon taidoissaan jäisi tuon naisen varjoon, niin hän uskoi.

Pian alkoi kuulua iloista huilun soittoa, kun nainen pyysi pienikokoista nuorta poikaa soittamaan. Poika taisi olla yksi Elainin veljistä, ainakin ulkonäöstä päätellen. Miria alkoi liikutella päätään musiikin tahdissa ja vilkaisi samalla nopeasti, mitä muut paikalla olijat ajattelivat tanssista. Kaikki katsoivat Elainia, mutta se nyt ei ollut mikään ihmekään, niin nopeassa kohdassa tanssi oli.
Miria nousi hymyillen ylös tuoliltaan ja meni Elainin seuraksi tanssimaan, kun tämä pyysi. Hän ei välittänyt muiden katseista, vaan antoi vartalonsa taipua musiikin vietäväksi. Hän pyörähteli notkeasti musiikin tahdissa ja nautti rytmistä koko sydämestään. Hän unohti kaiken muun, sodan ja veljensä. Hän vain tanssi, eikä kuullut muuta kuin ihanan musiikin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 02 Kesä 2008, 20:36

Elainen kehotuksesta myös Miria nousi pöydän äärestä ja alkoi tanssia. Eikä neito tanssinut lainkaan huonosti, hänhän olisi melkein sopinut ammattitanssijaksi. Freijan tyttärissä, Elainen tanssiryhmässä, Miria ei olisi näyttänyt ainakaan muita huonommalta.
"Sinä tosiaan osaat tanssia", Elain kehuikin Miriaa tanssin lomassa. Nyt rytmi vain kiihtyi kiihtymistään ja Elain pyörähteli nopeammin ja nopeammin, jalat seurasivat askelkuvioita vikkelämmin ja vikkelämmin. Huilun sävelmä kohosi korkeuksiin ja tanssiatar otti vielä viimeiset nopeat askeleet, teki viimeisen sulavan käännähdyksen ja pysähtyi sitten aloilleen viimeisen nuotin haipuessa ilmaan. Elain oli tanssinut täysin tosissaan ja nyt hengästyminen saikin hänen rintakehänsä kohoilemaan.

Sali ei kuitenkaan ollut kauaa hiljainen huilun äänen haivuttua, nyt sen täyttivät ihmisten aplodit. Mutta aplodejakin enemmän Elainea palkitsivat ihmisten iloiset ilmeet, ainakin hetkeksi musiikki ja tanssi olivat karkottaneet painostavan tunnelman. Punatukkaisen naisen omillekin kasvoille oli kohonnut ilahtunut hymy ja hän kumarsi hieman teatraalisesti väkijoukolle, ryhtyen sitten järjestämään pöytiä takaisin paikoilleen. Loputkin ihmiset alkaisivat luultavasti piakkoin heräillä ja heidänkin pitäisi päästä istumaan saliin.

Elain istahti takaisin samaan pöytään, josta oli hetki sitten noussutkin ja otti hieman lisää mehua. Oikeastaan hänen pitäisi varmaan palata töihinsä, kenties keittiön puolelle auttamaan ruuanlaitossa. Mutta eiköhän hän voisi istua tässä vielä hetken. Äkkiä ovelta kuuluva häly sai Elainen kääntämään huomionsa sinne. Sisään oli hoiperrellut haavoittunut nuori mies, jota ainakaan Elain ei tuntenut. Ovella vahdissa ollut Elainen isä Theo alkoi heti huolissaan tutkia nuorukaista ja pyysi pian erään Elainen veljistä auttamaan nuorukaisen kuljettamisessa. Elain ei noussut pöydästä auttamaan, sillä hän tiesi ettei osaisi tehdä mitään haavoittuneen hyväksi, hyvä jos voisi toista koskea. Naisen kasvoilla oli kuitenkin vakavan surumielinen ilme, kuten kaikilla salissa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 03 Kesä 2008, 08:33

Miria tanssi hymyillen ja iloisena koko tanssin ajan. Hänen hymynsä ei hyytynyt edes silloin, kun vauhti oli niin kova, että moni ei olisi pystynyt edes pyörimään niin. Hän pyöri ja nauroi samalla. Hän oli pitkästä aikaa onnellinen, tanssiminen oli vienyt hänet aivan toiseen maailmaan, josta hän palasi takaisin, kun musiikki lakkasi ja tanssi loppui. Hän oli hengästynyt ja tunsi sydämensä pamppailevan nopeasti. Silti hän hymyili ja niiasi yleisölle, joka taputti villisti.

Hän palasi takaisin istumaan Elainin jäljissä. Hänen oli aivan pakko juoda jälleen mehua. Hän hymyili yhä ja antoi hengityksensä tasaantua kaikessa rauhassa, eikä siksi puhunut vielä sanaakaan. Ei hänen kyllä tarvinnutkaan puhua, sillä ovella oli syntynyt hirveä hälinä, eikä se todellakaan voinut olla heidän villin tanssinsa aiheuttamaa.

Miria vilkaisi Elainia, joka oli kiinnittänyt huomionsa ovelle. Hänkin käänsi heti päänsä ja henkäisi syvään. Sisälle raahautui haavoittunut nuori mies, jonka punaruskeat hiukset olivat takkuiset ja likaiset. Hän ei voinut peittää kiljahdustaan, eikä estää itseään ryntäämästä ovelle.
Haavoittunut mies oli hänen veljensä. Tämän paidassa oli vasemman kyljen kohdalla suuri punainen veritahra. Areth näytti väsyyneltä ja kuumeiselta ja hengitti hyvin raskaasti.
"Voi Areth!" Miria henkäisi nyyhkytystensä lomassa. Hän riensi halaamaan veljeään, varoen samalla tämän haavoittunutta kylkeä.
Hän vetäytyi taaemmas, jotta Areth saataisiin kuljetettua pois uteliaiden katseiden alta jonnekin, missä haavalle pystyttiin paremmin tekemään jotain. Hän lähti kulkemaan miesten perässä, eikä tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän vain nyyhkytti. Poissa oli tanssin tuoma riemu ja ilo, joka vielä hetki sitten oli vallinnut koko salissa. Nyt tunnelma oli käsinkosketeltavan surullinen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 04 Kesä 2008, 11:37

Mirian kiljahdus sai Elainen hätkähtämään ja hän käänsi katseensa tuohon toiseen punatukkaiseen, vain nähdäkseen neidon nousevan vauhdilla pöydästä ja ryntäävän ovelle. Hämmästys vaihtui ymmärrykseksi, kun hän kuuli Mirian huudahtavan sisään hoiperrelleen nuorukaisen nimen. Tulija oli siis Mirian veli, Areth. Ei mikään ihme että neito oli säikähtänyt. Elainkin nousi nyt pöydästä ja käveli Mirian vierelle, toivoen voivansa lohduttaa tuota jotenkin. Kenties hän myös hieman pelkäsi toisen rupeavan kovinkin hysteeriseksi, sitäkin oli nähty.

Arethia lähdettiin vanhan parantajanaisen johdolla kuljettamaan tuon parantajan huoneeseen ja Mirian lähtiessä seuraamaan Arethia kantavia Theoa ja Elainen veljeä myös Elain lähti joukon jatkoksi.
"Norane on erittäin hyvä parantaja ja saa varmasti veljesi kuntoon", Elain sanoi Mirialle heidän kävellessään, yrittäen kuulostaa niin lohduttavalta kuin saattoi. Norane oli joskus hoitanut Elainen omiakin vammoja, kuten silloin kun nainen oli joutunut demonin hyökkäyksen uhriksi eräänä yönä.

Lopulta he pääsivät Noranen huoneeseen ja Areth laskettiin parantajan vuoteeseen. Theo ja Elainen veli joutuivat poistumaan saman tien, täytyihän heidän pitää huoli majatalon asukkaiden turvallisuudesta. Epätietoisena Elain jäi häälymään jonnekin oven tienoille, tietämättä oikein olisiko hänestä kuitenkaan mitään hyötyä.
"Sinä", Norane sanoi osoittaen Elainea, "tuo tänne pyyhkeitä. Ja sinä", nyt sormi oli siirtynyt Miriaan, " hae tänne lämmintä vettä". Parantajattaren mielestä surun ja huolen sai parhaiten pidettyä kurissa työnteolla. Nopeasti Elain lähtikin etsimään pyyhkeitä, kehotettuaan Miriaa hakemaan vettä keittiöstä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 04 Kesä 2008, 14:35

Miria kulki joukon hännillä ja tajusi vasta nyt, että Elain oli hänen seurassaan. Hän tajusi sen vain, koska Elain puhui ja lohdutti häntä. Sanat kyllä helpottivat kummasti hänen oloaan. Hän uskoi, kun toinen sanoi parantajan olevan hyvin taitava. Oli ihanaa tietää ja luottaa siihen, että Areth oli hyvissä ja taitavissa käsissä.
He saapuivat pian huoneeseen, jossa Areth laskettiin sängylle makaamaan. Miria riensi heti sängyn viereen ja piti veljeään kädestä. Areth ei jaksanut puhua mitään, tuskin edes kunnolla pystyikää, ei ainakaan kivuttomasti.
"Sinä paranet kyllä." hän kuiskasi ja katsoi kärsivää veljeään suoraan tämän ruskeisiin silmiin. Heillä molemmilla oli samanväriset silmät, niistä heidät parhaiten tunnisti sisaruksiksi.

Pian parantajanainen patisti Elainin ja hänet töihin. Elainin oli haettava pyyhkeitä ja hänen lämmintä vettä. Elain kehotti häntä hakemaan vettä keittiöstä ja hän poistui huoneesta heti tämän jälkeen.
Hän suuntasi askeleensa kohti keittiötä. Salissa olijat keskusetelivat apeina ja vilkaisivat häntä hänen kulkiessaan ohi. Osa yritti hymyillä rohkaisevasti, osa taas katsoi häntä, kuin hän olisi jo menettänyt veljensä.
Miria ei välittänyt katseista, vaan käveli pikaisesti keittiöön, mistä oli nähnyt Elainin hakevan heille syötävää. Siellä hän sanoi ensimmäiselle näkemälleen henkilölle tarvitsevansa lämmintä vettä veljensä hoitamista varten.

Vettä saatuaan hän lähti takaisin, kohti huonetta, jossa parantaja varmaan jo odotteli häntä. Hän käveli ripeästi ja varoi samalla läikyttämästä vettä vadilta. Hän vilkaisi salissa olijoita, mutta ei jäänyt sanomaan heille sanaakaan veljensä kunnosta, sillä tahtoi saada veden perille reippaasti, jotta parantaja pääsisi pian töihinsä.
Huoneessa hän vei veden naiselle, Noranelle ja meni sitten taas veljensä vierelle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 04 Kesä 2008, 17:21

Elainen kasvoilta saattoi lukea selvää myötätuntoa, kun Areth laskettiin vuoteelle ja Miria ryntäsi heti veljensä vierelle. Ei varmastikaan ollut helppoa nähdä omaa veljeään tuollaisessa kunnossa. Pian parantaja kuitenkin pisti heidät töihin ja Elain lähti etsimään pyyhkeitä, kun naine oli käskenyt. Hänen palatessaan pyyhkeiden kanssa Miria olikin jo hoitanut oman askareensa ja oli palannut veljensä vierelle. Parantajanainen otti pyyhkeet, kastoi yhden niistä Mirian tuomaan veteen ja alkoi puhdistaa Arethin haavaa, mikä sai nuorukaisen äännähtämään muutaman kerran tuskaisesti.

Lopulta haava oli puhdistettu, eikä se enää juurikaan vuotanut vertakaan. Norane otti nyt esiin sideharsoa tavaroidensa joukosta, sirotteli haavalle joitakin yrttejä ja kietoi sitten harson tiukasti ja taitavasti siteeksi haavan päälle. Sitten parantaja otti yrttijuoman, jonka oli laittanut hautumaan jo ennen Elainen paluuta ja ojensi mukin Mirialle, jos tuo haluaisi juottaa sen veljelleen.

Elain tunsi olonsa taas melkoisen avuttomaksi ja toimettomaksi, mutta hän istahti tuolille ovensuuhun jos voisi olla vielä jotenkin avuksi.
"Jos vain maltat lepäillä rauhassa, sinun pitäisi parantua hyvin. Tuon yrttijuoman pitäisi suojella sinua haavakuumeeltakin", parantaja sanoi sitten ystävällisesti Arethille.
"Pidä sinä toki huoli, että hän lepää", nainen vielä sanoi hymyillen hieman Mirialle, olihan hän huomannut että potilaan täytyi olla läheinen tuolle nuorelle neidolle.
"Onneksi hän on sen verran hyvässä kunnossa että sietää liikuttelua, niin voin nukkua sängyssäni vielä ensi yönäkin", Norena sanoi naurahtaen, yrittäen samalla keventää tunnelmaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 04 Kesä 2008, 19:13

Miria oli ehtinyt istua veljensä vierellä vasta hetken, kun Elainkin saapui paikalle, mukanaan pino pyyhkeitä, jotka antoi parantajalle. Miria käänsi katseensa naiseen ja katseli tämän puuhastelua. Häntä kiinnosti nähdä, mitä hänen veljelleen tehtäisiin.
Aluksi nainen puhdisti haavan, mikä sai Arethin vaikertamaan kivusta. Miria puristi veljensä kättä rohkaisevasti ja tämä katsahti häntä hymyillen pienesti. Hymy kyllä näytti enemmän irvistykseltä, mutta hän ymmärsi sen täysin. Ei häntäkään paljoa olisi hymyilyttänyt veljensä tilanteessa.

Miria käänsi katseensa veljensä haavaan. Se ei näyttänyt nyt enää niin pahalta, mutta oli varmasti kipeä vielä pitkään. Hän toivoi voivansa vaihtaa paikkaa veljensä kanssa, sillä ei ollut mukavaa nähdä tämän kärsivän.
'Pian hän paranee.' hän ajatteli nähdessään, kuinka Norane laittoi haavaan yrttejä ja sitoi sen huolellisesti.
Pian nainen ojensi hänelle mukin, jossa oli veljelle tarkoitettua lääkejuomaa. Nainen ilmeisesti oletti hänen haluavan juottaa veljeään. Toki hän sen tekisikin ja tekikin. Areth joi kiltisti juoman, vaikka näkikin, ettei tämä pitänyt juoman mausta.
Kun hän oli saanut juotettua veljelleen kaiken, hän ojensi mukin takaisin naiselle.
"Aivan varmasti." hän sanoi naiselle, joka oli käskenyt hänen pitää huolta siitä, että Areth lepäisi tarpeeksi. Hän ei aikonut päästää tätä kävelemään vielä ainakaan pariin päivään, vaikka tämä olisikin jo omasta mielestään kunnossa.
Miria naurahti naisen sanoille vuotessaan nukkumisesta ja vilkaisi Elainia, joka istui tuolilla oven suussa.
"Kiitos paljon teille molemmille avusta." hän sanoi ja hymyili. "Täytyy varmaan auttaa Areth täältä jonnekin muualle lepäämään."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 05 Kesä 2008, 16:40

Elainen kasvoilla saattoi nähdä jopa kauhistuneen ilmeen, kun Miria sanoi, että Areth pitäisi auttaa jonnekin muualle lepäämään. Ei kai toinen odottanut hänen auttavan? Hän kun ei mihinkään mieheen koskisi, vaikka kuinka haavoittunut ja avun tarpeessa olikin. Niskavillat nousivat pystyyn pelkästä ajatuksestakin.
"Minä... voin katsoa minne Arethin voi siirtää ja pyydän jonkun auttamaan hänen kuljettamisessaan", Elain sanoi ja äänestä saattoi kuulla hieman hätääntyneen sävyn. Samassa neito nousikin jakkaraltaan ja katosi alakertaan, palaten sieltä pian takaisin parin veljensä kanssa. Tosiaankin onni, että oli syntynyt monilapsiseen perheeseen, oli aina apuvoimia lähellä.

"Missään ei oikein ole tilaa, joten teen hänelle pedin sinun ja äitisi huoneeseen, jos vain sopii?" Elain sanoi Mirialle, jätti saman tien veljensä muiden seuraksi jo hieman ahtaaksi käyvään huoneeseen ja kiiruhti takaisin käytävään ja Mirian huoneeseen, levitti lattialle patjan ja muut petivaatteet, kiiruhti sitten takaisin parantajanaisen huoneessa odottavien ihmisten luo ja kertoi saaneensa pedin valmiiksi. Elainen veljet ottivatkin nyt Arethin huostaansa ja kuljettivat tuota mahdollisimman varovaisesti Elainen osoittamaan suuntaan.

Lopulta Areth saatiin huoneeseen asti.
"Laitammeko hänet lattialle vai tuohon sänkyyn?", toinen Arethia auttaneista nuorista miehistä kysyi. Elain ei oikein tiennyt, kumpi olisi parempi, niinpä hän käänsi kysyvän katseensa Miriaan, tuon vallassahan oikeastaan oli, laitettaisiinko veli hänen sänkyynsä vai lattialle.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 08 Kesä 2008, 16:40

Miria katsoi sanojensa jälkeen Elainia, joka näytti omituisen kauhistuneelta. Oliko kauhistuttava ajatus auttaa Areth muualle parantajanaisen huoneesta? Miria ei kysynyt asiasta, mutta toivoi kuitenkin saavansa joskus selville, mikä naista niin kauhistutti.
Nainen kuitenkin poistui paikalta katsomaan, mihin Areth voitaisiin viedä. Samalla tämä haki kaksi nuorta miestä auttamaan Arethin kantamisessa.

"Kyllä se sopii." Miria sanoi Elainin ilmoitettua, että hänen veljelleen ei ollut tilaa muualla, kuin hänen ja äitinsä huoneessa. Elain häipyi taas, ja palasi kuitenkin pian takaisin, kertomaan että oli saanut pedin jo valmiiksi.
Miria hymyili kiitollisena naisen nopeasta toiminnasta ja nousi ylös, kun veljeä alettiin auttaa kohti yläkertaa. Areth ei koko matkan aikana sanonut sanaakaan, eikä voihkinut kivusta, mutta Miria näki tämän ilmeestä, ettei tämä nauttinut siirtämisestä lainkaan.

Hän hymyili veljelleen ja avasi oven heidän huoneeseensa.
"Hän saa mennä minun sänkyyni." Miria ilmoitti, kun toinen miehistä kysyi, laittaisivatko he hänet lattialla olevalle patjalle. "Voin nukkua itse lattialla, hänen on kai parasta olla paremmassa pedissä."
Nyt Miria vilkaisi äitiään, joka oli herännyt meteliin, mutta istui silti vain sängyllään ja katsoi väsyneenä, mitä huoneessa tapahtui.
"Huomenta äiti." Miria sanoi ja äiti hymyili hiukan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 3Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: WAARA-AGAR :: FREIJAN SIUNAUS-
Siirry: