PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 08 Kesä 2008, 20:35

Mirian annettua luvan laskea Areth sängylle Elainen veljet tekivätkin työtä käskettyä, jolloin Areth pääsi viimein vuoteeseen lepäämään. Nuorukaiset poistuivatkin heti huoneesta, mutta punahiuksinen jäi jostain syystä vielä haahuilemaan oven nurkille, miettien pitäisikö hänenkin poistua ja jättää perhe keskenään, vai voisiko hän kenties olla vielä avuksi.

Huomatessaan Mirian äidin heränneen myös Elain toivotti tuolle kohteliaasti hyvät huomenet, olihan hän kuitenkin täällä töissä ja hänen kuului olla kohtelias kaikille majatalon asukkaille, tunsi näitä tai ei. Naisen mieleen juolahti myös, että kenties hänen pitäisi selittää mitä toisen huoneessa oikein teki ja mitä oikein oli tapahtunut.
"Olen pahoillani että näin häiritsen, mutta poikanne saapui tänne haavoittuneena. Hän oli parantajan hoidossa, ja parantajamme sanoi että hän tulee kyllä toipumaan. Toimme hänet nyt tänne lepäämään", Elain selitti, yrittäen sanoa asiat niin ettei tuo nainen aivan huolestuisi poikansa voinnista.

"Tarvitsetteko minua kenties täällä, vai jätänkö teidät nyt rauhaan?" Elain vielä kysyi kaikilta huoneessaolijoilta. Eihän hän oikein kuulunut tähän perhetapaamiseen ja tunsi olonsa melko ulkopuoliseksi ja tungettelevaksi. Ja kaiken lisäksi, hänellähän oli töitäkin, nekin pitäisi hoitaa. Kohta varmaan lähes kaikki majatalon asukkaat olisivat hereillä, mikä tarkoitti sitä että heille pitäisi kuskata aamiaista. Siinä vaiheessa jokainen auttava käsipari oli varmasti tarpeen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 11 Kesä 2008, 10:03

Miehet laskivat Arethin oitis Mirian vuoteelle ja nainen nyökkäsi heille kiitokseksi ennen kuin he astuivat ovesta ulos. Elain jäi vielä paikalle ja Miria hymyili hänelle. Hän istuuutui veljensä vierelle vuoteen reunalle ja katsoi, kun tämä nukahti melkein heti rauhalliseen uneen.
Kuultuaan ääniä takaansa, hän tajusi, että Elain puhui hänen äidilleen, joka näytti jälleen hyvin väsyneeltä. Äiti kuitenkin hymyili ja nyökytti päätään.
"Kiitos" Aranel-Arabella sanoi ja huokaisi sen jälkeen syvään. "Kiitos että Areth on nyt turvassa."

Miriaa hymyilytti. Äiti ei yleensä puhunut vieraille, mutta nyt tämä teki niin. Arethin näkeminen ja tieto siitä, että tämä jäisi henkiin, oli selvästi piristänyt tätä.
"Areth nukkuu nyt." Miria tokaisi ja nousi ylös sängyltä. Hän käveli ovelle, kohti Elainia, joka oli jäänyt sinne.
"En viitsi jäädä tänne, että hän saa levätä rauhassa. Minä voin lähteä kanssasi takaisin alas, nyt kun meitä ei ketään tässä tarvita."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 11 Kesä 2008, 15:26

"Eihän tuo nyt mitään, tein vain velvollisuuteni", Elain vastasi hymyillen Mirian äidin kiitoksiin. Ja velvollisuushan se tosiaan oli ollutkin, auttaa majatalon asiakkaita ja suojella vaaneja näinä vaikeina aikoina. Mutta kyllä punatukkainen oli auttanut myös ystävällisyyttään, ei ehkä ystävällisyyttään Arethia kohtaan mutta Miriaa kohtaan. Vaikka tanssijatar kykenikin töissä ollessaan olemaan suunnilleen ystävällinen miehiä kohtaan, ei se suinkaan tarkoittanut sitä että hänen asenteensa olisi minnekään muuttunut.

Hetken kuluttua Elain kysyi, tarvittaisiinko hänen apuaan vielä vai lähtisikö hän nyt. Koska Areth oli nyt vaipunut uneen, päätti Miria tulla Elainen kanssa takaisin alas ja tanssijatar nyökkäsi toiselle naiselle hieman hymyillen, kulkien sitten edellä alakertaan. Ensimmäisenä katse osui rättiin, jonka hän oli jättänyt pöytään jossa oli istunut Mirian kanssa. Hänen tosiaan pitäisi tehdä töitä, vaikka olisikin paljon mieluummin vain tutustunut tuohon toiseen punahiuksiseen.

Huokaisten Elain otti rätin käteensä ja kohotti sen ilmaan, silmiensä tasalle, lätkäyttäen sen sitten pian pöytää vasten ja huokaisten uudemman kerran. Vaikka kuinka tottunut olikin ainaiseen aherrukseen, alkoi se silti painaa.
"Välillä tekisi kyllä mieli käydä ulkona ihan vain tuulettumassa", Elain sanoi Mirialle hieman huvittuneesti. Oikeastaan hänen tosiaan olisi tehnyt mieli, nainen kun oli kuitenkin luonteeltaan melko huimapäinen ja seikkailunhaluinen. Vaikka ulkona kuinka sota riehuikin, voisi Elain hyvinkin nähdä sen vain seikkailuna.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 15 Kesä 2008, 15:41

Ovella Miria vilkaisi vielä veljeään, joka nukkui yhä. Hän vilkaisi myös äitiään, joka katsoi poikaansa hiukan poissaolevan näköisenä. Miria huokaisi ja lähti Elainin perässä käytävään ja siitä edelleen alakertaan.
Tällä kertaa asiakkaat eivät enää tuijotelleet, eivät ainakaan niin paljon, kuin edellisellä kerralla. Ilmeisesti he olivat saaneet jo tietoonsa, että Areth oli kunnossa, eikä kuolisi. Miria oli melko varma, että Elainin veljistä jompi kumpi oli sanonut jotain asiasta, joku oli saattanut kysyä heiltä.

Miria ei kuitenkaan vaivannut enää päätään asialla, vaan käveli Elainin luo saman pöydän ääreen, jossa he olivat olleet aikaisemminkin. Pöydällä oli rätti, joka oli jäänyt siihen, kun Elain oli lähtenyt auttamaan Arethia.
Miria naurahti, kun toinen nappasi rätin pöydältä ja läiskäytti sen sitten taas pöytään, huokaillen.

"Niinhän sitä tekisikin." Miria vastasi naisen sanoihin ja huokaisi hänkin. "Kaipaan jopa vilkasta toripäivää kuumassa ja hiostavassa säässä. Olisin nytkin paljon mieluummin myymässä mattoja, kuin täällä sisällä, missä ei edes näe taivasta, eikä voi nauttia tuulesta."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 15 Kesä 2008, 17:47

Hieman haikeanakin Elain kuunteli toisen sanoja ulkoilmasta, taivaasta ja tuulesta. Hän tosiaankin tunsi tukahtuvansa täällä sisätiloissa, ihmiset oli pakattu vieri viereen kuin sillit liemeen, missään ei saanut hetkeäkään omaa rauhaa tai pienintäkään vaihtelua. Punahiuksisen hermot alkoivat jo kiristyä tässä ilmapiirissä, jatkuvasti sai pitää varansa etteivät piikikkäät kommentit karanneet varsinkaan miesten suuntaan. Mikä tahansa vaihtelu tuntuisi nyt hyvältä.

"Kuule, mitä sanoisit jos kävisimme hieman ulkona?" tanssijatar sitten ehdotti Mirialle, madaltaen hieman ääntään. Jos hänen vanhempansa tai sisaruksensa kuulisivat, he eivät missään nimessä antaisi Elainen toteuttaa tuumaansa. Kyllähän nainen tiesi, että ulkona oli vaarallista, mutta hän ei nyt vain jaksanut ajatella sitä, seikkailunhalu ja vaihteluntarve olivat ottaneet vallan. Hän oli kuitenkin melkoisen seikkailunhaluinen luonne.

"Pääsisimme ulos tuolta takahuoneen ikkunasta, ovesta ainakaan minua ei kyllä päästettäisi", Elain selitti hieman naurahtaen ja osoitti suuntaa sormellaan. Hänen perheensä halusi vain pitää huolen hänen turvallisuudestaan eikä siksi päästänyt häntä ulos, mutta nyt hänellä tosiaan oli sellainen olo ettei hän vain jaksanut kyykkiä täällä sisällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 16 Kesä 2008, 09:45

Miria kaipasi todella paljon raitista ulkoilmaa. Varsinkin nyt, kun hänen veljensä oli turvassa ja kun tunnelma oli hiukan sekava, olisi ollut niin ihanaa päästä ulos selvittämään ajatuksia ja viilentymään. Salissa ilma oli oikeastaan melko tunkkaista ja kuuma oli ainakin, kun väkeä oli ahtautunut majataloon enemmän, kun sinne oikeasti edes mahtui.

"Ulosko? Oikeasti?" Miria sanoi innostuneen hymyn kohotessa hänen kasvoilleen. Ulos hän tahtoi mennä ja jos siihen oli mahdollisuus, hän suostuisi ilman muuta, vaaroista huolimatta.
"Mennään vain." hän vastasi ja kuunteli vielä, kun toinen selitti, mistä he pääsisivät ulos.

Miria nyökkäsi ymmärtävänsä syyn, miksi Elainia ei päästettäisi ovesta ulos.
"Tuskin ketään päästetään tuolta ovesta ulos." Miria sanoi vaimealla äänellä, jottei kukaan kuulisi. Olisi ikävämpääkin ikävämpää, jos joku kuulisi heidän aikeistaan ja estäisi heiltä pienen seikkailun ulkoilmassa.
"Voimme minun puolestani mennä vaikka heti." Miria sanoi ja näytti vielä entistäkin innostuneemmalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 23 Kesä 2008, 23:34

Elainen kasvoille kohosi ilahtunut hymy Mirian suostuessa hänen ehdotukseensa. Hän ei ollut ollut lainkaan varma siitä, miten toinen tulisi suhtautumaan ideaan, mutta onneksi toinen näytti ainakin tässä asiassa olevan samalla aaltopituudella punatukkaisen tanssijattaren kanssa. Mirian kasvojen innostunut ilme tuntui vielä ruokkivan Elainen innostusta, kohta hän ei varmaan pysyisi enää nahoissaan. Hän ei ollut pitkään aikaan saanut seikkailla, ja seikkailuja hänen luonteensa kuitenkin janosi, vaikka menneisyys olisi voinut muuttaa hänet hyvinkin varovaiseksi.

"Ehkä me sitten lähdemme", Elain sanoi innostuneena ja lähtikin sitten kävelemään takahuoneeseen, peläten koko ajan jonkun käskevän hänet työhön. Onnellisesti hän kuitenkin pääsi perille ja avasi ikkunan, joka hyvin öljyttynä ei edes pitänyt kovaa ääntä. Siitä pitkä nainen kapusi hameenhelmojaan pidellen, odotti että Miriakin pääsi ulos ja sulki sitten ikkunan heidän perässään, lähtien sitten kävelemään pientä kujaa pitkin poispäin majatalon julkisivusta. Kädet siirtyivät lepäämään veitsenkahvoille ja jännittyneisyyden saattoi kyllä nähdä Elainesta. Hän kuitenkin ymmärsi, että täällä ulkona oli vaarallista.

"Minne haluaisit mennä?" Elain kysäisi Mirialta madalletulla äänellä heidän kävellessään, jostain syystä hän ei halunnut puhua täyteen ääneen ja rikkoa kaduilla nyt vallitsevaa hiljaisuutta. Aina täällä ei ollut näin hiljaista, varsinkin öisin myös Freijan siunaukseen kantautui taistelujen ääniä, miekkojen kolahtelua ja miesten huutoja. Onnekseen naiset olivat kuitenkin sattuneet paikalle rauhallisempana hetkenä, Elain toivoi hartaasti ettei paikalle osuisikaan aasasotureita.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 24 Kesä 2008, 09:19

Miria huomasi toisen ilahtuvan huomattavasti hänen suostuttuaan pieneen seikkailuun, joka voisi johtaa heidät molemmat tuskalliseen kuolemaan tai kidutukseen vaaninen salaisuuksien selvittämiseen. Mirialla ainakaan ei ollut mitään aikomuksia paljastaa killan asioita muille, eikä hän edes itsekään niistä niin paljon tiennyt, kun ei paljoa ollut killan kanssa kuitenkaan tekemisissä, vaikka siihen kuuluikin. Silti, hän osasi hiljaisen melodian ulkoa ja oli köyhä, eikä hänellä ollut mitään rikollisuutta vastaan, joten tuskin kukaan häntä erehtyi luulemaan aasaksi.

Miria nousi pöydästä ja lähti Elainin perässä kohti takahuonetta. Kukaan ei tullut pysäyttämään heitä, eikä sanonut mitään, kun he pujahtivat huoneeseen, jossa Elain avasi ikkunan, joka ei narissut onneksi lainkaan. Se nyt vielä olisi puuttunut, että narinan takia joku olisi tullut katsomaan, yrittikö paikalle murtautua kenties vihollisia.
Miria kapusi naisen perässä ikkunasta ulos. Hän pääsi siitä helposti, olihan hän hyvin ketterä ja notkea. Hän laskeutui alas kadulle ja vilkuili heti ympärilleen aasojen varalta. Ketään hän ei onneksi kuitenkaan nähnyt, joten hän uskalsi lähteä Elainin perään kävelemään kadulla. Toinen oli selvästi myös varuillaan, kädetkin olivat valmiina veitsen kahvoilla. Miria tunsi olonsa hiukan epävarmaksi, vaikka olihan hänelläkin tikarinsa mukanaan. Se vain ei ollut kovin vaarallinen ase, varsinkaan jos ei osannut sitä käyttää. Hän onneksi osasi! Jos joku hyökkäisi, hänen voisi olla helppokin pärjätä, kun osasi väistellä ja myöskin iskeä nopeasti takaisin.

"Minulle on aivan sama mihin menemme." Miria vastasi. "Tai odotas, toisaalta haluaisin käydä kotona katsomassa, onko sitä enää edes tallella."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 24 Kesä 2008, 13:20

Elain nyökkäsi Mirian ehdotettua, että he voisivat käydä vilkaisemassa tuon kotia. Tanssijatarhan ei tiennyt toisen kodin sijaintia, joten hän joutui jättäytymään täysin Mirian johdateltavaksi heidän jatkaessaan matkaansa. Jonkinlainen uteliaisuus kutkutti punatukkaista majatalon tytärtä, hän halusi nähdä millaisessa kodissa toinen oikein asui. Mutta määränpään ajattelemisen sijaan suurin osa Elainen huomiosta oli kiinnitetty heidän ympäristöönsä, eripariset silmät tutkailivat katuja ja korvat pyrkivät sieppaamaan pienimmätkin ympäristöstä kantautuvat äänet.

Aikaa vierähti vain hetkonen ja sitten pitkä nainen saattoi kuulla sen, mitä oli koko ajan pelännytkin. Metallin kilahduksia, askelten töminää ja miesten satunnaisia ääniä. Soturijoukko, jonka killasta ainakaan Elain ei aikonut jäädä ottamaan selvää. Nainen pujahti eräälle pienelle sivukujalle, yrittäen kiskaista Mirian sinne perässään. Kahden talon väli näytti toimivan lähinnä kaatopaikkana ja hajukin oli sen mukainen, kun punatukkainen tarpoi töryssä kauemmas, pois näkyviltä. Olikin pitänyt valita juuri tämä kuja!

Tie kuitenkin loppui Elainen edestä ja hän sai huomata seisovansa jonkinlaisen muurin vierellä. Korkeiden talojen varjostaessa paikka oli melkoisen hämärä, saattoi vain toivoa että se olisi niin hämärä ja ennen kaikkea niin haiseva etteivät sotilaat vaivautuisi sitä tutkimaan, ainakaan jos aasoja sattuivat olemaan. Nainen perääntyi veitset käsissään aivan seinää vasten ja painautui siihen liikkumatta, kuunnellen sotilaiden lähestyessään aiheuttamia äänia ja odottaen että miehet pääsisivät ohi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 25 Kesä 2008, 09:37

Miria vilkaisi Elainia sanottuaan ääneen ajatuksensa kotona käymisestä. Toinen nyökkäsi ja ilmeisesti oli halukas lähtemään mukaan. Miria joutui nyt kulkemaan edellä, eihän toinen tiennyt missä hän asui, kun he eivät olleet asiasta puhuneet lainkaan.
"Asun Vollassa." Miria selitti kulkiessaan yhä hyvin tarkkaavaisena eteenpäin. Muuta hän ei sanonutkaan, sillä hän oli kuulevinaan ääniä edestä päin. Ääniä, joita ei ollut todellakaan halunnut kuulla. Kalahduksista ei kuitenkaan voinut erehtyä, sillä ne kuuluivat koko ajan lähempää ja lähempää. Paikalle oli tulossa joukko sotilaita, jotka voisivat tehdä heille mitä vain. Mirian teki mieli jäädä katsomaan, kumpaan kiltaan joukko kuului, mutta tunsi Elainin tarttuvan itseensä ja kiskaisevan hänet mukaansa.

Miria huomasi heidän tupsahtaneen löyhkäävälle sivukujalle ja hän riistäytyi irti toisen otteesta. Hän seurasi kuitenkin toista ja varoi astumasta ruuantähteisiin ja muihin roskiin, joita kadulla oli hujan hajan. Soitlaiden askelten ja miekkojen äänet kuuluivat kuitenkin jo niin läheltä, että hän alkoi epäillä, että he tulisivat varmsti nähdyksi.
Liian pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he pääsivät kujan päähän. He olivat tulleet umpikujaan! Jos sotilaat tulisivat tälle kujalle, he todella olisivat pulassa! Kujalla oli talojen ansiosta onneksi hämärää, joten heitä ei todennäköisesti huomaisi niin helposti, ei ainakaan jos he olisivat täällä takana liikahtamatta ja hiljaa. LIsäksi haisevat roskat saattoivat karkottaa sotilaat tiehensä. Tuskin kukaan vapaaehtoisesti tulisi tänne pyörtymään hajujen alle. Rottiakin kujalla varmasti asui, mutta niitä Miria ei halunnut ajatella yhtään enempää.

Nainen painautui hänkin seinää vasten ja tuijotti silmiään räpäyttämättä kujan päähän, odottaen koko ajan näkevänsä sotilaan saappaankärjen kääntyvän kujalle. Hän tunsi sydämensä pamppailevan kovempaa kuiin normaalisti ja hengittikin kiihtyneesti. Hän ei halunnut olla täällä, mutta toisaalta hän oli nyt mukavan jännittävässä tilanteessa. Seikkailuja hän oli aina kaivannutkin, nyt sellainen oli totiseti sattunut hänen kohdalleen. Hän aikoi ottaa tästä hyvät muistot itselleen, ainakin omien tunteidensa osalta. Mitään pahempaa hän ei kuitenkaan toivonut tapahtuvan ja hän toivoi nyt koko sydämestään sotureiden olevan vaaneja, ei missään nimessä aasoja. Vaanit eivät ainakaan tekisi heille mitään muuta, kuin passittaisivat heidät takaisin sisään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 25 Kesä 2008, 17:57

Elain oli painautunut seinää varten niin litteäksi kuin saattoi ja yritti hengittää mahdollisimman pinnallisesti, osittain myös kujalla leijuvan järkyttävän hajun vuoksi. Sitä ilmaa ei todellakaan tehnyt mieli vetää keuhkoihinsa. Nainen tunsi olonsa epämiellyttävän erottuvaksi vaaleine vaatteineen ja leiskuvan punaisine hiuksineen ja toivoi hartaasti olevansa tarpeeksi kaukana näkymättömissä. Vaikka jos joku sotilas päättäisi vilkaista tänne hiemankin tarkemmin, ei hän voisi olla näkemättä Elainea tai hänen lähellään seisovaa Miriaa.

Askelten lähestyessä Elain sulki silmänsä hetkeksi ja lähetti hartaan toivomuksen, ehkä jopa pienimuotoisen rukouksen yläilmoihin. Kauaa hän ei kuitenkaan kyennyt olemaan sokkona, jännitys muuttui kahta kauheammaksi, kun ei edes nähnyt tapahtumia. Niinpä luomet kohosivatkin taas sinisen ja vihreän silmän yltä ja katse sai ensi töikseen tavoittaa näköpiiriinsä sotilaat, joista ensimmäiset olivat astuneet juuri kujan kohdalle. Jonkinlainen pelästynyt vinkaisu uhkasi kohota Elainen kurkusta tämän yllättävän näyn johdosta, ulkonäöstä päätellen miehet olivat tosiaan aasoja. Nainen sai kuitenkin pidettyä mölyt mahassaan, jäykistyi vain entisestään seinää vasten.

Joukon ensimmäiset eivät tainneet vilkaistakaan kujaa kohden, mutta heidän kasvoillaan saattoi kyllä nähdä inhon ilmeitä kujan hajun luikerrellessa heidän neniinsä. Jossain muussa tilanteessa ilmeet olisivat saattaneet nostaa ivallisen hymyn Elainen kasvoille, mutteivät nyt. Hän keskittyi täysin tarkkailemaan miesten jalkojen askellusta, saappaiden iskeytymistä katukiviin. Vielä yhdenkään sotilaan askel ei ollut kääntynyt tälle kujalle ja punatukkainen alkoi jo rentoutua, vaikkeivät kaikki miehet olleetkaan vielä ohittaneet heitä. Muutama sotilas odotti vielä tuloaan kulman takana.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 26 Kesä 2008, 08:50

Miria odotti kauhulla, että sotilaat menisivät jo heidän piilonsa ohi, vilkaisemattakaan heihin päin. He olivat niin huomiotaherättävän näköisiä muuten hämärällä ja likaisella kujalla, että olisi kyllä hyvin epätodennnäköistä, että heitä ei nähtäisi. Nyt piti vain toivoa parasta.
Kujalla oli yhtä tuskaa odottaa joukon etenemistä, kun vastenmielinen haju tulvi koko ajan sieraimiin hankalaoittaen hengitystä. Miriaa alkoi kuvottaa hetki hetkeltä yhä enemmän, eikä hän voinut enää ajatella kyllin selkeästi. Hänen teki kovasti mieli juosta pois kujalta, mutta malttoi kuitenkin mielensä, kun huomasi viimein sotilaan hahmon kulkevan kujan ohi katsomattakaan sinne päin.

Nainen alkoi olla jo toiveikas, ettei kukaan vilkaisisi kujalle hajun takia. Se saattaisi hyvinkin olla mahdollista, sillä sotilaat olivat aasoja, jotka tuskin uskoivat kenenkään menevän näin haisevaan paikkaan edes heitä piiloon.
Miria painautui yhä lähemmäs seinää, muttei uskaltanut yrittääkään vetäytyä varjoisampaan ja hämärämpään paikkaan, ettei kukaan aasoista vain huomaisi mitään liikettä heidän suunnastaan. Hän huokaisi niin vaimeasti kuin osasi ja puristi toisen kätensä tiukasti nyrkkiin ja toisen vielä tiukemmin tikarinsa ympärille. Hän tuijotti yhä tielle, jolla aasat kulkivat, eikä yksikään näyttänyt kiinnittävän kujaan mitään huomiota, muutama nyrpisti nenäänsä, mutta käveli silti ohi.

Sotilaita oli mennyt jo aika suuri joukko ohi, joten Miria uskoi, ettei heitä enää montaa tulisikaan. Hän tunsi olonsa jo hiukan varmemmaksi ja helpottuneemmaksi. Tuskin kukaan muukaan vilkaisisi heihin päin, kun niin moni oli jo mennyt ohi. Heillähän saattoi vaikka olla joku tietty määränpää, eivätkä he siksi juurikaan ehtineet vilkuilla mitään erikoista.
"Taidamme selvitä tästä," Miria kuiskasi niin hiljaa, että Elainkaan hänen vieressään tuskin sitä kuuli. Ainakaan kadulla kulkevat aasat eivät sitä kuulleet, ellei jollain heistä ollut jotain taikakeinoja kuulonsa parantamiseksi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 26 Kesä 2008, 15:02

Elain ei tosiaankaan kuullut Mirian kuiskausta, mutta näki tämän liikuttavan huuliaan ja uskoi lukeneensa viestin oikein. Pieni kireä hymy nousi punatukkaisen kasvoille ja hän nyökkäsi tuskin havaittavasti, kiinnittäen sitten huomionsa viimeisiin ohikulkeviin sotilaisiin. Nuo eivät näyttäneet enää aivan niin hienoilta kuin joukon alkupään miehet, taisivat olla alempiarvoisia tai köyhempiä kuin kärjessä kulkevat taistelijat. Helpotus ehti vallata Elainea enemmän ja enemmän yhä useamman sotilaan ohittaessa heidät.

Miehet olivat kulkeneet siististi parijonossa ja viimein naisten näkyviin tuli viimeinen kaksikko. Elain oli jo ehtinyt hieman rentoutua, kasvoille alkoi nousta voitonriemuinen ilme, kun sitten tapahtui se, jota he olivat koko ajan saaneet pelätä. Toinen miehistä vilkaisi kujalle ja pahaa enteilevä virnistys nousi hänen kasvoilleen. Tumma miekkonen nykäisi vaaleampaa toveriaan hihasta ja kohotti sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi, sitten miehen pujahtivat vaivihkaa samalle kujalle Elainen ja Mirian kanssa, jääden tosin aivan sen toiseen päähän. Elain ei ymmärtänyt lainkaan miesten käytöstä, mitä ihmettä nuo oikein aikoivat?

Hetken kuluttua muun soturijoukon ääniä ei enää kuulunut ja joukosta jälkeen jättäytyneet miekkoset käänsivät nyt kaiken huomionsa naisiin.
"Hyvä että huomasit nämä, aloinkin kaivata jotain huvitusta, jota ei tarvitsisi jakaa muiden kanssa", vaalea mies kehui toveriaan, molempien sotilaiden jatkaessa ilkeää virnistelyään.
"Tulkaahan nyt kiltisti sieltä, ettei meidän tarvitse tarpoa tuon töryn halki teidän luoksenne. Ja turha ruveta leikkimään noilla leluilla", mies jatkoi, puhuen nyt kovemmalla äänellä Mirialle ja Elainelle ja osoittaen naisia kiiltävällä miekallaan.

Elainen vähittäinen rentoutuminen oli tipotiessään, hän oli nyt lähes paniikin partaalla, kauhistunut ilme oli kohonnut hänen kasvoilleen ja kuristava tunne piteli kurkkua otteessaan. Hän arvasi kyllä mitä huvittelun täytyi tarkoittaa noille miehille, tiesi sen oikeastaan liiankin hyvin. Mieliin pyrkivät tukahdetut muistot siitä kamalasta illasta, siitä löyhkäävästä merimiehestä... Inahtaen Elain pudisti päätään, laski katseensa hetkeksi maahan ja siirsi sen sitten pitelemiinsä veitsiin. Noita kiiltäviä teriä katsellessaan hän sai vähitellen itsensä kasaan ja kiukku alkoi kerääntyä naisen sisään, hänen paras aseensa miehiä vastaan.

"Ota sinä tuo lyhyt niin minä otan tuon pitkän", Elain kuuli tummahiuksisen sanovan vaalealle. Nyt nainen kohotti katseensa taas miehiin, eikä hänessä enää näkynyt pelkoa, silmät leimusivat vain vihaa ja halveksuntaa noita miehiä kohtaan.
"Kuulkaahan hyvät neidit, jos te meidät tahdotte niin saatte tulla hakemaan", Elain totesi miehille tulisella äänellä, jossa oli mukana hiven huvittuneisuutta. Veitset pyörähtelivät naisen sormissa ja katse oli nyt värähtämätön.

Elain ei kyllä ollut aivan niin varma itsestään kuin ulkonäöstä saattoi päätellä, mutta nyt viha oli vallannut hänet niin, ettei hän vaivautunut miettimään heidän voitonmahdollisuuksiaan. Vaikka nainen osasikin käytellä veitsiään, olisi hyvinkin mahdollista, ettei hänellä olisi mitään mahdollisuuksia miekalla aseistautunutta sotilasta vastaan. Mutta Elain ei todellakaan aikonut alistua tuosta vain.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 27 Kesä 2008, 13:15

Mirian sanat ilmeisesti tulivat toisen tietoon, sillä Elain nyökkäsi ja yritti hymyillä hankalasta tilanteesta huolimatta. Miria toivoi olevansa oikeassa ja jopa uskoi niin. Hän tuijotti nyt toiveikkaana isommalle kadulle, jossa yhä kulki sotilaita pareittain ohitse.
'Menkää nyt äkkiä!' Miria puhisi kärsimättömästi ajatuksissaan. Hän halusi pian pois hajun ja lian keskeltä, takaisin majataloon. Häntä ei enää juurikaan houkutellut mennä käymään Vollassa. Siellä oli varmasti vielä enemmän sotilaita, joita sai varoa. Sielläkin oli pahanhajuisia pimeitä kujia, joihin hän ei enää toista kertaa halunnut piiloutua.

Miria huokaisi jo helpotuksesta, kun viimeiset sotilaat kuuluivat menevän ohi. Hän tuijotti nyt kadulle ja hymy kohosi hänen kasvoilleen.
Hymy kuitenkin kuoli samantien. Toinen miehistä käänsi katseensa kujalle ja pian tämän kasvoille ilmestyi vastenmielinen virnistys, joka ei missään nimessä tiennyt mitään hyvää.
Miria vilkaisi kauhuissaan Elainia, joka näytti vähintään yhtä kauhistuneelta kuin hänkin.

Nainen käänsi katseensa taas mieheen, joka nykäisi toista miestä hihasta ja kehotti tätä olemaan hiljaa.
'Mitä ihmettä he oikein yrittävät? Eivätkö he aio paljastaa meitä?' Miria mietti ja tuijotti epäluuloisena miehiä, jotka olivat jo jäämässä muista jälkeen. Se taisi olla heidän tarkoituksensakin, ainakin se kävi selvästi ilmi heidän seuraavista sanoistaan. Huvitusta, jota ei tarvitsisi jakaa muiden kanssa? Miria tajusi tietysti mitä se tarkoitti ja hän vilkaisi nyt entistä hätääntyneempänä Elainia.

Hän alkoi miettiä jo, kuinka he voisivat tästä tilanteesta selvitä. Miehet varmasti tappaisivat heidät, saatuaan ensin sen, mitä halusivat. Toinen miehistä kehotti heitä tulemaan kiltisti pois kujalta, osoittaen heitä samalla miekallaan, jota vastaan ei varmasti olisi helppoa taistella heidän aseillaan.
Miria ei osannut sanoa mitään, joten hän ihaili Elainin rohkeita sanoja, jotka tämä osoitti miehille. Toinen ei ainakaan suostuisi miesten tahtoon.
Miriaa taas alkoi jo nolottaa. Hän oli hetki sitten jo alkanut miettiä kaikkein vastenmielisintä vaihtoehtoa. Suostua miesten haluihin, mikäli saisi siten pitää henkensä.

Hän hylkäsi kaikki ajatuksensa ja keskittyi nyt seuraamaan, mitä Elain tekisi miehille, jotka astuivat kuitenkin jo lähemmäs, hymyillen pirullisesti.
"En halua tappaa ketään!" Miria suhahti Elainille hampaidensa välistä. "En pysty siihen!"
Hän tunnusti. Hän ei todellakaan ollut mitään murhaajatyyppiä. Jos hän tappaisi jonkun, hän tiesi kauvansa sitä koko loppu elämänsä ajan, eikä hän tahtonut kokea sellaisia omantunnontuskia, ei edes vaikka saisi siten pitää henkensä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 29 Kesä 2008, 22:40

"Kappas kappas, sinustahan löytyy sisua", tummahiuksinen miekkonen naureskeli Elainen sanojen jälkeen.
"Se tekeekin tästä paljon mielenkiintoisempaa", soturi vielä jatkoi virnuillen ja lähti sitten toverinsa kanssa lähestymään Elainea ja Miriaa. Elain ryhdistäytyi ja pysäytti veitsiensä pyörinnän, pitäen niitä nyt vakaasti käsissään.
"Tapan, jos on aivan pakko", nainen sihahti vastaukseksi Mirian sanoihin. Hän ei ollut koskaan tappanut ketään, mutta jos mikään muu ei auttaisi, hän tekisi sen. Enää hän ei halunnut tuntea sitä tuskaa, ei sitä nöyryytystä, jotka eräs mies oli hänelle aiheuttanut. Jo ajatus jommasta kummasta soturista koskettamassa häntä sai inhon kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Sitä ei tulisi tapahtumaan, jos tanssijatar suinkin voisi sen estää.

Molemmilla miehillä oli nyt miekat käsissään, tosin ainakin Elainesta näytti siltä, etteivät he kantaneet niitä tosissaan. Kuin olisivat odottaneet naisten antautuvan hetkenä minä hyvänsä. Kumpikaan sotureista ei näyttänyt pitävän kujan hajusta, Elainen nenä sen sijaan oli jo turtunut.
"Olisitte voineet valita vähän mukavamman piilon", vaaleahiuksinen totesi Miriaa lähestyessään. Tanssijatar vain vilkaisi tuota miestä, suurin osa hänen huomiostaan oli kiinnitetty tummahiuksiseen. Tuohan oli sanonut haluavansa Elainen itselleen. Eriväriset silmät tuijottivat vakaan uhmakkaasti miehen silmiin, saaden tuon entistä huvittuneemman näköiseksi.

"No niin naarastiikeri, heitähän nuo veitset pois ettet vain loukkaa itseäsi", tummahiuksinen sanoi Elainelle naurahtaen, pysähdyttyään naisen eteen juuri miekankantaman ulkopuolelle. Aseen terä osoitti rennosti kohden naista, jonka selässä kulkivat jälleen kylmät väreet miehen naurahduksen johdosta. Tuo ääni ei todellakaan kuulostanut iloiselta kuten useimmat naurut, vain pahantahtoiselta. Hieman nielaisten tanssijatar suoristi ryhtinsä entistä suoremmaksi ja sai pieneksi vahingonilokseen huomata olevansa hieman edessään seisovaa miestä pidempi.

Elain pysytteli hetken vaiti, miettien kuumeisesti mahdollisuuksiaan. Hän ei nyt kyennyt kiinnittämään huomiota Miriaan ja vaaleahiuksiseen miekkoseen, kaikki ajatukset kiinnittyivät tuohon soturiin hänen edessään. Jotenkin hänen pitäisi päästä täältä, vaikkei ahtaalla kujalla mahtunutkaan tekemään juuri mitään. Ja soturit tukkivat ainoan pakoreitin.

Äkkiä Elain näytti ottavan askeleen kohti miehen miekkaa. Soturi kohotti heti asettaan naista kohden, kun tuo vaihtoikin nopeasti suuntaa kiertääkseen miehen toiselta puolelta. Hän ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon tummahiuksisen vapaata kättä, sillä aasa kaappasi kiinni tanssijattaren vyötäisiltä.
"Et kai ole karkaamassa, kultaseni?" mies kuiskasi naisen korvaan samettisella, mutta myrkkyä tihkuvalla äänellä. Silmänräpäykseksi Elain jäykistyi täysin tuon kosketuksen vaikutuksesta, sitten hän huitaisi veitsensä sokeasti miehen kättä kohden. Ase osui ja sai soturin karjahtaen irrottamaan otteensa, jolloin Elain pyörähti muutaman askeleen päähän. Hänelle oli nyt avoinna pakotie, mutta miten oli Mirian laita?
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 01 Heinä 2008, 18:15

Miria nielaisi kuultuaan toisen naisen vastauksen omiin sanoihinsa. Elain siis voisi oiekasti tappaa jonkun. Mirialle se oli mahdotonta, hänestä vain ei olisi siihen.
Hän jätti kuitenkin pian turhat ajatuksensa ja yritti nyt keskittyä vain siihen, mitä oli tekeillä. Se ei ollut lainkaan vaikeaa, sillä miehet lähestyivät heitä koko ajan, mielessään ties mitä hirveyksiä. Miria tuijotti häntä kohti tulevaa vaaleaa miestä ja varsinkin tämän miekkaa. Hän ei halunnut tuntea sen terän iskeytyvän itseensä. Pelkkä ajatuskin sai hänet värähtämään inhosta ja pelosta.

Vaaleahiuksinen mies taisi huomata sen, sillä ilme tämän kasvoilla muuttui vielä entistäkin voitonriemuisemmaksi ja itsetyytyväisemmäksi.
”Mitä vikaa tässä paikassa on? Eikö se muka miellytä teidän arvokkaita neniänne?” Miria kysyi pilkallisesti ja vilkaisi Elainin suuntaan. Tämä kuitenkin vain vilkaisi heihin päin, sillä tumma mies oli jo hänen edessään, osoittaen samalla miekallaan.
Miria käänsi levottomana katseensa pois ja tuijotti vihaisena vaaleaa miestä suoraan silmiin. Mies ei ollut mikään komea tapaus, muttei kyllä rumakaan. Miria hätkähti omia ajatuksiaan. Tällaisessa tilanteessa hän vain mietti miltä mies näytti, vaikka hänen oma henkensä ja Elainin henki olivat suuressa vaarassa.

Mies vain tuhahti hänen sanoilleen ja tuli jälleen lähemmäs. Nyt Miria ei uskaltanut enää edes vilkaista Elainin suuntaan, vaikka häntä kovasti kiinnostikin, mitä toiselle tapahtui. Hänen kuitenkin oli nyt viisainta ajatella omaa henkeään ja yrittää jotenkin selvitä tilanteesta.
Miria värähti inhosta, kun mies yllättäen astui aivan hänen lähelleen ja tarttui häntä hartoista. Mies yritti suudella häntä, mutta hän käänsi päänsä poispäin.
Mies kuitenkin lopetti jo aikeensa, sillä toinen sotilaista karjaisi ja sai Mirian ja vaalean miehen katsahtamaan heti äänen suuntaan. Miria havahtui pian katsomasta mitä tapahtui, sillä hän huomasi nyt olevan ehkä ainoa mahdollisuus edes yrittää paeta miehiltä. Hän huomasi Elainin tajunneen saman, sillä tämä otti jo muutaman askeleen kauemmas. Miria teki samoin, ennen kuin aasat ehtivät havahtua Elainin yllättävästä hyökkäyksestä.
Hän alkoi jo juosta kohti isoa katua päästäkseen mahdollisimman pian pois miesten läheltä. He varmasti lähtisivät heidän peräänsä aivan millä sekunnilla hyvänsä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 01 Heinä 2008, 21:25

Elain oli näköjään turhaan jäänyt odottelemaan Miriaa, sillä toinen oli osannut käyttää tilanteen hyödykseen ja oli lähtenyt juoksemaan, pois kujalta ja miesten ulottuvilta. Elain lähti heti pinkomaan toisen perään ja saattoi kuulla miesten vihaisia ääniä ja raskaiden saappaiden töminää takaansa. Pari kertaa nainen oli liukastua kaikkeen kujaa peittävään törkyyn, mutta onnekseen hänelle oli tanssiessa kehittynyt hyvä tasapaino eikä hän kaatunut.

"Kuulkaahan nyt neidit, jos tahdotte säilyttää henkenne pysähdytte nyt kiltisti", Elain kuuli miesten huutavan takaansa kun saavutti kujan pään. Naisen vauhti ei kuitenkaan edes hidastunut, pikemminkin pelko miesten kosketuksesta antoi hänelle vain lisää vauhtia. Jumalten kiitos, etteivät he olleet ehtineet kovin kauas Freijan siunauksesta! Vaikka Elain olikin hyväkuntoinen, ei hän kovin kauaa voisi juosta tällaista vauhtia. Nopeasti hän vilkaisi vierellään juoksevaa Miriaa ja yritti hymyillä tuolle rohkaisevasti, vaikka se olikin vaikeaa kun pelko velloi omissa sisuksissa ja hengästyneisyys alkoi painaa.

Äkkiä tikari suhahti katuun juuri Elainen eteen, jompi kumpi miehistä oli näköjään yrittänyt heittää heitä mutta oli sihdannut ohi. Se sai naisen sydämen tykyttämään vielä entistä kovempaa, jos tikareita olisi vielä lisää ja ne vielä osuisivat, olisi peli pelattu. Tanssijatar ei tosiaankaan voisi vilkuilla taakseen ja yrittää nähdä, milloin aseita oikein lentelisi. Pitäisi vain luottaa onneen. Elain alkoi juosta hieman mutkitellen, muttei uskaltanut kaarrella kuitenkaan kovin paljoa, koska eteneminen hidastui.

Miesten askeleet tuntuivat vain lähestyvän ja Elain vilkuili ympärilleen, pääsisikö minnekään turvaan? Edessään hän näki pienen kujansuun ja muisti sen vievän niin mutkittelevalle kujalle, että siellä he eivät kyllä voisi saada veistä selkäänsä. Matka pidentyisi hieman, mutta olisi ainakin hieman turvallisempi. Elain tavoitteli taas Mirian kättä otteeseensa kiskaistakseen tuon perässään kujalle, hänellä ei riittänyt happea puhumiseen.

Elain ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kujalla kuin muutamia juoksuaskeleita, kun rähjäisen talon ovi äkkiä avautui ja hänet kiskaistiin sisään. Tanssijatar kiljahti hieman yllätyksestä ja pyristeli itsensä nopeasti vapaaksi tuntemattoman otteesta. Talossa oli hämärää, eikä Elain vielä kyennyt kunnolla näkemään huoneessaolijoita eikä varsinkaan arvaamaan, olivatko nuo ystäviä vai vihollisia. Veitset olivat kuitenkin yhä naisen käsissä, jos he olivat joutuneet ojasta allikkoon ei hän epäröisi käyttää niitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ke 02 Heinä 2008, 18:50

Miria vilkaisi hetken juostuaan taakseen ja sai ilokseen huomata, että myös Elain oli päässyt lähtemään pois miesten läheltä. Hän sai kuitenkin huomata myös sen, etteivät miehet aikoneet luopua huvittelusuunnitelmistaan kovinkaan helpolla. He olivat jo molemma heidän perässään, mikä sai Mirian lisäämään vauhtiaan ehkä turhankin kovaksi sotkuiseen katuun nähden. Kadulla lojui kaikenlaista roinaa ja törkyä, joita sai koko ajan varoa, ettei kaatunut nurin. Mutta Miria juoksi siitä huolimatta niin kovaa kuin pystyi. Nyt oli ainoa mahdollisuus paeta miehiä, eikä hä aikonut jättää itseään heidän armoilleen. Hän halusi nopeasti turvaan, takaisin Freijan Siunaukseen, jossa aasoja ei ollut lainkaan.

Miria puuskutti jo, mutta ei silti antanut vauhtinsa pudota, sillä miehet kuuluivat saavuttavan heitä koko ajan. Miria kuitenkin oli saanut pelon mukana lisää voimia, mutta eivät nekään voimat loputtomiin riittäisi, sen hän tiesi. Nyt pit vain päästä äkkiä johonkin miesten ulottuvilta, ehkäpä jonnekin rakennukseen?
Hänen ei kuitenkaan tarvinnut kauaa miettiä, sillä hän tunsi Elainin tarttuvan käteensä ja kiskaisevan hänet mukaansa kujalle, joka mutkitteli heidän onnekseen. Nyt heihin ei enää olisi helppo osua, mikäli miehet vielä heittelisivät heitä jollain muullakin kuin tikareilla. Yksi tikari oli jo aivan tarpeeksi, oli silkkaa onnea, ettei se ollut osunut heistä kumpaankaan.

Pian heidän päästyään pois pääkujalta, heidät kuitenkin kiskaistiin sivuun. Miria kuuli Elainin kiljaisun vierestään ja itse hän oli hämmästyksestä mykkänä. Hän vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt kunnolla mitään hämäryyden takia. Sen hän kuitenkin tajusi, että he olivat nyt päässeet eroon jahtaajistaan, mutta sitä hän ei tiennyt olivatko he vieläkään turvassa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 04 Heinä 2008, 12:31

Elain kuuli soturimiesten juoksevan talon ohitse, he eivät olleet kujan mutkaisuuden vuoksi tainneet nähdä naisten katoamista. Se taisi olla onni punatukkaisille, mutta kuinka pitkäaikainen onni? Täällä he saattoivat olla yhtä suuressa tai suuremmassakin vaarassa kuin olivat ulkona olleet.
"Kuulkaahan neidit, tällaisina aikoina ei kannattaisi seikkailla ulkosalla", Elain kuuli pihisevän äänen aivan viereltään ja oli hypähtää ilmaan säikähdyksestä. Hän oli ollut aivan varma, ettei hänen lähettyvillään ollut ketään. Nopeasti hän otti muutamia askeleita taaksepäin ja huomasikin sitten seisovansa selkä seinää vasten. Ainakin siinä tunsi olonsa hieman turvallisemmaksi.

"Älähän hypi nahoistasi", ääni sanoi käheästi hekottaen, vaikka nauru muuttuikin pian keuhkoja repiväksi yskäksi. Elain alkoi jo epäillä, että äänen omistajalla oli jokin keuhkosairaus, kun puhekin oli sellaista pientä pihinää. Ja jos tauti olisi tarttuva, ei tanssijatar todellakaan sitä itselleen haluaisi. Lopulta silmät alkoivat tottua sisällä vallitsevaan hämärään ja hän saattoi viimein etsiä silmiinsä kuihtuneen äänen omistajan.

Aluksi Elain ei meinannut saada puhujaa silmiinsä, mutta sitten hän tajusi katsoa hieman alemmaksi. Parin metrin päässä hänestä seisoi vanha ja kuivettunut kääpiö, jonka lähes valkoinen parta oli punottu ohuelle palmikolle ja jonka suupielessä roikkui sytyttämätön piippu, paljastaen liiallisen tupakoinnin käheän äänen syyksi.
"Etkö sinä ennen ole kääpiötä nähnyt?" miekkonen kähähti huvittuneesti Elainen tuijottaessa, jolloin nainen siirsi katseensa nopeasti hetkeksi muualle, tutkailemaan huonetta. Vaikka siinä ei kyllä näkemistä ollut, kyseessä oli vain tyhjä koppi ilman mitään huonekaluja. Ja armottoman pölyinen ja sottainen se huone oli, Elain alkoi jo kaivata rättiään siivotakseen edes pahimmat töryt.

Tuuheiden kulmakarvojen alta pilkistävät silmät jättivät nyt Elainen rauhaan ja sen sijaan kääpiö kiinnitti huomionsa Miriaan.
"Sinä", käppänä pihahti ja osoitti Miriaa piippunsa varrella, "mitä te typerykset oikein kuvittelitte tekevänne tuolla ulkosalla", kysymys tuli ilmoille nuhtelevalla äänensävyllä, kuin vanha ja viisas isä olisi torunut kahta tottelematonta pikkulasta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 04 Heinä 2008, 19:12

Miria katseli ihmetellen ympärilleen huoneessa ja huomasi, että paikalla oli hänen ja Elainin lisäksi vain pikkuruinen mies, kääpiö. Miria oli kyllä nähnyt kääpiöitä toki ennenkin, joten hän lopetti tuijottamisensa, kun kuuli miehen mainitsevan asiasta toiselle naiselle.
Hän mietti kuumeisesti, mitä he nyt tekisivät. Olivatko he nyt turvassa tuon kääpiön luona, vai oliko tämä kenties myös aasa. Siltä mies ei kuitenkaan näyttänyt, joten hän tunsi olonsa hiukan turvallisemmaksi, kuin ulkona kadulla ja paljon turvallisemmaksi, kuin vielä hetki sitten pelätessään saavansa veitsen selkäänsä minä hetkenä tahansa.

Nyt kääpiö oli kääntänyt huomionsa Miriaan. Hän rykäisi saadakseen äänensä kuulumaan. Se oli kadonnut johonkin kaiken järkytyksen ja juoksun takia.
"Ömm..." Miria takelteli ja yritti keksiä jotain hiukan järkeenkäypää selitystä. "Me vain tarvitsimme raitista ilmaa. Ja ei kai pieni seikkailu voi niin paha asia olla?"
Miria vilkaisi Elainin suuntaan toivoen tämän keksivän jotain fiksumpaa. No, olivatpahan he nyt ainakin saaneet seikkilua, turhankin vaarallista sellaista. Mutta Miria huomasi, että hänellä oli hiukan iloisempi mieli heidän ahdinkonsa jäljiltä. Hän ei kyllä paljastaisi kenellekään nauttineensa salaa tilanteesta. Kaikkihan pitäisivät häntä vain hulluna tai vähintäänkin tärähtäneenä, jos saisivat tietää.

Miria käänsi katseensa takaisin kääpiöön.
"Mikäs mies sinä sitten olet?" hän kysäisi ja tuijotti kysyvänä miestä. "Ja kiitos kun pelastit meidät noilta sotilailta. Olisimme pian ollet mennyttä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 07 Heinä 2008, 09:37

Oikeastaan Elain tunsi olonsa melko helpottuneeksi, kun kääpiö alkoi nyt puhumaan Mirialle. Käppänän katse kun oli tuntunut jotenkin epämiellyttävältä, se oli kovin pistävä ja tuntui melkein siltä, kuin valkopartainen olisi pelkällä syvälle porautuvalla tuijotuksellaan saanut tietoonsa lähes kaiken. Sellaisen katseen edessä ei todellakaan ollut mukava olla.

"Me vain tarvitsimme raitista ilmaa. Ja ei kai pieni seikkailu voi niin paha asia olla?" Miria vastasi kääpiölle pienen takeltelun jälkeen, vilkaisten sitten Elainea kuin tukea hakien.
"Eivätkä asiamme sitä paitsi kuulu teille", Elain jatkoi ja nyt äänensävyyn oli hiipinyt ilkeyttä ja pisteliäisyyttä. Tuo kääpiö oli kuitenkin mies, kaikesta avuliaisuudestaan huolimatta, eikä tanssijatar osannut suhtautua tuohon kovinkaan ystävällisesti. Hänelle oli vain suorastaan luontaista olla epäileväinen ja ilkeäkin jokaikistä tapaamaansa miestä kohtaan, ainoastaan hänen perheeseensä kuuluvat tai majatalossa asiakkaina palveltavat kaksilahkeiset saivat välttyä pahimmilta pisteliäisyyksiltä.

"Ettekö te likat tajua miten vaarallista ulkona on nykyään", kääpiö kähisi päätään puistellen ja tuijotti molempia naisia tiukasti, osoitellen heitä piipullaan, eikä näyttänyt pahemmin välittävän Elainen kommentista. Mutina jatkui vielä hetken, mutta sitä ei varmaan ollut tarkoitettu enää punatukkaisten neitosten korville. Elain oli kuitenkin kuulevinaan mainintoja "nykyajan huimapäisistä nuorista" sekä muutaman vähemmän mairittelevan ilmauksen, joita ei kyllä lausuttu mitenkään kovin siistillä kielellä. Kehtasikin mokoma, nyt oli tanssijattaren vuoro tuijottaa kääpiötä pistävästi eriparisilla silmillään. Miekkonen ei vain tuntunut olevan moksiskaan tuosta katseesta, jatkoipahan mutinaansa vielä hetken.

"Mikäs mies sinä sitten olet?" Miria esitti käppänälle kysymyksen, joka poltteli myös Elainen mielessä.
"Ja kiitos kun pelastit meidät noilta sotilailta. Olisimme pian ollet mennyttä", neito jatkoi. Tanssijattarenkin oli myönnettävä ainakin itselleen, että heillä tosiaan oli aihetta kiitollisuuteen tuota kuivettunutta ukonkäppyrää kohtaan. Mutta sitä hän ei kyllä tuolle miehelle aikoisi näyttää. Elainen ilme pysytteli nyt melko vakavana ja kädet lähellä veitsenkahvoja.

"Eiköhän teille tule vielä mahdollisuus korvata se pikkujuttu. Ja minä olen vain vanha Astor, joka asustelee täällä", kääpiö pihisi jotenkin ovelan näköisenä, tai sellaiseksi ainakin Elain ukon ilmeen tulkitsi. Jonkun toisen silmään se olisi saattanut näyttää aivan tavalliselta, hieman ystävälliseltäkin ilmeeltä.
"Pitäisiköhän meidän lähteä?" Elain kysyi Mirialta. Luultavasti se johtui vain Elainen yleisestä epäluuloisuudesta miehiä kohtaan, mutta hän ei viihtynyt tuon kääpiön seurassa. Ukko vaikutti jotenkin niin hämärältä.
"Älkäähän nyt vielä sinne kiiruhtako, turvallisinta olisi odottaa hämärän tuloa", valkopartainen kääpiö kähisi. Tämä vasta saikin majatalon tyttären epäluulot yltymään, mitähän tuokin käppänä heistä oikein halusi. Vaikka oli hyvinkin mahdollista, että kääpiö oli vain ystävällinen, ei Elain epäluuloiltaan nähnyt sitä mahdollisuutta.


//Voit muuten sitten sinäkin ohjailla tuota kääpiötä ihan vapaasti jos jotain keksit ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ti 08 Heinä 2008, 18:09

"Eiköhän teille tule vielä mahdollisuus korvata se pikkujuttu. Ja minä olen vain vanha Astor, joka asustelee täällä" Kääpiö vastasi Mirian kysymykseen ja sanat saivat Mirian hiukan epäluuloiseksi. Mitähän tuokin ukko tahtoi tästä korvaukseksi? Miria toivoi, ettei ainakaan mitään huvituksia, joiden perässä aasat olivat olleet.

"Olen aivan samaa mieltä." hän vastasi Elainille, joka oli puhunut lähtemisestä. "Ei meistä täällä ole mitään iloa."
"Älkäähän nyt vielä sinne kiiruhtako, turvallisinta olisi odottaa hämärän tuloa" kääpiö sanoi ja tuijotti nyt heitä huolestuneen näköisenä. Ehkä kääpiö oli oikeassa, mutta Miria halusi jo takaisin Freijan siunaukseen, vaikka heidän seikkailunsa olikin vielä kesken.

"Emmeköhän me selviä kohtaamatta noita aasoja enää." Miria aloitti, mutta eikä vaiennut, vaikka kääpiö mulkaisi häntä hiukan vihaisesti. " Tästä ei edes ole kovin pitkä matkakaan. Ja voithan tulla saattamaan, jos tahdot varmistua meidän turvallisuudestamme."
Miria odotti kääpiön ja Elainin mielipidettä ja antoi katseensa kiertää huoneessa, jonka hämärään hänen silmänsä alkoivat viimeinkin tottua. Huone oli aika sotkuinen ja ahdas. Ei mikään kovin mukava paikka. Täältä loppuisi varmasti puhdas ilmakin, jos he jäisivät iltaan asti.

"Meidän pitää varmaan oikeastikin lähteä jo." Miria jatkoi taas puhumista. "Meitä voidaan muuten lähteä etsimään, jos meitä ei ala kuulua takaisin."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 14 Heinä 2008, 18:17

"Emmeköhän me selviä kohtaamatta noita aasoja enää", Miria vastasi kääpiön todettua, että olisi turvallisinta odottaa hämärän tuloa. Elain nyökytteli Mirian vierellä, kyllä he varmasti selviäisivät itsekin, huolimatta äskeisestä pakomatkasta.
"Tästä ei edes ole kovin pitkä matkakaan. Ja voithan tulla saattamaan, jos tahdot varmistua meidän turvallisuudestamme", Miria jatkoi. Elain
"Ja kyllä me varmasti itsekin selviämme, tuo äskeinen noiden kahden aasan kanssa oli vain erittäin huonoa tuuria", Elain selitteli, hän ei kovin mielellään ottaisi tuota kääpiötä heidän matkaansa.
"Vai että huonoa tuuria... Voi tuota nuoruuden intoa ja jästipäisyyttä, ollaan niin varmoja omasta kuolemattomuudesta..." kääpiö mutisi jälleen päätään puistellen.

"Meidän pitää varmaan oikeastikin lähteä jo", Miria sanoi, kääpiön mutinan haivuttua jälleen kuulumattomiin.
"Meitä voidaan muuten lähteä etsimään, jos meitä ei ala kuulua takaisin", neito vielä jatkoi ja sai Elainenkin tajuamaan asian. Ainakin hänen poissaolonsa oli varmasti huomattu ja perhe oli varmasti huolissaan. Hänen pitäisi tosiaankin päästä pian takaisin.
"Olettekos te Freijan siunauksesta? Ainoa paikka tässä lähettyvillä, jossa voisin kuvitella teidän laistenne nuorten vaanitarten oleilevan näinä aikoina", kääpiö esitti kähisten hajanaisten tiedonmurusten pohjalta tekemänsä päätelmän. Elain nyökkäsi vastaukseksi, hän ei viitsinyt ruveta puhumaan tuolle käppänälle.

"Siinä tapauksessa tiedän paljon turvallisemman reitin kuin kadut. Tuolta kellarista pääsee kulkemaan käytäviä pitkin siihen majataloon, miten olisi?" kääpiö ehdotti ja sai jälleen raastavan yskänpuuskan, joka sai muutenkin lyhyen miekkosen taittumaan kaksinkerroin ja valkoisen parranhaituvan hipomaan likaista lattiaa. Payonin alle oli aikojen kuluessa kaivettu paljon käytäviä, mutta Elain oli aivan varma, ettei yksikään niistä johtanut Freijan siunaukseen. Vaikka kuka toisaalta voisi olla varma siitä, minne kääpiöt kaivoivat.
"Sinä voit vaikka pitää veistä kurkullani koko matkan, jos pelkäät että johdan teidät harhaan", miekkonen sanoi toivuttuaan Elainelle pienoinen pilke silmäkulmassaan, hän oli kyllä huomannut majatalon tyttären epäluulot. Elain käänsi kysyvän katseen Miriaan, toisaalta häntä oikeastaan houkutti tutustua niihin paljon puhuttuihin käytäviin, toisaalta hän ei olisi halunnut luottaa tuohon kääpiöön. Käppänä oli sentään mies ja miehin ei kenenkään kannattanut luottaa, siitä Elain oli aivan varma.


//Anteeksi kun vähän kesti vastaamisessa, en oikein oo päässy koneelle ^^'//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 17 Heinä 2008, 15:21

Sanojensa jälkeen Miria vilkaisi toista punahiuksista naista. Elainhan oli töissä majatalossa! Heidän poissaolonsa ei ollut varmastikaan jäänyt huomaamatta muulta perheeltä.
'MItähän kamalaa tästäkin taas seuraa?' Nainen ajatteli huolestuneena. Jos hänen äitinsä ja veljensäkin tietäisivät heidän olevan ulkona helppoina maalitauluina sotilaille, he eivät varmasti lepäisi rauhassa voimia keräämässä, vaikka olisi pitänyt.
"Olettekos te Freijan siunauksesta? Ainoa paikka tässä lähettyvillä, jossa voisin kuvitella teidän laistenne nuorten vaanitarten oleilevan näinä aikoina", kääpiö kysyi heiltä narisevalla äänellä.
"Juu." Miria vastasi ja Elain nyökkäsi. "Siellähän me nyt olemme olleet. Emme kai me nyt mistään kauempaa tänne lähtisi harhailemaan?"
Kääpiö ei kommentoinut Mirian huomautusta mitenkään, jatkoi vain omia puheitaan:
"Siinä tapauksessa tiedän paljon turvallisemman reitin kuin kadut. Tuolta kellarista pääsee kulkemaan käytäviä pitkin siihen majataloon, miten olisi?"
Asiansa esitettyään ukko alkoi taas yskiä pahankuuloisesti ja sai Mirian katsomaan itseään huolestuneena.
Samaan aikaan nainen kuitenkin mietti kuumeisesti reittiä, jota mies ehdotti. Hän oli valmis lähtemään vaikka heti, jos vain olisi varmaa, ettei mies olisi mikään huijari. Kääpiö kyllä näytti olevan hyvin tosissaan, kun sanoi Elainin voivan pitää vaikka veistä kurkullaan, jos ei muuten uskoisi miehen johtavan heitä turvallisesti perille.

Miehen sanat saivat Mirian naurahtamaan vaimeasti.
"Emmeköhän me voisi yrittää sitä kautta?" Miria sanoi ääneen ja vilkaisi Elainia kysyvästi. Hän halusi jo pois tästä läävästä, parempaan seuraan ja turvaan. Ei hänkään aivan loputtomasti jaksanut seikkailla ja kulkea vieraassa ja hiukan epäilyttävässä seurassa.
"Onko aivan varmaa, etteivät aasat tiedä mitään salareitistä?" Miria kysyi nyt mieheltä.
"Eivät ne mitään siitä tiedä." Kääpiö vastasi ja yskähti jälleen. "Minä vaeltelen niissä käytävissä päivittäin, enkä ole aasoja siellä nähnyt. ne eivät sinne vaivaudu menemään, koreilevat vaan."
Miria nyökkäsi tyytyväisenä. Heidän mahdollisuutensa päästä takaisin Freijan Siunaukseen taisivatkin olla paremmat, kuin hän oli uskaltanut olettaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 17 Heinä 2008, 18:54

"Emmeköhän me voisi yrittää sitä kautta?" Miria ehdotti Elainelle kääpiön esitettyään ehdotuksensa kulkemisesta maanalaisia käytäviä pitkin. Elainea tuo tarjous kyllä vieläkin vähän epäilytti, mutta kieltämättä hän myös pelkäsi sitä, mitä voisi ylhäällä kaduilla kohdata. Ja tuskin tuollainen yksinäinen ja raihnainen kääpiövanhus voisi edes tehdä heille mitään pahaa, vaikka yrittäisikin.

"Onko aivan varmaa, etteivät aasat tiedä mitään salareitistä?" Miria kysyi valkopartaiselta käppänältä, Elainen alkaessa vähitellen kallistua käytävien puolelle. Tänne hän ei tahtoisi jäädä, eivätkä kadutkaan enää houkuttaneet.
"Eivät ne mitään siitä tiedä", kääpiö vastasi yskähtäen. "Minä vaeltelen niissä käytävissä päivittäin, enkä ole aasoja siellä nähnyt. Ne eivät sinne vaivaudu menemään, koreilevat vaan." Sanat saivat Elainen hymähtämään, hän ei tosiaankaan voisi kuvitella aasoja hienoissa hepenissään kömpimässä multaisissa käytävissä.

Tanssijatar seisoi hetken hiljaa seinään nojaten, pyöriteli veistä sormissaan ja mietti heidän vaihtoehtojaan. Jääminen tänne, jolloin majatalon väki murehtisi itsensä varmaan hengiltä, seikkaileminen kaduilla, joilla voisi törmätä uusiin aasapartioihin tai kömpiminen maanalaisiin käytäviin, joissa he olisivat täysin tuon kääpiön johdateltavina. Valitse sitten tuollaisista.

"Kaipa meidän pitää sitten luottaa sinuun", Elain sanoi kääpiölle, vaikka äänestä kuulsi kyllä selvä epäilys.
"Alahan näyttää tietä, mutta ei mitään temppuja, nämä veitset eivät ole pelkkiä koristuksia", nainen jatkoi kovalla äänellä ja viittoili toisella veitsellään kääpiötä lähtemään liikkeelle.
"Voi noita nykyajan nuoria, niin epäluuloisia..." kääpiö mutisi hiljaa, mutta ei kuitenkaan ruvennut väittämään vastaan. Miekkonen avasi pienen oven, jonka takaa avautuivat alas kellariin johtavat portaat. Valkea parta askelten tahdissa heilahdellen hän johdatti heidät alas kellariin, joka äskeiseen hämäryyteenkin verraten näytti pilkkopimeältä.

Pimeydessä pilkahti kipinä, jonka valossa vilahtivat kääpiön kasvot. Pian syttyikin kunnollinen tuli käppänän pitelemään soihtuun, valaisten pienen kellarihuoneen. Kääpiö käänsi erään hyllyn syrjään ja sen takaa avautui käytävä, jota pitkin hän lähti nyt kahta punatukkaista naista johdattamaan.

Epämiellyttävät ajatukset pyörivät Elainen mielessä ja saivat hänet pitämään veitset tiukasti käsissään, ei nyt sentään tuon kääpiön kaulalla kuitenkaan, sellainen olisi ollut jo naurettavaa. Koko ajan nainen pelkäsi kääpiön katoavan jonnekin tai johdattavan heidät jonnekin aivan muualle kuin Freijan siunaukseen. Käytävä mutkitteli kaiken lisäksi jatkuvasti, niinpä Elain ei osannut edes arvioida, mihin he olivat menossa. Elain ei puhunut mitään, mutta edestään hän saattoi kuulla kääpiön hiljaisen hyräilyn.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: WAARA-AGAR :: FREIJAN SIUNAUS-
Siirry: