PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Pe 08 Elo 2008, 18:27

Miria katsoi toiveikkaana Elainia. Jos toinen suostuisi lähtemään käytäviin kääpiön kanssa, he olisivat luultavasti pian turvassa, mutta jos Elain ei haluaisikaan lähteä tuota reittiä, heidän paluunsa majataloon saattaisi viivästyä aivan liikaa.
Heidän takiaan Freijan Siunauksessa varmasti jo juoruiltiin vaikka mitä ja ainakin oltiin huolissaan. Pahimmassa tapauksessa heidän kannoilleen oli lähetetty etsintäpartio, joka saattaisi aivan hyvin joutua kohtaamisiin äskeisen aasajoukon kanssa. Jos niin kävisi, Miria ei pystyisi enää katsomaankaan Elainin perhettä, saati muita majatalon vieraita. Hän pakkaisi tavaransa ja lähtisi vaikka Odinin temppeleille, kunhan vain ei saisi syyttäviä katseita osakseen.

"Kaipa meidän pitää sitten luottaa sinuun" Miria kuuli Elainin sanat ja tyytyväinen hymy kohosi hänen kasvoilleen.
"Alahan näyttää tietä, mutta ei mitään temppuja, nämä veitset eivät ole pelkkiä koristuksia" nainen jatkoi ja osoitteli vanhaa kääpiötä veitsillään, jotta tämä lähtisi jo opastamaan heitä. Miria vilkaisi kääpiötä, joka mutisi jotakin nykyajan nuorista. Tämä ei selvästikään pitänyt Elainin veitsistä, mutta totteli kuitenkin ja avasi oven, jonka takaa lähtivät portaat alaspäin.

Miria ja Elain seurasivat kääpiötä, joka kulki heidän edellään alas asti. Siellä miekkonen sytytti soihtunsa ja helpotti samalla Mirian oloa. Häntä ei olisi huvittanut kävellä yhtään pidemmälle ilman valoa, eikä hän kyllä olisi nähnyt edes kävellä mihinkään, kellarissa oli niin pimeää ilman soihtua.
Hän katsoi nyt, kuinka kääpiö käveli erään hyllyn luo ja siirsi sen syrjään. Takaa paljastui käytävä, jota pitkin heidän ilmeisesti oli tarkoitus kävellä. Valkoparta ainakin lähti jo edellä käytävään, sanomatta sanaakaan. Miria seurasi tämän jäljissä ja toivoi, että reitti olisi nopea ja mahdollisimman helppokulkuinen.
"Onko tästä kuinka pitkä matka majataloon?" hän kysäisi ja häntä puistatti, kun ääni kaikui kolkossa käytävässä.
"No, eipä tästä nyt niin pitkälti ole, ei mene edes puolta tuntia, vaikka yrittäisi hidastella." kääpiö tokaisi vastaukseksi ja jatkoi matkaa hyräillen samalla vaimeasti.
Sävel oli Mirialle tuttu, eikä hän mahtanut itselleen mitään, vaan alkoi hyräillä kääpiön mukana. Hyräily loi edes pientä eloa tähän ankeaan paikkaan. Olisi ollut tuskaa kävellä aivan hiljaa koko matka.

//Tuli aika tönkköä...//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 10 Elo 2008, 15:59

Elain ehti jo ajatella, että he kulkisivat koko matkan hiljaisuudessa, kun Miria avasikin suunsa.
"Onko tästä kuinka pitkä matka majataloon?" nainen kysyi, saman kysymyksen jota tanssijatarkin oli mielessään pyörittänyt. Hän tosiaankin olisi jo valmis palaamaan majataloon, vasta nyt hänen mieleensä alkoi täysin iskeytyä ajatus siitä, miten suuressa vaarassa he olivat tosiaan olleet aasojen kanssa. Kautta jumalten, hän oli kahden veitsensä kanssa uhitellut koulutetuille sotureille! Onneksi nuo miehet eivät olleet olleet niin hyviä taistelijoita, tai sitten Elainella ja Mirialla oli ollut loistava tuuri.

"No, eipä tästä nyt niin pitkälti ole, ei mene edes puolta tuntia, vaikka yrittäisi hidastella", kääpiö vastasi ja jatkoi hyräilyään. Elain oli helpottunut tuon tiedon kuullessaan, alle puolessa tunnissa käppänä ei voisi johdattaa heitä kovinkaan kauas, jos hän ei veisikään heitä Freijan siunaukseen. Majatalon tytär ei vain voinut mitään epäluuloisuudelleen, kaikesta kääpiön tähän asti osoittamasta ystävällisyydestä huolimatta Elain ei olisi hämmästynyt lainkaan, jos he kohta olisivat löytäneet itsensä väijytyksestä.

Miria yhtyi pian kääpiön hyräilyyn, mutta Elain pysyi vaiti vaikka tunnistikin kappaleen. Hän ei osannut nyt rentoutua tai yrittääkään sitä musiikin avulla, vaikka se jos mikä olisi tätä naista rauhoittanut. Niinpä hän pysyi kireänä kuin viulun kieli, valmiina hyökkäämään kenen tahansa uhkaajan kimppuun ja valmiina pitämään huolen siitä, ettei kääpiö livistäisi ja jättäisi heitä yksin tähän sokkeloon, josta he tuskin osaisivat itse ulos.

"Pari käännöstä vielä", kääpiö pihahti heidän edellään ja sai jännittyneen Elainen melkein hypähtämään paikoillaan, hän ei ollut osannut varautua siihen, että miekkonen avaisi suunsa.
"Toivon tosiaan että olemme oikeassa paikassa", Elain mutisi hiljaa, niin hiljaa että hänen lähellään kävelevällä Miriallakin oli varmasti vaikeuksia saada sanoista selvää. Kääpiön kuultaviksi punahiuksinen ei oikeastaan ollutkaan sanojaan tarkoittanut.

"Tässä", kääpiö sanoi heidän käveltyään vielä hetken. Heidän edessään näytti olevan vain umpikuja, ainakin sen perusteella mitä Elain saattoi nähdä soihdun valossa. Mutta ennen kuin nainen ehti päästää ilmoille kielellään kiertävät vihaiset sanat, kääpiö avasi oven siihen, missä Elain oli luullut olevan vain seinää.
"Olkaa hyvä", kääpiö sanoi virnistäen ja kumarsi kuin paraskin palvelija. Yhä epäluuloisena Elain astui aukosta ja sai huomata olevansa tosiaankin Freijan siunauksen kellarissa.

"En olisi ikinä uskonut, että tässä on ovi", nainen sanoi puoliksi itsekseen huomatessaan seisovansa viinitynnyreiden takana. Hän oli useat kerrat käynyt tässä kellarissa, milloin milläkin asioilla, eikä ollut osannut aavistaakaan tämän kulkureitin olemassaoloa.
"Pääsimme sentään turvallisesti takaisin", Elain sanoi Mirialle hymyillen. Kääpiölle hän ei osannut sanoa mitään, oikeastaan hän tiesi että hänen pitäisi kiittää tuota vanhusta, mutta kuitenkaan hän ei osannut taipua siihen. Niinpä Elain pysyi vielä hiljaa.


//Ei tuo ees ollu tönkköä ^^//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 14 Elo 2008, 15:07

Miria ja kääpiö jatkoivat yhä hyräilyään. He olivat jo kulkeneet varmasti lähes kilometrin verran ja hänestä alkoi jo tuntua siltä, että aika kului turhan hitaasti.
"Pari käännöstä vielä." Kuului kääpiön huikkaus hänen edestään. Sen sanottuaan kääpiö yhtyi taas mukaan hyräilyyn. Takaansa Miria oli kuulevinaan Elainin mutinaa. Ainakin hän erotti sanat "toivon" ja "oikeassa". Hän arveli sen liittyvän siihen, että oliko kääpiö vienyt heidät sinne minne pitikin ja nyökytteli vain päätään lopettamatta hyräilyä.

Pian nuo pari käännöstä olivat takana ja nyt Miria vain odotti, milloin he pysähtyisivät.
"Tässä," kääpiö sanoi pian ja pysähtyi. Edessä ei kyllä näkynyt minkäänlaista ovea, joten Miria alkoi vilkuilla jo ylöspäin nähdäkseen, olisiko siellä kenties jokin luukku, josta heidän olisi tarkoitus kavuta ylös majataloon. Siellä ei kuitenkaan näkynyt mitään, joten hän käänsi katseensa taas eteenpäin ja huomasi nyt hämmästyksekseen edessään oviaukon.
"Olkaa hyvä," kääpiö sanoi astuen sivuun ja kumartaen heille kohteliaasti. Miria astui oviaukon läpi ja huomasi olevansa kellarissa, suurten tynnyrien takana.

"Onko tämä oikea paikka?" hän kysyi Elainilta, joka astui nyt sisään kellariin.
"En olisi ikinä uskonut, että tässä olisi ovi." Elain sanoi ja siitä Miria arveli heidän saapuneen takaisin majataloon, jossa he varmasti joutuisivat pian kohtaamaan vihaiset omistajat.
"Pääsimme sentään turvallisesti takaisin." Elain sanoi ja hymyili Mirialle, joka vastasi hymyyn hymyilemällä iloisena.
"Kiitoksia paljon!" Miria sanoi kääntyen kääpiön puoleen, joka seisoi aukon toisella puolella, eikä selvästikään aikonut jatkaa pidemälle. Kääpiö kumarsi nyt niin syvään, että valkoinen parta hipaisi maata ja kiepsahti sitten ympäri, sulkien oven perässään.

Miria käänsi katseensa Elainiin ja vakavoitui jälleen.
"Mitähän tästäkin nyt seuraa?" hän kysyi huolestuneena. "Mutta pakko sitä on varmaankin lähteä tuonne ylös näyttäytymään, etteivät enää turhaan huolehdi meistä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   La 16 Elo 2008, 19:38

"Onko tämä oikea paikka?" Miria kysyi Elainen astuessa sisään kellariin. Majatalon tytär nyökkäsi vastaukseksi, ihmetellen sitten puoliksi itsekseen salaoven olemassaoloa ja iloiten Mirialle turvallisesta kotiinpaluusta. Tälle pitäisi tosiaankin tehdä jotain, kuka tahansahan voisi tunneleiden kautta tulla heidän kellariinsa ja viedä sieltä mitä ikinä halusi. Kenties jonkin hyllyn voisi siirtää tähän...
"Kiitoksia paljon!" Mirian ääni sai Elainen jättämään mietteensä hieman myöhemmäksi ja hän keskittyi taas tuohon punatukkaiseen neitoon ja valkopartaiseen kääpiöön. Kääpiö kumarsi Mirian sanojen jälkeen ja katosi sitten takaisin käytäviin, suljettuaan salaoven perässään.

"Mitähän tästäkin nyt seuraa?" Miria sitten kysyi huolestuneen kuuloisena. "Mutta pakko sitä on varmaankin lähteä tuonne ylös näyttäytymään, etteivät enää turhaan huolehdi meistä."
"Toivottavasti eivät sentään ole ehtineet laittaa mitään etsintäpartioita liikkeelle", Elain sanoi hieman hymähtäen. Hänestä ei kyllä ollut tuntunut siltä, että he olisivat olleet kovinkaan kauaa poissa, mutta ei se tarkoittanut sitä, etteivät ainakin heidän vanhempansa olisi jo ehtineet huolestua, niin aikuisia kuin he kaksi punapäätä jo olivatkin.

Elain lähti pujottelemaan viinitynnyreiden ohitse, mikä ei ollut aivan se helpoin homma. Kukaan ei ollut kuitenkaan olettanut, että joku yrittäisi siitäkin päästä kulkemaan. Välillä tanssijatar yritti kavuta tynnyreiden päälle, mutta luopui tuumasta kun niiden kannet tuntuivat notkuvan hänen allaan. Ne oli kuitenkin tarkoitettu pitämään viini tynnyrin sisällä, ei päällä seisovat ihmiset tynnyrin ulkopuolella.

Lopulta esterata oli kuitenkin selvitetty. Hieman huokaisten Elain tarttui ylös vievien portaiden kaiteeseen ja lähti kapuamaan. Mutta ylös tukevan oven eteen päästyään hän pysähtyi voihkaisten. Ovi oli tietysti lukossa ja avain oli toisella puolella.
"Kirottua", Elain mutisi ja kiskaisi ovea, turhaan. Ovi oli paksu ja jykevä, vaikka he pitäisivätkin meteliä heitä ei kuultaisi kovinkaan kauas. Oven takana oli kuitenkin keittiö, jossa pitäisi liikkua ihmisiä lähes jatkuvasti. Elain yritti vakuuttaa itselleen, että heidät kyllä kuultaisiin. Ja kyllähän jossain vaiheessa jonkun täytyisi tulla kellariin ja päästää heidät samalla vapauteen.
"Joku, tulkaa päästämään meidät ulos!" Elain yritti huutaa oven läpi. Hän ei kyllä mielellään homehtuisi yhtään kauempaa kuin olisi pakko.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Su 17 Elo 2008, 20:26

"Toivottavasti eivät sentään ole ehtineet laittaa mitään etsintäpartioita liikkeelle" Elain sanoi ja Miria nyökkäsi. Aivan samaa hän toivoi itsekin. Ei olisi mukavaa mennä muiden silmien eteen, jos kaikki tietäisivät, että heidän takiaan ulkona olisi joukko etsijöitä, turhaan ja suunnattomassa vaarassa kuolla. Miria päätti ajatella jotain muuta, kuten sitä, kuinka he pääsisivät ovelle. Edessä oli hyvin epämieluisan näköinen reitti viinitynnyreiden lomassa. Toisaalta, hän ei ollut ihan varma, halusiko mennä majataloon kohtaamaan nuhteet ja haukut, joita varmasti saisi osakseen, ellei tapahtuisi jotakin ihmettä, ettei kukaan ollut edes huomannut heidän poissaoloaan. Se oli hänen mielestään kuitenkin niin epätodennäköistä, että hän melkein naurahti itselleen ja omalle toiveajattelulleen.

Elain lähti jo pujottelemaan tynnyreiden lomassa. Miria lähti hänen jäljissään ja huomasi, ettei tehtävä todellakaan ollut mukavin mahdollinen. Sai litistää vatsaa ja varoa, ettei jäänyt jumiin tynnyreiden väliin. Tynnyreitä ei voinut edes siirtää pois tieltä, sillä ne olivat liian painavia, olihan niissä vielä viiniä. Osa tynnyreistä oli sen kokoisia, että niitä hän ei varmasti jaksaisi siirtää edes tyhjänäkään.

Miria huokaisi helpotuksesta, kun he viimein pääsivät tynnreistä eroon ja saivat rauhassa lähteä kapuamaan portaita pitkin ulos kellarista. Elain kulki hänen edellään ja Miria kuuli tämän voihkaisevan oven luo päästyään. Miria huomasi tämän kiskovan ovea ja tajusi, että he olivat nyt lukkojen takana.
"Joku, tulkaa päästämään meidät ulos!" Elain huudahti ja Miria istahti portaalle huokaisten. Nyt sai sitten tietysti odottaa tuntitolkulla, ennen kuin he pääsisivät eroon kellarin viileydestä.
”Kai joku pian tulee.” Miria sanoi, ehkä enemmän itselleen kuin Elainille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   Ma 18 Elo 2008, 16:08

Vihreät vaatteet hoikan haltiavartensa peittona Emerwen avasi majatalon oven. Hiukan epävarmana paikan aukinaisuudesta ja eläinystävällisyydestä hän asteli sisään saappaat kopahdellen hiljaa puulattiaa vasten ja säestäen Yeldan pehmeää tassujen tumpsahtelua. Emerwenin katse lipui halki salin, etsi vaarat, pakotiet, silmäili paikallaolijat ja erotteli heistä vaarallisen oloiset. Haltianainen piti hupun päässään ja asettui syrjäiseen nurkkaan, jonka pimeydessä toivoi saavansa olla rauhassa ilman häiriöitä. Laskettuaan rahansa Emerwen totesi niiden riittävän siihen, mitä oli tullut kaupunkiin etsimään, toiseen tikariin, ja lisäksi myös yösijahan ja kunnon ateriaan. Ajatus paikan miellyttävästä tunnelmasta käväisi Emerwenin mielessä, mutta se katosi tytön kuultua tukahtuneita huutoja kaikkien keittiöstä kaikuvien kolinoiden alta. Suden lähes yliluonnollisen tarkat aistit ovat jääneet Emerwenille hänen animaagihahmostaan, aivan kuten kyky sulautua varjoihin ja erikoinen hampaistokin. Nyt susi Emerwenissä käski hänen tutkia asiaa. Vihreät silmät välähtäen hupun varjossa Emerwen nousi ja hiippaili kohti keittiötä. Yelda pysähtyi Emerwenin merkistä ja jäi närkästyneesti pöydän alle istumaan.

Haltia pysytteli melko hämärän keittiön varjoissa. Vuosia hiotut samoojan taidot auttoivat häntä, ja kun Emerwen paikallisti kolinan pienelle ovelle, ei hänen luontainen uteliaisuutensa tukahtunut. Tyttö hiipi hiljaa kuin varjo aivan oven viereen. Toinen käsi puristettuna tikarinsa kahvalle Emerwen käänsi avainta lukossa ja ovi avautui hiljaa loksahtaen.

//Toivottavasti tähän sai vielä tulla.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 21 Elo 2008, 17:55

Niinpä tietysti, keittiössä oli niin kova hyörinä päällä tai kaikki olivat kadonneet muualle majataloon, ettei kukaan kuulunut paksun oven läpi vaimeana kantautuvaa huutoa.
”Kai joku pian tulee”, Miria sanoi ja Elain nyökkäsi hieman, vaikkei toisaalta tiennytkään näkikö toinen sitä melko hämärässä kellarissa.
"Kyllä he pian ruokatarpeita tulevat hakemaan", tanssijatar totesi, hänkin enemmän itselleen kuin Mirialle. Eipä tässä kai auttaisi muuta kuin odottaa.

Ovi avautui kuitenkin lähes samassa ja Elain väläytti jo kasvoilleen hymyn ja oli valmiina tervehtimään jotakuta sisaristaan tai kenties äitiään. Yllättäen oven takana oli kuitenkin tuntematon nainen, oletettavasti majatalossa sotaa paossa kuten kaikki muutkin paikalla olijat, olihan Freijan siunauksesta tehty vaanien turvapaikka sodan ajaksi.
"Kiitos paljon, emme olisikaan halunneet olla tuolla lukkojen takana kovin kauaa", majatalon tytär kiitti hymyillen. Samassa ilme kuitenkin hieman synkkeni, kun hän näki edessään seisovan haltianeidon takaa lähestyvän äitinsä.

"Elain, missä sinä oikein olet seikkaillut, ehdimme jo huolestua ja Mirian äiti varsinkin ehti jo pelätä teille tapahtuneen vaikka mitä. Kipitähän nyt tiskaamaan siitä, hommat eivät katoa jollei niitä kukaan tee", Erie puhui tyttärelleen tiukkaan sävyyn ja sai Elainen hieman huokaamaan. Äiti ei tuntunut vieläkään täysin pitävän häntä aikuisena vaan vahti minkä kerkesi. Elainen onneksi Eriellä näytti kuitenkin olevan muitakin kiireitä eikä hän jäänyt saarnaamaan sen pidemmäksi aikaa. Majatalon emännän elämä ei todellakaan ollut helppoa, varsinkaan jos talo oli ääriään myöten täynnä ihmisiä.

"Kaipa tässä pitää tarttua hommiin", Elain totesi hieman alistuneen kuuloisena, nyt olisi jälleen edessä paluu arkeen äskeisen retkeilyn jälkeen.
"Saadaanpahan syödä päivällinen puhtaista astioista", nainen lisäsi hieman hymähtäen ja asteli sitten odottavan tiskivuoren luo, tarttuen rivakasti työhönsä kuten koko ikänsä näitä hommia tehnyt ainakin.

Vaikka hänen ja Mirian retki olikin saanut pelottavia piirteitä heidän kohdatessaan aasasoturit, oli Elain loppujen lopuksi kuitenkin iloinen siitä, että se oli tullut tehtyä. Hän toivoi saaneensa itselleen uuden ystävän ja ainakin seikkailu oli ollut vaihtelua, kenties kevytmielistä vaihtelua mutta onneksi juttu oli päätynyt onnellisesti. Nyt Elain aikoi pysytellä tiukasti majatalossa eikä lähteä toikkaroimaan ulos sodan jalkoihin. Ei ainakaan ihan heti.


// Jätän nyt tämän pelin kuten olin Sibbyn kanssa sopinut, kiitokset kovasti seurasta ^___^
Black Sabbath, yleensä on parempi kysyä lupaa ennen kuin tulee mukaan peliin (: Varsinkin jos se on pitkällä, joskus pelaajien suunnitelmat voivat sotkeutua pahastikin //
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   To 28 Elo 2008, 16:32

Miria ja Elain kyyhöttivät yhä kellarin lukitun oven takana. Miriasta alkoi jo tuntua, että kukaan ei sittenkään tulisi päästämään heitä ulos, mutta pian, kaikeksi onneksi ovi kuitenkin aukeni.
Nainen yllättyi ja iloinen hymy levisi hänen kasvoilleen. He pääsivät viimeinkin turvaan! Miria vilkaisi vielä kerran kellaria, kuin saadakseen muistikuvan millaisessa paikassa oli joutunut olemaan lukittuna. Hän vilkaisi sitten Elainia, joka kiitteli oven avaajaa, haltianaista, jota Miria ei muistanut nähneensä majatalossa ennen heidän seikkailemaan lähtöään.
Miria huomasi kuitenkin, kuinka toisen punatukkaisen naisen ilme synkkeni tämän katsoessa kauemmas ovelta. Miria otti pari askelta lähemmäs, jotta hänkin näkisi, mitä toinen noin katsoi, kun he juuri olivat päässeet eroon lukkojen takana olemisesta.

Keittiössä heitä lähestyi nainen, joka oli luultavasti Elainin äiti. Se selitti kaiken.
"Elain, missä sinä oikein olet seikkaillut, ehdimme jo huolestua ja Mirian äiti varsinkin ehti jo pelätä teille tapahtuneen vaikka mitä. Kipitähän nyt tiskaamaan siitä, hommat eivät katoa jollei niitä kukaan tee," nainen alkoi heti puhua Elainille toruen ja mainitsi samalla Miriankin äidin olleen huolissaan. Sanat saivat hänet tuntemaan pistoksen omassatunnossaan, olihan se ollut äidille varmasti kamalaa, kun toinen lapsi oli jo haavoittunut ja toinen juoksenteli pitkin katuja.

"Kaipa tässä pitää tarttua hommiin" Elain sanoi äitinsä lähdettyä jo kiireesti taas töihin. Miria nyökkäsi ja vilkaisi naista, joka oli päästänyt heidät ulos.
”Kiitos paljon sinulle.” hän sanoi ja hymyili.
"Saadaanpahan syödä päivällinen puhtaista astioista" kuului Elain sanovan astellessaan pois, kohti tiskikasaa, joka oli pestävä.

Miria huokaisi ja lähti kävelemään poispäin keittiöstä. Hänen täytyisi nyt mennä äidin luo, kuulemaan tämän sättimiset ja sitten onnen huokaukset siitä, että hän oli yhä elossa.

//Minäkin aion tämän pelin lopettaa, mutta Mirialle ei ole vielä mitään tiedossa, niin voin kyllä aloittaa uuden pelin, jos vaan käy.//
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Huolia ja murheita, vapauden kaipuuta.
Takaisin alkuun 
Sivu 3 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: WAARA-AGAR :: FREIJAN SIUNAUS-
Siirry: