PääsivuGalleriaFAQHakuRekisteröidyKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Sudentaival

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Sudentaival   Ti 27 Toukokuu 2008, 20:07

>Arya~<

Kivikylässä oli hiljaista.
Syksyn tuoma kylmyys koetteli jo öisin tuntuvasti. Vaikka pakkanen ei vielä purrut kuten talvisaikaan, hengitys nousi nyt jo huuruna ilmaan, vaikka aamu jo sarasteli kaukana horisontissa. Muutamat säteet jo valaisivat ylimpiä puiden latvoja ja vuorenrinteitä, mutta ne eivät vielä riittäneet viemään kylmyyttä pois kellastuneista lehdistä ja huurtuneesta maasta.
Eteenpäin kulki muuan nelijalkainen eläin, joka oli tottunut vaeltamiseen. Kun kaukaa katsoi tuon etenemistä, saattoi joku luulevan tämän olevan karhu tai jopa hevonen, niin suuri se oli. Jolkotteleva ravi kuitenkin kiristivät tätä mielikuvaa. Letkeä liikehdintä sopisi parhaiten koiraeläimelle - kuten sudelle.

Susi kyseessä olikin. Sen kaltaiset silmät tutkivat ympäristöä, kieli roikkui leukojen välistä ja pystyt korvat poimivat ääniä ilmasta. Eläimen liikkuminen oli vaivatonta ja joustavaa. Jo aamuyön tunteina oli eläin lähtenyt liikkeelle, vaikka pimeys oli kahlinnut ja kylmyys, sekä nälkä koetelleet. Sudella oli kuitenkin jotain suunnitelmia, vaikka olikin hyvin vaikea arvata, minkälaisia. Suden ajatukset olivat kuin maailmankaukkeus, ikuinen mysteeri.

Mutta suurikokoinen susi ei liikkunut yksin. Sen selässä, pienessä kippurassa, ratsasti pienikokoinen henkilö. Sormet rutistivat turkkia tiukasti, kuin tyttö putoaisi kuolemaan, mikäli ote sattuisi kirpoamaan. Syy tiukkaan pitelyyn kuitenkin oli se, että lapsi nukkui. Silmät olivat rauhallisesti ummessa, rintakehä kohoili hiljaiseen tahtiin. Ruumis oli painunut niin lähellä suden pehmeää turkkia ja lämmintä selkää kuin vain ikinä pystyi. Pienesti yttö tuhisikin unissaan. Suden liikkeen aiheuttama keinunta toi tytölle turvallisuuden tunteen, kutsumuksen unimaille, eikä nälkäinen matkalainen olisi muutenkaan enään kyennyt pitämään silmiä auki. Susi tiesi sen ja kantoi ystäväänsä turvallisesti kuin pientä lintua.

Vaeltajat seisahtuivat kivisten jäänteiden luokse. Kookas susiuros kohotti päänsä, katseli näitä raunioita vaiteliaana. Seutu oli sille täysin tuntematonta, mutta joka puolella leijaili ihmisten tuoksu.
Kaupungin keskusta oli lähellä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Ke 28 Toukokuu 2008, 16:17

//Täältä tulen Akunnani kanssa ^___^//

Vollan kivikylä oli tyhjä, kuten aina. Suuret rauniot kohosivat tummina yksinäisyyttään suurkaupungin takaosissa. Kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta ulisten raunioiden aukoissa. Sitä se syksy oli Valhallassa. Vollan kylään ei ollut kuitenkaan pudonnut lehtiä, kuten muualle oli näin käynyt. Tämä johtui siitä, että kaiki kaunis oli poissa tästä hylätystä ja tuhotusta kylästä. Täällä oli aivan sama tunnelma kuin nykyään kaupungissa. Yksinäinen, kylmä ja kova. Sota tuntui koskettavan joka kolkkaa Payonissa. Vaikkakin se näkyi aina ja ikuisesti näiden raunioiden sisällä.

Akunna käveli katse uteliaana raunioita halkoen pitkin kylän kivisiä katuja. Hän taputti vähän väliä pulleaa vatsaansa, peläten tämän syntyvän minä hetkenä hyvänsä. Hän ei koskaan ollut kuullutkaan mistään lasketuista ajoista. Mutta tänne hän oli tullut vain maisemia katselemaan. Vastoin luonnettaan mutta kuitenkin.

Uusi kun Payonissa myönnettävästi oli, hän halusi käydä kaupungin joka kolkan läpi. Vaikkakin se oli turhauttavaa tämän sodan keskellä. Mutta nyt hän oli löytänyt paikan jossa hän saisi olla rauhassa. Kuuluisa Vollan kivikylä. Kauniskin tämä paikka oli. Mutta täynnä surullisia muistoja ja tuskaa. Se häiritsi tämän kauniin naisen mielialaa. Oli raskasta katsella tuhoutuneen kylän raunioita. Tämäkin kylä olisi voitu pelastaa. Mutta kukaan ei ollut ollut siellä sitä pelastamassa. Kukaan ei ollut piitannut. Ja tämä kosketti häntä sydämestä.

Mutta pian hän näki lapsen, lapsen suurehkon suden selässä. Susi tallusteli itsekseen katsellen raunioita siellä. Akunnan kulmakarvat kohosivat kysyvästi kohti hiusrajaa ja hän meinasi naurahtaa ääneen. Mutta jätti tämän tekemättä. Jostain syystä, vaikka ei tiennyt mistä. Jos tuo lapsi olisi ollut poika, hän varmaankin olisi jo tätä nälvimässä. Mutta tuon onneksi e ollut. Hän vain tuijotti. Näytti kuin lapsi nukkuisi näin takaakatsottuna. Hupaisaa.

"Oletko eksynyt?"
Akunna kuitenkin kajautti tytölle. Hieman omasta tahdostaan, hieman pelkän luonteensa myöntä. Mutta hymy oli levinnyt hänen kasvoilleen. Valitettavasti.

//Pitää lähtee kauppaan, jäi lyhyeks .<//
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Ke 28 Toukokuu 2008, 16:37

Tämä suurehkoksi tuomittu susi, jonka säkäkorkeus oli peräti 150 centtiä kuten hevosella, nuuhkaisi ilmaa tottuneesti kirsullaan. Korvat liikkuivat alituiseen keskittyneen oloisina, mutta alkuun ei nelijalkainen havainnut vihollisia lähipiirissä. Tyttölapsen rauhallinen tuhina selässä sai suden vilkaisemaan toveriaan, mutta enempää ei jättimäinen koiraeläin suojattiaan häirinnyt. Sen sijaan lähti taas liikkeelle, kulkien hiljaisesti kuin aave täällä kivisten raunioiden keskellä. Anturoiden pohjat painuivat maaperään, jättäen valtavat tassunjäljet muistoksi. Tuuli hytisytti valkoruskeaa karvapeitettä, jolloin selässä uinuva intiaani käpertyi entistä tiiviimmin susitoverinsa karvapeitettä vasten.

Ukwtakun loikkasi pehmeästi erään kivenlohkareen päälle. Lisäkorkeutta susi ei juurikaan tarvinnut nähdäkseen ympärilleen, mutta ehkä jonkinlainen voima hohkasi tunteesta, kun saattoi seisoa korkeammalla kuin mahdolliset viholliset. Keltaiset silmät tarkkailivat aluetta äärimäisen varautuneina. Eivätkä suotta; kun tuuli leimahti seuraavan kerran suden ympärillä, haistoi tämä ilmassa vieraan hajun. Hajun, joka oli suden mielestä yksi vastenmielisin, johtuen vuosisatoja vanhoista vaistoista. Vaikka Ukwtakunissa ei ollut enään jälkeäkään ihmissuden rippeistä, eikä kukaan voinut tunnistaa, ettei hän olisi ollut aina normaali susihukka, ei tämä voinut olla erottamassa vamppyyrin tuoksua ilmassa. Tarujen mukaan ihmissudet olivat olleet vihollisia verenimijöiden kanssa vuosisatojen ajan. Niin tai näin, myöskin näissä olennoissa leijuva alituinen verentuoksu sai keltasilmäisen suden pörhistämään niskakarvojaan ja päästämään kurkustaan matalan murinan. Tämä ääni oli syy, mikä herätti tytön.

Lupita kohotti uneliaana päätään, siniset silmät vielä väsyneinä ja hämillään. Mustat hiukset osoittivat joka suuntaan ja suu aukesi hetkeksi haukotukseen. Sittemmin Lupita katsoikin alas ystävänsä kasvoihin. Susi oli nostanut irveen kuonolleen, tuijotti epäluuloisuus katseessa leimuten eteenpäin. Intiaani yritti tiirailla kovasti samaan suuntaan, muttei nähnyt mitään, mikä olisi erilaista. Pelkkiä kiviä. ...niin tosiaan, tyttö ei edes tiennyt, missä he olivat.
"Ukwtakun?" tyttö kysyikin herkällä äänellään hämmentyneesti. Lupitan ei kuitenkaan tarvinnut kauaa mietiskellä syypäätä suden käytökseen, sillä näköpiiriin astui juuri silloin henkilö, joka antoi äänensäkin kajahtaa kuuluviin.

Lupita käänsi katseensa säikähtäen äänen suuntaan. Siellä seisoi nainen, täysin vieras sellainen. Nainen oli kaunis Lupitan mielestä, mutta tämän vatsan pyöreys hieman hämmensi tyttöä. Hetken pohdittuaan pään sisässä intiaani totesi, että kenties naisella oli vauva vatsassa. Ajatus karkasi päänsisästä kuitenkin nopeasti, koska Ukwtakunin irveellä oleva kasvo sai tytön ajattelemaan, onko naisessa jotain vaarallista.
Lupita katsoi sutta, sitten naista. Hän ei tiennyt, mitä vastata. Eiväthän he olleet eksyneet. Eiväthän? Kyllähän Ukwtakunin piti tietää, minne he kulkivat. Sinisissä silmissä erottui pieni hätä, kun tytön sormet puristivat tiukasti suden karvapeitettä. Sekä hnen hiuksissaan ja suden turkiessa koristelevat haukansulat lehahtelivat tuulessa.
Lupita katsoi taas naiseen, joka näytti odottavan vastausta. Siispä tarmokkaasti tyttö pudisti päätään puolelta toiselle, jotta toinen varmasti näki sen. Ei, eivät he olleet eksyneet.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   To 29 Toukokuu 2008, 14:03

Lopultakin tämä tummahiuksinen pieni tyttö kohotti päätään. Tämä ei nukkunut enään. Kulmakarvat kohosivat pakostikin Akunnan kasvoilla. Hänestä tuntui, ettei hän ymmärtänyt aivan kaikkea tästä parivaljakosta. Pieni lapsi, joka tuntui keskustelevan telepaattisesti tämän jättikokoisen suden kanssa. Suden säkä oli vain noin pkaksikymmentä senttiä Akunnan nenän alapuolella. Tästä tämä nainen jo päätteli että suden täytyi olla jotenkin maaginen tai vastaavaa.

Akunna ei kuitenkaan halunnut pelästyttää lasta. Hän työnsi selässään riippuvan seipään niin, ettei se näkynyt kuin sivulta katsottaessa. Nainen otti hieman epäröivän askeleen kohti sutta, askeltaen hieman liiankin varoen. Hän pelkäsi että tuo susi pitäisi häntä vihollisenaan ja hyökkäisi. Siinä tapauksessa Akunnakin käyttäisi omaa asettaan. Vaikka ei tahtonut kun lapsi oli selässä. Lapsi voisi vielä satuttaa itsensä.

Akunna kuitenkin pudisteli päätään ja otti rohkeampia askeleita tätä parivaljakkoa kohti. Ei pikkulapsi tulisi tekemään hänelle mitään. Ainakaan toivottavasti. Eikä varmaan susikaan ellei hän sitten päättäisi hyökätä. Mutta nainen ei ollut hyökkäysaikeissa. Hän halusi pysyä rauhassa.
Jos tytöstä puhkeutuisi joku hullu taistelija - ei tämä varmaankaan sotisi raskaana olevaa killatonta vastaan. Payon ei ollut hänen kaupunkinsa, ja senkin saattoi jo päältäpäin nähdä.

Lupitan pudistaessa päätään vastaukseksi hänelle, Akunna hymyili pienesti. Hänestä tunmtui, että susi oli tämän lapsen kompassi eikä toisin päin. Mutta, no, olihan lapsi varmaan täällä asunut kauemmin kuin hän. Ja tunsi paikat - toisin kuin hän. Tai ainakin tämä susi varmaan tunsi paikat. Toivottavasti oikeastaan.

Pian Akunna olikin aivan suden suuren ruhon lähellä. Hän otti hitaita, hieman epävarmoja askeleita ja kääntyi katsomaan tätä tummatukkaista pientä lasta. He tun tuntuivat olevan lähes samanlaisia. Sielustaan eksyneitä.
Akunna pakotti hymyn huulilleen ja yritti näyttää vaarattomalta.

"Älä pelkää. En tahdo pahaa sinulle."
Akunna yritti vakuuttaa, vaikka ei kuulostanut ollenkaan vakuuttuneelta tämän sanoessaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Pe 30 Toukokuu 2008, 20:57

Ukwtakun tuijotti keltaisilla silmillään piinaavasti vierasta hahmoa. Kuono oli petollisella irvistyksellä ja voimakkaat lihakset jämähtäneet hyökkäysvalmiuteen. Mutta valkoruskea ei kyllä hyökkäisi ilman kunnollista syytä. Suurikokoinen susi oli luonnoltaan järkevä, osasi ajatella kuin ihminen, vaikka jo vuosia oli elänyt koiraeläimen ruumiiseen vangittuna. Enään hän ei edes muistanutkaan menneitä aikoja, paitsi unessaan joitakin niistä lävitse kävi.
Lupita sen sijaan ei tiennyt, mitä ajatella. Toisaalta se tunsi pienen epäluulon, jota rakas suojelija välitti tuota vierasta henkilöä kohtaan. Toisaalta intiaanityttö taas tunsi, että kaikki saattoi olla hyvin. Pyöreät, siniset silmät katselivatkin lähestyvää hahmoa hämillään.
Mitä pitäisi sanoa? Miten pitäisi reagoida?

Lupita meinasi jo nousta alas suden selästä, voidakseen tutkaille vierasta hahmoa paremmin. Kuitenkin pelko ja epävarmuus pitivät niin lujasti otteensa intiaanista, ettei ruumis tähän kyennyt. Sormien ote karvapeitteestä kyllä hieman hellitti, mutta kasvojen ilme kertoi, ettei tilanne miellyttänyt tyttöä henkisesti.

"Mistä sitä tietää", tyttö töksäytti vieraan sanomisiin. Mustat, sekaisat hiukset liitelivät hieman tuulen otteessa. Tällöin Ukwtakun kohotti hieman päätään ylväämmin, antaen irvistyksen kuonollaan hellitä. Siltikin koiraeläimen ilme kuvasti täydellisesti suden ajatuksia. Se ei luottanut toiseen. Se tiesi toisen olevan aseistettu (senkin takia, että naisen seistessä niin lähellä saattoi kookas eläin nähdä hänen selkänsä taakse), eikä luottanut täysin tähän, kuten ei kehenkään tuntemattomaan. Nostessaan päänsä ylväästi ylös, oli susi itseasiassa kookkaampi kun itse suurivatsainen naishenkilö. Korvat luimussa keltasilmäinen tuijottikin tätä henkilöä, Lupitan varovaisesti sivellessä sormillaan eläimen paksua karvapeitettä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Su 01 Kesä 2008, 14:17

Susi, eikä myöskään tämä nainen tuntunut edelleenkään luottavan häneen. Akunna ei oikeastaan keksinyt syytä, miksi heidän pitäisi häntä pelätä. Mutta, no, kyllä häntäkin jokainen epäilyttävä vastaantulija hieman ärsytti. Olihan tämäkin nainen vain tullut tarjoamaan apua tuikituntemattomalle tytölle joka ei sutensa seurassa tuntenut suojelusta tai apua tarvitsevan. Ehkä olisi parasta, että hän lähtisi.

Mutta Akunna oli löytävinään Lupitan kasvoilta halua tulla alas. Mutta jokin pidätteli häntä. Akunna itse pysyi yhä rauhallisena, äkkiliikkeet voisivat ärsyttää tuota sutta. Mutta ainakin tämän tytön ote näytti hieman jopa hellittävän otuksen turkista. Oli naisen jotain vaikutusta täytynyt tehdä. Lempeä hymy otti jälleen vallan naisen kasvoilla. Jostain syystä hänen luonteensa oli mennyt pois kokonaan niinä aikoina. Hän oli hukannut kaiken rohkeutensa raksuatensa myötä.

Mutta löytyi tytöltä vielä vähän rohkeutta. Akunna hieman huvittui tytön töksäytyksestä. Hän ei tosiaan aivan ollut tuota odottanut, ehkä jotain hieman... Ei hän osannut sanoa. Lapsimaisempaa? No, ainakin Lupita osaisi suojella itseäään tämän perusteella.
Akunna otti pienen, haparoivan askeleen taakse suden nostaessa päätään. Nyt tämä otus oli häntä selvästi korkeampi, ja pelottavampi. Ja melkein sataprosenttisen varmasti huomannut naisen aseen tämän selässä. Akunna otti vielä pari sakelta taakse. Hän ei halunnut ottaa riskejä tuon suden kanssa, vaikka ei pelkoa oikeastaan myönnettävästi nyt tuntenut. Mutta jokin tuossa sudessa oli outoa.

Valkeat, teärvät hampaat välähtivät pakostikin Akunnan suussa. Hän ei omalle vampyyrinluonnolleen vain voinut mitään. Vaikka sitä vastaan kovin paljon yritti taistella. Mutta hän ei halunnut sutta kimppuunsa. Vaikka voisi sen helposti hampaillaan tai seipäällään maahan kammeta. Mutta silloin tyttö olisi varmaankin yksin.

"Luuletko, että omaa lasta odottava nainen tekisi toiselle lapselle sodan keskellä pahaa?"
Akunna kysyi pitäen äänensä vakaana, tosin hädin tuskin. Mutta tämä oli ainoa tapa, millä hän voisi tämän tytön vakuuttaa aikeistaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Ti 03 Kesä 2008, 20:37

Ukwtakun antoi päänsä kääntyä niin, että saattoi keltaisilla silmillään katsoa Lupitaan. Tytön kasvot olivat epävarmat. Naisen ääni oli lämmin ja pehmeä, mutta suden epäluuloisuus toista kohtaan kertoi intiaanitytölle enemmän kuin tuhat sanaa. Suteen Lupita luotti enemmän kuin yhteenkään lupaukseen tai henkilöön, äänensävyyn tai silmien katseeseen. Sinisilmäinen tiesi Ukwtakunin olevan hänelle uskollinen ja lojaali. Susi ei koskaan pettäisi tytön luottamusta. Siksi intiaani laskikin katseensa suden kasvoihin, koiraeläimen tuijottaessa aivan hiljaa. Susi olisi voinut lausua sanansa telepaattisesti tytön päähän, mutta sanoja ei tarvinnu. Pelkkä katse riitti kuvaamaan näille kahdelle toistensa ajatuksia.
Intiaanityttö kohotti katseensa naiseen, joka näytti peruuttavan. Naisen epävarmuus sai suden laskemaan päätään ja painamaan korviaan luimuun. Epävarmuus löyhkäsi ilmassa pahemmin kuin mätääntyneen kalan lemupilvi, eivätkä sudet tunnetusti siitä tunnetilasta välittäneet.

"Valehtelu on helppoa", Lupita töksäytti naiselle ottaessaan parempaa tuntumaa Ukwtakunin karvapeitteestä. Susi nimittäin otti yhden askeleen eteenpäin, keltaisella katseellaan samalla tiiviisti vierasta katsoen. Hieman rauhoittunut eläin kuitenkin oli. Ei se kimppuun kävisi, ellei nainen sattuisi tekemään jonkinlaista uhkaavaa liikettä.
Intiaanitytön mustat letit tanssahtivat tuulessa, kun tämä mietiskeli päänsä sisässä. Siltikään tyttö ei luottanut vieraaseen, jotta tulisi alas. Sen sijaan tämä avasi huuliaan, hetken kuitenkin pysyen vaiti, ennenkuin kysyi;
"Missä me olemme?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Su 08 Kesä 2008, 11:24

//Anteeksi kesto ;____;//

Lupita ei tuntunut vieläkään luottavan häneen. Vaikka Akunna mitä teki. Ja tuo jättimäinen susikin tuntui epäilevän häntä. Sutta vastaan tuo nainen ei alkaisi taistelemaan tapahtuisi mitä tahansa. Se nyt oli selvää. Mutta hän ei kyllä keksinyt montaakaan syytä vieläkään miksi noiden pitäisi häntä pelätä. Paitsi ehkä tuo seiväs naisen takana tai vampyyrin hampaat joita hän ei tosin ollut vielä tuolla kaksikolle näyttänyt. Toki hän varmaan itsekin alkaisi epäillä jos joku täysin tuntematon tulisi puhelemaan omiaan vaikka näki selvästi ettei toinen apua tarvinnut.

"En kiistä sitä, etteikö valehtelu olisi helppoa mutta luuletko tosiaan että raskaana oleva nainen kävisi tuon kokoisen kaksikon kimppuun?"
Akunna sanoi takaisin, rauhallisella äänellä toki. Mutta hän jatkoi hiljaista perääntymistään, hieman varoen askeliaan. Pian hän kuitenkin varmaan olisi naamallaan tässä maan pinnalla, jos ei varoisi askeliaan. Rauniot saattaisivat käydä pirullisiksi kävelypaikoiksi. Vaikka kävikin siellä vasta ensi kertaa.

Ukwtakun otti askeleen eteenpäin. Ja samalla Akunna otti harhailevan askeleen taakse. Mutta susi ei hyökännyt. Onneksi. Se olisi nimittäin hänelle melkein taattu loppu. Nainen vain hymyili kuullessaan Lupitan kysymyksen. Tyttö oli ainakin melkein yhtä pihalla kuin hän näistä raunioista. Mutta tuo hymykin oli hieman varuillaan oleva. Hän ei tahtonut tehdä mitään, jota tulisi luultavimmin myöhemmin katumaan. Mikä vain liike nyt voisi jäädä hänen viimeisekseen.

"Olemme Vollan kivikylässä. Hylätyn, tuhotun kaupungin raunioilla."
Akunna lopulta vastasi, puristaen toisella kädellään seivästä selkänsä takana. Näin hän olisi valmis iskemään sillä jos tälle tulisi tarvetta. Toivottavasti tuo susi ei vain huomaisi tätä varuillaan oloa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Su 08 Kesä 2008, 20:43

Lupita kurtisti kulmiaan. Hetken ajan tyttö näyttikin kovin tomeralta ja päättäväiseltä, tuijottaessaan tiiviisti sinisillä silmillään vierasta naista kohden. Ehkei toinen hyökkäisi.. vielä. Mutta entä hetken päästä? Kun Lupita ajautuisi tarpeeksi kauas suojelijastaan? Harhaileva katse kävi suden höristetyissä korvissa ja varuillaan olevissa silmissä. Sitten intiaanityttö palautti mielenkiintonsa takaisin naiseen, joka oli jo perääntynyt kauemmas.
Aluksi Lupita ei vastannut mitään. Se vilkaisi varovasti naisen suuntaan ja mietiskeli päänsä sisässä. Tyttö ei ollut nähnyt asetta naisen selässä, vaikka Ukwtakun olikin sen havainnut suuren kokonsa avulla. Intiaanitytön sormet hellittivät paksusta turkista ja rauhallisesti tyttö silitti koiraeläintä, jonka toinen korva kääntyi hieman taaksepäin.
"Hän on kiltti, Ukwtakun", tyttö lausui hennolla äänellään ja vilkaisi syrjäsilmällään vieraaseen. Susi tuijotti sivusilmällään selässään istuvaan ystäväänsä, hieman sen näköisenä, kuin ei itse tietäisi mitä uskoa.

Lupita hengähti pitkään. Varovaisesti tuo heilautti oikeankin jalkansa suden vasemmalle kyljelle, liusuen varovasti koiraeläimen selästä jaloilleen. Seisoi ryhdikkäästi toverinsa rinnalla, jonka pää oli laskeutunut tytön kyljen tasolle. Sinisissä silmissä paloi sisukas ja itsevarma ilme.
"Onko kaupunki kaukana?" Lupita kysyi tiukasti. Se ei vieläkään tiennyt vieraan nimeä, mutta ei kysellytkään sitä. Ensinnäkään tyttö ei edes tiennyt, mitä käytöstavat olivat. Hänhän oli susilapsi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Ti 10 Kesä 2008, 20:07

Molemmat heistä - niin tuo susityttö kuin myös Akunna pähkäilivät samaa asiaa. Hyökkäisikö tionen? Mutta tämäkin ajatus meinasi kääntyä siihen, että susi ei hyökkäisi jos tuo vampyyri ei hyökkäisi. Pattitilanne, ainakin melkein. Mutta ainoa ongelma oli, ettei kumpikaan osapuoli uskaltanut tehdä mitään joka voisi koitua jomman kumman tuhoksi. Vaikka myönnettävästi tuo seivääseen varustautunut uskoi pärjäävänsä tytölle. Mutta sudesta ei ollut ollenkaan varma.

Lupitan seuraava ilmaus sai Akunnan huokaisemaan. Mutta ei niin, että tyttö kuulisi. Tämä ei jäisi pattitilanteeseen, tyttö uskoi ettei hän haluaisi pahaa. Ja intiaani olikin kyllä oikeassa - mitä latsa odottavalla naisella olisi nuorta tyttöä vastaan? Ei ehkä mitään, vaikka tuohonkin kysymykseen vastalauseita löytyisi. Mutta ei montaa, joka sentään oli hyvä.

Seuraava tomera kysymys. Kuinkahan monta näitäkin vielä sen illan aikana tulisi? Varmaankin aika monta ennen kuin he ehtisivät erkaantua. Ainakin tytöllä riittiitsevarmuutta. Ja sillä selvisi elämässä eteenpäin, eli se oli tosiaan hyvä asia. Noin pienelle tytölle vaikka tällä olikin vahva susi turvanaan. Mutta ei susikaan joka estettä viosi tieltään murtaa.
"Ei kovinkaan kaukana. Kävellen ehkä tunnin verran jos keskustaan pyrit. Laidalle noin kaksikymmentä minuuttia."

Akunna sanoi ja hymyili leveästi. Osaamatta itse sanoa oliko se aito hymy.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   To 19 Kesä 2008, 00:20

Lupita tiirasi tätä naista oikein tarkkaavaisesti, kuin muka voisi katseellaan porata reiän tuon vieraan otsaan. Näin ollen voisi penkoa toisen ajatuksia aivan vapaasti. Sepäs olisi nokkelaa! Vaikkakin jo teoriassa täysin mahdotonta.
Mustahiuksinen intiaani sormillaan siveli susitoverinsa karvapeitettä, samalla kun pohti ankarasti. Ajatellessaan Lupita tuntui vajoavan täysin omaan maailmaansa. Kulmat kurtistuivat, huulet menivät pieneen mutruun ja ajatukset istuivat täysin ringissä ongelman ytimen ympärillä.
Kun intiaani ajatteli, katseli Ukwtakun yhä tarkkaavaisesti vamppyyria. Korvat olivat nousseet jo hieman höröön, mutta ilme ei vieläkään ollut järin suopea, vaan varautunut. Susi vilkaisi silmillään kuitenkin intiaaniakin, joka kohotti kasvonsa suden ilmeeseen.

"Kaupunkiin emme mene", Lupita töksäytti kesken hiljaisuuden, pääosin itselleen. Hän ei halunnut, että kaupungissa nousisi valtaisa häly jättikokoisen susihukan vuoksi. Ukwtakun liikautti korvaansa hieman taaksepäin, kun lettipäinen tyttö kiinnitti huomionsa taas vieraaseen naiseen.
"Entä missä olisi mahdollisimman vähän ihmisiä? Turvallista?"
Ihmismassat eivät houkuttaneet näitä kulkijoita.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vieraili
Vierailija



ViestiAihe: Vs: Sudentaival   Pe 27 Kesä 2008, 11:11

//Anteeksi kauheesti kesto ^^'//

Lupita tuijotti Akunnaa, joka alkoi tuntua jo vähän kiusalliselta. Akunna vaihtoi painoa toiselle jalalle hieman hermostuneena. Eihän se sattunut, mutta tuo oli jo käymässä hieman kiusalliseksi. Tuntui kuin tuo yrittäisi porata tiensä naisen ajatuksiin, vaikka se tosin oli lähinnä mahdotonta. Mutta silti. Eikä se tuntunut kovinkaan kutsuvalta ajattelulta. Eikö tuo nyt oppisi jo luottamaan häneen?
Akunna yritti vastata tytön katseeseen yhtä pelottomasi ja tuimasti. Hieman kulmat koholla hän katseli naista. Haluten tietää, aikoiko hän nyt taistella sutensa kanssa vai ei. Suden kanssa tuo raskaana oleva nainen ei ainakaan ryhtyisi taisteluun. Oli hän sen vertaa pelkuri, vaikka merimies olikin. No, olihan hänellä aina vampyyrin hampaansa turvanaan jos hyökkäys lähtisi tulemaan.

Akunnalle pääsi hieman kylmä hymy kasvoille kun Lupita viimein avasi suunsa. Jos nuo kaupunkiin eivät tahtoneet, mitä he halusivat? Hieman kysyen kulmakarvat kohosivat yhä korkeammalle naisen hymyilevillä kasvoilla. Hän alkoi jo halutakin päästä tästä tuijottavasta naisesta eroon. Tämä alkoi tosiaan käydä ahdistavaksi keskusteluksi eikä suden tarkkaileva katse auttanut asiaa yhtään.
Seuraavan kysymyksen tullessa Akunna oli yhä hiljaa. Hetken hän mietti, halusiko hän enää edes vastata tuolla tytölle, vaikka tuo niin viattomalta vaikuttikin. Vaikka tuskin siitä paljoa haittaa syntyisi. Mutta kehenkään ei voinut enää luottaa siinä kirotussa kaupungissa.

"Vollan kivikylä on paras paikka rauhaa ja yksinoloa etsiville-," Akunna sanoi olkiaan kohauttaen, "- ja te olette jo täällä, joten teidän ei tarvitse mennä mihinkään."
Nainen hymyili yhä hieman, mutta ei leveästi. pieni, hieman arkaileva hmyy se oli. Hän ei osannut luottaa tähän susikaksikkoon edes sodan aikaan. Oli vastustaja kuinka pieni tahansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Sudentaival   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Sudentaival
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: PAYON :: NDOR-ALYA :: KIVI-KYLÄ-
Siirry: